Vaaliohjelma maahanmuutosta

Sain vihdoin luettua Jussin vaaliohjelman. Asiaan ei ole oikein mitään lisättävää, siinä käsitellään tämä aihepiiri jokseenkin täydellisesti. Sen lisäksi että viittaan siihen, liitän sen tähän myös kokonaisuudessaan, koska aivan erikseen haluan allekirjoittaa sen.

VAALIOHJELMA

Suomessa, ja yleensä länsimaisessa yhteiskunnassa, on muodissa näkemys, jonka mukaan etninen, kielellinen ja kulttuurillinen monimuotoisuus kaikilla elämän alueilla on automaattisesti rikkaus ja voimavara. Mutta onko se näin?

Monikulttuurisuus, jota länsimaihin ollaan luomassa lähinnä kaoottisella pakolaispolitiikalla, on johtanut väkivaltaisempaan ja pirstaloituneeseen, etnisten ryhmien keskinäisen kyräilyn värittämään yhteiskuntaan. Maahantulijoiden laajamittainen sopeuttaminen on epäonnistunut kaikkialla. Nopeimmin kasvavat maahanmuuttajaryhmät, toisin sanoen tulokkaat Lähi-Idästä ja Afrikasta, ennen kaikkea muslimit, koristavat väkivaltarikollisuus- ja työttömyystilastojen kärkisijoja, ja ongelmien on nähty kärjistyvän entisestään Euroopassa syntyneiden, toisen ja kolmannen polven siirtolaisten keskuudessa. Euroopan suurkaupunkien ympärille on kasvanut laittomuuden ja anarkian tilassa eläviä vyöhykkeitä.

Kaikki Euroopassa koetellut kotouttamisreseptit ovat epäonnistuneet. On Suomen ja koko maanosamme tulevaisuuden kannalta yhdentekevää, kuka tilanteeseen on syyllinen, kantaväestö asenteineen vai tulokkaat omine ominaisuuksineen. Oleellista on todellisuus eli se, että kasvava osa maanosamme asukkaista ei jaa meille tärkeitä arvoja, joihin kuuluu esimerkiksi uskonnollinen suvaitsevaisuus sekä usko sukupuolten tasa-arvoon. Koska monikulttuurisuus ei tosiasioiden valossa muotoudu sellaiseksi kuin kauniit teoriat olettivat, nykyisenkaltainen monikulttuuristuminen on pysäytettävä.

Monikultturismi ja suvaitsevaisuus ovat kaunistelevia nimityksiä ksenomanialle, toiseuden ja erilaisuuden palvonnalle. Fundamentalismin ja suvaitsemattomuuden suvaitseminen vain siksi, että ne edustavat toiseutta ja erilaisuutta, johtaa ainoastaan suvaitsemattomuuden lisääntymiseen. Merkittävä osa Eurooppaan muuttavista kolmannen maailman asukkaista ei jaa arvojamme eikä edes halua jakaa niitä. He eivät tulkitse kauniita hymyjämme, avointa syliämme, kulttuurillisessa itseinhossa kieriskelyämme ja suvaitsevaisuuttamme kädenojennuksena vaan alistumisena ja oman alamaisuutemme myöntämisenä. Eurooppalainen suvaitsevaisuus esimerkiksi islamistista barbariaa – terrorismia, väkivallalla uhkailua, naisen halveksuntaa – kohtaan ei maltillista tulijoita vaan yllyttää heitä vaatimaan lisää. Perääntyminen johtaa vapaan ja suvaitsevaisen Euroopan tuhoutumiseen. Periksi antaminen ja myötäileminen suvaitsevaisuuden nimissä ei estä konfliktia vaan ainoastaan siirtää sitä ja tekee siitä verisemmän. Madridin ja Lontoon pommit, Pariisin mellakat, musliminaisten asemaa kritisoineen ohjaaja Theo van Goghin murha, pilapiirrosjupakka tai imaamien vihaa valuvat saarnat Lontoon ja Malmön moskeijoissa eivät ole yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien protestointia vaan sotaa länsimaista kulttuuria vastaan. Suvaitsevaisuudelle on pantava rajat.

Suomessa nämä ongelmat näyttävät etäisiltä ja niistä puhuminen hysteeriseltä. Kehitys on kuitenkin nopeaa, eikä Suomi ole saari. Lontoon ja Amsterdamin nuorista puolet on muita kuin länsimaalaisia, Ruotsin Malmön asukkaista neljännes on muslimeja, eikä tälle trendille ole loppua näkyvissä. Britannian muslimeista lähes puolet ilmoittaa kannattavansa sharia-lain käyttöönottoa muslimialueilla. Suomessa kehitys on maahanmuuttajien vähäisen määrän vuoksi alkuvaiheessaan, mutta laadullista eroa muuhun Eurooppaan ei ole. Jos tämä on se kehitys, jota sinä kannatat, sinun ei ole syytä huolestua. Jos uskot, että äkillinen muutos parempaan on näkyvissä, tai että Suomi ainoana Euroopan maana pystyy jollakin tempulla luomaan onnistuneen monikulttuurisen yhteiskunnan, sinun ei ole syytä huolestua. Mutta jos et usko, sinun on syytä huolestua tosissasi.

Monikulttuurisuus tuhoaa yhteiskuntarauhan ja pidemmällä jänteellä koko demokraattisen, moniarvoisen sivilisaation, sillä nykyisen väestökehityksen tuloksena ne, jotka eivät usko demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja moniarvoisuuteen, saavuttavat matemaattisella varmuudella enemmistön. Monikulttuurisuus tuhoaa länsimaisen hyvinvointivaltion, koska jossakin vaiheessa, elätettävien osuuden saavuttaessa kriittisen pisteen, yhteiskunnan taloudellinen kantokyky loppuu. Voi olla, että Suomea uhkaa tulevaisuudessa työvoimapula, mutta työvoimapulaa ei ratkaista sillä, että maahan tuodaan ulkomailta lisää työvoiman ulkopuolella elävää väestöä. Suomen, ja laajemmin Euroopan, maahanmuuttopolitiikka ei ole työperusteista. Tietyissä keskeisissä maahanmuuttajaryhmissä työllisyysaste on alle 10%. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaista näihin ryhmiin kuuluvaa työntekijää kohti suomalainen yhteiskunta saa yhdeksän elätettävää. Tällainen politiikka ei ratkaise väestön ikääntymisestä johtuvan heikkenevän huoltosuhteen ongelmaa. Tässäkin tapauksessa on toissijaista, kuka on syyllinen. Joko suomalainen vastaanottojärjestelmä on epäonnistunut tai kyseisissä etnisissä ryhmissä on kulttuurillisia ominaisuuksia, jotka eivät sovellu suomalaiseen yhteiskuntaan. Molemmissa tapauksissa muun kuin työ- tai opiskeluperusteisen siirtolaisuuden kasvu on lopetettava, kunnes toimiva lääke jo syntyneen ongelman ratkaisemiseksi on keksitty.

Kritiikitön suhtautuminen monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttajiin pilaa etnisten ryhmien välit. Kun kantaväestöä syyllistetään maahanmuuttajien epäonnistumisesta ja nimitellään rasistiseksi samaan aikaan, kun kantaväestö maksaa monikulttuurisuuden hintaa rahalla ja menetetyllä turvallisuudella, kasvava osa suomalaisista alkaa katsoa kieroon kaikkia ulkomaalaisia. Tämän kehityksen suurimpia kärsijöitä ovat ne maahanmuuttajat, jotka tosissaan pyrkivät integroitumaan, kohentamaan omaa elämäänsä ja hyödyttämään yhteiskuntaa. Toisaalta se, että ongelmista syytetään yksinomaan suomalaisia ja heidän asenteitaan, saa kelvottoman ja sopeutumishaluttoman osan maahanmuuttajista uskomaan, että he ovat viattomia ja vainottuja uhreja, joiden epäonnistuminen on aina jonkun muun syy. Kun heiltä viedään vastuu, heiltä viedään myös kyky ja halu tarkastella omia asenteitaan ja tekojaan kriittisesti.

Räikeä ristiriita monikulttuurisen todellisuuden ja kukkaisan utopian välillä on synnyttänyt poliittisen korrektiuden kultin, sen, mitä voidaan kutsua suvaitsevaisuusfasismiksi. Monikulttuurisuus on tuonut länsimaihin puhe-, kirjoitus- ja ajatuskontrollin ja poliittisen tiedekontrollin. Vähemmistövaltuutetuista ja suvaitsevaisuusasiantuntijoista on tosiasiallisesti tullut uskonnollisia miliisejä, jotka valvovat, noudattaako media ja tiedeyhteisö ideologista oikeaoppisuutta.

Monikulttuurisuuskokeilu on epäonnistunut. Eurooppa, ja siinä ohessa Suomi, on liemessä jo nykyisen siirtolaisväestönsä kanssa. Jotta tilannetta voitaisiin ryhtyä korjaamaan, sen huonontuminen entisestään on pysäytettävä ottamalla ulkomaalaispolitiikka uuteen tarkasteluun. Jotta tämä olisi mahdollista, tarvitaan psykologinen muutos, irtisanoutuminen monikultturismi-ideologiasta ja suvaitsevaisuudesta sellaisena kuin se nykyään ymmärretään. On lopetettava sen hokeminen, että monikulttuurisuus on rikkaus, koska rahassa, turvallisuudessa ja yhteiskuntarauhassa mitattuna se ei sitä ole. Jotta taudin kimppuun päästäisiin, on taudin olemassaolo tunnustettava. Monikulttuurisuuden epäonnistuminen ei poistu sillä, että ongelmista puhuminen estetään tai niistä puhuvaa nimitellään rasistiksi ja natsiksi.


Slummiutumiskehitys on pysäytettävä alkuunsa. Kolmannen maailman maahanmuuttajien täyttämät muun yhteiskunnan kelkasta pudonneet etnolähiöt, kuten Tukholman Rinkeby (maahanmuuttajia 91%) ja Tensta (86%), synnyttävät ja levittävät rikollisuutta. Kun muutenkin kulttuurishokista kärsivät muuttajat pääsevät elämään “omiensa keskelle”, heiltä katoaa välitön tarve ja motivaatio sopeutua suomalaiseen elämänmenoon. Näissä lähiöissä kasvaville toisen ja kolmannen polven siirtolaisille tällainen ympäristö on tae elinikäisestä syrjäytymisestä.

Turvapaikanhakijoilla ei mahdollisen oleskeluluvan saatuaankaan tule olla oikeutta valita vapaasti asuinpaikkaansa Suomen sisällä, paitsi niissä tapauksissa, joissa he kykenevät maksamaan asumisensa itse. Sen sijaan heidät on hajasijoitettava ympäri maata suurten kaupunkien ulkopuolelle, muuttotappioalueille. Tämä kuulostaa ikävältä mutta palvelee pidemmällä jänteellä niin maahanmuuttajien kuin kantaväestönkin etuja ja ennen kaikkea yhteiskuntarauhaa, koska:

* Suomalaisten keskellä eläminen mahdollistaa nopeamman kielenoppimisen ja tekee sen myös välttämättömäksi.

* Kun maahanmuuttajat eivät voi eristäytyä suurella joukolla omiin lähiöihinsä ja kerrostaloihinsa, heidän ja suomalaisten on helpompi solmia yksilötason kontakteja, mikä lisää aitoa, molemminpuolista ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta huomattavasti tehokkaammin kuin väkinäiset suvaitsevaisuuskampanjat.

* Maahanmuuttajanuoret näkevät lähiympäristössään, miten tässä maassa eletään, eivätkä työttömyys ja rikollinen käyttäytyminen muodostu isältä pojalle periytyväksi elämäntavaksi.

* Maahanmuuttajien sijoittaminen maakuntiin maksaa vähemmän kuin heidän asuttamisensa Suomen kalleimmille alueille, Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun. Pakolaisten vastaanoton välittömät kulut vuoden 2006 talousarvioesityksessä ovat 67 miljoonaa euroa. “Eurovääristymän” vuoksi on syytä muistuttaa, että kyseessä on 402 miljoonaa markkaa.

* Hajasijoituksella poistetaan nykyisen maahanmuuttajapolitiikan kenties eniten katkeruutta suomalaisissa lisäävä elementti, maahanmuuttajien suosiminen kunnallisissa asuntojonoissa.

Periaatteena on oltava, että jos turvaa tarvitseva ihminen otetaan vastaan ja elätetään, hänellä ei pidä olla otsaa esittää vaatimuksia. Tavallinen suomalainenkin joutuu pääsääntöisesti valitsemaan asuinpaikkansa ja -muotonsa oman kukkaronsa mukaan.

Väkivalta- ja seksuaalirikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat on karkotettava, riippumatta heidän lähtömaansa oloista tai turvallisuustilanteesta. Helsingissä ja Turussa viime vuosina kunnostautuneen maahanmuuttajajoukon käytös heijastaa käsittämätöntä kiitollisuuden ja kunnioituksen puutetta vastaanottavaa yhteiskuntaa kohtaan. Vetoaminen rikollisten turvallisuuteen on tekopyhää, koska he nimenomaan vaarantavat Suomessa oleskelullaan tavallisten, syyttömien ihmisten turvallisuuden. Jos puntarissa ovat tavallisen kaduntallaajan turvallisuus ja rikollisen maahanmuuttajan turvallisuus, suomalaisen yhteiskunnan on annettava etusija ensinmainitulle. Ensinnäkin siksi, että Suomen eduskunnan ja hallituksen on määritelmänomaisesti pyrittävä turvaamaan suomalaisten hyvinvointia, toisekseen siksi, että rikosten tekeminen on maahanmuuttajan oma valinta.

Kovimman hinnan rikollisten maahanmuuttajien suvaitsemisesta ja maassa pitämisestä keinolla millä hyvänsä maksavat rehelliset, lainkuuliaiset maahanmuuttajat. Heidän maineensa kärsii suomalaisten silmissä. He saavat osakseen kantaväestön kiukunpurkaukset.

Niin rikollisten kuin käännytettyjen turvapaikanhakijoiden karkotusmenettelyä on nopeutettava virkamiesresursseja lisäämällä ja valitusmenettelyä yksinkertaistamalla. Suomeen syntyneet “pysyvät siteet” kuten avioliitto eivät saa olla este karkotukselle. Karkotusten venyminen, loputtomiin vatvominen ja useissa tapauksissa peruuttaminen syö koko järjestelmän uskottavuutta. Myös karkotusmahdollisuuden pelotevaikutus karisee tehokkaasti. Karkotuspäätöstä odottavat, käännytyspäätöksen saaneet henkilöt on pidettävä silmälläpidon alaisena, kunnes heidät on saatu pois maasta.

Suomen houkuttelevuutta onnenonkijoiden keskuudessa on vähennettävä. Kansalaisuutta vailla olevilla ei tule olla oikeutta sosiaalietuuksiin, ainoastaan majoitukseen, ruokaan, koulunkäyntiin ja välttämättömiin menoihin. Sen sijaan kaikilla maassa laillisesti oleskelevilla tulee olla oikeus hakea ja tehdä työtä. Nykyisestä nöyryyttävästä ja järjenvastaisesta B-lupakäytännöstä tulee luopua.

Saranapuolelta maahan saapuminen on saatava aisoihin. Perheenyhdistäminen Suomessa, samoin kuin puolison haku entisestä kotimaasta, on lopetettava, paitsi niissä tapauksissa, joissa Suomessa oleskeleva kutsuja ottaa taloudellisen vastuun kutsuttavista.

