Helsingin Sanomien vieraskynässä julkaistiin Kirsi Pulkkisen ja Rilli Lappalaisen työperäistä muuttoliikettä koskeva kirjoitus. Heidän mukaansa ”Suomen tulisi asettaa kriteerit, jotka kieltäisivät korkeasti koulutettujen aktiivisen rekrytoinnin kehitysmaiden kriittisiltä aloilta ja kokonaan vähiten kehittyneistä maista”, mikä vähän kansanomaisemmin sanottuna tarkoittaa työperäisen maahanmuuton lopettamista kehitysmaista. Pulkkinen ja Lappalainen muistuttavat aivovuodolla olevan myös negatiivisia vaikutuksia kehitysmaihin, joiden demokratia ja elinkeinoelämä tarvitsee ammattitaitoisia ihmisiä.
Olen tyytyväinen teeman nousemiseen HS:n pääkirjoitussivulle. Olen aiemmin sivunnut tätä aihepiiriä kirjoituksissani Maahanmuutto ei ole ratkaisu, Maahanmuutto ei edelleenkään ratkaisen työvoimapulaa ja hieman myös varhaisessa kirjoituksessani Suomen ulkomaalaispolitiikasta. Kehitysavusta sain Länsiväylään kesällä kirjoituksen, mutta jostain syystä nettiin en sitä ole laittanut. Koitan löytää.
Olen pitkälle valmis myötäilemään Pulkkisen ja Lappalaisen linjauksia, mutta muutamasta kohdasta pitää esittää kritiikkiä. Mielestäni yhteiskunnan tulee puuttua sellaiseen yksityiseen rahanlähetykseen, jossa rahan alkuperä on tulonsiirrossa. Työpalkastaan jokainen antakoon minne huvittaa, mutta tulonsiirrosta ja julkisesta tuesta annettu kertoo vain sen, että tulonsiirron aste on liian korkea. En myöskään pidä suotavana, että valtio tukisi maahanmuuttajajärjestöjä. Pyrkimykset ohjata rahavirtoja oikeisiin kohteisiin voin sallia, mutta melkoinen haaste sekin on valtiolle.
Muuttoliikkeen sosiaalisia rakenteita rikkovaa vaikutusta he kommentoivat eriarvoisuuden kautta: ”Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja konfliktien vaara saattavat lisääntyä kehitysmaassa, jossa vaurastuminen on epätasaista ja keskiluokka supistuu koulutettujen lähtiessä maasta.” Olen samaa mieltä, mutta haluan toistaa vielä lisäksi inhimillistä näkökulmaa:
Suhtautuminen ihmisiin (näiden alkuperästä riippumatta) pelkkinä siirrettävissä olevina tuotannontekijöinä ja länsimaiden elintason takaajina mielestäni kalseasti paljastaa millainen ihmiskuva maahanmuuttoa edistävillä talousvaikuttajilla on. Koko ajatuksessa on kokonaan jätetty huomioimatta että kyseessä ovat oikeat ihmiset, joilla on monesti vahvat juuret, ja usein muualla maailmassa suhde sukuun ja kotiseutuun on paljon länsimaista vahvempaa. Nämä ihmiset eivät ole irroitettavissa taustastaan ilman, että siitä seuraa ongelmia. Laajamittainen maahanmuutto rikkoo yhteiskunnan sosiaaliset rakenteet molemmissa päissä. (1)
