Tänään uutisoitiin, kuinka Liikkuva poliisi joutuu vähentämään henkilöstöään. Tällaisena taloudellisena aikana uutinen tuskin hätkähdyttää ketään, vaikka LP:n henkilöstövähennyksestä seuranneekin suoria vaikutuksia maanteiden liikenneturvallisuuteen. Lisäksi LP vastaa poliisitoiminnasta Helsinki-Vantaan lentokentällä sekä tasavallan presidentin turvallisuudesta. LP avustaa harvennettua paikallispoliisiverkostoa hälytystehtävien ja muun peruspoliisitoiminnan hoidossa.
Suomi on turvallinen yhteiskunta, eikä meillä ole samanlaista tarvetta vahvoille poliisivoimille, kuin merkittävästi turvattovimmissa [...]
Perussuomalaisten puoluekokous Tampereella herätti paljon huomiota ja media onkin käsitellyt kokousta laajalti asiallisesti ja vähän asiattomastikin. En jaksa puuttua niihin epäkohtiin, sillä monet ovat jo ehtineet perkaamaan asiaa.
Sen sijaan tilitän kokouksesta itsestään. Kokoustila ja järjestelyt olivat pääsääntöisesti varsin mukiinmeneviä, mutta pidempi istuminen sivukatsomossa saattoi aiheuttaa selkäkipuja muille kuin minullekin. Vastaisuudessa olisi kiva, jos kokouspaikassa huomioitaisiin [...]
Julkisessa sanassa on tiedotettu, kuinka vähemmistövaltuutettu, ylioppilas Eva Biaudet on tehnyt tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle, jossa hän pyytää tätä tutkimaan onko kansanedustaja Teuvo Hakkarainen syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai johonokin muuhun rikokseen.
Epäpätevä kun on, ei ylioppilas Biaudet osaa lakia ja rikkoo sitä itse aivan kuten aiempi edeltäjänsäkin. Laillisuutta puolustava kansalainen joutuu jälleen kerran käymään taisteluun, vaikka aikaisemman [...]
لن استسلم eli ‘en alistu’ arabiaksi. Vastaan näin kaikille uskonnollisille kiihkoilijoille ja tällä kertaa kohdistan vastaukseni Nuotta-lehdelle, joka on aiheuttanut myrskyn kalkissa lanseeramalla Älä alistu! -kampanjan, jonka keskeinen viesti on (ainakin olevinaan) yksilöllisyyden tukeminen ja ryhmäpaineen vastustaminen.
Käytännössä kampanja on nähty homovastaisena ‘eheyttäjien’ aloiteena osassa Pride-iskun ja homoillan sarjaa. Minusta vaikuttaa siltä, että tämän sodan osapuolet ovat kumpikin [...]
Perussuomalaisten vaaliohjelma julkaistiin viime perjantaina ja se on kerännyt paljon huomiota viikonlopun aikana. Nohevimmat pirut ovat kaivaneet sieltä esiin muutamia lauseita, jotka ainakin irtiotettuina ovat tollonoloisia, mutta 67 sivuun tietenkin mahtuu paljon tekstiä. Ilmeisesti noita muutamia kohtia lukuunottamatta siihen ollaan tyytyväisiä? En ole lukenut ohjelmaa, enkä tiedä luenkokaan perusteellisesti.
Pitkin talvea olen esittänyt kritiikkiä valmistelutyötä kohtaan, [...]