Uskonnonopetuskaan ei ole ongelmatonta

Lähetin oheisen kirjoituksen 29.3. Länsiväylän vaaliareenalle,mutta vielä tänään 11.4. ilmestyneessäkään numerossa sitä ei oltu julkaistu, joten ensijulkaisen sen nyt itse:

Uskonnonopetuskaan ei ole ongelmatonta

Länsiväylän uutisointi yhdistetystä uskonnonopetuksesta on virittänyt aiheesta keskustelua ja uskontojen edustajat ovat kirjoittaneet aktiivisesti siihen liittyvistä ongelmista. Olen samaa mieltä siitä, että eri uskontojen tunnustuksellista opetusta ei voida yhdistää, mutta haluan muistuttaa, että tunnustuksellisen uskonnon opettaminen peruskouluissa on itsessään ongelmallista.

Minusta maallisen julkisyhteisön ei pidä tukea minkäänlaista uskomusjärjestelmää, vaan opettaa nuoria älylliseen ja kriittiseen ajatteluun ja uskomuksista riippumattomaan pohjoismaiseen moraalikäsitykseen. Uskonnollinen kasvatus tulisikin jättää perheen ja uskonnollisten yhteisöjen vastuulle. Tunnustuksettomuudesta huolimatta en halua riisua koulua sen perinteistä, kuten Suvivirrestä ja joulujuhlista. Ympäröivän yhteiskunnan kulttuuri saa näkyä kasvatuksessa ja sen arvomaailman taustat on hyvä tuntea.

Tästä teemasta ei oikein voi keskustella ilman yhden uskonnon erityishuomioimista – tahdomme tai emme.  Muhamettilaisuuden opettamisessa me kaikki varmasti haluamme olla varmoja siitä, ettei lapsia kiihoteta opetuksen myötä asenteissaan muita vastaan tai yllytetä ääriajatteluun. Julkisessa keskustelussa on usein esitetty, että koululaitoksen kontrolloimana islamin opetus pystyttäisiin toteuttamaan siten, että ääriajattelulle ei opetuksessa annettaisi sijaa.  Tämä näkökulma herättää kuitenkin pohtimaan sitä, minkälaista yhteiskuntaa olemme nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla rakentamassa, jos emme voi luottaa islamilaisiin seurakuntiin?

Teemu Lahtinen
eduskuntavaaliehdokas (ps.)

Posted in Blogi and tagged , , , .

Espoolainen kaupunginvaltuutettu. Tavoitteeni on kansallisesti solidaarinen, kansanvaltainen, vapaa ja vahva kansalaisyhteiskunta: suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa.