Espoon kunnallisvero 8,4 %:iin?

Päivän Kauppalehti ruotii aluepolitiikan kustannuksia keskiviikon “metsäsokin” jälkimainingeissa. Huomasin myös Husein Muhammedin käsittelevän alueellistamista uusimmassa merkinnässään. Aihepiiri on merkityksellinen kunnallispolitiikan kannalta, vaikka päätöksistä vastaakin ensisijassa valtio.

Teknillisen korkeakoulun tuotantotekniikan professori Esko Niemen mukaan aluepolitiikka on paitsi kallista ja epäekologista myös äärimmäisen epäoikeudenmukaista taajamien asukkaiden näkökulmasta. Aluepolitiikan kustannuksiksi veronmaksajille on laskettu 7 miljardia euroa ja Kauppalehti vertaa summa kunnallisveroon laskien, että sillä rahalla voisi laskea Suomen keskimääräistä kunnallisveroa kymmenellä prosenttiyksiköllä nykyisestä 18,4 %:sta. Meillä Espoossa nykyinen kunnallisvero on 17,5 %.

Aluepolitiikan suurimmat maksajat ovat Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Päijät-Häme, ja suurimmat saajat puolestaan Ahvenanmaa, Kainuu, Pohjois-Karjala ja Lappi. Pitää korostaa, että kysymys on todellakin politiikasta eli poliittisesti valitusta linjasta eikä mistään vaikutuspiirimme ulkopuolella olevasta. Tämän menoerän johdosta suomalaisilla on Euroopan huonoinpiin lukeutuva ostovoima ja korkeimpiin kuuluva veroaste. Jokainen osannee päätellä, millaisia seurauksia tästä on kullekin. Taloudellisesta ahdingosta seuraa monenmoista sosiaalista ongelmaa.

Aluepolitiikka on yksi surullinen esimerkki, jossa hyvää tarkoittaen tehdäänkin karhunpalvelus. Maahanmuuttajien hyysäämisestä kirjoitin aiemmin. Eivätkä nämä ainoita ole, mutta asioita on käsiteltävä yksi kerrallaan.

Niemi muistuttaa aluepolitiikan olevan paitsi kallista, myös epäekologista ja epäoikeudenmukaista taajamien asukkaiden näkökulmasta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kuinka paljon ihmiset saavat kustantaa omaa elämäänsä toisten työstä. Tärkeä muistutus on, että ihmiset saavat valita asuinpaikkansa mielensä mukaan, mutta valinta ei anna oikeutta vaatia muita maksamaan kunkin omasta valinnasta. Ihan kertauksena lainaan jälleen Anders Chydeniusta:

”Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi.”

Kuten vuosisadan verran aiemminkin, on “riisto” poliittisia linjajakoja tekevä. Keskustelua käydään siitä, että kuinka paljon tekemätön saa riistää tekijää itsensä elättämiseen. Asetelma on sama kuin teollisena aikakautena, mutta näennäisesti se on kääntynyt ylösalaisin. Jos 1800-luvulla työtätekemätön porvari riisti työtätekevää proletariaattia, riistää 2000-luvulla työtätekemätön prekaari työtätekevää veronmaksajaa. Se on epäoikeudenmukaista, mutta tätä ei ymmärretä perinteisesti sorrettujen puolta pitäneissä joukoissa. Juicen sanoin “Kun herra se tehdään rengistä, se ei piittaa vanhasta jengistä.”

Muualla Suomessa kunnat taistelevat epätoivoisesti menojen ja tulojen epäsuhtaa vastaan ja hakevat armonaikaa liittymällä toisiinsa. Syypää kuntasektorin ongelmiin on Helsingissä, tarkemmin sanottuna valtion keskushallinnossa. Oikeasti kuntien ongelmana ei ole koko tai asukasluku, vaan valtion kontrolli ja määräysvalta. Lainsäädännöllä kunnille on kasattu koko ajan uusia tehtäviä ja vastuista ja “korvattu” velvoitteita sitten erilaisin siirtosummin. Tässä asia kytkeytyy jälleen aluepolitiikkaan. Minusta kuntasektorin ongelma ei siis ole kvantitatiivinen, vaan kvalitatiivinen. Ratkaisu olisi vähentää valtion kontrollia ja kuntien tehtäviä. Kun kunnat saavat itse päättää palvelutasostaan ja varainkeruustaan, on tulojen ja menojen tasapainottaminen paljon helpompaa. Ehkä Chydenius oli tässäkin aikaansa edellä.

Posted in Blogi and tagged , , , , .

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.