Voihan vitsi! Huumori ei sovikaan kaikkiin yhteiskuntiin

Kaksi marokkolaistoimittajaa on tuomittu kolmen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen vitsien julkaisemista Nichane-viikkolehdessään. Vitsit sisältyivät artikkeliin, joka käsitteli marokkolaisten suhtautumista uskontoon, seksiin ja politiikkaan. Päähenkilöinä esitettiin muun muassa Muhammed ja Marokon edellinen kuningas. Vankeuden lisäksi Nichane ei saa ilmestyä kahteen kuukauteen.

Vajaa vuosi sitten kaksi marokkolaista toimittajaa tuomittiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin kirjoituksista, jotka käsittelivät maan lähihistoriaan kuuluvaa kuninkaallista haaremia.

Marokko lienee parhaimmassa päässä arvioitaessa muslimimaita sananvapauden suhteen, sillä ehdollinen vankeus ei ole mitään verrattuna toisissa muslimimaissa langetettaviin kuolemanrangaistuksiin. Lehden ilmestymisen esto tuntuu jo paljon pahemmalta. Hieman aiemmin kirjoitin Jemenissä langetetusta vastaavasta tuomiosta, joka tosin koski kuuluisia Muhammed-pilapiirroksia. Marokon tapauksessa voi hyvinkin olla, että kuninkaan pilkkaaminen oli pahempi teko oikeuden mielestä. Marokko ei varsinaisesti ole demokratia, joskin viimeaikoina kehitys on ollut suotuisaa. Tuomio voi hyvinkin edustaa murroskautta, jossa otetaan huomioon vanhoilliset piirit, mutta myös nykyajan henki. Nyt vaan tarvittaisiin jatkuvalla syötöllä rohkeita ja uudistusmielisiä marokkolaistoimittajia, jotka jatkaisivat sääntöjen koettelua. Tuomion ei tuossa tilanteessa pitäisi olla peloite.

Meillä Euroopassa lähtökohta on toki kokonaan erilainen. Meillä jo pelkkä poliisitutkinta tuollaisesta asiasta koettaisiin sananvaputta loukkaavaksi. Muistuu mieleen taannoin tapaus, jossa suomalainen vitsisivusto johti rikostutkintaan. Tuolloin vitsiniekka perääntyi itse kohtaamatta oikeuslaitosta, mutta viesti on selvä. Yhteiskunnan pyhäksi kokemien asioiden kanssa vitsailu ei Pohjolassakaan ole sallittua. Kaikista kansallisista symboleista tietysti saa vitsailla vaikka kuinka paljon, lippua ja vaakunaa pilkata, väittää Suomea syylliseksi Talvisotaan ja pitää veteraaneja maanpettureina, mutta auta armias, jos pilkka osuu väärään nilkkaan. Sananlaskun mukaan yhteiskunnan vallanpitäjän tunnistaa siitä, ketä ei saa pilkata rangaistuksetta — Eduskunnastahan saa vitsailla vaikka kuinka.

Posted in Yleinen.

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.

7 Comments

  1. On hyvä, että tulevana kansanedustajana seuraat tilannetta Marokossa, Jemenissä ja varmaan Somaliassakin. Samaan hengenvetoon ehdit kuitenkin sanoa: ”Kaikista kansallisista symboleista tietysti saa vitsailla vaikka kuinka paljon, lippua ja vaakunaa pilkata, väittää Suomea syylliseksi Talvisotaan ja pitää veteraaneja maanpettureina, mutta auta armias, jos vitsi osuu väärään nilkkaan.” Tulevana kansanedustajana varmaan vaadit uusia sika-, salama- ja sotilaskarkuruusoikeudenkäyntejä?

  2. Ei tässä nyt vielä 100% varmuutta kansanedustajuudesta ole, mutta hyvä jos kristallipallosi sanoo niin. En ymmärrä miten sotilaskarkuruus liittyy asiaan, mutta muuten revisionismi historiallisten oikeustapauksen puoleen ei ole järkevää. Nykyisessä yhteiskunnassame ei käytäisi enää sika- tai salamaoikeudenkäyntejä ja hyvä niin.

  3. Niin, valitettavasti nämä sika- ja salamaoikeudenkäynnit eivät vieläkään ole ”nostalgista” menneisyyttä; Vapaa-ajattelijain liittoa vastaan on nimittäin nostettu rikosilmoitus, ja poliisi tutkii, onko liitto rikkonut lakia julkaistessaan Osmo Tammisalon (mm. Rakkauden evoluutio -kirjan kirjoittaja)piirtämiä pilakuvia netissä osoitteessa http://www.vapaa-ajattelijat.fi/pilakuvat/. Vapaa-ajattelija 4/2006:n mukaan tutkittavana rikosnimikkeenä ei ole pelkästään uskonrauhan rikkominen eli jumalanpilkka (Rkl. 17. luku 10§) vaan myös astetta vakavampi kiihottaminen kansanryhmää vastaan, joka löytyy rikoslain 11. luvusta ”Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan”.

  4. Mahdollinen äänestäjä: totta, asioista on aloitettu rikostutkinta joka mahdollisesti etenee joskus oikeudenkäyntiin asti. Minusta tuo Vapaa-ajattelijoidenkin tapaus osoittaa, että lainsäädäntömme ja oikeuskäytäntömme ei ole tässä suhteessa vielä sellainen kun sen pitäisi olla. Siksi onkin mielekästä pitää sanavapausasiaa esillä vaalikampanjassa.

  5. Niin mahtaako monestikaan asiassa olla kysymyksessä todellisuudessa sanavapauden puolustaminen. Ainakin minusta tuntuu, että tarkoitus on vain sallia oikein toisen ihmisen tai ihmisryhmän ärsyttämiseen.
    Olisikin mukavaa kuulla mitä sananvapaus ehdokkaan mielestä tarkoittaa? Olisiko sinusta mukavaa ja soveliasta, jos vaikka joku yhteiskunnnan viranhaltija kutsuisi ylipainoista henkilöä ihraksi ihan vaan sanavapauden nimissä.

  6. Sanavapaudesta voi lukea vaikka Wikipediasta. Myös kunnianloukkausesta on siellä artikkeli.

    Jatkossa Ciclista aion suhtautua kriittisesti kommentteihiisi, sillä minulla on parempaakin tekemistä kuin sinun opettamisesi ja tyhmiin kysymyksiisi vastaaminen. Jatkossa voit hakea apua vaikka koululaitoksen aikuisopetuksen piiristä.

  7. Ciclista on siltä osin epähuomiossa oikeilla jäljillä, että sananvapauden puolustamisen yksi syy on todellakin halu turvata oikeus ärsyttämiseen. Sananvapaus on väline ajatusten ja tunteiden ilmaisemiseen ja niiden synnyttämiseen. Esimerkiksi poliittiset pilakuvat useimmiten ärsyttävät jotakuta. Siksi niitä piirretään: ne tuottavat hupia ”meille” ja ärsyttävät ”niitä”.

    Yksi syy siihen, että monikulttuurisessa yhteiskunnassa suvaitsevaisuus ei lisäänny vaan vähenee on juuri se, että ärsytyskynnys laskee: kun on paljon erilaisista asioista ärsyyntyviä ryhmiä, joudutaan elämään kaikkein ärsyyntyvimpien ehdoilla. Tästä esimerkkinä Ranskan hernekeittojupakka, kun sianlihaa sisältävän hernekeiton jakelu köyhille kiellettiin ”rasistisena”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *