Kuukausittaiset arkistot: Toukokuu 2009

Liikennepainotteista valtuustoelämää

Vielä ennen kesälaitumia on yksi valtuuston kokous välittömästi eurovaalien jälkeisenä päivänä. Kaupunkisuunnittelulautakunta kokoontuu ainakin kaksi kertaa ja pitää yhden koulutuspäivän. Pitkä ja kuluttava kevät, ensimmäinen puolivuotinen kaupunginvaltuutettuna alkaa olla voiton puolella ja oppia on tullut paljon. Aivan varmasti edessä on vielä paljon lisää opittavaa, mutta perusasiat alkavat olla jo hanskassa.
Tein tänään ensimmäisen varsinaisen valtuustotekoni, aiemmin [...]

Seinäjoki - Jyväskylä - Helsinki

Seinäjoen puoluekokous on takana ja kaikesta viikonlopun aikana tapahtuneesta on paljon sanottavaa. Seinäjoen osalta viittaan silminnäkijäraporttiin ja omalta osaltani lisään hallitusvaalituloksen ja puolueen lähiajan tavoiteohjelmaan tekemäni esityksen.
Puoluehallituksen kuuteen avoimeen paikkaan esitettiin 25 perussuomalaista ja 21:n kannatus riitti vaaliin osallistumiseen. Viimeinen valituksi tullut sai 62 ääntä oman saaliini jäädessä 50:een. Juho Eerola sai 52 ja Maria Lohela tuli [...]

Elinkeinorakenteen uudistumisesta

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan kukaan ei Suomessa tunnu tietävän, minkä kortin varaan maan tulevaisuus pitäisi rakentaa ja että tältä osin nykyinen tilanne poikkeaa aiemmista kriisiajoista.
Hän luettelee joitakin esimerkkejä aiemmista Suurista Ratkaisuista: ”1950-luvulta aina 1960-luvun alkuun tehtiin massiivisia teollisuusinvestointeja. 1970-luvun alussa korostui koulutuksen merkitys. 1990-luvulla ryhdyttiin panostamaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä innovaatioihin. Näille kaikille [...]

Tietoa sivusta © Teemu Lahtinen 2009 Oikeudellinen tiedote Creative Commons License