Tänään oli YLEn Vaunun varsinaiset kuvaukset. Don Johnson Big Bandistä tunnetun Tommy Lindgrenin kanssa keskustelimme päivän mittaan kansallismielisyydestä ja siihen enemmän tai vähemmän liittyvistä teemoista. Pitkästä päivästä huolimatta aika kului joutuisasti ja kahvia tuli juotua närästyspisteeseen saakka. Ilmasto-olosuhteet vaihtelivat porottavasta auringonpaisteesta hieman liian viileään tuuleen (Auringonpaisteen koin erittäin harmilliseksi, koska olin käräyttänyt nassuni viikonloppuna). Keskusteluun olen tyytyväinen ja odotan paljon lopullisesti ulos tulevalta lähetykseltä. Hämmästelen sitäkin, kuinka hyvin tuotantotiimi onnistuu puristamaan päivän saldon puoleen tuntiin. Maallikon silmissä siinä on haastetta kerrassaan kylliksi.
Yritän olla paljastamatta sisältöä etukäteen, joten raportoin vain kuvauspäivästä ja tunnelmista. Taiteen, maahanmuuttoon liittyvien instituutioiden ja toistuvan aterioinnin lomassa saimme hyvän vireen ja vuorovaikutuksen keskusteluun. Tässä mielessä formaatti sopii oivasti tämäntyyppisten asioiden käsittelyyn, sillä turha vastakkainasettelu jää pois ja pääsääntöisesti pystyimme ohittamaan sellaiset pikkuseikat, joihin keskustelu yleensä juuttuu. Eräästä suomen kielen sanasta käyty keskustelu ehkä vähän kiersi kehää, mutta se on pientä. Vaikka kumpikaan meistä ei onnistunut käännyttämään toista, saatoimme todeta olevamme joistain asioista samaa mieltä. Aivan varmasti molemmin puolin aukeni uusia näkökulmia tai pointteja asioihin, vaikken Tommylta nyt mitään varsinaista uutta, ennen kuulematonta argumenttia kuullutkaan. Jonkin verran kuitenkin vanhoja sai avattua enemmän.
Piirun verran vajaa kolme viikoa pitää pysyä jännityksessä, mutta lauantaina 9. kesäkuuta klo 18.15 odotus toivottavasti palkitaan. Silloin Vaunu starttaa jälleen TV2:lla kiertäen tällä kertaa Helsinkiä. Special Guest Stareina mm. Jussi Halla-aho ja Taina Lintula.
Pitkän kuvauspäivän jälkeen ei tuntunut siltä, että ”keskustelua olisi voinut jatkaa pidempäänkin”, mutta sen verran mukavasti se meni, että uusinta voisi tulla kyseeseen.
Kuulostaa todella lupaavalta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta.