Kerjäläiselle antamisesta rikos

Pääsääntöisesti suomalaiset osaavat suhtautua kerjäläisiin oikein ja kävelemään ohi näitä noteeraamatta. Jotkut sekopäät toki ylläpitävät kaikenlaisia majoitus- ja toimintakeskuksia, mutta muutamat vanhemmat ihmiset ilmeisesti kuvittelevat tekevänsä hyvää kun antavat lantin tai pari kerjäläiselle.

Laajoille kansalaispiireille on kuitenkin täysin selvää, että kyse on järjestäytyneestä toiminnasta, jonka varjolla tehdään myös rikoksia. Kerjäläiselle annetut rahat tukevat järjestäytynyttä rikollisuutta. Pahaa aavistamatonta kansalaista on toki paha syyttää osallisuudesta, mutta lainsäädännöllä muutoin lainkuuliaiseen Suomen kansaan saataisiin selkeä signaali.

Järjestäytyneessä rikollisuudessa on erotettavissa kolme eri toimijaa: itse rikolliset, näiden uhrit sekä mahdollistajat, eli rikollisten toimintaa enemmän tai vähemmän tahattomasti tukevat sinänsä viattomat kansalaiset. Perinteisesti kaksi ensimmäistä kategoriaa on huomioitu tavalla tai toisella, mutta kolmannen ryhmän kontrolli on melko uusi asia. Suomessa sitä on toteutettu vain seksin oston kieltävässä laissa.

Suomessa on rangaistuksen uhalla kielletty seksipalveluiden osto ihmiskaupan kohteena olevalta henkilöltä. Tästä seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Tuomioita asiassa ei liiemmin ole annettu, sillä langettavuus edellyttää tietoisuutta tai “olisi pitänyt tietää” -kriteerin täyttymistä. Signaali kuitenkin on vahva, mutta kohdejoukko ei välttämättä ole sitä lainkuuliaisinta kansanosaa.

Keskustelu siitä ovatko katujen kulmissa istuvat naiset osa järjestäytynyttä rikollisuutta vai sen uhreja on tässä yhteydessä toissijaista. Keskustelu kerjäämisen kieltämisestä etenee myös riippumatta tästä asiasta ja niin pitääkin, se on paljon monisyisempi asia. Jos järjestäytyneelle kerjäläiselle rahan antaminen olisi esimerkiksi sakolla tuomittava rikos, loppuisi hyväntahtoisten mummojen “almujen” anto tehokkaammin, kuin mitä seksin osto uhreilta on.

Kokonaan oma ja paljon vakavampi rikostyyppinsä oli tämä ajatteluelimensä pehmentäneiden harjoittama “sosiaalikeskus” -toiminta, jossa tarjotaan majoitusta ja muita elämisen peruspalveluita järjestäytyneelle rikollisuudelle. Verrokkina olevaan seksikauppaan se suhtautuu parituksena. Järjestäytyneen rikollisuuden aktiivisesti tukemisesta pitäisi voida tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi. Törkeä tekomuoto lähentelee jo osanottoa rikolliseen organisaatioon.

Kielletäänkö rikollisuuden tukeminen?

Kataisen kaivo

Amerikkalainen geopolitiikan tutkija George Friedman manaa madonlukuja Euroopan Unionille tuoreessa geopoliittisessa raportissaan. Häneen mukaansa käsillä oleva rahoituskriisi voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Friedman tuo ilmi perin perussuomalaisen lausuman “EU onkin ongelma, eikä ratkaisu”.

Siltä se alkaa näyttää. Euroopan herrat ovat avaamassa Kreikalle ja muille mañana-maille pohjattoman piikin, jonka maksajina ovat muut eurooppalaiset veronmaksajat. Kriittisessä tilanteessa mikään esillä oleva vaihtoehto ei ole houkutteleva, mutta maksajan näkökulmasta lahjoituksen antaminen tuntuu tässä tilanteessa hukkan heitetyltä. Kataisen kaivoon ei lainata rahaa, vaan se on mennyttä, siis lahjaa.

Soinin ja Matikainen-Kallströmin peräänkuuluttamat reaalivakuudet olisivat ehdoton edellytys lainalle. Kreikan uutisotsikoihin päässeet perin mielenkiintoiset rahareiät ovat vain jäävuoren huippu, sillä maan talouden perusrakenne on mätä. Sen seurauksena valtion velka on moninkertainen bruttokansantuotteeseen nähden ja vientitase pahasti negatiivinen. Kreikka ei ole saamassa näillä näkymin koskaan sitä rahaa, millä lainat olisi tarkoitus maksaa takaisin.

Kreikka ei edes pyydä rehellisesti lahjaa, vaan lainaa. Tällaisena aikana Laokoon sanoin epäilen kreikkalaisia silloinkin kun he kantavat lahjoja. Saatika sitten pyytävät lainaa ilman vakuuksia. Nyt Kreikalle annettava apu on signaali muille Välimeren euromaille, että nämäkin tullaan pelastamaan. Annettavan signaalin pitäisi olla ihan toisenlainen ja Euroopan olisi näytettävä, että ilmain maiden omia välittömiä toimenpiteitä heikosti käy. Eurojärjestelmässä on aggressiivisesti levittyvä syöpä, joka viime kädessä tulee voida leikata irti. Kreikan ja muiden sääntöjä rikkoneiden maiden erottaminen euroalueesta on oltava realistinen uhka nyt ja tulevaisuudessa.

Nyt esillä oleva Euroopan pelastuspaketti on suuruusluokaltaan vaikeasti hahmotettava. Kaavailtu 110 miljardia euroa on niin suuri raha, että sen rinnalla Suomen aikanaan maksamat sotakorvaukset ovat mitätön historian juonne ja lähempi vertauskohta löytyy Marshall-avusta. Potti vastaa suurinpiirtein koko maailman vuosittaista kehitysapua; yhdelle maalle. Se on vajaa puolet Kreikan bruttokansantuotteesta.

Kreikan vararikko ei sekään ole hyvä vaihtoehto, ei kreikkalaisille tai muille eurooppalaisille, mutta ainakin se jättää liikkumatilaa vielä muille. Fiat-rahajärjestelmässä on omat sisäänrakenneut syynsä, miksi kukaan ei ole turvassa siinä vaiheessa kun luottamus rahayksikköä kohtaan alkaa katoamaan ja siksi kansalaiset tarvitsisivat reagointiaikaa mahdolliseen romahdukseen.

Tukipakettia vastustavat kaikki Euroopan kansat, myös kreikkalaiset. Vaan mitä tekevät kansan valitsemat edustajat?

Ehdokkaanne 2011 eduskuntavaaleissa

Eduskuntavaalitiedote 21.4.2010
 
Hyvät ystävät, kannattajat, tukijat ja lukijat! Ilmoitan asettuvani ehdolle kansanedustajaksenne 2011 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä Perussuomalaisten ehdokkaana.

Poliittinen linjani on monille tuttu. Olen politiikassa yhteiskunnallisesti perustavanlaatuisten kysymysten vuoksi. Edustan kansallismielistä ja isänmaallista maailmankatsomusta. En ole jakamassa euroja eri eturyhmille, vaan puhun periaatteellisista linjauksista ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Tavoitteeni on turvata suomalaisen Suomen tulevaisuus eurooppalaisessa Euroopassa.

Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa on itsenäinen, hyvinvoiva ja turvallinen kansankunta, jossa arvostetaan vapauksia ja vastuuta, klassisia hyveitä ja kansanvaltaa. Kansakunta hallitsee valtiotaan, eikä toisin päin ja vapauteen käsitetään laaja kirjo mahdollisuuksia, eikä toisten velvollisuuksia. Haluan rakentaa Suomesta tällaista länsimaista sivistysvaltiota, jossa vallitsee varsin kohtuullinen verotus, vapaa vaihdanta ja yleinen kunnioitus näille periaatteille rakennettua yhteiskuntaa kohtaan.

Poliittiset kysymykset

Käytännössä tulevan vaalikauden keskeisimmät kysymykset ovat nykyisen järjettömän ja vahingollisen maahanmuuttopolitiikan oikaisu ja yhteiskuntaa rikkovan monikultturismin vaimentaminen. Olennaisesti näihin liittyy kansalaisvapauksien jatkuvan kaventamisen keskeyttäminen ja menetettyjen vapauksien palauttaminen. Erityisesti mainitsen sananvapauden sekä aseiden hallussapidon.

1. Maahanmuuttopolitiikka

Laajoille kansalaispiireille on jo käynyt selväksi, että Suomen harjoittama maahanmuuttopolitiikka on vailla ajatusta, ymmärrystä ja kansalaisten luottamusta. Nykyisestä linjasta vastaavat kaikki hallituspuolueet, myös ne, jotka ovat tilapäisesti oppositiossa. Harjoitettuun politiikkaan ei saada korjausta äänestämällä keskustaa, kokoomusta, sosialidemokraatteja, vihreitä, ruotsalaisia tai vasemmistoa, vaikka kaikki puolueet tulevat listoillaan tarjoamaan järkivaihtoehtoja tai sellaisiksi nimeämiään.

Muistikatkoksista kärsivä pääministeri Vanhanen juuri vakuutti Astrid Thorsin linjalla olevan koko hallituksen tuen ja Jutta Urpilainen on tunnustanut sinänsä räväkän “maassa maan tavalla” -avauksensa retoriseksi tempuksi. Ainoastaan yhdellä puolueella on selvä ja ristiriidaton linja maahanmuuttopolitiikkaan. Vain Perussuomalaiset kulkevat yksillä rattailla.

2. Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuus monesti nähdään kiinteänä osana maahanmuuttoasioita ja ikään kuin ylhäältä annettuna luonnonlain kaltaisena asiain tilana, mutta todellisuudessa se on samanlainen poliittinen valinta kuin mikä tahansa muukin. Monikultturismi pyrkii tarkoituksellisesti hajottamaan omaehtoisesti syntyneet yhteisöt, kuten kansallisvaltiot, keskenään kiisteleviin ryhmittymiin, joita ei yhdistä muu kuin maantieteellinen läheisyys. Nykyisessä tilanteessa suorastaan kuvottaa se, että valtio on ryhtynyt ajamaan monikultturismia ja käyttää siihen meidän verorahojamme. Julkisyhteisön tulee olla omiin perinteisiinsä nojaava arvoneutraali toimija eikä yhden tai useamman poliittisen ideologian bulvaani.

Monikultturismin seurauksena yhteiskunta menettää yleisen normijärjestelmänsä, johon koko yhteiskunnan lainsäädäntö perustuu. Monikulttuurismin avulla ovat hallitsijat kautta aikojen muokanneet hallittaviaan ja rikkoneet näiden yhteisöjä kilpaileviin ryhmiin toistamalla vanhaa roomalaisten ”hajota ja hallitse” -menetelmää. Nostamalla toisistaan poikkeavien ja eristyneiden ryhmien ja alakulttuurien arvot samalle tasolle luodaan pohjaa tulevaisuudelle, jossa omalakiset yhteisöt ovat ulkopuolisen arvostelun ulottumattomissa. Keskenään hajanaiset ryhmät on helppo alistaa määrätietoisen ja aggressiivisen politiikan alle, kuten totalitaristisen islamismin.

3. Vapaus ja oikeudenmukaisuus

Tunnuslauseeni on ”vapaus, vakaus, vauraus” ja nämä käsitteet ovat lähiajan poliittisen tavoitteeni: kansallisen solidaarisuuden, kansanvaltaisuuden ja vapaan sekä vahvan kansalaisyhteiskunnan taustalla. Näillä tavoitteilla luodaan edellytykset vapaudelle ja vakaudelle ja mahdollistetaan vaurauden kasvu. Kansallinen solidaarisuus ja kansanvaltaisuus lannistavat sosiaalisten ristiriitojen ja jännitteiden syntymistä.

Kansallinen sanomani kytkeytyy myös näihin ihanteisiin. Kansallisvaltio on vastaus etnisten ristiriitojen ennaltaehkäisyyn. Olemassa olevien esimerkkien valossa monikulttuurinen yhteiskunta ei voi olla yhtä aikaa sekä vapaa että vakaa. Vakaa monikulttuurinen yhteiskunta on johdettu rautaisella poliittisella johdolla Neuvostoliiton, Jugoslavian tai monen muun (onneksi) kaatuneen diktatuurin tapaan. Poliittisen otteen heltyessä piilossa kasvaneet jännitteet purkautuvat väkivaltaisesti. Muodollisesti vapaassa monikulttuurisessa yhteiskunnassa etniset ristiriidat tulevat ilmi avoimesti ja tämän tuosta ne poksahtelevat kahakoiksi ja pienkonflikteiksi, kuten Yhdysvaltojen ja Ranskan lähiöissä. Yhteisesti luotu kulttuuri on yhteiskunnan edellytys.

Valitettavasti länsimaissa on havaittavissa kehityskulkuja, joissa monikulttuurisuutta rakennetaan yhtä aikaa poliisivaltion kanssa. Sanavapautta rajoitetaan ja julkisuudessa esitetään arvovaltaisiakin kannanottoja sensuurin puolesta ja nimimerkkejä vastaan. Valtio on rakentanut (huonosti toimivan) teknisen ratkaisun, jota tarvittaessa voidaan käyttää minkä tahansa sanoman, viestin tai verkkosivun sensuroimiseksi kansalaisilta. Kaupalliset toimijat ovat nöyrtyneet viranomaismielivaltaan.

Meidän on puolustettava sananvapauttamme, eikä vain omaamme vaan koko yhteiskuntamme.  Sananvapaus on tärkein monista vapauksistamme, ilman sitä meillä ei ole muitakaan vapauksia. Sanavapauden varaan on rakennettu koko länsimainen sivistys aina valistuksen ajasta lähtien. Nyt edessämme on uusi pimeys joka hyvin kouriintuntuvasti on rajoittamassa oikeuksiamme sanan, omatunnon, ilmaisun, vakaumuksen, uskonnon, elinkeinon ja sivistyksen suhteen. Vapauttamme uhkaavalle fundamentalismille ei tule antaa tuumaakaan periksi.

Oikeudenmukaisuus on yhteisön olemassaolon perusta. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, eikä kukaan kunnioita epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa. Tuolloin liian helposti epäkunnioitus kohdistetaan toisiin ihmisiin, minkä seurauksista on lukemattomia surullisia esimerkkejä. Oikeudenmukaisuuden lähtökohta on, että kukin saa ansionsa mukaan. Mahdollisuus elää toisten vaivannäöstä ilman hyväksyttävää syytä on riistoa ja loisimista, tapahtui se sitten herrana tai veroelättinä.

“Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi” totesi Anders Chydenius teoksessaan Kansallinen voitto vuonna 1765.

 4. Asepolitiikka yhtenä yhteiskunnallisen vapauden ilmaisimena

Kuten kaikki tiedämme, suomalainen aseharrastaja on elänyt lainsuojattomassa tilassa muutaman viime vuoden ajan. Suorastaan hämmästyttävällä tavalla 600 000 mihinkään syyllistymätöntä ammunnan ja metsästyksen harrastajaa sekä asekeräilijää ovat päätyneet poliitikkojen, median ja virkamiesten sylkykupeiksi ja kiusanteon kohteiksi. Poliittiselle eliitille laillisten aseiden ja aseharrastajien demonisointi on helppo ja tehokas keino kääntää yleisön katse pois sellaisista asioista, jotka oikeasti vaikuttivat tragedioissa.

Median ja poliitikkojen toimintaa ikävämpää on kuitenkin viranomaismielivalta, viranomaisen kun pitäisi perustuslain mukaan noudattaa kaikessa toiminnassaan tarkoin lakia. Suomen historiassa on sortokausiksi nimettyjä ajanjaksoja, jolloin valtiovalta antoi lakia rikkovia määräyksiä. Tuolloin viranomaiset usein valitsivat määräyksen vastaisen, mutta lainmukaisen toimintatavan ja saivat vastata oikeamielisyydestä vapaudellaan, kun valtio vangitsi ja karkotti Siperiaan rehellisiä virkamiehiä. Virkakuntaan on palautettava nöyristelemätön kansalaisia palveleva laillisuushenki.

Viranomaisten lipsuminen yhdessä asiassa johtaa pian lipsumiseen toisessakin. Voitko olla koskaan varma, että valtio tai sen edustaja tietää sinua paremmin, mikä on sinulle hyväksi? Hyvä hallinto toimii kansalaisten eduksi noudattaen lakia. Tapa, jolla uutta ampuma-aselakia on valmisteltu, on kaikilta osiltaan irvikuva hyvästä hallintotavasta. Yhteiskunnan tilan ilmaisimia on useita, mutta suhtautuminen kansalaisten aseisiin on paljastavimpia ja juuri nyt ajankohtaisin.

“No free man shall ever be debarred the use of arms” kirjoitti Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen laatija ja kolmas presidentti Thomas Jefferson 1776 esityksessään Virginian perustuslaiksi, jota usein jatketaan edelleen Jeffersonia kreditoiden: “The strongest reason for the people to retain the right to keep and bear arms is, as a last resort, to protect themselves against tyranny in government”.

Mahdollisuudet

Maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva kansanliike on saanut paljon huomiota ja sen omaksumien näkemysten kannatus on kasvanut tutkitusti. Myös Perussuomalaisten kannatus on kasvanut voimakkaasti edellisistä vaaleista. Uudenmaan vaalipiirissä laskennallisesti jo nyt on odotettavissa kolme paikkaa ja neljäkin on täysin realistinen ja hyvän kampanjan saavutettavissa. Voitto on käsin kosketeltavissa.

Oman kannatukseni kasvu on nyt kantanut hyvällä äänimäärällä Espoon kaupunginvaltuustoon ollessani heti Timo Soinin jälkeen toinen valittu perussuomalainen. Edellisten eduskuntavaalien seurauksena olen tällä hetkellä varakansanedustaja. Saatu kokemus ja kasvaneet voimavarat siivittänevät nyt pitkälle.

Vaalimatemaattisesti jonkinlaista osviittaa antaa Sampo Terhon Uudellamaalla saama 2129 äänen kannatus eurovaaleissa, mutta tässäkin pitää muistaa eurovaalien tavallista alhaisempi äänestysaktiivisuus. Toisaalta äänestettävissä olevia ehdokkaita oli vaalien valtakunnallisesta luonteesta johtuen enemmän.

Käytännön asiat

Lähtökohta on hyvä, mutta valituksi tulo vaatii vielä paljon työtä. Enemmän kuin mitä yksi ihminen voi tehdä. Vakiintuneeseen porukkaan tarvitsemme mukaan tekijöitä monenlaiseen tehtävään. Meille on kehittynyt hyvä henki ja kaikenlainen erityisosaaminen, joka voisi olla hyödyksi, on tervetullutta. Emme ehkä osaa kuvitellakaan kaikkea, mutta asiantuntijat itse tietänevät kuinka voisivat auttaa. Näissä vaaleissa myös varainkeruuseen ja sen oikeaan tapaan on kiinnitettävä erityishuomiota. Sen suhteen apu on erittäin tervetullutta jo nyt.

Kokemuksesta tiedämme, että vaalitapahtumiin tarvitaan väkeä kuten mainosten jakamiseenkin. Varsinaisen kampanjan aktiivivaiheen aikana on hyvä jakaa tehtäviä jaksamisen vuoksi. Pienetkin asiat auttavat, kuten ehdokkuudestani kertoen tutuille ja tuntemattomille, toreilla, verkkokeskusteluissa ja arkielämässä. Henkistä tukea ei koskaan ole liikaa ja voit esimerkiksi helposti liittyä kannattajaksi Facebook-sivulleni, jossa kampanjan edistymisestä tiedotetaan.

Kotimaisen terrorismin välttäminen

Yli kymmenen vuoden ajan olemme kyselleet, miten Suomi aikoo onnistua siinä, missä kaikki muut maat ovat epäonnistuneet. Näihin päiviin asti olemme saaneet epäuskottavia vakuutteluita siitä, kuinka maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa onnistutaan eikä Suomi seuraisi muiden maiden epäonnistuneeksi havaittua polkua.

Nyt valtakunnan päälehti on ottanut esiin kauan median vaikeneman asian, “toisen polven muslimimaahanmuuttajien” radikalisoitumisen. Termi “toisen polven maahanmuuttaja” tullee Ranskasta ja sillä tarkoitetaan maassa syntyneitä, kasvaneita ja koulutuksensa saaneita maahanmuuttajien jälkeläisiä. Aihe on ollut kipeä niille, jotka edelleen uskovat yhteiskunnan ympäröivien arvojen ja sivistyksen voimaan maassa syntyneiden kotouttamisessa.

Suomen tilannetta saattaa helpottaa se, että muhamettilaisväestö on toistaiseksi niin hajanainen. Maan 45 000:sta  muhamettilaisesta suurin ryhmä on 10 000 henkinen somalialaiset, mutta muuten joukko on sekalainen koostuen arabeista, arjalaisista, muista pohjois- ja itäafrikkalaisista sekä keskiaasialaisista. Tällä hajanaisuudella ei ole kuitenkaan merkitystä mahdolliseen terroristisen ajattelun sikiämiseen. Lähiöongelmatkin vältetään vain, jos samantaustaisten ryhmien keskittyminen yksille alueille onnistutaan välttämään.

Paikallisten uskontovereiden puutekaan ei estä terroristiksi kehittymistä. Kansainväliset yhteydet ovat nykyään helppoja kaikille ja maailmalla olevia terroristijärjestöjä johdetaan ulkomailta vaikka värväys tapahtuisikin useasta maasta. Monet terrori-iskuista kiinnijääneet tai muuten selville saadut ryhmät ovat olleen “monikansallisia”. Vaikka terrorismia vastustaa ylivoimainen enemmistö muslimeista, tarvitaan sen aikaansaamiseksi vain kourallinen yksilöitä.

Ongelma on laaja ja monisyinen eikä siihen ole yhtä ratkaisua. Yhtälailla mitään pientä osaratkaisuakaan ei saa jättää käyttämättä. Eräs asiaan vaikuttava seikka on tulijoiden määrä.

Hautaustoimi kunnille

Kirkkohallituksen työryhmä väläyttää yhtenäisiä hautausmaksuja kaikille. Hautaustoimen kuluista tulee kuulemma seurakunnille niin iso lasku, ettei sitä aina pystytä paikkaamaan edes yhteisöveron tuotolla.

Kuolema koskettaa meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin. Se ei ole uskoville rajattu eikä kukaan voi välttyä siltä. Kuoleminen ja ruumiin loppusijoitus siinä mielessä kaikkia koskettava tapahtuma, että tuntuu jopa hassulta, kuinka Suomessa koko toimiala on käytännössä “ulkoistettu” kirkolle. Maassa on muutama hautausmaa, joka ei ole kansankirkkojen hallinnassa, mutta pääsääntöisesti ihmiset haudataan uskonnostaan tai sen puutteesta riippuen kirkkomaahan.

Miksei hautaustoimi voisi olla sekulaari julkinen palvelu?

Jos siirrettään hautaustoimi kuntien vastuulle ja rahoitetaan se yhteisöveron osuudella, on siitä monenlaisia hyötyjä. Kirkko varmasti pärjää ilman yhteisöveroakin, jos hautausvastuu kustannuksineen siirtyy siltä pois. Yhteisöveron siirto kirkolta kuntasektorille edesauttaa uskonnonvapautta poistamalta veron kirkkoon kuulumattomilta. Kuntien jäseniä ovat taas kaikki.

Kai sen maa-alan voi siunata, loitsia tai noitua samalla tavalla, oli omistaja tai operaattori kuka tai mikä hyvänsä?

Tietoa sivusta © Teemu Lahtinen 2010 Oikeudellinen tiedote Creative Commons License