Tälle “uuskriittiselle” liikehdinnälle on ominaista, että kritiikki kohdistuu yksinomaan kotoutukseen. Varsinkin siihen, että kotouttamiseen ei ole käytetty riittävästi rahaa. Maahanmuuton ongelmat, joiden olemassaoloa ei sentään enää kiistetä, nähdään haasteena, josta kyllä selvitään, kunhan vain resursseja lisätään.

Sen sijaan itse maahanmuutto, etenkin humanitaarinen maahanmuutto kolmannesta maailmasta, nähdään luonnonvoiman kaltaisena ilmiönä, jonka edessä nostetaan kädet pystyyn.

Me allekirjoittaneet perussuomalaiset ehdokkaat vuoden 2011 eduskuntavaaleissa haluamme kyseenalaistaa tämän lähestymistavan. Me emme usko, että maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmat olisivat ratkaistavissa suurellakaan rahalla. Jos ne olisivat ratkaistavissa, miksi niitä ei ole jo ratkaistu? Resurssit ja niiden kohdentaminenhan ovat juuri niiden valtapuolueiden käsissä, jotka nyt vaativat lisäpanostuksia kotouttamiseen. Jos ongelmat olisivat ratkaistavissa, miksi yksikään Länsi-Euroopan maa ei ole ratkaissut niitä? Miksi ja miten Suomi onnistuisi siinä, missä kaikki muut ovat epäonnistuneet?

Toisaalta katsomme, että vaikka monikulttuurisuuden haittoja voidaankin hillitä tai ainakin peitellä suurilla rahallisilla satsauksilla, tällaiset toimenpiteet tyypillisesti johtavat vähemmistöihin kuuluvien suosimiseen enemmistöön kuuluvien kustannuksella ja siten lisäävät epäoikeudenmukaisuutta ja katkeruutta sekä myrkyttävät väestöryhmien suhteita. Esimerkkinä voidaan mainita se, että Helsingin kaupunki majoittaa työttömiä maahanmuuttajia kovan rahan luksusasuntoihin, jotta maahanmuuttajat eivät kasautuisi lähiöihin. Vaikka ghettoutumisongelma on todellinen, tapa, jolla sitä yritetään ratkaista, on muista syistä sietämätön.

Huono maahanmuutto ei ole luonnonvoima. Se on poliittinen valinta.

Irtisanoutuminen monikultturismista

Suomen tulee luopua nykyisestä, muualta Länsi-Euroopasta ja varsinkin Ruotsista kopioidusta monikultturistisesta valtioideologiasta, erilaisuuden ihannoimisesta ja itsetarkoituksellisesta ylläpidosta.

Edellä sanottu tarkoittaa sitä, että julkinen valta turvaa kaikille yhtäläisen vapauden ylläpitää omaa kulttuuriaan, kieltään, identiteettiään ja uskonnollista vakaumustaan, sikäli kuin tämä ei loukkaa tai rajoita muiden ihmisten vastaavaa vapautta, mutta ei ryhdy vähemmistöidentiteettien rahoittajaksi. Maahanmuuttajien uskonnollisten ja kulttuurillisten erityistarpeiden tyydyttäminen ei mielestämme kuulu veronmaksajien rahoittaman Suomen valtion ydintoimintoihin.

Monikultturismista luopuminen merkitsee myös sitä, että maahanmuuttajien yksilöllisten oikeuksien loukkauksia ei katsella läpi sormien “yhteisöllisten oikeuksien” varjolla. Lasten, niin tyttöjen kuin poikien, sukuelinten rituaalisilpomiset on kriminalisoitava yksiselitteisesti, ja niistä on säädettävä riittävän ankarat seuraamukset. Yhteiskunnan on aktiivisin toimin ehkäistävä maahanmuuttajanaisten jäämistä kotiin ja kielenopetuksen sekä muiden tehokkaiden kotoutustoimien ulkopuolelle. Järjestettyjä ja pakkoavioliittoja sekä tosiasiallista moniavioisuutta vastaan on taisteltava päättäväisesti.

Uusien vähemmistökielten opetuksesta julkisin varoin peruskouluissa tulee luopua. Vastaavasti keskeiselle sijalle kotouttamisessa tulee nostaa kaikkia maahanmuuttajia koskeva suomen kielen opetus. Opetukselle on asetettava selkeät oppimistavoitteet. Toimeentulotuki on sidottava kielen opiskeluun ja asetettujen oppimistavoitteiden saavuttamiseen.

Edelleen monikultturismista luopuminen tarkoittaa sitä, että eri maahanmuuttajaryhmät sopeutuvat suomalaisiin viranomaiskäytäntöihin eikä päinvastoin. Terveydenhoitohenkilökunnan, poliisin ja muiden toimijoiden ajallisia ja rahallisia resursseja ei pidä haaskata erilaisiin kulttuurisensitiivisyys- ja toiseudenkohtaamiskoulutuksiin.

Suomen tulee olla tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa noudatetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Tasa-arvoa ei ole se, että kaikki tulevat maaliin yhtä aikaa, vaan se, että kaikki saavat lähteä liikkeelle samalta viivalta ja yhtä aikaa. Minkäänlaisia etnisiin kiintiöihin tai positiiviseen syrjintään perustuvia käytäntöjä ei sallita esimerkiksi julkisessa rekrytoinnissa. Vastaavasti vähemmistöjen edustajille ei tule uskonnollis-kulttuurisin perustein myöntää erivapauksia työtehtävien hoidossa. Esimerkkinä voidaan mainita muslimilääkärit ja -hoitajat, jotka kieltäytyvät hoitamasta vastakkaista sukupuolta olevia potilaita.

Turvapaikanhakijat

Äärimmäisen pieni osa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista saa turvapaikan, mikä johtuu siitä, että äärimmäisen pieni osa turvapaikanhakijoista on kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia, joiden suojeluun Suomi on sitoutunut. Suurin osa turvapaikanhakijoista on liikkeellä taloudellisista syistä tai lähtömaan yleisten olosuhteiden vuoksi. Esimerkiksi Somaliasta saapuvista turvapaikanhakijoista saa vuosittain turvapaikan vain mitätön murto-osa, mutta oleskelulupa ns. toissijaisen suojelun nojalla myönnetään joko heti tai valitusprosessin jälkeen suurimmalle osalle.

Sosiaalinen siirtolaisuus tulee Suomelle suunnattoman kalliiksi, aiheuttaa ghettoutumisen kaltaisia ongelmia ja luo yhteiskunnallisia jännitteitä sekä syö viranomaisten resursseja. Tämän vuoksi sosiaalista siirtolaisuutta on vähennettävä ennen kaikkea vähentämällä Suomen houkuttelevuutta sosiaalisten siirtolaisten näkökulmasta. Tulemme kansanedustajina ajamaan esim. seuraavia toimenpiteitä:

Suomi ottaa käyttöön pikakäännytyksen, jossa ilmeisen perusteeton turvapaikkahakemus (kuten toisen EU-maan kansalaisen tekemä) käsitellään ja hylätään 24 tunnin aikana ja käännytys pannaan toimeen välittömästi. Nykyisen hallituksen toimenpiteet Romanian kansalaisten tekemien hakemusten suhteen ovat täysin kosmeettisia.

Suomi lopettaa rahallisen toimeentulotuen maksamisen vastaanottokeskuksissa asuville turvapaikanhakijoille. Nykyhallituksen toimeentulotukeen tekemät leikkaukset ovat kosmeettisia, koska Suomen maksamat tuet ovat edelleen koko EU:n suurimmat. Turvapaikanhakijoille kustannetaan ruoka, asuminen ja välttämättömät terveydenhoito- sekä vaatetuskulut mutta ei muuta.

Kaikista kielteisistä turvapaikkapäätöksistä valitetaan, minkä vuoksi valitusprosessia on yksinkertaistettava ja lyhennettävä. Sellaiset inhimilliset siteet, jotka ovat syntyneet vasta haku- tai valitusprosessin aikana, eivät voi olla peruste oleskeluluvan myöntämiselle tai kielteisen päätöksen kumoamiselle.

Kaikki ns. Dublin-tapaukset on palautettava siihen EU-maahan, johon he ovat ensimmäiseksi saapuneet. Euroopan Unionin tasolla on ajettava sellaista mallia, että Dublin-tapausten käännyttämisestä aiheutuneet kulut voidaan periä siltä jäsenmaalta, johon turvapaikanhakija on ensimmäiseksi saapunut. Tämä kannustaisi lähinnä Kreikkaa, Italiaa ja Espanjaa tehostamaan ulkorajojen valvontaa ja toisaalta luopumaan nykyisestä roolistaan läpikulkumaina.

Kiintiöpakolaiset

Nähdäksemme kiintiöpakolaisjärjestelmä ei ole yhtä ongelmallinen kuin ns. spontaanit turvapaikanhakijat, koska se antaa Suomelle mahdollisuuden hallita paitsi tulijoiden määrää myös heidän laatuaan. On kuitenkin muistettava, että vain muutamalla maailman maalla on käytössä pakolaiskiintiö, eikä mikään kansainvälinen sopimus velvoita Suomea sellaiseen.

Kiintiöpakolaisten määrä on sopeutettava yleiseen taloudelliseen kehitykseen. Jos julkisia menoja ja palveluita leikataan, myös pakolaiskiintiötä on leikattava. Tulijoiksi pitää ensisijaisesti valita sellaisten kansallisten ja uskonnollisten ryhmien jäseniä, joiden sopeutumis- ja kotoutumisennuste on kokemusperäisesti hyvä.

Ghettoutuminen pysäytettävä alkuunsa

Suomi seuraa ghettoutumiskehityksessä muun Euroopan esimerkkiä. Humanitaariset maahanmuuttajat hakeutuvat oleskeluluvan saatuaan kaupunkien lähiöihin. Näin syntyy vähemmistöjen enklaaveja, joiden sisällä elävillä ihmisillä ei ole kontaktipintaa normaalin yhteiskunnan kanssa eikä tarvetta tai edellytyksiä oppia kunnolla suomea. Jatkuva mekkalointi Euroopan kaupunkien maahanmuuttajalähiöissä kertoo, mikä Suomea nykymenolla odottaa.

Ei ole mitään järkevää syytä asuttaa työttömiä maahanmuuttajia verovaroilla kaupunkeihin, joissa asumisen hinta on kaikkein korkein. Maahanmuuttajien suosiminen asuntojonoissa on omiaan myrkyttämään kantaväestöön kuuluvien asenteita, minkä lisäksi maahanmuuttajille jaetut asunnot ovat pois niiltä pienituloisilta, joille olisi työn kannalta tärkeää asua paikkakunnalla, mutta joilla ei ole varaa yksityisen sektorin vuokriin.

Katsomme, että kuntia on kiellettävä hyväksymästä asuntojonoihinsa sellaisia maahanmuuttajia, joiden asumisen tosiasiallinen maksaja on valtio tai kunta itse. Humanitaariselle maahanmuuttajalle osoitetaan asunto sieltä, mistä asuntoja on edullisesti saatavilla. Hän on vapaa muuttamaan uuteen osoitteeseen heti, kun hän pystyy itse vastaamaan asumismenoistaan.

Kotoutus uusille urille

Vapaan maahanmuuton kannattajat vetoavat usein siihen, että Suomi onnistui sijoittamaan myös talvisodan alla evakkoon lähteneet lähes puoli miljoonaa karjalaista. Lisäksi muistutetaan, että Yhdysvallat on hyvä esimerkki onnistuneesta monikulttuurisesta yhteiskunnasta.

Kannatamme lämpimästi sitä, että Suomi luopuu nykyisestä, vastikkeettomiin tulonsiirtoihin perustuvasta ja passivoivasta kotouttamispolitiikastaan ja ottaa oppia sekä Yhdysvaltain käytännöistä että karjalaisevakkojen asuttamisesta.

Maahanmuuttajalle maksettavalle toimeentulotuelle tulee Yhdysvaltain tapaan asettaa takaraja, esim. yksi vuosi. Harkittavaksi voidaan myös ottaa toimeentulotuen korvaaminen valtion myöntämällä tai takaamalla matalakorkoisella tahi korottomalla kotoutumislainalla, jonka maahanmuuttaja joutuu tietyn ajan puitteissa maksamaan takaisin. Tällä tavoin autettiin alkuun myös karjalaisevakot.

Suomalaiset veronmaksajat rahoittavat asiointitulkkausta henkilöille, jotka ovat asuneet maassa vuosikausia. Tällainen loputon vastaantuleminen ei kannusta kielen opiskeluun. Katsomme, että välttämättömissä kotouttamiseen liittyvissä toimenpiteissä valtion tulee kustantaa tulkkaukset korkeintaan ensimmäisten kolmen vuoden ajalta siitä päivästä lukien, kun oleskelulupa on myönnetty. Tämän jälkeen kustannukset, jos tulkkauksia järjestetään, maksaa aina se taho, joka tulkkausta tarvitsee.

