Pilapiirrosjupakan tiimoilta

Jemeniläinen tuomioistuin langetti lauantaina vuoden vankilatuomion toimittajalle, joka oli julkaissut lehdessään tanskalaisia pilakuvia profeetta Muhammedista. Koska minuakin epäiltiin rikoksesta kuvien julkaisun johdosta, tunnen siksikin myötätuntoa päätoimittaja Kamal al-Aalafia kohtaan. Suurempi huomio kohdistuu jemeniläisen tuomioistuimen antamaan tuomioon. Islamilaisessa maailmassa on vaadittu kuolemanrangaistuksia julkaisijoille ja muutamissa arabimaissa mielenilmaisuissa on kuollut ihmsiä. Jemen langetti vuoden vankeusrangaistuksen ja päästi al-Aalafin vapaaksi takuita vastaan. Länsimaiden mittapuulla Jemen on henkisesti 1900-luvun alkupuolella, mutta islamilaisessa kontekstissa suorastaan edistyksellinen. Päätoimittajan tuomitsemisen lisäksi oikeus määräsi hänen lehtensä al-Rai al-Aam suljettavaksi puoleksi vuodeksi.

Lyhyenä kertauksena: Suomessa kuvia julkaistiin nettisivuilla koko kohun ajan, mutta vasta kun Suomen Sisu julkaisi kuvat sivuillaan helmikuun alussa, reagoi valtiojohto ja kävi maisteri Jari Vilénin ([2]) johdolla pyhään taisteluun meitä “uskottomia” vastaan. Keskusrikospoliisi otti asian tutkittavakseen sisäasiainministeriöstä saamansa käskyn mukaisesti, mutta myöhemmin ilmoitti ottaneensa tapauksen oma-aloitteisesti tutkittavaksi. Alkukesästä tutkinta-aineisto meni valtakunnansyyttäjän virastoon, jossa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske teki syyttämättäjättämispääöksen, koska rikosta ei ollut tapahtunut.

3 Comments

  1. Täys Käännös
    Posted 27.11.2006 at 22:34 | Permalink

    Kyllähän oli hyvin tehty että mitataan ajoittain sanavapaus. Kovin harva ymmärtää miten
    yhteiskunta on kehittymässä. Pieni joukko vie suurta enemmistöä median hallinnan voimalla..
    Maailma on täynnä hyväuskoisia, jotka uskoo kaiken mitä lehteen kirjoitettu on.

  2. Posted 1.12.2006 at 15:01 | Permalink

    Ville Ranta on julkaissut asiaa käsittelevän sarjakuvan. Ranta on ehkä eniten tapauksesta suorannaisesti kärsinyt suomalainen, kun meitä ei asetettu syytteeseen. Ranta on onnistunut jälleen kerran osuvasti ja tiiviisti ilmaisemaan tapaukseen liittyviä huomioita.

    http://www.villeranta.com/kuvat/blogi/24.11.2006.jpg

    T:T

  3. Helppo-Heikki
    Posted 2.12.2006 at 23:57 | Permalink

    Oli miten oli, kieltäydyn edes yrittämästä lukea tuollaisia ohuita harakanvarpaita. On se kumma ettei muutama sarjakuvantekijä usko ettei taiteellinen vaikutelma ketään? kiinnosta, sarjakuvan tekstien on kertakaikkiaan oltava koneella kirjoitettua tai edes ammattilaisen tekstaajan jälkeä joka ei muutu ja kiemurtele ja kikkaile

Post a Comment

Your email is never shared. Required fields are marked *

*
*
Tietoa sivusta © Teemu Lahtinen 2011 Oikeudellinen tiedote Creative Commons License