Oi kallis kotimaa

Oi kallis kotimaa, Suomi sulo Pohjola -säe sai vahvennusta kallis-sanansa toissijaiseen merkitykseen päivän Hesarista, jonka mukaan Suomessa asuminen on EU:n kalleimmasta päästä. Suomea kalliimpia asuinmaita ovat vain Luxemburg, Ruotsi ja Tanska.

Äkkiä ajateltuna on ihan luonnollista, että Pohjolassa, jossa luonnonolot vaativat laadukkaampaa rakentamista kuin etelässä, asuminen myös maksaa enemmän. Ihan näin yksinkertaisesti asumisen hinta ei kuitenkaan muodostu. Hintojen taustalla vaikuttaa perinteinen kysynnän ja tarjonnan laki. Halvat korot ovat tuoneet markkinoille lisää kysyntää, johon tarjonta ei ole pystynyt vastaamaan. Minun onkin helppo yhtyä Pekka Pajakkalan uutisessa esittämään näkemykseen siitä, että tonttien pula on merkittävin hintoja nostava tekijä. Tonttipula taas johtuu kaavoituksesta eli hintaongelma pohjautuu poliittisen päätöksentekojärjestelmän kyvyttömyyteen, ei niinkään alalla toimivien yrittäjien ahneuteen.

Kaavoitusongelmat johtuvat useastakin seikasta. Sitä haittaavat esimerkiksi erilaiset kiristyneet säännökset, valituksillaan erilaiset muutosvastarintaiset ryhmät, hintojen nousussa maataan panttaavat omistajat ja oudot ideologisssävytteiset periaatteet. Kaavoitus- ja rakennussäännöksiin ei ole syytä hirveämmin vaikuttaa, vaikka eduskunnalla toki siihen on vielä valtaa. Päätöksentekoa tulee kuitenkin virtaviivaistaa ja keventää valitusmenettelyitä. Esimerkiksi aiheettomiin, viivytystarkoituksessa tehtyihin valituksiin tulee liittää merkittävä kynnys tai sanktion uhka. Tonttien omistajien suhteen on mahdollista käyttää rakentamattomasta maasta perittävää korkeampaa kiinteistöveroa. Tontin voi vaikka vuokrata, jos sitä ei halua myydä. Sellaiset periaatteet, jonka mukaan korkeutta ei voi käyttää hyväksi rakentamisessa tulee hylätä ja rakennuslupien enimmäispinta-alat lopettaa. Maan pinnan käytön suhteen riittää enimmäisrakennusala ja korkeutta tulkoon sen verran kuin rakennuttaja näkee parhaaksi. Liikennejärjestelmän kuormitusta estetään kehittämällä joukkoliikennettä kohdealueella ja säätämällä tonteille maksimiasukasmäärä (asumisen väljyyttä on syytä kasvattaa, joten pinta-aloja ei ole syytä rajoittaa).

Kun asuminen pääkaupunkiseudulla on nyt hinnoissaan, ei normaalille työtätekevälle ole pian mahdollista asua enää alueella. Jäljelle jäävät vain paremmissa töissä olevat ja ne, joille yhteiskunta maksaa asumisen. Oven takana kolkuttaa jälleen paikallinen työvoimapula, joka saa poliitikot keksimään erilaisia ad hoc-ratkaisuja, jotka tuottavat lisää ongelmia toisaalle. Hölmöimpään päähän kuuluu halpatyövoiman rahtaaminen kaukomailta.