Perheiden yhdistäminen hallintaan

Perheenyhdistämismekanismista on tullut tärkein sosiaalisen siirtolaisuuden kanava, ja järjestelmää on sen törkeän hyväksikäytön lopettamiseksi kiristettävä tuntuvasti.

Laki asettaa perheenyhdistämistä hakevalle, Suomessa asuvalla maahanmuuttajalle toimeentulovaatimuksen. Tämä vaatimus ei kuitenkaan ulotu niihin, jotka ovat saaneet oleskeluluvan humanitaaristen syiden nojalla. Tämän johdosta esimerkiksi kaikilla Suomesta oleskeluluvan saaneilla somaleilla, irakilaisilla ja afgaaneilla on oikeus perheenyhdistämiseen, vaikka he olisivat kokonaan tulonsiirtojen varassa.

Katsomme, että vaatimus itsenäisestä toimeentulosta ja kyvystä huolehtia taloudellisesti myös Suomeen kutsuttavasta perheenjäsenestä ulotetaan kaikkiin maahanmuuttajiin, pois lukien ne, jotka ovat kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia. Tanskan mallin mukaisesti voidaan edellyttää esimerkiksi, että perheen yhdistämistä hakeva henkilö ei saa olla nauttinut toimeentulotukea viimeisten kahden vuoden aikana.

Oleskeluluvan edellytysten päättyminen

Vakavaan rikokseen tai toistuviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat on karkotettava maasta riippumatta siitä, millaiset olosuhteet alkuperämaassa vallitsevat. Osoittamalla piittaamattomuutta Suomen lakeja ja suomalaisia kohtaan maahanmuuttajan on katsottava luopuneen vapaaehtoisesti niistä oikeuksista ja eduista, jotka Suomi on hänelle tarjonnut.

Mikäli humanitaarisista syistä oleskeluluvan saaneen todetaan vierailevan lähtömaassaan esimerkiksi lomailemassa tai sotimassa, tai jos hän lähettää sinne lapsiaan “kulttuuria oppimaan”, on todettava, että hän ei tosiasiallisesti ole suojelun tarpeessa, ja hänen oleskelulupansa on peruutettava.

Nähdäksemme oleskelulupa on peruutettava myös, jos käy myöhemmin ilmi, että se on myönnetty valheellisten henkilöön, lähtömaahan tai olosuhteisiin liittyvien tietojen nojalla. Toisin kuin nykyään, viranomaisille valehtelun tulee johtaa seurauksiin.

Edelleen katsomme, että oleskelulupa on peruutettava, mikäli sen saaneen henkilön on todettu järjestävän laitonta maahanmuuttoa Suomeen tai EU:n alueelle tai jos hän on lähettänyt Suomesta varoja jollekin kotimaassaan käytävän aseellisen konfliktin osapuolelle tai terroristijärjestölle.

Kansalaisuus on palkinto

Mielestämme kansalaisuuden tulee olla palkinto ja tunnustus jo tapahtuneesta integroitumisesta. Sen ei pidä olla etukäteislahja, jolla maahanmuuttajaa maanitellaan kotoutumaan. Pelkkä Suomessa vietetty aika ei voi olla peruste kansalaisuuden myöntämiselle, ei edes humanitaaristen maahanmuuttajien kohdalla. Varsinkaan kielitaitovaatimuksia ei pidä höllentää, kuten valmisteilla olevassa uudessa kansalaisuuslaissa tehdään.

Katsomme, että Suomen tulisi ottaa käyttöön ns. ehdollinen kansalaisuus. Se voitaisiin myöntää esim. viiden vuoden maassaolon jälkeen muiden ehtojen (kielitaito, ei huomattavaa riippuvuutta tulonsiirroista, ei merkittävää rikoshistoriaa) täyttyessä. Ehdollinen kansalaisuus sisältäisi täydet kansalaisoikeudet, mutta se voitaisiin peruuttaa, jos kansalaisuuden myöntämisen edellytykset lakkaisivat. Kansalaisuuden ehdollinen kausi voisi kestää esim. kymmenen vuotta.

Maahanmuuton kustannukset selvitettävä

Istuvan hallituksen maahanmuuttoministeri on kieltäytynyt teettämästä selvitystä maahanmuuton kustannuksista. Katsomme, että sitten, kun maahanmuutto-ongelman paisuminen on tiukentuneen lainsäädännön ja käytännön avulla saatu pysähtymään, on aika katsoa taaksepäin. Ehdotamme riippumattoman “totuuskomission” luomista selvittämään, mitä humanitaarinen maahanmuutto on tosiasiallisesti tullut maksamaan suomalaisille viimeisten 20 vuoden aikana.

“Totuuskomission” tehtävänä on selvittää myös maahanmuuttoasioista vastaavien virkamiesten ja poliitikkojen toimintaa samalta ajanjaksolta. Mikäli taustalta paljastuu taloudellisen edun tavoittelua, virka-aseman väärinkäyttöä, virkavelvollisuuksien rikkomista tahi lain kirjaimen tai hengen vastaisia kirjoittamattomia sääntöjä tai ohjeistuksia, vastuulliset henkilöt on saatettava oikeudelliseen vastuuseen aiheuttamistaan tuhoista.

Nykymuotoinen kehitysapu lopetettava

Nähdäksemme Suomen ei valtiona tule esiintyä globaalina, eettisenä toimijana. Suomen valtio on ensisijaisesti asiakasomistajiensa eli veroja maksavien kansalaisten edunvalvontamekanismi. Sen ydintehtäviin kuuluu suomalaisten hyvinvoinnin edellytysten turvaaminen.

Suomi siirtää vuosittain lähes tuhat miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa kehitysmaihin. Summaan on vielä lisättävä EU:n ja YK:n jäsenmaksuihin sisältyvä kehitysapu. Tällaiset rahansiirrot eivät nähdäksemme kuulu valtion ydintoimintoihin, varsinkaan aikana, jolloin samainen Suomen valtio ottaa joka kuukausi tuhat miljoonaa euroa uutta velkaa, ja varsinkaan, kun nykymuotoisen kehitysavun näytöt kehitysmaiden elinolojen edistämisessä ovat parhaimmillaankin kyseenalaiset.

Katsomme, että nykymuotoinen, valtion budjetista maksettava kehitysapu on lakkautettava kokonaan.

Budjettirahoitteisen kehitysavun tilalle esitämme vapaaehtoista kehitysyhteistyömaksua. Veroilmoituksen yhteydessä kansalaisella olisi mahdollisuus suorittaa haluamansa kokoinen summa kehitysyhteistyötarkoituksiin. Esimerkiksi vuonna 2015 kerätyistä maksuista muodostuisi Suomen kehitysyhteistyöbudjetti vuodelle 2017. Tällä tavoin globaalia vastuuta kokevilla kansalaisilla säilyisi mahdollisuus tukea kehitysmaita, mutta maailmanparantaminen tapahtuisi omasta eikä jonkun muun kukkarosta.

Kehitysavun kohdentamisen tulee olla valtion, ei kansalaisjärjestöjen, vastuulla, ja avun myöntämiselle on asetettava erittäin tiukat ehdot. Minkäänlaista kulttuurirelativismia ei tule avun saajien suhteen harjoittaa. Kehitysmaiden – ja koko maailman – suurin ongelma on tällä hetkellä väestöräjähdys, joka puolestaan liittyy kiinteästi naisen alistettuun asemaan ja koulutukseen. Kehitysmaalle maksettava tuki on sidottava paitsi demokratian edistämiseen ja hyvään hallintoon myös syntyvyyden sääntelyyn ja siinä saavutettuihin tuloksiin sekä naisen aseman kohentamiseen ennen kaikkea koulutuksen ja perhelainsäädännön keinoin.

Ei maahanmuuttoa vastaan vaan paremman maahanmuuton puolesta

Emme hyväksy yksinkertaistavaa vastakkainasettelua “tiukan” ja “löysän” maahanmuuttopolitiikan välillä. Politiikan on oltava tiukkaa sellaisen maahanmuuton osalta, jonka vaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat kielteiset. Suomella ei ole varaa eikä velvollisuutta toimia maailmanlaajuisena sosiaalivirastona.

Sen sijaan katsomme, että Suomen on oltava avoin sellaiselle maahanmuutolle, jonka vaikutukset ovat neutraalit tai myönteiset. Tämä merkitsee sitä, että maahanmuuttaja, joka sopeuttaa ja elättää itse itsensä, on tervetullut.

Tavalliset maahanmuuttajat arvostavat samoja asioita kuin tavalliset suomalaisetkin: kohtuullisia veroja, hyvää koulutusjärjestelmää, yhteiskuntarauhaa, turvallisuutta. Huono maahanmuutto nakertaa pohjaa näiltä vetovoimatekijöiltä. Mitä avokätisemmin Suomi kohtelee sosiaalisia maahanmuuttajia, sitä vähemmän Suomi houkuttelee sellaisia ihmisiä, joita Suomi tarvitsisi.

Juho S.A. Eerola
Jussi Halla-aho
James Hirvisaari
Olli Immonen
Teemu Lahtinen
Maria Lohela
Heikki Luoto
Heta Lähteenaro
Johannes Nieminen
Vesa-Matti Saarakkala
Pasi Salonen
Riikka Slunga-Poutsalo
Freddy Van Wonterghem

http://vaalimanifesti.fi/

Manifesti on yksityiskohtainen ohjelma maahanmuuttopolitiikan saattamiseksi kestävälle ja järkevälle pohjalle. Manifestin allekirjoittajat sitoutuvat valituksi tullessaan edistämään siinä määriteltyjä tavoitteita.

Manifestin tiimoilta järjestetään tiedotustilaisuus Turun kaupunginkirjastossa, Linnankatu 2, lauantaina 24.7.2010, klo 15.

Kutsumme kiinnostuneet tiedotusvälineiden edustajat paikalle. Painettu manifesti on ennakkotutustumista varten noudettavissa samasta paikasta tuntia aiemmin eli klo 14. Kysymykset ovat tervetulleita.

Mediaa on joskus kutsuttu vallanpitäjien vahtikoiraksi ja sitä se toden totta onkin. Ärhäkkäänä se murisee kaikille jotka uskaltavat liian lähelle vallan portteja. Itse tuomarinvakuutuksen antaneena pidän syyttäjälaitoksen toimintaa härskinä. Olen nähnyt lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka politiikkaa tehdään oikeussaleissa. Se on demlojen ujutusstrategiaan perustuva tapa ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien perillinen. Halveksuttavaa.

(Tässä välissä annan vaalilupauksen: jos minut seuraavaksi käytävien eduskuntavaalien jälkeen nimitetään oikeusministeriksi, lupaan antaa heti virkaanastujaispäivää seuraavana päivänä kenkää sekä Kalskeelle että Illmanille.)

Mikähän tällä kertaa mahtoi kiihottaa ammattikiihottujiamme?

Hirvisaari otsikoi kyseisen kirjoituksensa jokseenkin raflaavasti “Kikkarapäälle kuonoon”, jonka pirullinen lukija voi ymmärtää kehotukseksi, mutta joka ei sitä ole, koska sitä ei ole ilmaistu imperatiivia, käskymuotoa käyttäen. Aluksi Hirvisaari referoi kirjoitusta edeltäneiden päivien tapahtumia: “Taannoin tapahtui Helsingissä rasistinen rikos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus.” En pysty löytämään näistä lauseista mitään, mikä saattaisi kiihottaa edes idioottia.

Seuraava lause saattaa jo kutkuttaa kognitiivisilta lahjoiltaan vähäisempiä kansantovereitamme: “Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria.” Siinä huomio kiinnittyy kahteen pejoratiiviseksi tulkittavaan ilmaisuun: “Kaljupää” ja “kikkarapää”. Samanpainoisia päänahan peitemuotiin perustuvia ilmaisuja olisivat mm “pitkätukka”, “heviletti”, “punatukka”, “blondi”, “rasta”, “irokeesi”, “kultakutri” ja niin edelleen. Vaikea siis kuvitella sanan kiihottaneen ketään, sillä hiustyylistä ei voida vielä päätellä sellaisen kansanryhmän jäsenyyttä, jota valtakunnansyyttäjänvirasto katsoo lailla suojaavan.

Kikkarapäästä itselläni tuli mieleen 80-luvun lastenrallatus “Kikkarapää, kikkarapää, naisia metsästää”, jolla siis viitattiin David Hasselhoffin näyttelemään Michael Knightiin, tutummin Ritari Ässään.

Pohdiskeleva ote lauseessa “Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?” on viimeaikaisten oikeustapausten valossa jokeri. Muutaman viikon kuluttua saamme Helsingin hovioikeuden kannan siitä, voiko asioista esittää oman arvelunsa, kunhan arveluita ei käsitellä faktoina. Jännäksi menee.

Seuraavassa lauseessa esitetään varman oloisesti tulevaisuuden kehitykseen sijoittuva arvelu: “Valitettavasti hillittömän muslimimaahanmuuton myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvässä määrin myös ihka aitoa rasismia, joka kohdistuu varsinkin juutalaisiin mutta myös kantaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin.” Onko rasismin kasvusta varoittaminen riittävä syy syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hirvisaari kyllä arvelee rasismin nousevan ja mainitsee potentiaaleiksi uhreiksi kaksi etnistä ryhmää. Saattaisiko riittävän tyhmä ihminen ymmärtää kyseisen arvelun kiihotuksena juutalaisia tai kantaväestöä kohtaan? Kolmanteen mainittuun ryhmäänhän tuossa ei kohdisteta minkäänlaisia arveluita heihin kohdistuvasta vihasta. En oikein voi uskoa sitäkään, että valtakunnansyyttäjänvirasto enää tässä vaiheessa alkaa suojaamaan myös valtaväestöä kiihotukselta ja sorrolta, kun se ei ole tehnyt sitä aiemminkaan.

Suorastaan hengästyttävä luettelo kaikenlaisia kuvottavuuksia tuskin on minkäänlaista kiihottamista. Ainakin itseäni latistaa “…syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä. Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia.” Uhrien varottaminenkaan ei ole kiihotusta.

Luettelon jäljessä oleva lause “Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan.” tuo mieleeni Hamelnin pillipiiparista kertovan sadun, mutta jään vähän epätietoisuuteen, onko tässä kohdassa syyttäjä tulkinnut tämän kohdan pitkän aasinsillan kautta kiihottavaksi. Kyllähän sadussa puhutaan hiiristä ja rotista ja toisaalta kostonhimoisesta pillipiiparista, mutta vertauskohdat ovat kyllä niin kaukana toisistaan, enkä toisaalta keksi muutakaan tässä lauseessa mahdollisesti vanhoja herroja kiihottavaa.

Loppukaneetissa Hirvisaari asettuu selkeästi väkivaltaa ja vihaa vastaan: “Väkivalta on kieli, jota ei sivistyneessä maailmassa hyväksytä. Sen sijaan islamissa vihan ja väkivallan kulttuuri on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa pyhän sodan käsitteenä. Niiden yhteensovittaminen on mahdotonta, kokeilu loppukoon.” Sanat ovat suoria ja teräviä, mutta eivät kohdistu ketään vastaan. Ne kritisoivat aiheellisesti epäonnistumaan tuomittuja yritelmiä sovittaa yhteen posken kääntämiseen ja toisenkin lyömiseen perustuvia kulttuureita.

Jo nyt lainsäädäntöömme on eksynyt valitettava lapsus (RL 6:5 4. kohta), joka periaatteessa asettaa rikoksesta epäillyt eriarvoiseen asemaan maailmankatsomuksellisten syiden perusteella. Onneksi käytännössä oikeuslaitos ei ole juurikaan soveltanut tätä koventamisperustetta. Lainkohdan soveltamisessa olisi kyse institutionaalisesta syrjinnästä, joka on ollut vierasta länsimaiselle yhteiskunnalle jo vuosikymmenten ajan.

Oikeusvaltiossa oikeudenvastainen teko on itsessään tuomittavaa, eikä tekijän maailmankatsomuksella, arvomaailmalla tai (seuraava luettelo RL 11:11 hengessä) etnisellä alkuperällä, ihonvärillä, kielellä, sukupuolella, iällä, perhesuhteilla, sukupuolisella suuntautumisella, perimällä, vammaisuudella tai terveydentilalla, uskonnolla, yhteiskunnallisella mielipiteellä, poliittisella tai ammatillisella toiminnalla tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, ketään saisi asettaa rikosoikeudellisesti huonompaan asemaan.

Sääty-yhteiskunnassa ihmiset olivat eriarvoisia lain edessä syntyperänsä perusteella. Luokkayhteiskunnassa he olivat eriarvoisia ammattinsa ja sosiaalisen asemansa perusteella. Muun muassa patriarkaalisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat eriarvoisia sukupuolensa perusteella. Esimerkiksi islamilaisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat eriarvoisia lain edessä uskontonsa, sukupuolensa, ikänsä, sukupuolisen suuntautumisensa ja käytännössä myös yhteiskunnallisen ja poliittisen mielipiteensä vuoksi. Demlalainen yhteiskunta on tässä mielessä kopio islamilaisesta.

Asetun jyrkästi vastustamaan viharikoslainsäädäntöä. Ihmisten on oltava lain edessä tasavertaisia, olivat sitten uhreja, epäiltyjä tai syyllisiä.

Eikö mene jakeluun, että se on aivan sama hetero vai homo?

Meillä Espoossa kärvistellään vielä yhden koulun osalta, mutta nykyisen poliittisen linjan jatkuessa pääsemme kauhistelemaan kokonaisia kaupunginosia, joissa ilmenee vähänkin kyvykkään väen pakoa ja moniongelmaisen väen keskittymistä. Sisäpiirissä eräiden Espoon lähiöiden tilasta ollaan todella huolissaan ja myönnetään että “jotain tarttis tehdä”, mutta oikeita ratkaisuja ei ole kenenkään kunnallisvaikuttajan valikoimissa. Nämä asiat ratkaistaan tai ryssitään valtioelimissä. Kunnat voivat vaan itkeä ajopuun roolissa.

Pidempään ulkoeurooppalaisen maahanmuuton kohteena olleet valtiot ovat jo saaneet suurkaupunkiensa liepeille lähiöitä, joissa vallitsee maan laki vain muodollisesti. Käytännössä nämä omalakiset yhteisöt ovat samanlaisia protovaltioita, joita mm. frankit, bulgaarit, anglit ja saksit muodostivat kansainvaellusaikana silloisen Rooman valtion alueille. Näistä lähes itsenäisistä ja valtion kontrollin ulkopuolilla olevista heimokunnista kehittyi moni nykyinen valtio. Murrosvaihe kesti pitkään ja taannutti elintason, vapauden ja kulttuurin Euroopassa vuosisadoiksi, ellei jopa tuhanneksi.

* * *

Toiseksi nostan esiin paljon vähemmän huomiota saaneen Yle-kyselyn, jonka ansaitsee parempaa julkisuutta. Juuri kun kaikki kepun puheenjohtajaehdokkaat ehtivät vannomaan veronkorotusten nimiin, jäi heiltä kuulematta kansan tahto. Eilen julkistetun kyselyn mukaan “Suomalaiset leikkaisivat mieluummin menoja talouden kohentamiseksi kuin korottaisivat veroja” ja tässä asiassa kansa onkin viisasta. Erityisesti kepun puheenjohtajakandidaattien tulisi huomioida että “Vasemmistoliiton kannattajista peräti 46 prosenttia korottaisi veroja, demareista 27 ja vihreistä 36. Keskustan äänestäjistä korotusten kannalla oli vain 15 prosenttia, kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajista 18.”

Veronkorotusten tie on päättymätön. Ilman kulujenleikkauksia veroja joudutaan aina vähän kerrallaan nostamaan sieltä täältä ja loogisena päätepisteenä on yksilön koko omaisuuden, ansion ja työvoiman kuuluminen valtiolle. Suomeksi sanottuna valtion orjuus.

Vasemmisto on perinteisesti ollut valmis vähentämään yksilön vapautta valtion hyväksi, mutta valitettavasti laajaa osaa oikeistoakin riivaa nykyään käsitys siitä, että ihmisten rahat ovat oikeastaan valtion ja vain luovutettu tilapäisesti ihmisten hallussa pidettäväksi. Veronkeruusta ei ikinä saisi päättää sama taho, joka päättää verorahojen käytöstä. Länsimaailman ensimmäinen kansalaisoikeusasiakirja Magna Charta perustui ajatukselle, että kuningas, joka päätti valtion kassan käytöstä sai kerätä veroja vain veronmaksajien (parlamentin) suostumuksella. Sittemmin kun parlamentti ryhtyi ottamaan enemmän valtaa ja alkoi pian kuninkaan sijaan hoitamaan valtiota, tuli tätä itsestään myös verojen käyttäjä. Monarkki jäi vain vallattomaksi keulakuvaksi ja juorulehtien elannoksi.

Tässäkin mielessä Suomi on seurannut muun maailman historiasta tuttua kehityskulkua ja tulee vääjäämättä päätymään samanlaisiin ongelmiin. Suunnan muuttamiseksi tarvitaan rohkeaa ja tavoitteiltaan selvää politiikkaa, jossa valtio on asetettu sille kuuluvaan rooliin kansalaisten palvelijaksi ja varmistettu, ettei tilanne pääse missään vaiheessa kääntymään toisinpäin.

Lahtisen vaalimanifesti: Kuluja on karsittava, verotusta ei voi kiristää.