Suomalaisten työn hinta on korkea

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kohautti viikonloppuna soimaamalla suomalaista palkkatasoa 10 – 15 % liian korkeaksi. Mattila on väärässä, mutta myös oikeassa. Kohu perustuu näkökulmaharhaan, sillä kun puhumme “palkasta”, puhuu jokainen vähän eri asiasta.

Tavalliselle palkansaajalle “palkka” tarkoittaa lähinnä nettopalkkaa, sitä joka kilahtaa tilille. Harva voi sanoa sen olevan liian suuri. Työnantajan puhuessa “palkasta”, hän näkee siinä (työsopimuksessa sovitun) bruttopalkan lisäksi kaikki sivukulut, jotka monella alalla ovat kymmeniä prosentteja. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voidaan pitää, että bruttopalkan päälle työnantaja maksaa n. 25 % muita kuluja. Neljäs “palkka” on sitten se, jonka verottaja ja verotietoihin tutustuva näkevät.

Monet sivukuluista ovat perusteltuja, mutta toki niidenkin osalta on syytä suhtautua kriittisesti hintaan. Erilaiset pakolliset vakuutukset voisivat olla edullisempiakin, mutta valtion välistävetämät verot ja veroluonteiset maksut ovat pitkälti paperinpyörittäjien elättämiseen menevää rahaa.

Työn hinta on se, mikä asemaamme kansainvälisessä kilpailussa horjuttaa ja se on liian korkea, aivan kuten Mattila yritti sanoa. Suomalainen palkansaaja on kuitenkin nettopalkallaan läntisen Euroopan alakastissa ja aivan oikeutetusti närkästyy kapitalistin palkanalennuspuheista. Kumpikin on pöyristynyt kokemuksiensa vähättelystä ja vaatimuksista tulla vastaan. Varjoissa veroelätit, kakunsyöjät ja muut loiset hierovat käsiään ja antavat kakuntekijöiden hukata voimiaan keskinäiseen närään.

Kaiken tarpeellisen ja hyödyllisen hyvän lisäksi veroilla toimivan koneiston rattaisiin on kerääntynyt plakkia, joka paitsi haittaa koneen toimintaa myös vie voimaa.

Possu pulassa

Yhdenvertaisuudesta ja petollisesta uuskielestä

Tänään Espoon kaupunginhallitus käsitteli Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaa ja hyväksyi sen äänestyksen jälkeen. Kapunginhallitus äänesti kolmesta tekemästäni muutosesityksestä.

Yhdenvertaisuussuunnitelma on muutoin melko mukiinmenevä, mutta lopussa ollut termistö noudatteli vakiintunutta uuskielistä liturgiaa. En voinut hyväksyä kolmea määritelmää, muodollista yhdenvertaisuutta, tosiasiallista yhdenvertaisuutta enkä positiivista erityiskohtelua. Kyseinen termistö on vakiintunutta oikeusministeriön levittämää, mutta alkuperältään marxistista harhautusta.

Yhdenvertaisuusperiaate on oikeusvaltion keskeisimpiä periaatteita ja se on hyvin yksinkertainen normi siitä, että ihmiset ovat tasaveroisia julkisen vallan silmissä. Tästä periaatteesta ei oikein voi poiketa samalla luopumatta yhdenvertaisuudesta. Avoimuuden, rehellisyyden ja etiikan kannalta olisi parempi myöntää ettei jollain yhteiskunnan osa-alueella vallitse yhdenvertaisuutta, eikä yrittää nimittää syrjintää tai suosimista yhdenvertaisuudeksi.

Yhdenvertaisuusohjelmassa määritellään näin:

Muodollinen yhdenvertaisuus
Tällä tarkoitetaan sitä, että samanlaisessa tapauksessa ihmisiä kohdellaan samalla tavoin. Samanlainen kohtelu ei aina kuitenkaan takaa yhdenvertaisuuden toteutumista, sillä ihmisten lähtökohdat ja mahdollisuudet ovat erilaiset.

Ensimmäisessä lauseessa sanotaan asia niin kuin se on. Yhdenvertaisuuden ydin. Kuitenkin toinen lause kääntää asian päälaelleen ja otsikkoa myöten tosiallista yhdenvertaisuutta heikennetään. Esitin tätä muutettavaksi:

Lähtökohtainen yhdenvertaisuus
Tällä tarkoitetaan sitä, että samanlaisessa tapauksessa ihmisiä kohdellaan samalla tavoin.

Hävisimme äänestyksen 13-2.

Seuraavaksi omitaan tosiasiallinen yhdenvertaisuus päälaelleen käännetylle toiminnalle.

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus
Tämä toteutuu silloin, kun poiketaan samanlaisesta kohtelusta, ja tuetaan heikommassa asemassa olevia henkilöitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Yhdenvertaisuutta on kun kaikkia kohdellaan samallalailla. Jos siitä poiketaan, niin kyse ei ole enää yhdenvertaisuudesta, vaan heikommassa asemassa olevien suosimisesta. Tämä on itsessään mielestäni monessa tapauksessa perusteltua, mutta suosimisen kutstuminen tosiasilliseksi yhdenvertaisuudeksi loukkaa järkeä, logiikkaa ja tervettä järkeä. Esitin kohtaa muutettavaksi tällaiseen muotoon:

Näennäinen yhdenvertaisuus
Tämä toteutuu silloin, kun poiketaan samanlaisesta kohtelusta, ja tuetaan heikommassa asemassa olevia henkilöitä näennäisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Hävisimme äänestyksen 13-2.

Lopussa olikin vanha tuttu oksymoroni eli positiivinen syrjintä. Tätä on kritisoitu niin liberaalien kuin Hommankin puolella, puhumattakaan Jussi Halla-ahosta.

Ohjelmassa määritellään näin:

Positiivinen erityskohtelu
Tämä tarkoittaa tietyn syrjinnälle alttiin ryhmän olosuhteita parantavia erityistoimenpiteitä, jotka tähtäävät tosiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaamiseen, eivätkä muodostu toisia syrjiviksi.

Ensisijaisesti olisi ollut hyvä poistaa tuo hirvitys kokonaan, mutta esitin tällaista muutosta:

Enemmistön syrjintä
Tämä tarkoittaa enemmistön tai hallitsevan ryhmän jäsenten syrjimistä näennäisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

Üllätüs, hävisimme 13-2.

Jätin eriävän mielipiteen

Kiitos

Kiitos kaikille äänestäjille ja tukeneille! Teimme mahtavan tuloksen ja jatkojytkyn, jota ei voi olla noteeraamatta. Olen onnellinen puolueen ja läpipäässeiden puolesta, enkä murehdi omaa tulostani. Äänimäärä kasvoi hieman edellisistä vaaleista, mutta ei tarpeeksi. Sijoitus listalla nousi perimysjärjestyksessä neljänneksi, minkä seurauksena ei noustane tällä kaudella eduskuntaan. Tyytyväinen olen tulokseen ja siihen, että elämää miltei puoli vuotta rasittanut poikkeustila on nyt ohi, kesä edessä ja kunnolla aikaa lapselle.

Isänmaan tulevaisuuteen tämän tuloksen perusteella luotan. Taantumukselliset voimat kärsivät rökäletappion aivan ansaitusti. Myös oma elämäni näyttää valoisalta ja puuhastelu isänmaan ja kotikaupungin hyväksi jatkuu. Hieman tummia pilviä siintää edessä, sillä kampanjarahoitus on jäämässä vajaaksi useita tuhansia euroja. Omia rahoja käytin yli 5000 euroja ja takki on nyt tyhjä. Tukiryhmän tilillä on vielä saapumattomia laskuja varten reilu 3000 euroa ja toivoisin kovasti, ettei ryhmäläisten tarvitse vastata henkilökohtaisesti kampanjavelasta. Siksi vetoan jokaiseen vielä taloudellisen tuen saamiseksi; tukiryhmän tili on FI3557229020156888 ja vaalilahjoituksia voi lain mukaan antaa vielä 2 viikkoa vaalipäivän jälkeenkin.

Paluu arkeen käynnistyi rähinällä. Tänään olen ollut jo kolmessa kokouksessa ja kaksi vielä edessä ennen kuin pääsen analysoimaan tulosta ja lukemaan eilisen aikana tulleita viestejä ja keskusteluita.

Kiitos mielenkiinnostasi!

Sissimarkkinointia wlanin ja älypuhelimen avulla

Sissimarkkinointia on mahdollista tehdä myös älypuhelimien ja kotiverkkojen kanssa. Vaihtamalla wlan-tukiasemasi nimi/SSID muotoon “64 Uusimaa Teemu Lahtinen eduskuntaan” saat välitettyä vaalisanomaa ainakin naapurustoosi ja mobiilina mainostusta on siellä missä liikutkin.

Wlan-tukiasemia on lukemattomia eri malleja ja asetukset ovat jokaisessa omanlaisensa. Yhteistä kaikille kuitenkin on, että verkon nimestä yleensä käytetään termiä SSID ja tätä muuttamalla voit vaikuttaa kaikille alueen wifi-laitteille näkyvään tekstiin. Yleensä tukiasemia ohjataan selainpohjaisella asetuskäyttöliittymällä, esimerkiksi osoitteessa http://192.168.100.1 joka kuitenkin voi olla kohdallasi aivan erilainenkin. Ohjeet löytyvät laitteen manuaalista tai googlaamalla laitteen mallinimikkeellä.

Älypuhelimia on tätä nykyä käytännössä kahta eri mallia eli Anrdoid ja iPhone. Seuraavaksi niille lyhyet ohjeet:

Android

Asetuksista valitse verkon jakaminen tai vastaava vaihtoehto. Vaihda verkon nimi tai SSID ”64 Uusimaa Teemu Lahtinen eduskuntaan″ ja tämän jälkeen jakamasi verkko näkyy muiden laitteissa sen nimisenä kunhan wifi-tukiasematoiminto on käytössä.

iPhone
Vaihda asetusten Yleiset -> Tietoja -valikosta puhelimen nimi ”64 Uusimaa Teemu Lahtinen eduskuntaan″, jonka jälkeen verkkoyhteyden puhelimellasi ja verkko näkyy muiden laitteissa sen nimisenä kunhan wifi-tukiasematoiminto on käytössä.

Myös Bluetooth-nimen voi muuttaa samalla tavalla markkinoivaksi.

Idean esitti Vesa Linja-aho, joka on helsinkiläisen vihreän Lilja Tammisen tukiryhmässä.

Uskonnonopetuskaan ei ole ongelmatonta

Lähetin oheisen kirjoituksen 29.3. Länsiväylän vaaliareenalle,mutta vielä tänään 11.4. ilmestyneessäkään numerossa sitä ei oltu julkaistu, joten ensijulkaisen sen nyt itse:

Uskonnonopetuskaan ei ole ongelmatonta

Länsiväylän uutisointi yhdistetystä uskonnonopetuksesta on virittänyt aiheesta keskustelua ja uskontojen edustajat ovat kirjoittaneet aktiivisesti siihen liittyvistä ongelmista. Olen samaa mieltä siitä, että eri uskontojen tunnustuksellista opetusta ei voida yhdistää, mutta haluan muistuttaa, että tunnustuksellisen uskonnon opettaminen peruskouluissa on itsessään ongelmallista.

Minusta maallisen julkisyhteisön ei pidä tukea minkäänlaista uskomusjärjestelmää, vaan opettaa nuoria älylliseen ja kriittiseen ajatteluun ja uskomuksista riippumattomaan pohjoismaiseen moraalikäsitykseen. Uskonnollinen kasvatus tulisikin jättää perheen ja uskonnollisten yhteisöjen vastuulle. Tunnustuksettomuudesta huolimatta en halua riisua koulua sen perinteistä, kuten Suvivirrestä ja joulujuhlista. Ympäröivän yhteiskunnan kulttuuri saa näkyä kasvatuksessa ja sen arvomaailman taustat on hyvä tuntea.

Tästä teemasta ei oikein voi keskustella ilman yhden uskonnon erityishuomioimista – tahdomme tai emme.  Muhamettilaisuuden opettamisessa me kaikki varmasti haluamme olla varmoja siitä, ettei lapsia kiihoteta opetuksen myötä asenteissaan muita vastaan tai yllytetä ääriajatteluun. Julkisessa keskustelussa on usein esitetty, että koululaitoksen kontrolloimana islamin opetus pystyttäisiin toteuttamaan siten, että ääriajattelulle ei opetuksessa annettaisi sijaa.  Tämä näkökulma herättää kuitenkin pohtimaan sitä, minkälaista yhteiskuntaa olemme nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla rakentamassa, jos emme voi luottaa islamilaisiin seurakuntiin?

Teemu Lahtinen
eduskuntavaaliehdokas (ps.)

En kannata nollatuntisopimusten kieltämistä

Vastasin juuri kieltävästi Metalliliiton ja PAMin masinoimaan “Operaatio Vakiduuni” -kyselyyn, jolla halutaan kieltää lailla ns nollatuntisopimukset.

Tein itse nollatuntisopimuksella töitä 2002-2005 ja minusta järjestely oli täydellinen ja työnantaja oli tosi joustava, mikä sopi opiskelijalle kuin nyrkki silmään. En halua riistää tätä mahdollisuutta muilta.

Nollatuntisopimukset voivat myös muodostua ongelmallisiksi yksilön näkökulmasta, jos syystä tai toisesta yhteistyö työnantajan kanssa ei toimi ja jos tällaisen sopimuksen perusteella henkilö jää työttömyysturvan ulkopuolelle.

Minusta tämä ongelmakenttä ratkotaan paremmin kehittämällä työttömyysturvaa ja työmarkkinoita niin, että työn kysyntä ja tarjonta kohtaisivat useammin, kuin että lailla ryhdyttäisiin vähentämään työntekijän mahdollisuuksia.

Perustili voisi korvata työttömyysturvaan liittyvän ongelman ja todennäköisesti myös kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaankin vaikuttaa myönteisellä tavalla. Missään tapauksessa työmarkkinoiden lisäsääntely ja jäykistäminen eivät ole tulevaisuuteen katsovia yrityksiä.

Koraanin lukua radiossa – hyvä vai huono idea?

Ylen suunnitelma lukea koraani radiossa läpi, on herättänyt paljon ristiriitaisia tunteita. En itsekään ole muodostanut vielä lopullista mielipidettä asiaan. Kansa on laajalti tyrmännyt hanketta ja Yle taas on puolustellut hanketta arvojensa mukaisena monikulttuurisuuden edistämisenä.  Ylen lakisääteisestä tehtävästä voidaan olla montaa mieltä, mutta tätä asiaa voidaan katsoa useastakin näkökulmasta.

Toisaalta maailmankulttuurien ja eri uskontojen pyhien kirjojen tunteminen varmasti kasvattaa yleissivistystä. Jos taas motiivina koraanin lukemiselle on yleissivistyksen sijaan monikulttuurisessa hengessä tapahtuva maahanmuuttajien oman kulttuurin edistäminen, on hanke taas varsin arveluttava.

Ajettiin hanketta sitten yleissivistävästä tai monikultturistisesta lähtökohdasta, voidaan asiasta löytää myös ainakin yksi myönteinenkin piirre; koraanin tunteminen saattaa saada monet radion kuulijat havaitsemaan islamilaisen ja sekulaarin länsimaisen maailmankatsomuksen välisen syvän ristiriidan.

Teemu Lahtinen (ps.)
kaupunginvaltuutettu
eduskuntavaaliehdokas

(Julkaistu Länsiväylässä 11.3.)

Alkoholilainsäädäntö haittaa elämääni

Olen esimmäisen kerran linjannut kantojani alkoholipolitiikkaan syyskuussa 2004, eikä minun kovin paljoa ole tarvinnut kymmenen vuoden aikana tarkistaa näkemyksiäni. Vähän kuitenkin.

Alkoholilainsäädännöstä en ole oikeastaan koskaan kokenus itselleni suorannaista haittaa, ellei nyt huomioida alkoholin hintaa Suomessa ja sen vaihtoehtokustannuksiin liittyviä kysymyksiä. Nyt kuitenkin kävi toisin.

Eduskuntavaalikampanjani avajaiset ovat Leppävaarassa, Albergan kartanossa perjantaina 20.2. ja tällä viikolla nousseen keskiolutkeskustelun seurauksena ajattelin, että olisi hienoa tarjota tilaisuudessa maistiaisia juuri tuotteensa markkinoille saaneen espooolaispanimo Fat Lizardin valikomasta. Ajatuksesta innostuneena otin yhteyttä panimoon, mutta enpä minä tollo muistanut missä maassa missä sääntelyssä elämme!

Fat Lizard

Kyllähän tämä olisi pitänyt tietää, mutta eipä vain ollut mielessä. Jotenkin ajattelin, että kun ei tule omaan käyttöön eikä myytäväksi, niin tällainen onnistuisi. No nyt väliin tarvittaisiin anniskeluoikeudellinen bulvaani ja sitten alkaisikin kustannustaso olemaan jo niin korkea, ettei tällä kampanjabudjetilla tule oikein kyseeseen.

Jatkoimme keskustelua ongelmasta eli panimoiden suoramyyntioikeuden puutteesta. Kyse on ehkä kaikkein epäreiluimmasta ja kohtuuttomimmasta asiasta nykyisessä alkoholilainsäädännössä. Tilaviinejä saa myydä suoraa tilalta ja sahtiakin (joka on olut) saa suoramyydä, mutta muita oluita ei. Varsin outo, mielivaltainen ja kilpailua vääristävä sääntö tuokin.

Minusta on itsestäänselvää, että panimoilla pitäisi olla oikeus myydä suoraan kuluttajille tuotteitaan aivan kuten tilaviinejä ja sahtia. Tulen kansanedustajana tekemään kaikkeni tämänkin holhouksen ja sääntelyn purkamiseksi. (=vaalilupaus)

Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015

Tänään se vihdoin julkaistiin, puolueemme maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 vaaleihin.

Johdanto

Eurooppaan kohdistuu tällä hetkellä ennennäkemätön siirtolaispaine Afrikasta ja Lähi-Idästä. Muuttoliikkeeseen vaikuttavat ajankohtaiset sodat ja kriisit mutta ennen kaikkea sitä pitää yllä elintasokuilu maanosien välillä. Eurooppa, etenkin Pohjois-Euroopan hyvinvointivaltiot, on avokätisine sosiaaliturvajärjestelmineen houkutteleva kohde myös sellaisille siirtolaisille, joilla ei ole työmarkkinoilla tarvittavia taitoja, tai jotka eivät uskonnollisista ja kulttuurisista syistä halua omaksua integraation kannalta tärkeitä eurooppalaisia käsityksiä esimerkiksi tasa-arvosta tai ilmaisunvapaudesta.

Vapaan liikkuvuus Euroopan unionin sisällä on johtanut siihen, että Välimeren yli tulleet siirtolaiset voivat käytännössä itse valita, mihin jäsenmaahan he turvapaikkahakemuksensa jättävät. Tällaisen turvapaikkashoppailun tuloksena kourallinen pohjoisia jäsenmaita ottaa vastaan lähes kaikki unionin alueelle tulevat turvapaikanhakijat.

Turvapaikkamenettely on luotu vainoa pakenevien ihmisten auttamiseen, mutta siitä on tullut käytännössä merkittävin siirtolaisuuden väylä. Valtavasta työttömyydestä ja julkisen sektorin rahoituskriisistä kärsivällä Euroopalla ei ole varaa vaikeasti kotoutuvien ihmisten massiiviseen muuttoliikkeeseen. Maahanmuutto muuttaa peruuttamattomasti kohdemaiden väestörakennetta, rikkoo yhteiskunnan sisäistä koheesiota, rasittaa kohtuuttomasti julkisia palveluita ja julkista taloutta, johtaa asuinalueiden gettoutumiseen, edistää uskonnollista radikalismia ja sen lieveilmiöitä sekä ruokkii etnisiä konflikteja. Esimerkkeinä näistä ilmiöistä voidaan mainita useita Euroopan suurkaupunkeja viime vuosina riivanneet etniset mellakat ja lähinnä maahanmuuttajanuorista koostuneet väkivaltaiset jengit.

Maahanmuuttoa ei pidä nähdä eikä käsitellä kokonaisuutena. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka on siis pidettävä erillään työperäisen maahanmuuton hallinnoinnista. Suuri osa maahanmuuttajista tulee Suomeen töihin ja osallistuu panoksellaan yhteiskunnan rakentamiseen. Maahanmuuttopolitiikan ja -lainsäädännön tarkoitus on mahdollistaa Suomen kannalta hyödyllinen tai vaikutuksiltaan neutraali maahanmuutto mutta samaan aikaan ehkäistä sellaista muuttoliikettä, josta on taloudellista tai yhteiskunnallista vahinkoa Suomelle. Maahanmuuttopolitiikan pitää perustua kansallisen edun puolustamiseen, ei sinisilmäiseen maailmansyleilyyn. Etenkin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa veronmaksajien oikeustajua koettelee se, että maahanmuuton kustannusten annetaan jatkuvasti paisua. Turvapaikkajärjestelmän ja perheenyhdistämismenettelyn häikäilemätön käyttö elintasosiirtolaisuuden väylänä nakertaa kyseisten järjestelmien hyväksyttävyyttä tavallisen kansalaisen silmissä.

Suomessa maahanmuuton ongelmat ja kustannukset ovat vielä suhteellisen vähäisiä, mutta tämä ei johdu siitä, että Suomi olisi onnistunut kotouttamisessa muita maita paremmin, vaan siitä, että “humanitaarinen” maahanmuutto on meillä verrattain nuori ilmiö. Sen voidaan katsoa käynnistyneen Neuvostoliitosta Suomeen siirtyneiden somalien myötä 1990-luvun alussa. Suomen on vielä mahdollista välttää esimerkiksi Ruotsin, Ranskan tai Britannian maahanmuuttokatastrofi, mutta tämä edellyttää määrätietoista politiikkaa ja selkeää lainsäädäntöä. Suomi on tähän asti omaksunut ajopuun roolin; siirtolaisuuteen suhtaudutaan kuin luonnonvoimaan, jonka edessä nostetaan kädet pystyyn ja toivotaan parasta. Suhtautumistavan on muututtava pikaisesti. Maahanmuuttajaväestömme on kasvanut ja kasvaa nopeammin kuin missään muualla Länsi-Euroopassa. Lisäksi se keskittyy voimakkaasti muutamaan suurimpaan kaupunkiin.

Suomessa asuu tällä hetkellä jo noin 300 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä, mikä vastaa 5,5 % osuutta kokonaisväestöstä. Vuosittainen nettomaahanmuutto on kymmenessä vuodessa
kohonnut lähes 20 tuhanteen ilman, että politiikka olisi reagoinut tähän millään tavalla. Jos maahanmuuton voimakas kasvutrendi jatkuu entisellään, on selvää, ettei Suomella ole mitään mahdollisuuksia tulevaisuudessa kotouttaa tänne tulevia ihmisiä onnistuneella tavalla ja samalla takaamaan sosiaalisen rauhan säilymistä maassamme.

Maahanmuuttopolitiikassa on otettava tavoitteeksi nettomaahanmuuton laskeminen 1990-luvun tasolle. Maahanmuuton vähentäminen edistää ulkomaalaisten integraatiota, koska tällöin resursseja vapautuu erityisesti haastellisten yksilöiden ja ryhmien integroimiseen. Myös kantaväestön hyväksyntä harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan kasvaa, kun maahanmuuttoa toteutetaan hallitulla tavalla.

Perheenyhdistäminen kuriin

Perheenyhdistäminen on yksi tärkeimmistä maahanmuuton syistä. Maahanmuuttotutkijat ja poliitikot ovat vakuutelleet, että perheenyhdistäminen edistää maahanmuuttajien kotoutumista. Tästä ei kuitenkaan ole mitään näyttöä, sillä humanitaarisin perustein maahan tulleiden ihmisten integroituminen on epäonnistunut surkeasti myös niissä maissa, mm. Suomessa ja Ruotsissa, joissa on harrastettu sallivaa perheenyhdistämispolitiikkaa.

Monissa Euroopan maissa, esimerkiksi Tanskassa, Hollannissa ja Britanniassa, on tehty viime vuosina perheenyhdistämislainsäädäntöön merkittäviä kiristyksiä, joilla ehkäistään maahanmuuttajien perheenjäsenten hakua ulkomailta sosiaalijärjestelmien elätettäväksi. Suomen tulee ottaa kyseisten maiden parhaista käytännöistä oppia, eikä kopioida Ruotsin avoimien ovien perheenyhdistämispolitiikkaa.

Mahdollisuus perheenyhdistämiseen toimii myös yhtenä houkutustekijänä niille, jotka pyrkivät Välimeren yli Eurooppaan. Muuttoliikettä ja siihen liittyviä ongelmia voidaankin ehkäistä tehokkaimmin vähentämällä tällaisia houkuttimia.

Perheenkokoajalle asetettua toimeentuloedellytystä pitäisi laajentaa kaikkiin muihin ryhmiin paitsi varsinaisen pakolaisstatuksen saaneisiin. On kohtuullista edellyttää, että henkilö pystyy huolehtimaan edes omasta toimeentulostaan ennen kuin hän voi kutsua perheenjäsenensä Suomeen. Tämä paitsi vähentäisi Suomen kannalta haitallista maahanmuuttoa, toimisi myös täällä jo oleville ihmisille kannustimena kouluttautua ja työllistyä.

