Pointti on validi. Maanpuolustus tulee järjestää uskottavasti, mutta mahdollisimman vähän yhteiskuntaa haittaavalla tavalla. Uskottava maanpuolustus vastaa oikealla tavalla realistisiin uhkakuviin. Kokonaismaanpuolustus käsittää sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi taloudellisen maanpuolustuksen. Vaikka huoltosuhteen heikkenemistä ei voidakaan pitää suoranaisesti ulkoisena uhkana, johon siis olisi varauduttava maanpuolustusnäkökulmasta, on se vakavuudeltaan ja todennäköisyydeltään sellainen uhka, että sen torjuntaan on lähestulkoon mobilisoitava koko kansakunta.

Olen pohtinut maanpuolustuskysymyksiä aiemminkin ja peräänkuuluttanut vapaaehtoisuuden merkityksen korostamista. Hiljattain tasavallan presidentti otti kantaa ase- ja siviilipalvelusmiesten yhtenäisestä koulutusjaksosta, mistä olen samaa mieltä. Kun kirjoitin asiasta, siitä heräsi hyvää pohdiskelevaa keskustelua, ja eräs mielessäni virinnyt ajatus alkoi saada täsmällisempää muotoa: monimuotokoulutus, jonka  ulottaisin koskemaan koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta. Maanpuolustusvelvollisuus on perustuslaissa (127 §) määrätty koskemaan jokaista kansalaista aivan kuten verovelvollisuuskin (81 §), joten en nyt tässä yhteydessä näe mielekkääksi velvollisuuden kyseenalaistamisesta lähtevää keskustelua.

Erilaisissa kuviteltavissa olevissa kriisitilanteissa tarvitaan monipuolista osaamista ja valmiuksia, joita nykyaikainen teknologisperusteinen elämänmuoto ei luonnostaan tuota. Niitä täytyy siis erikseen tuottaa koulutuksella. Jotta koko ikäluokan kouluttaminen ei veisi liikaa nuorten työpanosta ja opintomahdollisuuksia, tulee koulutus järjestää kotipaikkakunnalla monimuoto-opetuksena iltaisin ja viikonloppuisin ja muutamin internaatein ehkä vähän kauempanakin. Tämän koulutuksen aikana valikoitaisiin halukkuus huomioiden sotilaiksi koulutettavat ja siviilitehtäviin koulutettavat.

Valtiolla ei ole mahdollisuuksia levittää koulutusorganisaatiotaan jokaiseen kuntaan. Valtiollisen mittaluokan voimavarat tuleekin keskittää kalliisiin asejärjestelmiin ja korkean valmiuden yksiköiden ylläpitoon ja kouluttamiseen. Tavallinen yksilöiden valmiuskoulutus sopiikin hyvin kansasta lähtöisin olevalle vapaaehtoisorganisaatiolle.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPKY) on lakisääteinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen kouluttaja, joka kouluttaa sotilastaitojen lisäksi laaja-alaisesti kansalaisia kohtaamaan myös arjen uhka- ja riskitilanteita aina ensiavusta ja alkusammutuksesta aina itsepuolustukseen ja liikenneturvallisuuteen.

Mielestäni tätä roolia voisi kehittää edelleen siten, että MPKY ottaisi vastattavakseen yksilöiden kouluttamisesta näiden kotipaikan läheisyydessä ja Puolustusvoimat vastaavat sitten koulutettujen yksilöiden yhteenhitsaamisesta joukko-osastoiksi ja yhtymiksi sekä maanpuolustuksesta. Käytännössä MPKY:n koulutus siis vastaisi pitkälti nykyistä alokasaikaa ja toimisi Varusmiesliiton esittämänä monipäiväisinä kutsuntoina.

Kouluttajina eivät olisi ammattisotilaat, vaan tiukasti siviilimaailmassa kiinni olevat asiansa osaavat reserviläiset; koulutettavien isät, veljet ja aikaa myöten myös äidit ja siskot. Tällainen asevelvollisuuden valmistava opintojakso sulautuisi osaksi yleistä oppivelvollisuutta, vaikkei opetus ehkä tapahtuisikaan koulupäivään integroidusti. Jos nykyisen asepalveluksen kaksi ensimmäistä kuukautta saataisiin hoidettua arjen ohella ei ajankäytöllistä tyhjäkäyntiä pääsisi syntymään.

Peruskoulutetut nuoret osaavat jo aika paljon ja tietävät paremmin miten haluavat suorittaa velvollisuutensa loppuun. Myös Puolustusvoimilla on aiempaa parempi kuva kunkin valmiuksista ja se ehkä voisi siirtyä joustavaan pitkin vuotta tapahtuvaan palvelukseen astumiseen, jolloin kunkin poissaolo siviilielämästä saadaan minimoiduksi nykyistä helpommin. Palvelusajan minimoinnista huolimatta Suomella on hyvin kriisiaikoihin koulutettu väestö ja uhkakuviin vastaava valmius.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen esitti arvioitavaksi myös siviilipalveluksen kehittämistä ja mahdollisia yhteisiä koulutusjaksoja sotilaiksi koulutettavien kanssa. Olen ollut samaa mieltä ja kun vuonna 2004 hahmottelin Näkemyksiä maanpuolustuksesta, päädyin toteamaan “onkin äärimmäisen tärkeää, että yleisen maanpuolustusvelvollisuuden peruskoulutusjakso ulotetaan koskemaan koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta.” Lähetin tuolloin ajatuksia koskevat kirjeet puolustusministeriöön, työministeriöön ja ympäristöministeriöön, josta kahdesta jäljemmästä sain kiittävän vastauksen. Puolustusministeriöstä ei vastausta kuulunut, mutta ilmeisesti viesti on kuitenkin mennyt eteenpäin.

Esitin tuolloin että “siviilipalvelusta tuleekin kehittää voimakkaasti asepalveluksen pakollisesta vaihtoehdosta todellisia kriisiaikojen tehtäviä ja tarpeita varten. Tällainen uusimuotoinen siviilipalvelus olisi osa aiemmin mainittua ei-aseellista maanpuolustusvelvollisuuden peruskoulutusta.”

Vuonna 2004 olin vielä tiukasti sitä mieltä, että yleinen asevelvollisuus on säilyttämisen arvoista ja puolustuskykymme kivijalka. Sittemmin olen lisännyt valmiuttani myös vaihtoehtoisten ratkaisujen hyväksymiseen. Yleinen asevelvollisuus ei välttämättä olekaan paras ja kustannustehokkain ratkaisu. Toistaiseksi kuitenkin näen siitä saatavan enemmän hyötyjä kuin haittoja, mutta kehitystarpeita siinä kiistatta on.

Puolustustekniikan monimutkaistuessa tarvitaan vähemmän, mutta osaavampia sotilaita. Puolustusvoimien tarve on siis vähenemään päin ja niukkojen resurssien aikana voimat haluttaneen kohdistaa siihen osaan, jota todella tarvitaan. Asepalvelus koko ikäluokkaa lävistävänä kokemuksena, sosiaalisena kalibroijana ja kuntokouluna on kuitenkin oman huomionsa ansaitseva. Myös tulevaisuudessa kansalaisen oikeus puolustaa kotiaan on tärkeää, eikä sitä voi luottaa pelkästään pienelle ammattijoukolle.

Mielestäni kansa tarvitsee edelleen oman armeijansa ja siksi vapaaehtoista maanpuolustusta pitää kehittää edelleen muodostamalla vapaaehtoisuuteen perustuva kodinturvajärjestelmä hyväksi todetun pohjoismaisen mallin mukaan. Pohjoismaiset mallit sopivat siksi Suomeen hyvin, että yhteiskuntarakenteemme ja historiamme muistuttaa näitä maita hyvin paljon, kuten myös nykyinen lainsäädännöllinen peruslinjamme ja oikeuskäsityksemme. Kodinturvajärjestelmä on nimensä mukaisesti kansalaisten jokapäiväistä elämää turvaava toimi ja siksi pelkästään sotilaalliseen koulutukseen keskittymällä ei tavoitetta saavutettaisi. Kodinturvaan yhtälailla kytkeytyy aktiivinen arkiturva; huoli oman kodin koskemattomuudesta, rakennetun ympäristön turvallisuudesta, omaisuuden suojasta ja lähimmäisten hyvinvoinnista. Maanpuolustuskoulutusyhdistys on historiansa mittaan koko ajan kehittynyt tähän suuntaan, mutta kehittymistä voitaisiin edistää.

Kylmän sodan jälkeen muuttunut kansainvälinen tilanne sekä Euroopassa että koko maailmassa kuin myös viimeaikaiset yllätykselliset tapahtumat ovat johtaneet uhkakuvien muuttumiseen ja puolustustilaskenaarioiden uudelleen arviointiin.

Nykyään maahamme kohdistuva laajamittainen hyökkäys ei ole kovinkaan todennäköinen, joskin historiallisesti on perusteltua varautua edelleen myös tällaiseen uhkaan. Myös kauttakulkuhyökkäys maamme kautta kolmatta osapuolta vastaan on miltei yhtä epätodennäköistä, mutta siiden sijaan kaappauksenomainen yllätyshyökkäys valtion johdon alistamiseksi sekä laaja terrori-iskujen sarja, jo paljon lähempänä todellisia.

Yhteiskunnan muuttuminen aiheuttaa muutospaineita sekä kokonaismaanpuolustuksen, että sotiaallisen maanpuolustuksen kehittämisestä. Tässä asiakirjassa tuon esiin oman ehdotukseni edellämainittujen asioiden hoitamiseksi.

2. KOKONAISMAANPUOLUSTUKSEN KEHITTÄMINEN

2.1. Taustat ja nykytila

Kokonaismaanpuolustuksen osa-alueita ovat:
- sotilaallinen maanpuolustus,
- taloudellinen maanpuolustus,
- väestönsuojelu,
sekä toimet
- maanpuolustustiedotuksen,
- sosiaali- ja terveydenhuollon,
- yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä
- viesti- ja teletoiminnan
aloilla.

Lain mukaan sotilaallisesta maanpuolustuksesta vastaavien Puolustusvoimien tehtävänä on

1) huolehtia valtakunnan maa- ja vesialueen sekä ilmatilan valvonnasta yhteistoiminnassa muiden valvontaviranomaisten kanssa;
2) turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus tarvittaessa voimakeinoja käyttäen;
3) puolustaa valtakuntaa ja sen oikeusjärjestystä sekä kansan elinmahdollisuuksia ja perusoikeuksia;
4) huolehtia valtakunnan sotilaallisen puolustusvalmiuden ylläidosta ja kehittämisestä;
5) antaa sotilaskoulutusta, tukea vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta sekä edistää maanpuolustustahtoa ja kansalaisten ruumiillista kuntoa kohottavaa toimintaa;
6) antaa tarvittaessa virka-apua yleisen järjestyksen ja turvallisuuden voimassa pitämiseen niin kuin siitä erikseen on säädetty, osallistua pelastustoimintaan antamalla käytettäväksi pelastustoiminnassa tarvittavaa kalustoa, henkilövoimavaroja ja erityisasiantuntijapalveluja, jos se onnettomuuden laajuus tai erityisluonne huomioon ottaen on tarpeen; pelastustoimintaan osallistuminen ei saa vaarantaa puolustusvoimien maanpuolustustehtävien suorittamista;
7) osallistua rauhanturvaamistoimintaan siten kuin siitä rauhanturvaamislaissa säädetään; sekä
8) suorittaa muut sille laissa määrätyt tehtävät.

Lisäksi uusi vuoden 2000 Perustuslain 20 § määrittelee perusoikeuksiin muunmuassa:

- Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Mikäli julkisen vallan tehtäväksi ymmärretään aktiiviset luonnonsuojelutoimet, eli enemmän kuin oman toiminnan muuttaminen ympäristöystävällisemmäksi, olisi edellämainitun perusoikeuden turvaaminen lakien mukaan osaltaan myös Puolustusvoimien tehtävä. Saattaa olla parempi erottaa aktiiviset toimet omaksi kokonaismaanpuolustussektorikseen väestönsuojelun rinnalle.

2.2. Poliittinen tilanne

Neuvostoliiton ja sen eurooppalaisten suojatttien sosialistisen yhteiskuntajärjestyksen kaatuminen, Euroopan yhdentyminen valuuttoineen ja yleisen maailmanpolitiikan pitkä linja sekä sen viime aikaiset äkilliset muutokset ovat kaikki vaikuttaneet ratkaisevalla tavalla Suomen kansainväliseen asemaan ja maamme kokonaismaanpuolustuksen tilanteen kehittymiseen.

