Kahden päivän ajan piikkinä viranomaisten lihassa on ollut Sakkoturva-niminen palvelu, joka lupaa maksaa kolmet rikesakot vuosimaksua vastaan. Palvelua tuottaa Suomen Autoturva Oy, joka esittäytyy vuonna 2009 perustetuksi kotimaiseksi palveluyritykseksi, ”joka tarjoaa auto-, kuljetus- ja liikennealalle asiakkaiden vaativiin ja kehittyviin tarpeisiin räätälöityjä tuotteita ja palveluja ensisijaisesti turvallisuuden alalla.”
Julkisuudessa on kauhisteltu kyseistä palvelua ja vaadittu poliisitutkintaa ja [...]
Kuukausittaiset arkistot: Marraskuu 2009
Sakkoturva on periaatteessa OK
Helsingin johto kuriin
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on saanut osakseen ansaittua kritiikkiä suhtautumisestaan naapureihin. Mitään uutta Pajusen asenteessa ei kuitenkaan ole, sillä Helsingin johdon suhtautuminen naapureihin on aina ollut alentavaa ja pakotushenkistä.
Edellisen kerran Helsinkiin tehtiin suuria kuntaliitoksia 40-luvulla. Pohjoisen ”työläiskaupunginosat” liittyivät Helsinkiin saatuaan kaupungilta lupauksen, että alueille rakennettaisiin hyvät tiet ja kunnallistekniikkaa. Kun pohjoisten kuntien asukkaiden suostumus oli [...]
Kiitos äänestäjilleni
Kiitän Helsingin ylioppilaskunnan äänestäjiä huikeasta kannatuksesta!
Tällä kertaa Perussuomalaisten vaaliliitosta ei ollut läpimenijöitä, mutta äänimäärä pienelle ensikertalaiselle irtolistalle on kuitenkin huikea, etenkin 0-tason kampanjalla. Henkilökohtainen äänimääräni 33 olisi monella muulla listalla riittänyt läpimenoon, monen listan viimeisen valituksi tulleen saatua 17-30 ääntä. Vähänkin kampanjoimalla olisi potti ollut varmasti suurempi. Kunnon kampanjalla olisi tällainen pienikin lista voinut ponkaista edustajistoon.
Tulos on [...]

