Kuukausittaiset arkistot: Huhtikuu 2007

Kulttuuriministeri Wallin ei tiedä mitä ”kulttuuri” tarkoittaa

Uusi kulttuuriministeri Stefan Wallin julistautui pari päivää sitten Helsingin Sanomissa ”radikaaliksi feministiksi”. Nettiartikkelissa otsikkoa ei juurikaan avata pidemmälle, joten ei siitä sen enempää. Sen sijaan haluan kiinnittää huomiota Wallinin kommentointiin kulttuurista ja hänen tavoitteistaan kulttuuriministerinä. Wallinin tavoitteet sinänsä ovat ihan hyviä prosenttiliike ja kulttuuriseteli mukaanluettuna, mutta hänen lähtökohtansa paljastaa, ettei hän ymmärrä käsitteen ”kulttuuri” [...]

Miehittäjän elkeet

Viime päivinä olemme kuulleet Tallinnan hulinoista. Ne on liitetty Pronssisoturipatsaaseen, jonka Viron hallitus siirsi aamuyöstä 27. huhtikuuta pois Tallinnan keskustasta. Virolaisille patsas on olemassaolonsa ajan symbolisoinut traagista Neuvostoliiton miehitystä. Vironvenäläiset taas pitävä patsasta omana symbolinaan. Tästä on helppo tehdä johtopäätös, että vironvenäläiset ovat edelleen miehittäjinä maassa ja näyttävät käyttäytyvän sen mukaan.
Tässä yhteydessä tekisi mieli sanoa [...]

Välikysymys: Aikooko porvarihallitus sosialisoida Suomen koko maailmalle

…vai mitä ihmettä meinataan hallitusohjelmaan kirjatulla lauseella: ”Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta”?
Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmaa lukiessa huomio kiinnittyy ensimmäisellä sivulla olevaan maailmaa (kirjaimellisesti) syleilevään haihattelevaan tokaisuun, jonka merkityksen voi tulkita oikeastaan vain yhdellä tavalla: Suomi ei hallituksen mielestä kuulu suomalaisille, vaan kelle tahansa, asuinpaikasta riippumatta.
Jo jokin aika sitten kansallisuus heitettiin [...]

Median keskellä

Kävin tänään Mediapäivillä Messukeskuksessa. Itse päiväohjelmassa ei ollut mitään erikoista, mutta muutama mieltä kiinnostava esitys kuitenkin. Petteri Järvisen esitys digitekniikan mahdollisuuksista oli suunnattu perustietäjälle, mutta kävi hyvin kertauksesta. Muuten kulutin aikaani tutustumalla eri medioiden standeihin, joista kiintoisimpana pidin Suomen Kuvalehden kansikavalkadia vuosien varsilta.
Varsinainen menon syy oli lopussa: Pressiklubin viimeinen lähetys elävän yleisön edessä. Teemana oli [...]

Google valvoo

Google on maino hakukone ja sen taustalla oleva saman niminen yritys erittäin innovatiivinen. Nykyään Google tarjoaa kuuluisan hakukoneensa lisäksi erilaisia suosittuja palveluita, kuten sähköpostin, pikaviestimen, karttoja, satellittikuvia, pari videonjakopalvelua, blogeja, mainostuloja, sivuston analyysipalvelun, muistikirjan, kalenterin, toolbarin, news-arkistopalvelun, tulevaisuudessa mahdollisesti myös puhelinliittymän, laajakaistan, verkkolevytilaa ja office-ohjelmiston. Googlen tavaramerkki on maailman vahvin ja yritys miljardiluokan bisnes.
Google on [...]

Tietoa sivusta © Teemu Lahtinen 2009 Oikeudellinen tiedote Creative Commons License