Kansalaiset ovat kuitenkin yhä enemmän nähneet siviilihallinnon merkityksen kasvamisen erilaisia uhkakuvia torjuttaessa ja niihin varautumisessa. Yleisenä linjana se ei olekaan huono, mutta asettaa kaikille länsimaisille asevoimille uuden tilanteen, joka eroaa hyvin paljon kylmän sodan ajoista.

Nykyään asevoimat joutuvat aktiivisemmin oikeuttamaan oman olemassaolonsa ja levittämään tehtäväkenttäänsä perinteisen työnkuvan ulkopuolelle sekä ottamaan tiedotuksessa enemmän huomioon yleisen mielipiteen. Suomessa olemme kuitenkin naapureitamme onnellisemmassa asemassa ja kansa luottaa Puolustusvoimiin ja on erittäin maanpuolustushenkistä.

Kansalaisen arkisia perusoikeuksia kuitenkin uhataan yhä enenevissä määrin toisen ihmisen, kuin vieraan valtion taholta. Rikollisuus, yhteiskunnallinen sirpaleisuus ja sairaudet ovat suurempia ja konkreettisempia uhkia kuin sotilaalliset uhat.

Yhteiskunnan vaatiessa yhä enemmän tehokkuutta ja enemmän tuloksia pienemmällä panoksella, ovat palveluiden tuottajat joutuneet venymään paljoon ja toisaalta monia kansalaisille tärkeitä palveluita supistettu. Kun naapurin turvallisuutta tai ainakin sen tunnetta luonut varuskuntakin on nyt lakkautettu, on kansalaisella aihetta jo pohtia, mitä hän valtiolta oman panoksensa katteeksi saa. Lisäksi kansalaisten keskinäinen yhteydenpito ja sosiaaliset suhteet yhä enemmän ovat sellaisten teknisten viestimien varassa, jotka kriisin aikana mitä todennäköisemmin eivät ole käytettävissä.

Kaikkia ongelmia ei siis valtiovaltakaan voi ratkaista, mutta ainakin sen oman vastuun mukaisiin tehtäviin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Toisaalta ihmiset ovat yhä valmiimpia tekemään vapaaehtoisorganisaatioissa työtä oman yhteisönsä ja ympäristönsä puolesta, mutta valtaosalle ihmisiä on tyypillistä, että tämänkaltaisessa työssä halutaan nähdä melko pian konkreettisia saavutuksia. Onkin valtiolle haaste ottaa hyöty tästä innosta ilman että into valtion kiinnostuksen ja tuen puuttumisen vuoksi laantuu. Yhteisöllisyyttä ja yhteiskunnan koheesiota vahvistaakseen olisi valtion yhä voimakkaammin tunnustettava ihmisten kyky ja tahto vaikuttaa oman yhteisönsä ja ympäristönsä asioihin.

Organisaatio joka tarjoaisi ihmisten jokaisella tarvehierarkian tasolla jotain, voisi saada niin yhteisöllisesti, että ihmisten henkilökohtaisessa elämässä paljon hyvää aikaan melko tehokkaasti.

Valtion olisikin mahdollistettava kansalaisten toimiminen aktiivisesti ja tuloksia saaden organisaatiossa, joka turvaa kansalaisten arjen, antaa yhteisöllisuuden tunnetta, antaa mahdollisuuden saada arvostettu asema ja tarjoaa mahdollisuuksia kehittää omia kykyjä. Tällainen organisaatio ottaisi osaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvomiseen, sosiaaliseen työhön, terveyden turvaamiseen, ympäristönsuojeluun ja oman itsensä kehittämiseen.

3. MAANPUOLUSTUSVELVOLLISUUDESTA

Suomessakin käytössä oleva yleinen perustuslaillinen maanpuolustusvelvollisuus sekä siitä johdettu yleinen asevelvollisuus miehillä on muualla Euroopassa tullut uhanalaiseksi järjestelmäksi. Maamme kova maanpuolustustahto on kuitenkin ollut merkittävä syy, miksi Suomessa ei olla laajemmassa määrin keskusteltu asevelvollisuuden lakkauttamisesta. Paineita teknistyvän ja vaativoituvan asepalveluksen muuttamiseseksi kuitenkin pikkuhiljaa tulee.

Ennen kuin keskustelu laajenee, olisi hyvä aktiivisesti muuttaa koko järjestelmää, jotta poistamisargumentit kävisivät vähiin. Kuten Aleksanteri II kruunajaispuheessaan Moskovan aatelistolle totesi: “On parempi aloittaa maaorjuuden kumoaminen ylhäältä kuin odottaa sen tapahtuva itsestään alhaalta.” Vaikka en tahdokaan rinnastaa maaorjuutta maanpuolustusvelvollisuuteen, niin samaa periaatetta voisi noudattaa joidenkin rasitteena kokeman asevelvollisuuden kohdalla.

Koska yhteiskuntamme kehittyy ja kehitys on tuonut tullessaan tasa-arvon käsitteen, on naisiakin otettu suorittamaan vapaaehtoisesti asepalvelusta. Monia maanpuolustushenkisiäkin nuoria miehiä moinen järjestely närkästyttää, koska tasa-arvon nimissä tehty uudistus ei olekaan tasa-arvoinen. Onkin äärimmäisen tärkeää, että yleisen maanpuolustusvelvollisuuden peruskoulutusjakso ulotetaan koskemaan koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta.

Käytännön ja perinteiden syistä ohjattaisiin miehiä ensisijaisesti
aseelliseen palvelukseen ja naisia ei-aseelliseen palvelukseen myöhemmin tässä asiakirjassa mainittaviin erikoisjoukkoihin ja vapaaehtoisorganisaatioihin.

3.1. Siviilipalveluksen uudistaminen

Edellämainittu uudistus aiheuttaa merkittäviä muutospaineita nykymalliseen siviilipalvelukseen. Siviilipalvelusta tuleekin kehittää voimakkaasti asepalveluksen pakollisesta vaihtoehdosta todellisia kriisiaikojen tehtäviä ja tarpeita varten. Tällainen uusimuotoinen siviilipalvelus olisi osa aiemmin mainittua ei-aseellista maanpuolustusvelvollisuuden peruskoulutusta.

Siviilipalvelustaan suorittavia olisikin koulutettava moneen tärkeään tehtävään. Osa voisi suorittaa palvelunsa myöhemmin mainittavissa väestön- ja ympäristönsuojelujoukoissa, mutta kriisiaikoina on paljon muitakin tärkeitä tehtäviä.

Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa kotimaisen elintarvikkeiden perustuotannon tehtävät, jos vaikka polttoaineiden saatavuuden vaikeuden vuoksi maatöitä ei voida enää tehdä koneellisesti. Tällöin on palattava puhtaaseen lihastyövoimaan maa- ja metsätaloudessa.

Toisena esimerkkinä voi olla äkillisesti laajentunut terveydenhuoltohenkilöstön tarve. Tässä hyvänä esimerkkinä jo olikin Helsingin Sanomissa 22.12.2001 julkaistun uutisen mukaan Helsingin ammattikorkeakoulu, joka yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa järjesti kurssin, jossa varauduttiin suuronnettomuuksiin lähtien Estonia-tyyppisestä katastrofista ja lento-onnettomuuksista räjähdyksiin, sortumiin ja biologiseen sodankäyntiin. Lisäksi voidaan tukeutua esimerkiksi Punaisen Ristiin, joka tulisi olemaan osa vapaaehtoista maanpuolustusorganisaatiota , siviilipalveluksessa kouluttamaan ensiapuhenkilöstöön.

Kolmanneksi tarvitaan varmasti paljon rakennus- ja teknistä ylläpitohenkilöstöä. Asia ei sinänsä ole uusi — monissa maissa kuten Suomessakin on käytetty työvelvollisia kriisiaikoina. Entisaikojen kaltaista yleiskätevyyttä ei kuitenkaan nuorilta ikäluokilta enää löydy, joten yhteiskunnan tulisi tavalla tai toisella huolehtia vaadittavien kriisitaitojen kouluttamisesta.

Muunmuassa edellämainitut järjestelmät osoittaisivat, että Suomen valtio pitää siviilipalvelusta vakavasti otettavana lisänä yhteiskunnan kriisivalmiudessa ja näin nostaa aiheellisesti matalaa nykysiviilipalveluksen arvostusta; olisihan uusimuotoisesta siviilipalveluksesta konkreettista hyötyä nykyisen ‘muodon vuoksi’ tapahtuvan palveluksen sijasta.

Siviilipalvelun aktiivinen hyödyntäminen ja muuttaminen mielekkääksi vaihtoehdoksi niille, joita ei asepalvelukseen syystä tai toisesta määrätä kohottaisi yleistä kiintymystä isänmaahan ja sen vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen myös niissä piireissä, jotka eivät tänä päivänä tunne suurtakaan sidettä maahamme. Tätä vain vahvistaisi mahdollisuus osallistua ympäristön- tai väestönsuojelujoukkoihin. Myös Suomen kansainvälinen kuva parantuisi sen ryhtyessä näin ennakkoluulottomiin ja radikaaleihinkin ratkaisuihin turvatakseen olemassaolonsa sekä kansalaistensa hyvinvoinnin.

3.2. Vapaaehtoinen maanpuolustus

Ruotsissa kenttäarmeijan supistaminen johti siihen, ettei läheskään koko ikäluokkaa tarvitse enää kouluttaa asepalveluksessa ja näin moni sinne halunnutkin tunsi jääneensä huomiotta. Suomessakin sama saattaa kenttäarmeijaa supistettaessa tulla eteen, mutta siitä huolimatta olisi hyvä, että koko ikäluokalle saataisiin jonkinlainen kriisiajoille soveltuva yleinen maanpuolustuskoulutus. Esittänkin tässä asiakirjassa jo edellämainituista tehtävistä huolehtevien joukkojen perustamista: ympäristönsuojelujoukot ja väestönsuojelujoukot. Lisäksi niille nuorille, jotka tahtovat asepalvelukseen, mutta jotka eivät supistetun kenttäarmeijan vuoksi sinne pääse, tulisi antaa mahdollisuus vapaaehtoisesti kouluttaa itseään sotilaallisesti sekä saada oma kenttäarmeijan ulkopuolella oleva sijoitus. Tähän soveltuu parhaiten pohjoismaisen mallin mukaan rakennettu vapaaehtoinen kodinturvajärjestelmä.

3.2.1 Kodinturva

Muodostamalla vapaaehtoisuuteen perustuva kodinturvajärjestelmä hyväksi todetun pohjoismaisen mallin mukaan, saadaan koko puolustusjärjestelmä mukautumaan nykyajan vaatimuksiin edullisesti. Pohjoismaiset mallit sopivat siksi Suomeen hyvin, että yhteiskuntarakenteemme ja historiamme muistuttaa näitä maita hyvin paljon, kuten myös nykyinen lainsäädännöllinen peruslinjamme ja oikeuskäsityksemme. Toisaalta pohjoismaiset järjestelmät ovat syntyneet Suomen historiallisen esimerkin innoittamina.

Tähän järjestelmään kuuluu olennaisesti laaja-alainen maanpuolustustyö. Kodinturva-järjestelmä, sen tarkemmin lopullisen organisaation nimeen kantaaottamatta, on nimensä mukaisesti kansalaisten jokapäiväistä elämää turvaava toimi ja siksi pelkästään sotilaalliseen koulutukseen keskittymällä ei tavoitetta saavutettaisi.

Sen sijaan nivomalla sotilaallisen koulutuksen yhteen väestön- ja ympäristönsuojelullisiin tehtäviin, saadaan hyvin viestitettyä kansalaisille ja siitä nouseville poliittisille vaikuttajille sotilaallisen maanpuolusutuksen lopulta ajavan samaa tehtävää kuin edellämainitut, ja siten ylläpitää laajaa, ehkä jopa nykyistä laajempaakin, hyväksyntää uskottavan puolustuskyvyn ylläpidolle.

Kodinturvaan yhtälailla kytkeytyy aktiivinen arkiturva; huoli oman kodin koskemattomuudesta, rakennetun ympäristön turvallisuudesta, omaisuuden suojasta ja lähimmäisten hyvinvoinnista. Koulutuksen ohella kodinturvan erilaiset partiot voivat edesauttaa edellä lueteltuja turvallisuushyveitä, esimerkiksi: öisellä naapurustovahdilla, nykyisen kaltaisten nuorisotyöryhmien partioilla perjantai-iltaisin kaupunkien keskustoissa jne jne.

