Muistojen verestystä

Sisun irc-kanavalla muisteltiin menneitä ja laitettiin linkki Jari Elsilän piirtämään pilakuvaan, jonka ainakin Kaleva ja Karjalainen olivat julkaisseet Muhammed-kohun alkupäivinä. Vaikka kuva ei ole lainkaan näköinen ja kerrassaan halventava, on silti jo sen piirtäminen eräänlainen kunninanosoitus. Ajankohtaisuudessaan piirros on nerokas yhdistäen kaksi sinänsä toiseensa liittymätöntä asiaa.

Kolmehan meitä oli yhteensä rikostutkinnan alaisena, mutta koska olin ainoana julkisuudessa asian tiimoilta, on tuo erinäköinen otus kai sitten tarkoitettu allekirjoittaneeksi. Solmiota käytän vain harvoin ja formaaleissa tilaisuuksissa, naamakarvat ajelen säännöllisesti enkä nyt noin tukevassakaan kunnossa ole. Siitä huolimatta eka pilapiirros on aina eka pilapiirros. Jos tälle tulee joskus jatkoa, tiedän että olen vaikuttanut johonkin.

Posted in Blogi.

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.

One Comment

  1. Pidän Facebook huumorisivuja yllä vapaaehtoistyönä, ja jakaisin siellä kuviasi. Sivut on suljetut, joten jengi ei pysty jakamaan aivan vapaasti. Voin vielä laittaa kuviin tekstin kuvan alkuperästä ja luvasta jakaa ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *