Kiitos!

Ensimmäiseksi vaalien jälkeen haluan kiittää kaikkia äänestäjiäni ja kampanjatyössä mukana olleita. Analyysit ja arviot jäänevät vähän myöhemmäksi. Ensikertalainen, jolla ei ole valtavaa vaalibudjettia käytettävissään eikä ole julkkis, ei voikaan päästä läpi — minusta kuitenkin saatiin 2. varakansanedustaja. Lopuksi vielä haluan kiittää kaikkia Uudenmaan perussuomalaisia ehdokkaita ja heitä äänestäneitä. Me voitimimme!

Posted in Yleinen.

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.

11 Comments

  1. Hyvin silti tuli ääniä, vaikka kuten mainitsit niin tuntematonta naamaa kun harva äänestää (valitettava tosiasiahan on se, että hyvin moni äänestää tuttua naamaa viitaten kintaalla kyseisen henkilön kyvykkyyteen hoitaa luottamustehtäviä). Ja budjetin pienuus on kuitenkin luovuudesta usein kiinni (toki valtakunnallisessa televisiossa esiintymään pääsevät ovat etulyöntiasemassa muihin nähden).

  2. Pääsit siis varakansanedustajaksi(minäkin annoin äänesi sinulle)?
    Kerro lisää, mitä se käytännössä tarkoittaa?

  3. Käytännössä toinen varasija ei merkitse mitään. Toisena oleminen tarkoittaa vielä vähemmän kuin varsinainen varakansanedustaja, joka jouutuu lakisääteisesti ilmoittamaan vaalirahoituksestaan.

  4. Täällä meiän peräkylällä ei ollut yhtään Teemun mainosta, siis näiden virallisten kunnan pystyttämien taulujen lisäksi. Mistäkö muutama kansalainen kuitenkin tiesi Sinua äänestää? No, Jussin suosituksesta, varmaankin, kuten minäkin:)
    Tuntui kovin turhalta ruveta niittaaamaan mainoksia pylvääseen täkäläisille täysin tuntemattomasta ehdokkaasta. Mihin voisi vedota että ihmiset kiinnostuisi? Kun jopa Jussin kijoituksiin on vaikea saada ketään tuntematonta tutustumaan. Kyllähän se niin on että tunnettuus on kaiken A ja O. …Sillä ei niin kovin suuta merkitystä ole että miten on ollut julkisuudessa. Sellainenkin kantaa lähes eduskuntaan jos on joskus naimisissa jonkun kuuluisuuden kanssa. Mutta jatketaan harjoittelua että ollaan paremmassa kunnossa seuraavassa kisassa :)

  5. Kyllä hyvä kampanja ja tulos toi jo tunnettavuutta. Uskoisin. Ja vahvisti selvästi asemia tulevia koitoksia varten.

  6. Menihän se ihan kohtuullisesti, kun ottaa huomioon, että media syrji. Mediahan syrjii niitä, jotka eivät ole kaupallisia tai jotka edustavat ”väärää” trendiä. Mutta uskoisin, että kriittisyys on kasvamassa mokua kohtaan.

  7. Ennakkoäänien jälkeen olit jo menossa läpi. Neljän vuoden päästä vähän näkyvänmpi kampanja niin Arkadianmäki kutsuu!!!

  8. Täys Käännös, missäs päin Uuttamaata vaikutat? Voin neljän vuoden päästä tulla sinne hieman kompensoimaan sitä mainitsemasi turhuudentunteen myötävaikuttamaa puutetta julisteissa. ;)

    Teemulle kiitos ja kaikesta oppii! Osmo Soininvaaraa mukaillakseni, tuntematonkin voi päästä eduskuntaan vaalityöllä…… sitä on vain tehtävä enemmän.

  9. Aiotko Teemu lähteä mukaan kunnallisvaaleihin?

    T: Kannattaja Tampereelta

  10. Kiitos vielä kaikille tukijoille!

    Jaakko: Tämän tuloksen pohjalta pidän itsestään selvänä, että lähden edesauttamaan puolueen voittoa kunnallisvaaleihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *