Jemeniläinen tuomioistuin langetti lauantaina vuoden vankilatuomion toimittajalle, joka oli julkaissut lehdessään tanskalaisia pilakuvia profeetta Muhammedista. Koska minuakin epäiltiin rikoksesta kuvien julkaisun johdosta, tunnen siksikin myötätuntoa päätoimittaja Kamal al-Aalafia kohtaan. Suurempi huomio kohdistuu jemeniläisen tuomioistuimen antamaan tuomioon. Islamilaisessa maailmassa on vaadittu kuolemanrangaistuksia julkaisijoille ja muutamissa arabimaissa mielenilmaisuissa on kuollut ihmsiä. Jemen langetti vuoden vankeusrangaistuksen ja päästi [...]
Sain vihdoin luettua Jussin vaaliohjelman. Asiaan ei ole oikein mitään lisättävää, siinä käsitellään tämä aihepiiri jokseenkin täydellisesti. Sen lisäksi että viittaan siihen, liitän sen tähän myös kokonaisuudessaan, koska aivan erikseen haluan allekirjoittaa sen.
VAALIOHJELMA
Suomessa, ja yleensä länsimaisessa yhteiskunnassa, on muodissa näkemys, jonka mukaan etninen, kielellinen ja kulttuurillinen monimuotoisuus kaikilla elämän alueilla on automaattisesti rikkaus ja [...]
Tämän aamun aamu-tv:ssä oli puhetta herättänyt haastattelu. Itse en haastatelua nähnyt, mutta saamieni tietojen mukaan Åbo Akademin tutkija Maria Kivinen syyllisti suomalaiset vastuuseen 1700-luvun siirtomaavallasta ja orjakaupasta. Kivisen mukaan suomalaisilla on moraalinen vastuu tästä Afrikan maita kohtaan, koska Suomi oli tuolloin osa Ruotsin kolonnialismia harjoittanutta valtakuntaa.
Tällainen lausuma panee epäilemään Kivisen historiantuntemusta. Suomi oli itse Ruotsin [...]
Sipoolaiset ovat yhtenä rintamana Helsingin kuntaliitoshanketta vastaan. Sipoolaisten mielestä kunnan valtteja ovat luonnonläheisyys, turvallisuus, yhteisöllisyys ja hyvät palvelut, jotka koetaan uhatuiksi Helsinkiin kuuluttaessa. Monet sipoolaiset ovatkin muuttaneet kuntaan nimen omaan Helsingistä. Myös kunnan elinkelpoisuus tynkäkuntana otetaan hanakasti esille, sillä sijaitseehan Helsingin havittelemalla alueella kunnan keskeisiä teollisuuslaitoksia.
Olen tässä asiassa sipoolaisten puolella, enkä vain siitä syystä, [...]
Jos haluaisit äänestää minua, mutta asut ja äänestät Helsingin vaalipiirissä, suosittelen lämpimästi Jussi Halla-ahoa. Olemme Jussin kanssa samoilla linjoilla monikulttuurisuus- ja maahanmuuttokysymyksissä ja muissa keskeisissä asioissa. Jussi on tunnettu kirjoittaja netissä ja hänen tyylinsä ja taitonsa kertoa asioista herättävät laajalti ihastusta ja ilmeisesti myös vihastusta.
Olen tuntenut Jussin kuuden vuoden ajan ja tuona aikana hän on [...]
EU-komission varapuheenjohtaja, oikeus- ja sisäasioista vastaava komissaari Franco Frattini ehdottaa EU:n jäsenmaille kiintöitä siirtolaisiin. Kiintiöiden lisäksi Frattini tarjoaisi Afrikan maille mahdollisuutta lähettää kausityöntekijöitä maatalouteen. Kiintiöt ovat osa Frattinin suunnittelemaa pakettia, johon kuuluu myös ehdotus EU-maiden yhteisestä rajavalvontaoperaatiosta Libyan etelärajalla.
Mitähän tähän sanoisi? Frattini tuntuu tarjoavan keppiä ja porkkanaa jäsenmaille, mutta siirtolaisille vain porkkanaa. Köyhistä Afrikan maista [...]
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen on taipumassa sallimaan sairaaloille erityisluvan muuntaa digisignaali analogiseksi keskitetysti, josta se voidaan jakaa sitten potilashuoneisiin. Ministeri ja media ovat kutsuneet tätä “jatkoajaksi”. Jatkoaika todellisuudessa olisi pakkodigitalisaation lykkääminen. Sairaaloiden lisäksi on olemassa muitakin vastaavia laitoksia, jossa keskitetty signaalinmuunnos olisi perusteltua. Myös kotitalouksille ja taloyhtiöille tulisi sallia keskitetty muunnos siirtymävaiheen madaltamiseksi.
Ylipäätään digitalisaatiossa [...]
Havaitsin juuri menettäneeni hetkeksi malttini, kun Kansallismielisellä keskustelupalstalla jouduin tunsin velvollisuudekseni vastata erään uuden nimimerkin naiviin kyselyyn. Nyt vähän harmittaa, ehdokkaan kai kun pitäisi pyrkiä miellyttämään kaikkia. Toisaalta tällainen reaktio kertoo ainakin minulle, että olen vielä rehellinen itselleni. Muistui mieleen eräässä yhteydessä antamani vastaus kysymykseen “mikä saa sinut suuttumaan?”. Mietin tuolloin hetken, koska suutun verrattain [...]
Jari Tervo liittyi Seuran haastattelussa eugeniikan, rodunjalostuksen, kannattajien joukkoon. Tervo on huolestunut suomalaisten geeniperimästä ja tahtoo terästää sitä tuontiaineksella. Artikkelin alkuun hän kuitenkin osoittaa totaalisen tietämättömyytensä asiasta, josta puhuu. Mainitessaan käsitteen “suomalais-ugrilainen perimä” on selvää, että Tervo pyrkii sanomaan jotain nasevaa sellaisesta asiasta, josta jokaisen tiedostavan kansalaisen tulisi olla jotain mieltä. Ongelma vain on siinä, [...]
Olen ollut pari päivää poissa verkosta ja epävarmat ajat jatkuvat vielä lähitulevaisuudessakin. Vanha CRT-näyttöni sanoi *pim*, ja vasta nyt olen saanut eteeni uuden LCD-ruudun. Tässäkin on vielä sellainen vakava ongelma, että (kun lituista mitään tietämättömänä) menin hankkimaan suurimman, joka budjettiini mahtui ja nyt kärvistelen suttuisen ruudun kanssa.
Littunäytöissä on niin sanottu natiiviresoluutio, eli luontaisesti hyvälaatuinen ja [...]