HS:n mukaan Unilever leikkaa rajusti työvoimaa. Uskon ja tahdon uskoa, että muiden muassa minun boikotillani on ollut asiaan vaikutusta. Sen jälkeen kun Unilever ylimielisesti kuvitteli voivansa siirtää kansallistuotteen valmistuksen Ruotsiin välittämättä kuluttajien vetoomuksista, olen päättäväisesti boikotoinut kaikkia Unileverin tuotteita. Ainoastaan yhden ainoan kerran olen joutunut huoltoaseman myymälästä ostamaan levitepaketin, koska kerrassaan mitään muuta ei ollut tarjolla.
Kaikille Unileverin tuotteille löytyy laadukas korvaaja muilta valmistajilta. On tietysti ikävää, että leikkaukset kohdistuvat Eurooppaan, mutta moisille konglomeraateille on laitettava hanttiin. Kansallisia arvoja ei saa alistaa ylikansalliselle taloudelle. Jos kulutus siirtyy aitoeurooppalaisiin tuotteisiin, syntyy lisää työpaikkoja korvaamaan noita.
Asetin itsekin Unileverin tuoteet täydelliseen boikottiin kun ko. pulja siirsi tuotantonsa pois Suomesta. Levitin myös aktiivisesti tietoa Unileverin historiasta ja toiminnasta Suomessa sekä siitä miten tämänkaltaiset yhtiöt aiheuttavat työttömyyttä jne. Jos nämä asiat eivät purreet kuulijaan, kerroin Unileverin tolkuttoman ylihintaisista hygieniatuotteista ja niiden hinnoittelupolitiikasta, oma perse (lompakko) kun on useimmille se ainoa kiinnostava asia… Boikotti ja valistus näköjään puri.