4. VÄESTÖN- JA YMPÄRISTÖNSUOJELU

Suuronnettomuuksien ja Suomen lähialueiden korostuneiden ympäristöuhkien lisäksi, ovat kemiallinen ja biologinen sota sekä terrorismi vakavia uhkia. Tämän vuoksi on panostettava enemmän voimavaroja väestön- ja ympäristönsuojelun hoitamiseksi.

Arkipäiväisemmin ympäristönsuojelu on ymmärrettävä väljästi sekä rakennetun, että rakentamattoman ympäristön suojelemisena ilkivallalta, piittaamattomuudelta ja onnettomuuksien seurauksilta.

4.1. Väestönsuojelu

Puolustusvoimien Suojelukoululle tuleekin antaa enemmän resursseja ja mahdollistaa yhä useamman suorittaa asevelvollisuutensa Suojelukoulussa.

Tulisi myös ryhtyä aktiivisesti markkinoimaan mahdollisille aseistakieltäytyjille mahdollisuutta palvella asettomasti Puolustuvoimien suojelutehtävissä tai suorittaa siviilipalveluksensa perustettavissa väestönsuojelujoukoissa, jotka olisivat siviiliyhteiskunnan vastaavissa tehtävissä.

Jälkimmäisistä henkilöistä voitaisiin koota edellämainitut Väestönsuojelujoukot, joita kertausharjoitettaisiin samoin kuin muitakin ja joiden kriisiajan sijoitus olisi siviiliorganisaatioissa tai muissa vapaaehtoisorganisaatioissa vs-henkilöstönä.

Laajassa yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön alaisen Säteilyturvakeskuksen sekä muiden pelastus- ja suojelualan viranomaisten ja oppilaitosten kanssa, voisivat Väestönsuojelujoukot olla osa valtakunnan puolustusvoimaa.

Väestönsuojelu- sekä pelastustoimi ovat nykyisin Sisäasianministeriön hallinnonalaa.

4.2. Ympäristönsuojelu

Perustettavat ympäristönsuojelujoukot saattaisivat saada monia nyt maanpuolustukseen välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti suhtautuvia nuoria innostumaan maanpuolustusvelvollisuuden peruskoulutusjakson suorittamisesta. Ympäristönsuojelujoukkoja koulutettaisiin yleisen maanpuolustusvelvollisuuden peruskoulutusjaksolla toimimaan asioista varsinaisesti huolehtivien viranomaisten ja organisaatioiden miehistö- ja alijohtajatehtävissä sekä ympäristönpuhdistusoperaatioiden raakatyövoimana.

Ympäristönsuojelu on nykyaan ensisijaisesti Ympäristöministeriön hallinnonalaa, joten perustettavat joukot ja koulusyksiköt voitaisiin perustaa Ympäristöministeriön alaisuuteen, kuten Rajavartiolaitos on nykyään sisäministeriön alaisena.

5. SOTILAALLINEN MAANPUOLUSTUS

Sodankuvan muuttuminen on johtanut asevoimien koon merkityksen vähenemiseen, mutta kalustollisen ja koulutuksellisen laadun korostumiseen. Siksi Suomen olisikin panostettava entistä selkeämmin hyvin varustellun ja koulutetun iskuvoiman eteen. Lisäksi on kuitenkin otettava huomioon perinteinen laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan vadittava suuri kenttäarmeija.

Nyt Suomen kenttäarmeijan kokoa on laskettu 500 tuhannesta 350 tuhanteen juuri edellä mainittujen syiden kuin osaltaan myös pienentyneiden ikäluokkien vuoksi. Samaan aikaan on panostettu hyvin varusteltuihin ja hyvin koulutettuihin valmiusjoukkoihin, mutta perinteiden johdosta tähänkään ei ole voitu panostaa niin kovalla teholla on syytä olisi. Laki määrää edeleleen pisimmän varusmiespalveluksen pituuden sekä maksimikertausharjoitusmärään kaikille samaksi, vaikka laki on aikoinaan laadittu huomioiden normaalireseviläisen koulutustarpeen suhteessa siviilielämän häiriintymiseen.

Tässä mielessä kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta voidaan joustaa ja laajentaa erikoisjoukkojen koulutusmahdollisuuksia antaen mahdollisuuden nykyistä pitempiin varusmiespalvelusaikoihin sekä laajempaan reservin koulutukseen.

5.1. Erityiskoulutustarpeen huomioiminen käytännössä

Onkin syytä ryhtyä selkeästi jakamaan armeijan yleisjoukkoja kahteen erilliseen järjestelmään. Ensinnä olisi teknisesti kehittynyt ja hyvin koulutettu palkattuun henkilöstöön ja aktiivireserviin perustuva järjestelmä ja sen lisäksi hitaammin liikkeelle saatava, vähemmän kehittynyt ja vähemmän koulutettu laaja reservi, jonka koulutus vastaa suurinpiirtein nykyistä tilannetta. Tätä järjestelmää täydentäisi perustettava vapaaehtoisuuteen perustuva kodinturvajärjestelmä.

Ensisijaisena uhkiin reagoijana ja nopeasti koolle saatavana valmuisjoukkoina voisi toimia nykyiset kolme maavoimien prikaatia, yksi per maanpuolustusalue, Merivoimat ja Ilmavoimat, joiden henkilöstö jo paljolti onkin palkatun varassa. Sopimussotilas- sekä sotilasammattihenkilöjärjestelmää kehitetään siten, että jokaisessa valmiusyhtymässä on mahdollista pitää jatkuvasti esim joukkueen tai jopa perusyksikön kokoista hyvin koulutettua osastoa valmiudessa.

Tätä sitten täydentää aktiivireservi, joka tarkoittaa nykyistä useammin kertaavaa ja mahdollisesti pidemmän koulutuksen saanutta reserviä. Tällainen aktiivireservi voisi esimerkiksi kerrata vuosittain kuukauden verran; kesällä kaksi viikkoa ja viikon syksyllä sekä kevättalvella.

Nämä erikoisjoukot olisivat kaappauksenomaista yllätyshyökkäystä varten ja laajamittaisemmassa sodassa varsinainen vihollisen lyömiseen käytettävä voima. Palkattu henkilöstö hoitaisi normaaleja rauhanjajan tehtäviä ja ylläpitäisi sotilaallista ammattitaitoaan aktiivisesti kuten palontorjuntahenkilöstökin tekee. Tarpeen vaatiessa aktiivireserviäkin voi kutsua palvelukseen ra-tehtävien hoitoa varten. Tehostetussa valmiudessa nämä joukot olisivat täysin toimintakykyisiä.

Tällainen olisi ilman muuta erikoisjoukko, johon pyritään ja jonka koulutusta arvostetaan. Tällöin joukon vaatimuksiin sitoudutaan. Luonnollisesti taloudelliset kannustimetkin on oltava varteenotettavat. Aktiivireserviä voi edellämainittujen yhtymien lisäksi soveltaa Panssariprikaatissa, Kaartin Jääkärirykentissä, Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä, Jääkäriprikaatissa ja Utin Jääkärirykmentissä, koska näissä on joko teknisesti vaativia tehtäviä tai niillä on nopean puolustusvalmiuden kannalta tärkeä osa.

5.2. Laaja reservi

Perinteistä koulutusmallia jatkettaisiin edelleen tuottaen joukkoja laajamittaista hyökkäystä vastaan. Näitä joukkoja kutsutaan palvelukseen asteittain tehostetun valmiuden ja torjuntavalmiuden aikana. Kertaushajoituksissa voidaan rehellisesti lähteä siitä, ettei joukkoja pystytä kouluttamaan yhtä tehokkaasti kuin nykyään on tavoitteena. Nämä joukot varustettaisiin jo hankituilla varusteilla ja jatkossa niiden vanhentuessa valmiusyhtymiltä kierrätetyillä varusteilla. Laajasta reservistä perustetuilla alueellisilla joukoilla olisi laajamittaisessa hyökkäyksessä lähinnä tehtävänä hidastaa ja kuluttaa sekä torjua hyökkääjää, kunnes paikalle ehtii enemmän voimaa. Laajalla reservillä puolustetaan koko Suomea.

5.3. Paikallispuolustus