Hautaustoimi kunnille

Kirkkohallituksen työryhmä väläyttää yhtenäisiä hautausmaksuja kaikille. Hautaustoimen kuluista tulee kuulemma seurakunnille niin iso lasku, ettei sitä aina pystytä paikkaamaan edes yhteisöveron tuotolla.

Kuolema koskettaa meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin. Se ei ole uskoville rajattu eikä kukaan voi välttyä siltä. Kuoleminen ja ruumiin loppusijoitus siinä mielessä kaikkia koskettava tapahtuma, että tuntuu jopa hassulta, kuinka Suomessa koko toimiala on käytännössä “ulkoistettu” kirkolle. Maassa on muutama hautausmaa, joka ei ole kansankirkkojen hallinnassa, mutta pääsääntöisesti ihmiset haudataan uskonnostaan tai sen puutteesta riippuen kirkkomaahan.

Miksei hautaustoimi voisi olla sekulaari julkinen palvelu?

Jos siirrettään hautaustoimi kuntien vastuulle ja rahoitetaan se yhteisöveron osuudella, on siitä monenlaisia hyötyjä. Kirkko varmasti pärjää ilman yhteisöveroakin, jos hautausvastuu kustannuksineen siirtyy siltä pois. Yhteisöveron siirto kirkolta kuntasektorille edesauttaa uskonnonvapautta poistamalta veron kirkkoon kuulumattomilta. Kuntien jäseniä ovat taas kaikki.

Kai sen maa-alan voi siunata, loitsia tai noitua samalla tavalla, oli omistaja tai operaattori kuka tai mikä hyvänsä?

Posted in Blogi and tagged , , , .

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.