Uusi kulttuuriministeri Stefan Wallin julistautui pari päivää sitten Helsingin Sanomissa ”radikaaliksi feministiksi”. Nettiartikkelissa otsikkoa ei juurikaan avata pidemmälle, joten ei siitä sen enempää. Sen sijaan haluan kiinnittää huomiota Wallinin kommentointiin kulttuurista ja hänen tavoitteistaan kulttuuriministerinä. Wallinin tavoitteet sinänsä ovat ihan hyviä prosenttiliike ja kulttuuriseteli mukaanluettuna, mutta hänen lähtökohtansa paljastaa, ettei hän ymmärrä käsitteen ”kulttuuri” merkitystä.
Wallin tahtoo ”upottaa kulttuurin elämän arkipäivään”. Wallinin haave on, että neljän vuoden kuluttua kulttuuri olisi nykyistä arkipäiväisempi osa suomalaisten elämää. Hän tahtoo tuoda kulttuurin suomalaisille.
Kulttuuri on läsnä jokapäiväisessä elämässämme, tavoissamme ja arvoissamme, ei sitä siihen erikseen tarvitse ”upottaa”. Kulttuuri tarkoittaa tietylle ihmisryhmälle ominaista käytöstä, tapoja, arvoja ja historiaakin. Kulttuuri ei ole synonyymi taiteelle, vaan paljon laajempi käsite, jota taide vain heijastelee. Kulttuuria ei saa irrottaa kansasta erilliseksi kokonaisuudeksi, eikä sitä puhein saa edistää. Kun Wallin kertoo lisäävänsä kulttuuria arjessa, hän implisiittisesti myöntää ensin erottaneensa kulttuurin ja kansan. Vaikka tästä lähtökohdasta kulttuurin lisääminen arkeen voisi ollakin hyvä tavoite, ei lausunto ole omiaan lisäämään luottamusta uutta ministeriä kohtaan.
Wallinin tavoite ja tarkoitus kuitenkin vaikuttaa vilpittömältä ja hyväsydämiseltä, mutta aika nihkeitä tausta-asenteita se paljastaa. Uskon Wallinin ehkä tarkoittaneen taidetta puhuessaan kulttuurin tuomisesta arkeen. Jos asia on näin, huono sanavalinta annettakoon nyt anteeksi ja toivotaan jatkossa ministerin laajempaa ymmärrystä kulttuurin asemasta ja merkityksestä yhteiskunnalle. Kaikkea hyvää ministerille ja menestystä asiassaan.
Jos Wallin tarkoittaa kulttuurin tuomisella taiteen tuomista arkeen niin ei se ole parempi.
Taiteen määritelmiin tuntuu kuuluvan elitistisyys. Taide erottuu viihteestä, sillä ettei taidetta massat sitä nauti. Taide, jota ihmiset haluavat katsella muuttuu rahvaanomaiseksi ja viihteelliseksi pelkästään siitä syystä, että rahvas sitä haluaa. Taiteen tuominen kansojen arkeen on siis määritelmällisesti sitä, että tavalliselle kansalle tuputetaan teoksia joita se ei halua. Viihdettä kansalla on jo tarpeeksi, mutta nyt valtiovalta haluaa työntää kansalle valtion hyväksymää virallista taidetta.
Taidepiireissä pidetään kunniallisena sitä, ettei heidän taiteensa ole kaupallista. Eli heillä on kunnia-asiana tehdä taidetta, jota kukaan ei arvosta niin paljon, että olisi valmis siitä maksamaan käypää hintaa. Kunniallista taiteilijoille on se, että valtio ottaa oikeaa työtä tekeviltä rahaa ja jakaa sen apurahoina itseään toteuttaville taiteilijoille, jotka halveksivat mesenaattinsa (eli kansan) makua.
Toivon, että kulttuuriministeri Wallin uskaltaa karsia omaa valtaansa ja jättää kansan itsensä päätettäväksi, että minkälaisia tuotoksia he haluavat nauttia.
No minä en leimaisi taidetta elitistiseksi tai erottaisi sitä viihteestä. ”Viihdetaitelija” on ihan yleisesti käytössä oleva nimitys. Viihde on taiteen alalaji ja yksi toinen on sellainen elitistinen ”korkeakulttuuri”, joka ei nauti massan suosiota. Tuo joidenkin taiteilijoiden antikaupallisuus on kyllä outoa. Onneksi se ei koske kaikkia ja saamme aika-ajoin kuulla radiosta ja nähdä valkokankaalta teoksia tekijöiltä, jotka arvostavat maksajia.
Kuvataide, musiikki, kirjallisuus jne. ovat kulttuurin tuotteita. Niitää tuotetaan ja niitä halutaan levittää ja tuoda julkisuuteen. Nistä aina myös maksetaan rahaa, joko julkiselta tai yksityiseltä sektorilta rahoitettuna tai ostettuina tai tekijän itse rahoittamana. Näin ollen kulttuuri ja kauppa kuuluvat oleellisesti yhteen. Kulttuurin toteuttaminen ja levittäminen on kaupallista aina. Sisäänpääsymaksut ja pääsyliput kuuluvat oleellisina osina kulttuurin rahoittamiseen. Ilman rahaa ei olisi myöskään kulttuuria. Kulttuurin kaupallisuuden korostaminen ja siitä vaadittava hinta innostaa sen hankkimiseen, varsinkin yltäkylläisissä yheiskunnissa, jossa ei enää muuten keksitä mihin rahat pantaisiin. Yritykset ja instituutiot luovat kulttuurilla omaa persoonallista profiiliaan, mutta samanaikaisesti tukevat ja lisäävät kulttuurin tuottamista. Miksi kaupallisuus on Suomessa on edelleen kirosana?
Terveisin
suomalaisen taiteen galleristi Saksassa
Pyydän poistamaan kirjoitukseni blogistanne, koska sitä käytetään väärin. Sitä väärinkäytetään hyökäten kulttuuriministeri Wallinia vastaan. Kulttuuriministerin mielipiteitä tai lausuntoja en ole koskaan kritisoinnut, enkä halua suuhuni pantavan sanpoja, joite en ole koskaan sanonunt.
Parhain terveisin
Georg Myllynen
galleristi, saksa