Ei lisää uhreja, kiitos

Sellon murhat nostavat taas paljon puhetta ilmoille ja varmaa on että uhreiksi eivät jää vain surmansa saaneet, vaan taas koko joukko viattomia kansalaisia.

Selvyyden vuoksi syyllisyys jakautuu seuraavassa järjestyksessä:

  1. Ibrahim Shkupolli
  2. Julkinen valta:
    1. Oikeuslaitos, sillä moisen moninkertarikollisen tulisi istua vankilassa.
    2. Maahanmuutosta vastaavat, sillä rikollisen ulkomaalaisen ei tulisi olla Suomessa laisinkaan.
    3. Lainsäätäjä, joka ei ole edellämainittuja lailla pakottanut järkevään toimintaan.
  3. eikä muille

On siis vääryys vaikeuttaa asiaan täysin ulkopuolisten ihmisten, kuten esimerkiksi kunnollisten ammunnanharrastajien elämää.

* * *

Yhteiskunnallinen tila alkaa olla siinä pisteessä, jossa kansalaiset eivät voi enää luottaa turvallisuuttaan julkisen vallan hoitoon. Sen myönsi jo poliisiylijohtaja Mikko Paaterokin. On siis ehdottoman tärkeää, että aselakia ja -käytäntöjä uudistetaan pikaisesti niin, että kunnon kansalaisilla on oikeus itsepuolustuksekseen kantaa piilotettuna ampuma-asetta julkisilla paikoilla.

Piilotetun aseen kanto-oikeudesta turvallisuutta lisäävänä ja henkirikoksia vähentävänä tekijänä on paljon hyviä kokemuksia. Vastaavasti aseisiin vainoharhaisesti suhtautuvissa jurisdiktioissa tilanne on paljon surkeampi.

Hyvää Uutta Vuotta!

Posted in Blogi and tagged , , , , , , , .

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.