Kävin hiljattain Lontoossa lomamatkalla. Ensimmäistä kertaa olin Yhdistyneen Kuningaskunnan alueella ja toista kertaa Brittein saarilla. Matkasta olisi tietenkin kaikenlaista kerrottavaa, mutta yritän keskittyä olennaiseen.
Englantia ei koe tutuimpien ulkomaiden joukkoon vain kulttuurin kautta, mutta myös koulukirjojen. Onhan maa niin monen oppikirjakappaleen tapahtumaympäristönä. Ala-asteella englanninkirjamme oli nimeltään Jetset. En muista enää muita keskeisiä hahmoja kuin päähenkilö Davidin ja vähemmistönedustaja JJ:n, jonka etunimet taisivat olla John Julius. Nimestään huolimatta JJ taidettiin esittää pakiksi (tai jostain muualta entisen Intian keisarikunnan alueelta tulleiden jälkeläiseksi) ja hän toi tapahtumaympäristöön jotain ulkopuolista, eksoottista. JJ oli yksi monesta hahmosta, eikä dominoinut tapahtumia. Selväksi tuli kuitenkin siirtomaavallan seurauksena syntynyt monikulttuurinen elementti yhteisössä.
Brittiläisessä kirjallisuudessa tämä elementti on esiintynyt jo pitkään. Aina kyseessä on kuitenkin ollut eksoottinen pikkupala vahvasti englantilaisessa ympäristössä, oli sitten kyseessä Sherlock Holmesin tarinat tai joku muu viktoriaaniseen aikaan sijoittuva tarina. Pitkä historia pitää hyväksy historiana, mutta siitä ei saa johtaa normeja nykypäivään. Varsinaan historian pituus ei perustele volyymia nykypäivänä.
Chinatown on rajamailla. Liian pitkälle asia oli viety siinä vaiheessa kun liikennemerkit olivat vain kiinaksi.
Lontoon tunnisti Englannin pääkaupungiksi tunnettujen rakennusten, nähtävyyksien ja maamerkkien ansiosta. Ihmisvilinästä sitä ei olisi uskonut. Londonistan on taistelutannerta, enkä tarkoita IRA:n pommeja. Väestönvaihtoa on kestänyt jo aika pitkään, eikä loppua näy. City ja Westminster vielä menettelivät, mutta ytimen ulkopuolella saattoi kuvitella tuubien vieneen muutaman meren taakse. En muista aiemmin sisäänastuessani hiljentäneen mitään kauppaliikettä, niin kuin nyt pari kertaa kävi. Sen verran poikkeava näky tämänlainen tyyppi joillakin kulmilla taisi olla.
Maaksi, jossa yksityinen aseenomistus kiellettiin rikollisuuden vähentämiseksi, on käynyt vähän hullusti ja siellä on aika paljon aseilla tehtävää rikollisuutta. Viikon aikana tulvien lisäksi otsioita hallitsi pari ampumatapausta esikaupunkialueilta. Ensimmäisessä kuuluisa ex-nyrkkeilijä oli saanut päähänsä osuman yökerhossa pyydettyään tupakoivaa seuruetta kunnioittamaan taannoin voimaanastunutta baaritupakointikieltoa. Seurue reagoi asiaan kättä pidemmillä. Hän kuoli muutaman päivän kuluttua, kun elintoimintoja ylläpitävä kone kytkettiin pois päältä.
Toinen huomiota herättänyt tapaus liittyi jengiväkivaltaan. Polkupyöräjengi oli ajankulukseen ajanut takaa erästä toista nuorta miestä ja kiinnisaatuaan teloittanut tämän kadulle.
Edellisissä tapauksissa oli aktoreilla ja uhreilla yksi yhteinen nimittäjä. Jätän mainitsematta, jottei pikkunilkki turhaan innostuisi.
* * *
Taidan olla kyynistymään päin, mutta oikeastaan matkani aikana harmittelin vain kahta asiaa: kovin harvassa olevia katukylttejä ja roskiksia.
Suomeen palattuani sain selityksen roskisten puutteeseen: monikulttuurisuuden hedelmä, terrorismi, oli syynä roskisten poistamiseen. Pommeille jäi vähemmän sijoituspaikkoja.
Käytiin itse perheen kanssa Skotlannissa. Siellä monikulttuurisuus ei näy hirveästi ainakaan maaseudulla. Eikä Lontoostakaan tarvitse kovin paljon matkustaa kauemmaksi niin tulee oikea Englanti näkyviin.
10 – 20 vuoden kuluttua kaikki Euroopan suurkaupungit näyttävät samanlaisilta. Pariisi on muuten vielä paljon pahempi kuin Lontoo.
Minulla oli sama englannin oppikirja peruskoulussa. Hahmo nimeltä JJ ei ollut kulttuurinrikastuttaja,
vaan tavallinen englantilainen poika. Sen sijaan kirjassa oli ruskeaihoinen pikkupoika nimeltä Yakub ja
hänen isoveljensä ja äitinsä, jotka olivat varmaan intialaisia tai pakistanilaisia.