Kiitos äänestäjilleni

Kiitos kaikille, jotka äänestivät minua HYY:n edarivaaleissa. Sain 11 ääntä, mikä on mielestäni paljon, etenkin kun huomioin etten kampanijoinut lainkaan. En edes ole ehtinyt viettää yliopistolla aikaakaan, niin että tuntisin noin montaa.

Kolminkertainen äänimäärä olisi jo varmasti tuonut paikan, mutta tällä kertaa olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Suoraan sanottuna tullessani valituksi edustajistoon, olisin joutunut tutustumaan aivan uuteen toimintaympäristöön ja toisaalta melko erossa tavallisen opiskelijan arjesta kaivannut paljon tukea tukijoiltani.

”Kansansuosio” herätti kuitenkin ajatuksia seuraavista askeleista. Pitäisikö tässä ryhtyä oikein kansanedustajaehdokkaaksi? Riittäisivätkö rahkeet kunnon kampanijointiin? Riittäisikö äänestäjiä? Saanko värvättyä kampanjapäällikön ja koottua kampanjaryhmän? Saanko jostain taloudellista tukea?

Selvää on, että siihen sotaan ei pidä lähteä soitelleen, vaan tosissaan. Valtakunnan tärkeimmät vaalit eivät ole leikin paikka tai koekenttä: vaan äärimmäinen voimainkoitos. Yksinäistä soturia ei eduskuntaan valita, ellei tämä ole julkkis. Apuvoimia ehdottomasti tarvitaan ja huolellinen kampanjan rakentaminen pitäisi alkaa jo näinä päiviä, kun lähdetään hakemaan aikaisia tukijoita ja mahdollisia sponsoreita.

A-Talkin jälkeen sain satoja yhteydenottoja, jossa seassa oli muutama merkittävä taho. Nämä luottamuksenosoitukset ensimmäistä kertaa toivat mieleen ajatuksen häivähdyksen lähteä edustamaan ihmisryhmää, joka kaipaa puhemiestä ajatuksilleen. Vaakakuppini on vielä kallistunut siviiliuralle yritysmaailmassa, mutta toisaalta velvollisuudentunto vetää toisaalle. Lyhyesti swotattuna mahdollisuudet ja uhat sekä vahvuudet ja heikkoudet ovat melkoisen tasapainoisessa tilassa ja ponnistuksilla käännettävissä kokonaisuudessaan positiivisiksi.

Mutta tällaisten kysymysten edessä ihminen menee hämilleen. Kun pitäisi päättää loppuelämäänsä vaikuttava asia — ottaako suuri hyppy tuntemattomaan vai pysyä turvallisella tiellä ja leveän leivän ääressä — löytynee lopullinen vastaus niiden ihmisten suusta, joihin joutuisin tulevaisuuteni ja vaikutusmahdollisuuteni perustamaan.

Jos tämä julkaisujärjestelmä antaa periksi, lisään tuohon kysymyksen, johonka toivon sivuilleni joskus eksyvän satunnaisen kannattajan vastaavan. Tätä päätöstä ei voi tehdä ilman tukea.

Posted in Blogi.

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *