Tasavallan presidentti Tarja Halonen käsitteli uudenvuodenpuheessaan muun muassa siirtolaisuutta.
Siirtolaisuus on noussut nopeasti keskeiseksi aiheeksi eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa keskustelussa. Siirtolaisuudessa on aina kyse ihmisestä, eikä häntä saa nähdä vain tarvittavana työvoimana. Siirtolaisuus on vaikea ja haasteellinen asia siirtolaiselle itselleen ja hänen perheelleen samoin kuin hänen vanhalle ja uudelle kotimaalleen. Suomen on pohdittava omaa maahanmuuttopolitiikkaansa, mutta tarvitsemme myös enemmän ja parempaa kansainvälistä yhteistyötä. Euroopan unionin ja YK:n aloittamaa työtä on jatkettava ponnekkaasti. Ihmisillä on oltava vapaus liikkua, mutta ihmisten muuttoliike on tehtävä myönteiseksi asiaksi kaikille osapuolille.
Presidentti on havainnut, että kansalaispiireissä on ryhdytty keskustelemaan asiasta, joten ehkä tässä on odotettavissa asiasta myös poliittista keskustelua. Hän yhtyy muun muassa minun esittämääni näkemykseen siitä, että siirtolainen ei ole vain tuotannontekijä. Hän myös tunnustaa siirtolaisuuteen liittyvän vaikeuksia ja haasteellisuuksia, jotka koskettavat lähtömaata ja kohdemaata. Epäilyttävänä pidän termin ”kotimaa” käyttöä molemmissa tapauksissa. Periaatteessa ”siirtolainen” on niin vanha termi, että kohdemaa on alun perin ollut ”siirtomaa”. Nykyään kun siirtolaisuus ei olekaan suuntaunut Euroopasta muulle maailmaan, vaan päinvastoin, on siirtomaa ehkä vähän provosoiva termi. Kaikissa tapauksissa se ei kuitenkaan ole harhaanjohtava, sillä osalla maahanmuuttajista on siirtomaaherran elkeet.
Varovaisesti tunnen rohkaistusta Halosen lopetuslauseesta. Jos maahanmuuttopolitiikkamme lähtökohta olisi se, että muuttoliikkeen on oltava myönteistä Suomelle, niin ainakin teoriassa rajataan laajamittainen maahanmuutto sekä hyödyttömät ja haitalliset maahanmuuttajat politiikan ulkopuolelle. Pitkältihän tällainen periaate on ollut aina ennen 90-lukua. Silloin alkanut monikultturismin propaganda uskotteli, että maahanmuutto on itsessään hyödyllistä, riippumatta tosiasioista. Tällaista ajattelua on vieläkin valtionhallinnossa ja monissa maahanmuuttoa puoltavissa poliitikoissa, mutta trendi on lievästi laskeva. On kuitenkin olemassa merkittävä riski, että roskaväen maahantuottamista perustellaan edelleenkin uskonnonomaisella ”maahanmuutto on myönteinen asia Suomelle”-valheella. Tästä syystä Halosen puhe ei anna mitään erityistä syytä riemuun.
Mutta ehkä asiasta saa nyt keskustella.
”… osalla maahanmuuttajista on siirtomaaherran elkeet.”
— Kuten hyvin monesta muustakin, myös tästä asiasta olen kanssasi samaa mieltä. Yhtymäkohtia löytyy suomalaisten Viron
matkailuun sekä vanhaan kunnon vodkaturismiin silloiseen Leningradiin. Jostain syystä itseruoskinnalla ei vain ole ollut
minkäänlaisia suitsia ja tekijöiksi on niputettu ei pelkästään kaikki joskus Virossa/Leningradissa käyneet, vaan vähän
laajempikin yleisö.
Kun ei-etninen suomalainen elää kuin sika pellossa – ryöstää, raiskaa ja rellestää – ei media puutu ilmiöön ollenkaan, eikä
ihmettele mikä ulkomaalaisia vaivaa.
Siirtolainen ja pakolainen lienevät kaksi eri asiaa.
Ciclista: olen täsmälleen samaa mieltä. Pakolaisuutta ei tule käsitellä ilmiönä tai yksittäistapauksia yhdessä maahanmuuttokysymysten kanssa, sillä pakolaisten tarkoituksena ei ole muuttaa maahan, vaan väistää uhkaavaa vaaraa ja palata sen mentyä ohi takaisin.
Huvittavinta koko tässä jutussa on se, että juuri näillä Halosilla ja Ciclistoilla on se suurin siirtomaaherran ote.
Moraalista säteilyä puhkuen halutaan rajat auki. Sitä perustellaan mm sillä, että nämä ihmiset tekevät työt, jotka ei suomalaisia kiinnosta, siis paskaduunit. Siis oikein kunnon siirtomaaherran asennetta.
Toinen hauska on se, että samaan aikaan ajetaan seksuaalivähemmistöjen asiaa kuin niiden asiaa, jotka teloittavat kylmästi kyseiset vähemmistöt uskontonsa mukaisesti.
Miten kukaan voi kestää noin täydellistä ja jatkuvaa älyllistä itsemurhaa? Lääkkeillä?