Ylioppilaslehdessä vakava virhe

Tuplaplusyök Vaalikyylä, mihin unohtui lähdekritiikki?

Ylioppilaslehden edellisessä numerossa Vaalikyylä kommentoi otsikolla
Ylilyöntejä ehdokkaiden kampanjointia
. Ehkä hieman huolimattoman taustatyön vuoksi Vaalikyylä oli valinnut kommentoitavakseen minun nimiini laitetut törkysivut, joihin minulla ei ole mitään osuutta.

Kyse lienee poliittisten vastustajien harjoittamasta mustamaalauskampanjasta, joka aina välillä näyttää harhauttavan fiksumpiakin lukijoita. Kun asiallisesti ei enää pystytä argumentoimaan, käydään henkilökohtaisuuksiin ja pahiten vielä laittamalla sanoja suuhuni. Puutteellista lähdekritiikkiä ei ihan voi antaa anteeksi sillä perusteella, että nimeni oli kirjoitettu väärin. Teemu Lehtinen on Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja, kun minä Teemu Lahtinen taas olen Perussuomalaisten ehdokas Uudellamaalla.

Nimissäni on tehty useita erilaisia törkysivuja ja olen tehnyt niistä rikosilmoituksen jo viime vuoden puolella. Keskusrikospoliisi tutkii asiaa ja rikosilmoitusnumero on 2400/R/422/06. Ainoa www-sivustoni on osoitteessa http://www.teemulahtinen.fi, jossa myös blogini sijaitsee ja kaikki muut ovat väärennöksiä.

Teemu Lahtinen
filosofian ylioppilas
HY/ML/TKTL

Posted in Yleinen.

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.

19 Comments

  1. Kai ilmoitit ylioppilaslehteen ja vaadit samankokoisen korjauksen seuraavaan lehteen. Eikö tuo ole jo kunnianloukkaus lehdeltä?

  2. Oletko ottanut yhteyttä Googleen/Bloggeriin? Luulisi sivujen poistamisen olevan helppo juttu näin selvässä tapauksessa.

  3. Paha rimanalitus jopa Ylioppilaslehdeltä, jonka nykyinen taso on lähinnä huono vitsi. Lehden väitteet ja olematon lähdekritiikki saattaisivat jopa antaa aihetta jatkotoimenpiteisiin, mutta (toivottavasti) tämä menee syyntakeettomuuden piikkiin.

  4. Blogger on siitä hassu, ettei suostu poistamaan mitään. He vain kehoittavat ottamaan yhteyttä blogin pitäjään ihan kuin siitä olisi jotain hyötyä.

  5. PKlle, ei se kuule helposti onnistu. Eivät ainakaan suostuneet meikäläisestä tuon saman törkytehtailijan tekemiä sivuja poistamaan, vaikka asiaa on useasti vaadittukin bloggerin ylläpidolta. Sinänsähän nuo sivut rikkovat jopa heidän omia käyttöehtojaankin.

  6. Eikos tuo Ylioppilaslehden kirjoitus ole pakina? Kuten esim reino -blogi.
    Ihmetyttää vaan ,että noin poikamaisella ehdokkaalla voi olla poliittisia vastustajia? Kun eihän ko. ehdokkaalla ole minkäänlaista poliittista valtaakaan. Vai onko?

  7. Ylioppilaslehden vastuullinen kaiketi:
    Päätoimittaja
    Elina Kervinen (09) 1311 4228, 050-3393033, paatoimittaja@ylioppilaslehti.fi

    ”Lain mukaan vastaavan toimittajan tehtävänä on johtaa ja valvoa toimitustyötä, päättää aikakautisen julkaisun, verkkojulkaisun tai ohjelman sisällöstä sekä muusta lain määräämästä.” -Wikipedia

    Mun mielestä tästä olisi laitettava päitä vadille. Tuon on pakko olla tahallinen teko.

  8. Olen ottanut yhteyttä Bloggeriin jo muutamia kertoja ja osoittanut ko ”blogien” sisältävän Bloggerin käyttöehtojen vastasta materiaalia, mutta nämä eivät ole puuttuneet asiaan. AInoastaan pyytäneet ottamaan yhteyttä niiden tekijään, joka on tuntematon.

    En lähde arvailemaan sitä, että oliko tuo Ylioppilaslehdeltä harkittu teko vai puhdasta taidottomuutta, sillä yhtälailla se on vakava moka Ylkkäriltä. Tarvittaessa asian tutkii poliisi.

  9. Kyllähän käsittääkseni perusuomalaiset ehdokkaatkin käyttävät sivullisia henkilöitä hyödyksi vaalikampanjassa. Ei siinä poliisi auta. Sellaista on likainen politiikka.

  10. Törkeä temppu, koska kyseessä lehti ja tämä tapahtui juuri vaalien alla.

    Tässä ohjeita mitä tekisin itse :

    – Päättäisin haluanko tehdä rikosilmoituksen. Todennäköisesti haluaisin, joten laittaisin asian liikkeelle.

    – Varaisin tapaamisen ao. toimittajan kanssa. Siis soittaisin hänellä ja kysyisin koska hänellä olisi aikaa tapaamiselle. Vaatisin tapaamista kasvokkain, koska asian on näin vakava.
    – Varaisin tapaamisen päätoimittajan kanssa. Samat kuin edellä.

    – Menisin ensin tapaamaan toimittajaa :
    – Toteaisin rauhallisesti mitä virheitä artikkelissa on julkaistu
    – Huomauttaisin että asia on huomattavan vakava koska olen ehdokkaana ja vaalit ovat tulossa.
    – Kertoisin myös että yo. syystä olen tehnyt rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta
    – Sitten kysyisin, että mitä sanottavaa toimittajalla on nyt tämän tiedon pohjalta.
    – Antaisin hänen pyytää anteeksi (jos sellaista tapahtuisi) ja kuuntelisin selitykset.
    – Kertoisin että menen seuraavaksi tapaamaan päätoimittajaa.
    – Kiittäisin ja poistuisin.

    – Sitten tapaamaan päätoimittajaa
    – Samat tarinat kuin toimittajalla, jälleen täysin rauhallisesti esitettynä
    – (voi tietty huomauttaa, että miltä tuntuisi jos teistä kirjoitettaisiin tällaista tms.)
    – Kertoisin rikosilmoituksesta ja pyytäisin taas selitykset
    – Kysyisin mihin toimenpiteisiin päätoimittaja aikoo ryhtyä tämän tapahtuman vuoksi
    – Kiittäisin ja poistuisin.

    Voi olla, että kannattaisi ottaa ystävä/kaveri/todistaja mukaan keskusteluihin, koska näin likaisiin temppuihin turvautujiin ei voi luottaa. Toinen mahdollisuus on äänittää keskustelut, jolloin on kohteliasta kertoa että nauhoittaa tämän. Todistaja on parempi kuin nauhoitus ja helpompikin.

    Nämä vaan omia ajatuksiani. Usein ihmiset toimivat paremmin kun niitä menee katsomaan ns. silmästä silmään. Harvalla on röyhkeyttä olla noin törkeä vasten kasvoja.

  11. Kyllä tuo oli tahallinen teko ihan varmasti. Jos katsoo blogia ”somaleista”, niin on aika selvää ettei sitä kukaan eduskuntavaaliehdokas ole tehnyt. Eli tahallisesta mustamaalauksesta on kyse. Mielenkiintoista on myös, että vaalikyylä ei paljasta henkilöllisyyttään.

    Taitaa kukkahatuilla olla paukut aika loppu. Kyllähän hesarin viimeviikon uutisointi maahanmuuttajista ja Relanderin vetäminen mukaan NYT-liitteen artikkeliin kertovat jotain siitä hädästä mikä kukkahatuilla nyt on.

    Tärkeintä on, että ihmiset tietävät vaihtoehdon olevan olemassa. Sen jälkeen asia rupeaa etenemään omalla painollaan.

  12. Eikö se Teemu osaa arvostaa saamaansa yo-lehden antamaa ilmaista mainosta vai oliko kyseessä sovittu juttu ko. lehden kanssa, että saa lisää julkisuutta asialleen?

    No ei muuta kuin onnea Teemu Lahtiselle, jospa 18.3.07 sinulle avautuu edustajanpaikka Arkadianmäelle ;)?

    Menestystä Teemu Lahtiselle

    Rakas ystäväsi Seppo Lehto Tampere

  13. Seppo, minulla on omat epäilykseni viattomuudestasi asian suhteen, mutta toki vastaanotan menestystoivotukset. Kunnianloukkaus on kunnianloukkaus tapahtui se sitten vaalien alla tai ei. Se on vääryys toista ihmistä kohtaan.

  14. Ovat näemmä poistaneet jutun Ylioppilaslehden verkkosivuilta. Kummallista, eikö Ylioppilaslehden kantti kestänyt julkaista kommentteja, tai myöntää että on tehty moka?

  15. Kyllä toi YO-lehden pelleily näyttää tahalliselta. Jutusta on lähetty esim. Halla-ahon vieraskirjaan kirjoittavien toimesta useita kommentteja. Yksikään ei ole päässyt läpi koko aikana, eli joku ne on blokannut, eikä ole oikaissut juttua. Toimittajalla tulee olla riittävä lähdekritiikki, ko ”blogi” johon on viitattu on kuin lapsen kädestä,varsinkin artikkelissa lainattua edeltänyt kohta, joten vähintä ja toimittajan rutiineihin kuuluvaa olisi ollut lähettää sähköpostia tai soittaa Lahtiselle ja kysyä, onko blogi todella hänen. Muutekin ko. ulostuksen löytäminen on vaatinut etsimistä, sillä esim. google ohjaa ensiksi tänne. Eli toimittajan tahallisesta näppäryydestä kampanjasi haittaamiseksi on mitä ilmeisimmin kyse.

    Samaan viittaa nimen kirjoituksen Lehtisestä Lahtiseksi oikaiseminen. Palautetta, jossa blogin alkuperä kyseenalaistettiin ei kuitenkaan samoihin aikoihin päästetty läpi.

    Hyvä journalistinen tapa oikeuttaa sinulle oikaisun/vastineen kirjoittamisen YO-lehteen. Pidä siitä kiinni. Lehden on virheellisen toimintansa ja sinulle aiheutuneen vahingon vuoksi julkaistava se muuntamattomana.

    Kannattaa painottaa toimittajan ilmeisen tahallista ”lähdekritiikittömyyttä” ja lähetetyn palautteen blokkaamista. Toimittajalla on velvollisuus selvittää juttunsa lähdemateriaalin alkuperä. Nyt se on jätetty tekemättä ilmeisen tahallisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *