Tahriintunut tasavalta

Suomen maine korruptiovapaana ja läpinäkyvän hallinnon maana on mennyt. Kiiltokuva on jo aiemmin tahriintunut lukuisissa langettavissa tuomioissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, Slovenian asekaupoissa ja sananvapautta loukkaavissa oikeudenkäynneissä. Hallituksen välinpitämättömyys kansan mielialoista mm. maahanmuuttopolitiikan lisäksi Itämeren kaasuputki -asiassa on korostanut hallituksen etääntymistä kansasta. Tilannetta ei ole helpottanut suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajan käsitykset tuloista ja pienipalkkaisuuden rajasta.

Korruptiopuolueiden kartelli on tullut murrospisteeseen.

Normaalissa Länsi-Euroopan maassa hallitus olisi eronnut jo itse ja nykyinen eduskunta olisi muodostanut uuden hallituksen. Muualla Euroopassa kansa olisi mielenosoituksin painostanut hallituksen eroamaan, kuten Serbiassa, Ukrainassa ja Georgiassa on tapahtunut viime vuosina.

Lyhyesti jutun juoni on tämä: Pääministeri on jakanut verorahaa säätiölle, joka on tukenut yhdistystä, joka on antanut rahaa pääministerille. Perinteisessä mielessä tämä on varastamista, jälkiä peitellen. Tasavalta on joutunut rikollisten käsiin.

Toivon, että hallitus tekisi tilanteesta sellaiset johtopäätökset, etteivät sotilasvalan vannoneet joudu punnitsemaan ilmaisun ”laillinen valtiojärjestys ja laillinen esivalta” merkitystä. Jo nyt aselain valmistelun alla on aktiivisesta ja maanpuolustushenkisestä reservistä kuulunut puheenvuoroja, joissa sotilaspassin palauttaminen on vaihtoehtona, jollei velvollisuutta sotilastaitojen ylläpidosta enää kohtuudella voi noudattaa.

Oppositio on nyt vaalien uusinnan kannalla, myös hallituspuolueissa on repeämiä. Ainoana korruptiovapaana hallituspuolueena Vihreät pitää vallanavaimia käsissään ja on korjaamassa Perussuomalaisten ohella voittoa, jos vaalit uusitaan.

Löytyisikö jostain Taavetti kaatamaan Koljattia?

Posted in Blogi and tagged , , , , , , , .

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.

3 Comments

  1. Lipsahti väärinpäin tuo juonikuvio: pääministeri jakaa siis verorahaa yhdistykselle, joka tukee säätiöä, joka antaa rahaa pääministerille.

  2. kiitoksia lahtinen!lueskelin kommakratia kirjoitustasi uudesta suomesta mutta jostain syystä us:n blogeja ei voi kommentoida joten jätän kiitokseni tänne.henkoht olen itsenäisyyspuolueen kannalla mutta on miellyttävää huomata että perussuomalaissakin on muutamiaselkärankaa omaavia..jatka hyvää työtäsi ja kirjoitteluasi!terveisin lehtinen

  3. Tämä on ihan yhtä hyvä paikka jättää kommentteja, mutta kyllä Uuden Suomen blogiinkin niitä pitäisi pystyä jättämään. Lieneeköhän kyseessä joku tilapäinen tekninen häiriö?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *