Kuukausittaiset arkistot: Lokakuu 2006

Myyrmäen joulumarkkinat

Myyrmäen joulumarkkinoilla 16.12. on Perussuomalaisten osasto. Näillä näkymin olen mukana tapahtumassa koko päivän. Tervetuloa mukaan!

Tapiolan Tuomaantorilla

Näillä näkymin olen tavattavissa Tapiolan Tuomaantorin joulumarkkinoilla 9.-10.12. Sunnuntaina olen paikalla puolesta päivästä osaston purkuun asti.

Tapiolan Tuomaantorilla

Näillä näkymin olen tavattavissa Tapiolan Tuomaantorin joulumarkkinoilla 9.-10.12. Kellonaikoja en osaa vielä sanoa, mutta ne tarkentuvat lähempänä. Lauantaina olen paikalla iltapäivällä ja sunnuntaina aamupäivästä alkaen.

Sivusto miltei julkistuskunnossa

Olen pikku hiljaa sitä mieltä, että voisin kohta julkaista sivuston. Ihan odottamaani aktiivisuutta muilta sivuston kehittämiseen ei ole tullut, mutta toivottavasti se johtuu jostain muusta kuin kannatuksen puutteesta. Edelleen kaipaan apua kampanjaani ja kaikkien ehdokkuuttani tukevien olisi syytä tukiryhmittyä eli rekisteröityä blogiin. Tämä riippumatta siitä, mikä on oma vaalipiirisi.

Esittely

Olen ehdokkaana yhteiskunnallisesti perustavanlaatuisten kysymysten vuoksi. En omaksu mitään ainoastaan näihin vuoden 2007 vaaleihin soveltuvaa ohjelmaa, vaan pyrin eduskuntaan edustaakseni siellä kansallismielistä ja isänmaallista maailmankatsomusta. En jaa euroja eri eturyhmille, vaan puhun periaatteellisista linjauksista ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Tavoitteeni on turvata suomalaisen Suomen tulevaisuus. Jotkut saattavat muistaa minut esiintymisistäni julkisuudessa. Viimeaikoina olen ollut A-Talkissa, Radio Free [...]

Tietoa sivusta © Teemu Lahtinen 2009 Oikeudellinen tiedote Creative Commons License