Helsingin yliopiston ylioppilas on järkyttynyt Ylioppilaskunnan (HYY) törppöilystä asioissa jotka eivät sille kuulu. Ei ole mitenkään ylioppilaskunnan jäsenten etujen mukaista puuttua Suomen hallituksen suunnittelemiin muodollisiin leikkauksiin Suomen kehitysestemäärärahaan. Leikkauksien taustalla oleva talouslama ei kosketa ainoastaan rikkaita korruptoituneita poliitikkoja kaukomailla, vaan pahiten maailmanlaajuisesta kriisistä kärsivät kaikkein köyhimmät. Nimenomaan näihin elostelijoihin leikkaukset valtion kehitysestemäärärahoissa iskisivät oikeudenmukaisimmin.

”Kehy-rahat ovat vahingollisia kehittyvien maiden talouksille ja hukkaan heitettyä rahaa, jota pitäisi käyttää parempiin tarkoituksiin”, kommentoi HYYn pakkojäsen Teemu Lahtinen.

Nousukauden aikaan maamme hallitukset eivät tajunneet prosenttiperustaisten määrärahojen kasvattamisen tulevan liian kalliiksi. Nyt euromääräisten rahojen prosentuaalinen paisuminen avaa hallituksen silmät. Suomen sitoumukset kehitysestetyöhön eivät saa olla riippuvaisia suhdanteista ja sisäpolitiikasta, vaan se tulee johdonmukaisesti lopettaa.

”HYY käyttää vahingolliseen hölmöilyyn 0,7 prosenttia omasta budjetistaan. Päättäjät ovat jo järkiintymässä, haihattelevien idealistien pitäisi vähitellen tulla perässä”, jatkaa fil.yo. Lahtinen.

Suomi sitoutui 20 vuotta sitten sotimaan rikollisjärjestö Neuvostoliiton puolesta. Onneksi sellaisesta sitoumuksesta älyttiin luopua ja häpeällisten juhlapuheiden ja todellisuuden välinen ristiriita uskallettiin lopulta tunnustaa.

Aiheeseen liittyen julkaisen pöytälaatikosta kirjoituksen, jonka yksi versio on julkaistu Länsiväylässä loppukesästä.

Kehitysavun tavoitteeksi 0,0 %

Erinäiset niin sanotut kansalaisjärjestöt ja jotkut viranomaiset ovat vuosikausia propagoineet kehitysyhteistyön kustannustavoitteeksi 0,7 % bruttokansantuotteesta ja pitäneet kovaa älämölöä kun tätä ei ole saavutettu.

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, joka on muun muassa edellä mainittujen elinten yhteistyöjärjestö ja joka tituleeraa itseään Suomen johtavaksi kehityspolitiikan järjestöasiantuntijaksi, määrittelee kehitysyhteistyön seuraavasti:

“Kehitysyhteistyöllä tarkoitetaan resurssien siirtoa rikkaista maista köyhien maiden kehitykseen ja siirron ohella käytävää keskustelua talous- ja sosiaalipolitiikoista. Kehitysyhteistyö on keino ohjata rahaa alueille, joilla yksityiset sijoitukset eivät ole tuottavia ja jotka pelkän talouden armoilla jäisivät huomiotta.”

Kepan käsitys omasta asiantuntijuudestaan voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Tällä tavoitteenasettelulla ja tuollaisella kehitysyhteistyön määritelmällä ei ole ihmekään, jos kestävää kehitystä ei tapahdu ja jos siihen ei ole kiinnostusta panostaa.

Tavoitteeksi tulisi luonnollisesti asettaa 0,0 % bruttokansantuotteesta, sillä tokihan tavoitteen on oltava kehitysmaiden olosuhteiden saattaminen sellaiselle tasolle, jossa kehitysapua ei lainkaan tarvita. Tavoitteena 0,7 % on loputtoman resurssien siirron alkulähde. Nollasta poikkeava kiinteä prosentti saa parhaimmillaankin aikaan JSDF-ilmiön, joka ei vastaa alkuperäistä tarkoitusta.

(JSDF-ilmiöksi nimitän sitä, kun toisen maailmansodan jälkeen Japani perusti itsepuolustusvoimat, säädettiin puolustusbudjetille kiinteä prosenttiosuus. Japanin bruttokansantuotteen kasvaessa räjähdysmäisesti kasvoi myös puolustusbudjetti. Japanin puolustusbudjetti onkin maailman 5:ksi suurin. Näin ollen perustuslaillisesti pasifistisesta valtiosta onkin tullut yksi Aasian sotilasmahdeista, vaikkei Japanilla olekaan hyökkäykseen soveltuvaa kalustoa.)

On siis järjetöntä rummuttaa tiettyä kuluosuutta. Tavoitteen tulisi olla sellainen, mikä oikeasti edesauttaa kestävää kehitystä kehitysmaissa. Nyt tuo 0,7 % voidaan käyttää vaikka kehitysyhteistyöjärjestöjen johtohenkilöiden kuluihin ja virallinen tavoite on saavutettu, vaikkei mitään hyvää ole saatu aikaan.

Toinen Kepan asiantuntemattomuutta kuvastava seikka löytyy kehitysyhteistyön määritelmästä, jonka mukaan resursseja siirretään rikkaista maista köyhiin. Tämä ilmaisu kavaltaa Kepan talousnäkemyksen, jonka mukaan vauraus olisi nollasummapeliä. Toisen lisä olisi toiselta pois. Ymmärrettävästi tällaisesta lähtökohdista ei ole helppoa markkinoida kehitysyhteistyötä niille, joilta ollaan ottamassa pois. Ymmärrettävästi tällainen näkemyksen viljely ruokkii katkeruutta rikkaita maita kohtaan niin täällä kuin köyhissä maissakin. Lähtökohtainen vastakkainasettelu konkretisoituu mellakoitsijan ja mellakkapoliisin kilpeen aina kun lännen päättäjät kokoontuvat pullakesteilleen kansainvälisille hiekkalaatikoillensa.

Realistisemman talousnäkemyksen mukaan vauraus ei ole nollasummapeliä, vaan vauraus lisääntyy kun sen kertymiselle asetettuja esteitä puretaan.

Yksi tällainen vaurauden este on nykymuotoinen kehitysapu, joka edellä mainitun Kepan määritelmän mukaan suuntautuu sinne, jossa ei ole edellytyksiä kannattavalle liiketoiminnalle. Kyseessä on siis puhdas tukiainen, joista länsimaat yrittävät omissa talouksissaan päästä eroon. Kenialainen ekonomisti James Shikwati on tullut tunnetuksi afrikkalaisena kehitysavun vastustajana. Hän kertoo, että apu Afrikkaan tekee enemmän tuhoa kuin hyötyä, sillä rahat menevät usein jättimäiseen byrokratiaan ja korruptioon. Mutta pahin vaikutus kehitysavulla on afrikkalaisten motivaatioon. Shikwatin mukaan afrikkalaisia opetetaan kerjäläisiksi eikä tulemaan toimeen omillaan. Kehitysapu heikentää paikallisia markkinoilta kaikkialla ja sammuttaa kaiken yritteliäisyyden. Miksi kukaan näkisi vaivaa omaan tuotantoon, jos saman saa pyytämättäkin? Kuinka kukaan voisi kilpailla ilmaisen jakelun kanssa?

Kepa kertoo henkseleitään paukuttaen ikään kuin tiedostaneensa ongelman ja että kehitysavusta onkin viime aikoina siirrytty kohti kehitysyhteistyötä. Käytännössä kyse on sanahelinästä ja merkittävä kehitysyhteistyön muoto onkin suora budjettituki valtioille. Siihen loppuukin tieto, mihin rahaa käytetään, jolloin kyseeseen tulee Shikwatinkin mainitsemat byrokratia ja korruptio. Hän sanookin, että jos kehitysapu nyt loppuisi, niin sitä eivät tavalliset afrikkalaiset edes huomaisi; ainoastaan kehitysyhteistyössä mukana olevat jäisivät työttömiksi. Tästä syystä he mielellään kailottavatkin kehitysyhteistyön tarpeellisuutta.

Kehitysmaat eivät tarvitse ruokaa, vaatteita tai edes rahaa budjettiinsa. Tämä on kaikki karhunpalvelusta, joka lamauttaa paikallisen toimeliaisuuden.

Tältä osin opetussuunnitelmaa voidaan muuttaa kunnan päätöksellä. Nykyisin Espoossa taloudellista kasvatusta annetaan osana yhteiskuntaoppia, mutta näkökulma on kapea ja ajankäyttö vähäistä jo ennestään pienen tuntijaon oppiaineen sisällä. Historia ja yhteiskuntaoppi muodostavat yhteensä 4,5 % peruskoululaisen oppitunneista ja lopulta talousasioille ei jää tuntia tai kahta enempää aikaa. Uskonnollekin on enemmän tunteja. (1)

Seuraukset näkyvät otsikoissa. Oman talouden ylläpitäminen on osa koko elämän hallintaa. Hiljattain erään ihmisen henkilökohtaisen talouden romahtaminen johti kokonaisen marketin sulkemiseen neljäksi päiväksi ja vaikeutti siten satojen ellei tuhansien ihmisten arkea. (2)

Kunnallispoliittiseen linjaani kuuluu talouskasvatuksen tuominen peruskouluun. Tarvittavat lisävoimavarat siirtäisin uskonnon opetuksesta. Opetuksessa käytäisiin läpi yksityisen taloudenpidon periaatteita, kuluttajasuojaa, maksuhäiriöiden hallintaa ja kuluttajana vaikuttamista, kuten yhteiskuntaopissa nykyäänkin, mutta perusteellisemmin. Lisäksi Hämeenlinnan esimerkin mukaisesti käytäisiin läpi säästämis- ja sijoitusasioita, elämän ja investointien rahoittamista, työ- ja elinkeinoasioita. Yksilön taloudenpidon hallinta antaa pohjaa tarkastella myös kansantaloutta ja talouspolitiikkaa ja näiden vaikutusta kunkin elämään. Nämäkin aiheet ovat teemana osana nykyistä yhteiskuntaoppia, mutta tarvitsevat lisäresursseja.

En ole yksin asialla. Työ- ja elinkeinoministeriö on patistellut kuntia opastamaan nuoria yläkouluissa järkevään rahankäyttöön ja Hämeenlinnassa aloitetaan systemaattinen taloudellisuuskasvatus lukioissa ja yläkouluissa ensi vuonna. Hämeenlinna perehdyttää oppilaita muun muassa oman rahan käyttöön, sijoittamiseen, opiskelun rahoittamiseen, yrittämiseen ammattina sekä työnhakuun. Facebookiin perustamaani Talouskavastus peruskouluun-ryhmään kuuluu yli 120 jäsentä. Facebook-käyttäjänä olet puoluekannasta riippumatta tervetullut mukaan avoimeen ryhmään. Myös Finanssialan Keskusliitto on useaan otteeseen esittänyt talouskasvatusta osaksi perusopetusta.

Vaikuta ongelmaan, sillä sinulla on mahdollisuus.