Kampanjanavaus 15.1.2011

Kannattajat, tukijat ja sellaisiksi haluavat ovat tervetulleita kampanjanvaustilaisuuteeni Espoon Leppävaaraan lauantaina 15.1.2011 klo 13 alkaen Sellon kirjaston toisen kerroksen Akseli-saliin. Osoite on Leppävaarankatu 9.

Ehdokkaan lisäksi puheenvuoronsa pitävät:

– vaalipäällikkö FM Simo Grönroos kampanjan käytännön asioista

– FT Jussi Halla-aho

– OTK Matias Forss

– FM Sampo Terho

Loppuun on varattu aikaa yleisön kysymyksille ja puheenvuoroille. Tilaisuus päättyy n. klo 15.

Posted in Blogi.

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.

2 Comments

  1. Tilaisuudessa esitettiin kysymys Jehovan todistajien ja ahvenanmaalaisten asevelvollisuudesta. Jehovan todistajien kohdalla olen käsittänyt asian niin, että tilanne on muuttunut vuoden 1986 jälkeen sillä tavalla, että Jehovan todistajat eivät enää olisi totaalikieltäytyjiä. Silloin he kieltäytyivät kaikista vaihtoehdoista, aseettomasta ja siviilipalvelusta.
    Ahvenanmaan kohdalla tarina on tämä: Vuoden 1918 alussa kun Mannerheim oli aloittamassa maan vapauttamisen niin Etelä-Pohjanmaalla väestö suhtautui epäillen siihen, että oli niin paljon ruotsinkielisiä jääkäreitä, ruotsalaisia vapaaehtoisia ja entisiä tsaarin upseereita Suomen nuoren armeijan johdossa. Mannerheim antoi päiväkäskyn jossa yksiselitteisesti sanottiin, että armeijan komentokieli on suomi. Valtionhoitajana Mannereheim vahvisti tämän asian uudessa Hallitusmuodossa.
    Kun Ståhlbergista oli tullut presidentti oltiin viemässä Ahvenanmaata koskeva kiista Kansainliittoon. Keväällä 1920 annettiin itsehallintolaki Ahvenanmaalle, jotta Suomen neuvotteluasema KL:ssa olisi vahvempi. Tässä laissa säädettiin, että Suomen viranomaiset käyttävät ruotsia kun he joutuvat hoitamaan ahvenamaalaisten asioita.
    Kun 1930-luvun loppupuolella aioittiin ulottaaa asevelvollisuus koskemaan myöskin ahvenanmaalaisia todettiin, että kaksi perustuslakia ovat ristiriidassa keskenään ja näiden muuttaminen olisi hyvin hankala.

  2. Mitä mieltä olet kuntaliitoksista ja voisiko kuntaliitos edesauttaa pääkaupunkiseudun ampumaurheilukeskuksen syntymistä?

    Tällä hetkellä ainakin tuntuu että homma kariutuu huonoon kuntayhteistyöhön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *