Jos haluaisit äänestää minua, mutta asut ja äänestät Helsingin vaalipiirissä, suosittelen lämpimästi Jussi Halla-ahoa. Olemme Jussin kanssa samoilla linjoilla monikulttuurisuus- ja maahanmuuttokysymyksissä ja muissa keskeisissä asioissa. Jussi on tunnettu kirjoittaja netissä ja hänen tyylinsä ja taitonsa kertoa asioista herättävät laajalti ihastusta ja ilmeisesti myös vihastusta.
Olen tuntenut Jussin kuuden vuoden ajan ja tuona aikana hän on valmistunut filosofian tohtoriksi, toiminut Suomen Sisu ry:n hallituksessa ja kerännyt laajan kannattajakunnan kirjoituksillaan.
Helsingin vaalipiirissä ei samalla listalla ole selkeää ääniharavaa ja on hyvinkin mahdollista, että Jussi kerää listallaan eniten henkilökohtaisia ääniä ja tulee siten listan kärkiehdokkaaksi. Läpimeno riippuu siitä, saammeko vaaliteeman tärkeäksi kokevat kansalaiset äänestämään.
Helsingissä on muitakin hyviä ehdokkaita, eikä tämä suositus ole suunnattu heitä vastaan. Suositukseni oikeutan osittain organisatorisen nepotismin kautta. Tosiasia kuitenkin on, että jos äänet jakautuvat, kukaan hyvistä tyypeistä ei mene läpi.
T:T