Kykyä vastata omasta toimeentulosta voitaisiin edellyttää myös silloin, kun perheenkokoaja on Suomen kansalainen. Tällä pystyttäisiin ehkäisemään mm. lumeavioliittoja. Tanskan mallin mukaisesti voitaisiin edellyttää, ettei perheenkokoaja ole esimerkiksi edeltävien kahden vuoden aikana turvautunut toimeentulotukeen. Samoin ulkomaalaiselle puolisolle voitaisiin asettaa yleistä avioitumisikärajaa korkeampi alaikäraja järjestettyjen avioliittojen kitkemiseksi.

Kiintiöpakolaisjärjestelmää arvioitava

Euroopassa ja maailmassa on vain kourallinen maita, joilla on kiintiöpakolaisjärjestelmä. Koska Suomeen hakeutuu enenevässä määrin ns. spontaaneja turvapaikanhakijoita, on arvioitava, onko kiintiöpakolaisjärjestelmän ylläpitäminen enää mielekästä.

Joka tapauksessa pakolaiskiintiön koko pitää sopeuttaa yleiseen taloustilanteeseen. Jos valtiontalous on alijäämäinen, menoja rahoitetaan velanotolla ja perustoimintoja leikataan, myös pakolaiskiintiötä on leikattava.

Työperäistä maahanmuuttoa hallitusti

EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta on syytä pitää myös jatkossa kiinni, koska jo EU:n alueella vallitseva työvoiman vapaa liikkuvuus täydentää riittävällä tavalla työvoiman tarjontaa suomalaisilla työmarkkinoilla. Erityisosaamista omaavien henkilöiden tuloa on jo muun muassa EU:n sinisen kortin avulla helpotettu tuntuvasti, eikä valtion ole syytä aktiivisesti houkutella Suomeen työvoimaa Euroopan ulkopuolelta. Suomalaisia työnantajia pitäisi nykyistä enemmän kannustaa palkkaamaan työttömiä suomalaisia tai maahanmuuttajataustaisia nuoria sen sijaan, että työvoimaa alettaisiin hakea maamme rajojen ulkopuolelta.

Gettoutuminen kuriin

Ei-työperäiset maahanmuuttajat hakeutuvat niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa mielellään suuriin kaupunkeihin. Koska heidän asumisensa jää suurelta osin julkisen sektorin järjestettäväksi ja maksettavaksi, he kasautuvat tiettyihin kaupunginosiin. Tämä, samoin kuin paikallisten koulujen “monikulttuuristuminen”, puolestaan työntää maksukykyisiä asukkaita pois näiltä alueilta. Lopputuloksena on lähinnä maahanmuuttajien asuttamia gettoja, jotka toimivat kasvualustana mm. uskonnolliselle radikalismille, ja joiden sisällä asuvilla ihmisillä on hyvin vähän kosketuspintaa muuhun yhteiskuntaan.

Paitsi että maahanmuuttajien kasautuminen lähiöihin ehkäisee integraatiota ja aiheuttaa muita lieveilmiöitä, se myös pahentaa asuntopulaa. Työssäkäyvän pieni- ja keskituloisen perheellisen on hyvin vaikeaa löytää kohtuuhintaista asuntoa esimerkiksi Helsingistä. Pitkään jatkunut trendi on, että veronmaksajat muuttavat pois Helsingistä ja tilalle tulee työttömiä maahanmuuttajia. Tällä on hyvin kielteiset vaikutukset kuntatalouteen.

Tulonsiirtojen varassa elävien maahanmuuttajien määrä pitää erilaisilla toimenpiteillä saada laskemaan niin pieneksi, että heidät pystytään kohtuullisilla resursseilla kotouttamaan osaksi yhteiskuntaa. Lisäksi tällaiset maahanmuuttajat tulee hajasijoittaa eri puolille Suomea sinne, missä heidän asumisensa voidaan edullisimmin järjestää. Tällainen asutuspolitiikka ehkäisee tulijoiden kasautumista ja siten edistää heidän integroitumistaan. Toimeentulo- ja asumistukien tulee olla sidottuja siihen, että tulija asuu siinä paikassa, joka hänelle on osoitettu. Omilla varoillaan hän luonnollisesti on oikeutettu valitsemaan itse asuinpaikkansa.

Monikulttuurisuuden keinotekoinen pönkittäminen kuriin

Monikulttuurisuuden nimiin vannovassa politiikassa on korostettu tulijoiden oman identiteetin, kulttuurin, uskonnon ja erityislaatuisuuden säilyttämistä, tarvittaessa yhteiskunnan tukitoimin, esimerkiksi järjestöille myönnetyin tuin. Katsomme, että yhteiskunnan ja veronmaksajan tehtävä ei ole tukea tänne vapaaehtoisesti muuttavien ihmisten identiteettiä tai uskonnonharjoittamista.

Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ympärille on rakentunut kuntien ja valtion kustantama neuvojien, konsulttien, koordinaattoreiden ja moninaisuustutkijoiden verkosto, joka elää maahanmuuton ongelmista. Tätä virkakuntaa tulee karsia ankaralla kädellä.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän palveltava Suomea ja suomalaisia

Suomalaiset korkeakoulut houkuttelevat vähävaraisia ulkomaalaisia opiskelijoita maksuttomalla opetuksella ja usein englanninkielisillä opetusohjelmilla. Tämän “kansainvälistymisen” väitetään edistävän Suomen kilpailukykyä ja nostavan yliopistotutkimuksen laatua.

Maailman arvostetuimmat oppilaitokset eivät houkuttele huippuyksilöitä maksuttomalla vaan laadukkaalla opetuksella, ohjauksella ja tutkimuksella. Laadun ylläpitäminen edellyttää rahaa, jota kerätään usein varsin korkeillakin lukukausimaksuilla. EU-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille pitää asettaa lukukausimaksut.

Suomen maksuton korkeakoulutus on suomalaisten rahoittama, eikä siihen siksi voi olla subjektiivista oikeutta muilla kuin suomalaisilla. Maksuttomasti opiskelevat ulkomaalaiset syövät oppilaitosten resursseja, vievät opiskelijapaikkoja, eivätkä käytännössä edes jää valmistumisensa jälkeen Suomeen töihin, koska englanninkielinen opetus ei edellytä heiltä suomen kielen opiskelua.

Ei positiivista syrjintää rekrytoinnissa

Monet kunnat suosivat rekrytoinnissaan vähemmistöihin kuuluvia työnhakijoita. Menettelyllä pyritään siihen, että eri etniset ja kielelliset ryhmät olisivat edustettuna julkisen sektorin henkilöstössä väestösuhdettaan vastaavalla osuudella.

Etnisyyteen perustuva “positiivinen” syrjintä on kestämätöntä, sillä ei ole mitään näyttöä siitä, että vähemmistöjen kiintiöedustajat toisivat työyhteisöön lisäarvoa tai parantaisivat heidän edustamiensa vähemmistöryhmien yleistä asemaa. Etnisten vähemmistöjen aliedustus julkisen sektorin työpaikoissa, samoin kuin työmarkkinoilla yleensäkin, selittyy ennen kaikkea kyseisten ryhmien keskimääräisesti heikommilla valmiuksilla kuten kielitaidolla ja koulutustasolla.

Tasa-arvon tulee tarkoittaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Ratkaisu vähemmistöjen työllistymisongelmiin on työelämävalmiuksien kehittäminen. Yhteiskunnan on tarjottava kaikille samat kouluttautumismahdollisuudet, mutta niiden hyödyntäminen on lähtökohtaisesti yksilön omalla vastuulla.

Kansalaisuuden oltava palkinto

Motivaation kotoutumiseen tulee lähteä maahanmuuttajasta itsestään. Suomen kansalaisuus ei saa olla itsestäänselvyys, vaan se tulee nähdä palkintona jo tapahtuneesta kotoutumisesta. Kotoutumista taas on mitattava mielekkäillä mittareilla kuten kielitaidolla, kyvyllä huolehtia omasta toimeentulostaan ja halulla elää yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Myös odotusajan tulisi olla nykyistä pidempi riippumatta siitä, onko henkilö tullut maahan työ-, humanitaarisella vai muilla perusteilla.

On myös selvitettävä mahdollisuudet muuttaa kansalaisuuslainsäädäntöä niin, että jo myönnetty kansalaisuus voitaisiin tietyissä olosuhteissa peruuttaa.
Kaksoiskansalaisuus tulisi sallia vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa. Suomen passi ei saa olla pelkkä matkustamista helpottava dokumentti, vaan kansalaisuuden pitää ilmentää henkilön sitoutumista uuteen kotimaahansa. Kaksoiskansalaiset voivat muodostaa myös strategisen turvallisuusriskin tilanteessa, jossa jokin ulkovalta katsoo Suomessa asuvien kansalaistensa kuuluvan omaan legitiimiin vaikutuspiiriinsä.

Kotiseutumatkailu ja jihad-turismi

Turvapaikkamenettely on tarkoitettu henkilöille, jotka kokevat kotimaassaan vainoa. Jos humanitaarisin perustein oleskeluluvan, ja mahdollisesti myöhemmin kansalaisuuden, saanut henkilö lomailee kotimaassaan, lähettää sinne lapsiaan “kulttuuria oppimaan”, tai pahimmassa tapauksessa osallistuu siellä sotatoimiin, voidaan päätellä, että hän itse ei pidä lähtömaataan liian vaarallisena. Tällaisissa tapauksissa suojeluntarpeen tulee katsoa päättyneen ja oleskelulupa pitää peruuttaa.

Viranomaisten tietojenvaihtoa kehitettävä

Ulkomaalaislain mukaan se, että ulkomaalainen toistuvasti turvautuu toimeentulotukeen, on peruste oleskeluluvan lakkauttamiselle. Kuitenkin sosiaaliturvaa koskeva lainsäädäntö estää toimeentulotukipäätöksiä tekevää viranomaista ilmoittamasta tällaisista asiakkaista ulkomaalaisviranomaisille. Tämä on esimerkki huonosta lainsäädännöstä, joka estää viranomaista suorittamasta tehtäviään ja joka toimii suoraan vastoin suomalaisen veronmaksajan etua.

Toimeentulotuesta päättäville virkailijoille on asetettava velvoite ilmoittaa toistuvasti toimeentulotukea hakevista ulkomaalaisista ulkomaalaisviranomaisille. Erityisesti EU:n sisäistä “köyhyyssiirtolaisuutta” voidaan tällä tavoin tehokkaasti hillitä.

Paperittomien palvelut ja kerjäläisongelma

Suomessa on sekä valtion että kuntien tasolla keskusteltu maassa laittomasti oleskeleville tarjottavista terveyspalveluista. Perussuomalaisten yksiselitteinen kanta on, että maassa laittomasti oleskelevat on poistettava maasta, eikä heitä pidä houkutella maahan julkisilla palveluilla.

Suomen, kuten muidenkin Länsi-Euroopan maiden, kaupunkeja ovat Romanian ja Bulgarian EU-jäsenyyden alkamisesta lähtien riivanneet näistä maista saapuneet romanikerjäläiset. Kerjäläisyyteen liittyy runsaasti enemmän tai vähemmän järjestäytynyttä rikollisuutta kuten katuryöstöjä, myymälävarkauksia sekä asuntomurtoja.

Näihin ilmiöihin voidaan puuttua tehokkaimmin kieltämällä kerjääminen järjestyslaissa.

Maahanmuuton kustannusten läpinäkyvyyttä kehitettävä

Sosiaaliturvajärjestelmää ja tilastointia on kehitettävä siten, että valtion ja kuntien eri kansalaisuus- ja kansallisuusryhmille maksamat tulonsiirrot ovat eriteltävissä. Vain selkeä ja läpinäkyvä tieto lopettaa maahanmuuttajien saamiin tulonsiirtoihin liittyvän spekulaation ja mahdollistaa maahanmuuton kustannusten realistisen arvioinnin ja ennakoinnin.

Kehitysyhteistyömenojen rahoitusmalli pohdintaan

Kehitysyhteistyö ei perussuomalaisten näkemyksen mukaan kuulu valtiovallan ydintoimintoihin. Tämän vuoksi ei ole perusteltavissa se, että kehitysyhteistyömenot pysyvät entisellään tai jopa kasvavat samalla, kun julkisen vallan perustoimintoja karsitaan. Tavoitteena tulisi olla malli, jossa kehitysyhteistyövarat kerätään vapaaehtoisella verolla tai maksulla.

Riippumatta rahoitusmallista humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset pitäisi sisällyttää kehitysyhteistyömenoihin ja ottaa niiden kokonaismäärässä huomioon.

Lisäksi kehitysyhteistyön tavoitteeksi pitäisi ottaa kestävä kehitys kohdemaissa. Afrikka ei voi jatkuvasti olla eurooppalaisen veronmaksajan letkuruokinnassa. Kehitysavun tulee olla tiukan ehdollista, ja se pitää automaattisesti katkaista, jos ehtoja ei täytetä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että apua vastaanottava maa ei saa samanaikaisesti käyttää suhteettomasti omia varojaan asevarusteluun tai hallitsevan eliitin ylellisyysmenoihin. Hyvä hallinto, oikeusvaltio ja kansalaisvapaudet ovat kehitysmaiden taloudellisen nousun avaimia.

Aktiivisena Euroopan unionissa

Euroopan unionissa ajetaan voimakkaasti jäsenmaita sitovaa yhteistä turvapaikkapolitiikkaa sekä “taakanjakomekanismia”, jonka avulla Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevia ihmisiä sijoitettaisiin tasaisemmin eri jäsenmaihin. Taakanjako vaikuttaisi voimakkaasti Suomeen tulevien, vaikeasti integroitavien ihmisten määrään ja Suomen omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa siihen, kuka tänne muuttaa.

Perussuomalaiset vastustavat taakanjakomallia paitsi siksi, että ei-työperäisen maahanmuuton lisääntyminen ei vastaa kansallista etuamme, myös siksi, että massiivinen siirtolaisuus Eurooppaan on väärä tapa reagoida elintasokuilun synnyttämään siirtolaispaineeseen. Afrikan väkiluvun ennustetaan nousevan tällä vuosisadalla neljään miljardiin. Väestöräjähdys ylläpitää ja pahentaa köyhyyttä, ja EU:n tulee puuttua siihen edistämällä taloudellista toimeliaisuutta, hyvää hallintoa sekä tyttöjen ja naisten asemaa Afrikassa. Avainsana on tulosvastuullinen ja tiukasti ehdollinen kehitysapu. Sotia ja kriisejä pakenevat ihmiset tulee asuttaa ensisijaisesti kriisialueiden läheisyyteen, ja lähtökohtana pitää olla, että ihmiset palaavat koteihinsa heti, kun olosuhteet sen sallivat.

Lopuksi

Suomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita. Siirtolaisuus on yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskuntakin, mutta sitä on myös aina pyritty hallitsemaan hyötyjen maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi.

Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä.

Suomen on pysyttävä avoimena yhteiskuntana niille, joilla on kyky ja halu huolehtia omista asioistaan ja elää talossa talon tavalla. Samalla sen on ehkäistävä kalliiksi tulevien vapaamatkustajien muuttoa. Myös turvapaikkajärjestelmän yleinen hyväksyttävyys paranee, kun sen hyväksikäyttö siirtolaisuuden väylänä tehdään vaikeammaksi.

Tätä ohjelmaa saatetaan tarkentaa vähäisiltä osin kuluvan vuoden aikana.