Tag Archives: liikenne

Ympäristöministeriötä ei saa yhdistää maa- ja metsätalousministeriöön

Juuri tulleen tiedon mukaan puolueeni Perussuomalaiset esittää maaseutupoliittisessa ohjelmassaan että maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö yhdistettäisiin luonnonvaraministeriöksi.
Olen eri mieltä.
Ympäristöministeriö hallinnoi maankäyttöä, eli tutummin kaava-asioita. Näillä ei ole mitään tekemistä MMM:n alan kanssa ja siksi moista yhdistämistä ei pidä tehdä.
Ajatuksena luonnonvaraministeriötä en kavahda, mutta ministeriöruletti johtaa moniin muihinkin muutoksiin. Olisi kuitenkin järkevämpää yhdistää nykyiseen ympäristöministeriöön muiden MAL-asioiden  (maankäyttö, [...]

Suomessa on jo toimiva ruuhkamaksujärjestelmä

Huolimatta Kauppakamarin, Helsingin kaupunginjohtajan ja monien muiden tyrmäyksestä päähänpisto ruuhkamaksuista näyttää edelleen elävän. Monilta tuntuu unohtuvan, että Suomessa on jo toimiva ruuhkamaksujärjestelmä. Julkisten yhteyksien puute ja riittämätön palvelutaso saavat ihmiset liikkumaan autolla helppouden, vapauden ja hinnan lisäksi.
Ruuhkassa ajaminen kuluttaa paitsi hermoja ja aikaa, myös polttoainetta sujuvaa ajoa enemmän. Ruuhkassa ajaminen maksaa todellista rahaa. Polttoaineen lisäksi keskustaan autoileva [...]

Tietoa sivusta © Teemu Lahtinen 2011 Oikeudellinen tiedote Creative Commons License