Turvapaikanhakijan suojeluntarpeen tulee katsoa päättyneen, jos käy ilmi, että hän lomailee entisessä kotimaassaan tai lähettää sinne lapsiaan “kulttuuria oppimaan”. Tällaiset tapaukset ovat pilkantekoa suomalaisia kohtaan.

Kaikkinainen etniseen taustaan tai ihonväriin perustuva syrjintä on estettävä ja tuomittava Suomen perustuslain vastaisena. Tämä koskee niin maahanmuuttajan syrjimistä kuin hänen suosimistaankin esim. työhönotossa. Diversiteettiä ei saa edistää positiivisilla erityiskohteluilla, koska tällaiset järjestelyt syrjivät syntyperäisiä suomalaisia heidän etnisyytensä perusteella.


Tavoitteeni kansanedustajana on edistää psykologista muutosta. Nykyinen, melkein koko poliittisen järjestelmän ja mediakentän jakama lähtöoletus on se, että “monikulttuurisuus on hyvä ja kannatettava asia, joskin siinä on ongelmakohtia, jotka voidaan ratkaista satsaamalla enemmän siihen-ja-siihen”. Uudessa ajattelussa nykyisenkaltainen monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuusajattelu ymmärretään epäonnistuneeksi ja hirvittäväksi erehdykseksi, jonka hintaa tulemme maksamaan vielä kauan. Monikulttuurisuus ei ole hieno asia, jossa on joitakin ongelmia, vaan vuotava seula, jota tähän asti on yritetty paikata purukumilla.

Se, että monikulttuurisuutta ei laajasti ja äänekkäästi vastusteta, vaikka sen karilleajo on kaikkien nähtävissä, johtuu ennen kaikkea yksipuolisesta ja pitkään jatkuneesta suvaitsevaisuusrummutuksesta. Näissä oloissa suuri osa ihmisistä ei yksinkertaisesti ole tullut ajatelleeksi suurempaa kuvaa. Kansanedustajan asema antaa kriittisille puheenvuoroille määrättömästi enemmän ääntä ja painoarvoa kuin informaatiotulvaan hukkuva ja sisäänrakennettujen uskottavuusongelmien kanssa painiva verkkokirjoittelu. Kansanedustajaa ei voi vaieta kuoliaaksi.

Kansanedustajana aion siis ennen kaikkea puhua ja kirjoittaa. Toiveeni on, että tosiasioiden esillä pitäminen ja ikävillä kysymyksillä pommittaminen paljastaa kasvavalle joukolle paitsi tavallista kansaa myös kansanedustajia monikultturismin kumisevan onttouden. Tutkimusten mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista katsoo, että Suomessa on joko liikaa tai sopivasti maahanmuuttajia. Suomalaiset siis eivät halua sellaista monikulttuurisuutta, joka on syntynyt esimerkiksi Britanniassa tai Ruotsissa. Ongelma on se, että juuri kukaan maineestaan tai urastaan kiinnostunut ei ole valmis panemaan itseään likoon ja ottamaan vastaan suvaitsevaisuusfasistista kuravyöryä. Toinen ongelma on se, että julkisuudessa kuuluneet harvat kriittiset äänet ovat tulleet useimmiten räyhääjien ja julkirasistien suusta, eikä kukaan itseään kunnioittava halua seistä tällaisten ihmisten kanssa samassa rintamassa. Haluan kansanedustajana osoittaa ihmisille, että monikulttuurisuuden epäonnistumisen osoittaminen ei vaadi kirosanoja tai huutamista. Tosiasiat riittävät.

Jos olet edellä käsitellyistä asioista samaa mieltä, et ole yksin. Me olemme enemmistö. Monikultturistit ovat hurmoshenkinen vähemmistö, mutta tällä hetkellä vain heidän äänensä kuuluu. Sinä päätät, onko näin jatkossakin.

Helsingissä 15.11.2006
Jussi Halla-aho

Espoossa 26.11.2006
edellä kirjoitettuun yhtyen
Teemu Lahtinen

Posted in Yleinen.

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.