Lusikka lihasoppaan

Kuluneella viikolla on kohuttu Puolustusvoimien ilmoituksesta ryhtyä tarjoamaan varusmiehille viikoittain kaksi kasvisateriaa. Voimakkaan vastareaktion synnyttänyt ilmoitus on saanut mm puolustusministerin puuttumaan asiaan.

Olin muutaman päivän ankaran miesflunssan nujertamana, enkä ole aiemmin lusikkaani tähän lihasoppaan työntänyt, mutta nyt melko hyvissä voimissa ajattelin sen tehdä.

On varsin hyvin tiedossa, että maamme asevoimissa on aina ollut kasvisaterioita, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Tässä yhteydessä on tärkeää muistaa, että perinteisen käsityksen mukaan ”kasvisruoka” pitää sisällään eläinkunnan tuotteita lihaa lukuun ottamatta, kuten munia ja maitotuotteita.

Väitän, että jos Puolustusvoimat olisi edennyt vanhanaikaisella viestimättömällä tavalla ja tehnyt muutoksen (onko kyseessä edes muutos?) ilman sen mainostamista, ei kukaan olisi asiaa huomannut – eivät edes palveluksessa olevat varusmiehet.
Nyt kuitenkin Puolustusvoimat päätti asiaa mainostaa ja mielestäni teki siinä virheen. Virheen kaksinkertaistus tapahtui perusteluilla. Jos kasvisruokamuutos olisi julkistettu esimerkiksi pelkin taloudellisin säästöperustein, se olisi aiheuttanut korkeintaan perinteistä nurinaa, eikä ottanut valtakunnan pääotsikoita haltuunsa viikoksi.

Perustelemalla asiaa erityisesti ilmastosyin Puolustusvoimat sohaisi poliittista teemaa ja siten sai erilaiset asiaan poliittisesti identifioituneet ryhmät heräämään; toisaalta ilmastonmuutosta poliittisena agendanaan ajaneet vihervasemmistolaiset ja toisaalta ne, jotka näkevät kyseessä olevan Puolustusvoimien yrityksen hyvesignaloida vihervasemmiston suuntaan.

Puolustusvoimien toki pitää pystyä ylläpitämään mainettaan poliittisesti sitoutumattomana, eikä mitään sellaista syytä, miksi sen tulisi hakea suunnasta tai toisesta pisteitä, pitäisi ensinkään olla. Toivottavasti pisteiden keräily ei ollut kasvisateriauutisoinnin tavoite, vaan lähinnä ehkä se, että valtion laitoksena Puolustusvoimat hakee tässä asiassa yhtenäistä linjaa muiden valtion laitosten kanssa.

Itse olen siitä melko toiveikas, että myöskin “kasvisruokapäivinä” tarjotaan varusmiehille kokonaisuutena ravitsevaa ja makunsa puolesta kelpaavaa ruokaa.

Paljon melua tyhjästä ja vain huonon viestinnän vuoksi.

Läkkitorin ghettoutumisvaara torjuttava

(Lähetin tämän kirjoituksen 5.5.2018 Länsiväylän Areena-yleisönosastolle, mutta vielä tähän päivään mennessä Länsiväylä ei ole katsonut aiheelliseksi sitä julkaista.)

Läkkitorin ja Gallerian seutu on elänyt uljaan historian Leppävaaran keskuksena. Sellon valmistumisen jälkeen alue on hiljalleen taantunut ja kurjistunut. Kehitys on pitkälti ollut luontevaa, joskin valitettavaa. Espoon kaupunki kunnosti Läkkitorin hienoksi, mutta se ei vielä riittänyt kääntämään kehityksen suuntaa. Yksittäisistä uusista kaupunkikulttuurin valopilkuista (esim. Café Zoceria, Ghetto Street Food Bar ja toukokuussa jo lopettanut Pub Tiimalasi) huolimatta kehityksen yleistä suuntaa leimaa alavire ja maahanmuuttajien yritysten lisääntyvä kirjo.

Yrittäminen on kaunein tapa ottaa vastuu omasta elämästä, kuten Pauli Vahtera on todennut ja aivan erityisesti se on maahanmuuttajille kelpo tapa elättää itsensä ja perheensä. Mestarinkadun eteläpää mukaan luettuna maahanmuuttajayritysten keskittyminen alueelle ei kuitenkaan ole ongelmatonta, vaikka se jonkin verran tukeekin yrittäjiä kohderyhmien asiakasvirtojen suhteen. Monissa länsimaissa jonkin alueen ”ghettoutuminen” on saanut alkunsa vastaavasta ja itänaapurissamme Helsingissä on suuri huoli Itäkeskuksen kurjistaman Puotinharjun Puhos-liikekeskuksen nykytilasta. Mielestäni se ei ole suunta, johon Läkkitorin seudun pitää antaa ajautua.

Olen asunut pohjoisessa Leppävaarassa kaksikymmentä vuotta ja sinä aikana nähnyt Läkkitorin ja Gallerian seudun elinvoiman ennen Sellon valmistumista. Uskon, että Espoon kaupungin käynnistämä hanke Leppävaaran keskuksen kehittämiseksi tarjoaa purskeen, jolla estetään alueen taantuminen Puhoksen kaltaiseksi. Alueen viihtyisyyteen ja kulkuyhteyksien toimivuuteen onkin aivan erityisesti panostettava, jotta vetovoima elpyy ja siten palveluiden laadullinen monipuolisuus kehittyy kantaväestöäkin houkuttelevaan suuntaan.

Teemu Lahtinen
kaupunginvaltuutettu (PerusS)

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti 2018

Kehitysyhteistyöhön on ensi vuodelle esitetty varattavaksi reilu 870 miljoonaa euroa. Perussuomalaiset leikkaisi tuosta summasta 550 miljoonaa euroa pelkästään järkeistämällä toimintaa oikeudenmukaisempaan ja vapaaehtoisuuteen kannustavaan suuntaan. Perspektiiviä kehitysapuun käytettävän rahasumman suuruuteen saa, kun asettaa tuon summan rinnalle esimerkiksi sen, että ensi vuonna Suomi joutuu todennäköisesti ottamaan uutta velkaa 2900 miljoonaa euroa. Raakasti yksinkertaistettuna voisi sanoa, että tuosta Suomen nostamasta lisävelasta 900 miljoonaa lähetetään kehitysapuna kolmansiin maihin projekteihin, joista tai joiden tuloksellisuudesta tai tulosten puutteesta ei mitään erityistä tietoa tavallisella suomalaisella veronmaksajalla ole.

Nostaisin esiin myöskin itsensä työllistävien ja yrittäjyyteen suuntautuvien ihmisten elämän kaikenlaisen helpottamisen ja tukemisen. Maailma ympärillämme muuttuu ja avaa paitsi mahdollisuuksia niin myöskin luo uudenlaisia haasteita. Yhteiskunnan on pystyttävä joustamaan ja järjestelmien muuttumaan uudenlaisten haasteiden ja mahdollisuuksien mukana. Globaalit työmarkkinat kilpailevat tänne konkreettisesti tulevan työvoiman ja täältä poistuvien työpaikkojen lisäksi aloilla, joissa toiminta tapahtuu virtuaalisessa maailmassa. Suomessa on mm. peliteollisuuden, graafisen suunnitellun, sisällöntuotannon, tukipalveluiden ja vaikka kääntäjien suhteen osaamista, mutta nykyisenlaisessa maailmassa he kaikki kilpailevat lopulta kansainvälisten työmarkkinoiden rinnalla. Jokainen valtion tarjoama helpotus näille itsensä työllistäville ja työmarkkinoilla virtuaalisessa maailmassa globaalisti kilpaileville ahkerille suomalaisille on merkittävä, sillä työmarkkinat tulevat yhä enemmän olemaan rajattomassa ja aineettomassa maailmassa.

Ikäihmisten elämänlaadun kohentaminen, sukupolvien väliseen kanssakäymiseen panostaminen ja suomalaisen kulttuuriperinnön vaaliminen ja tutkimus ovat lisäksi inhimillisestä sekä isänmaallisesta näkökulmasta kohteita, joihin mielelläni suuntaisin yhä enemmän katseeni ja ohjaisin yhteiskunnan resursseja niissä puitteissa, joissa se on mahdollista. Uskon, että jo pienet muutokset pelkästään asenteissa sekä hoitoalan toimijoiden arvoistuksen konkreettinen lisääminen johtavat kunniakkaisiin tekoihin.

Olen lojalisti

Perussuomalaisten puoluekokousvalintojen närästettyä keskustaa ja kokoomusta, on Perussuomalainen eduskuntaryhmä on jakautunut hallituksen tukijoihin ja puolueelle uskollisiin. Jatkossa käytän näistä ryhmistä nimityksiä ”uuvatit” ja ”lojalistit”. Minä olen uskollinen jäsenistön valitsemalle puoluejohdolle eli olen lojalisti.

Uutisen kuultuani pitkään ajattelin – tai oikeastaan toivoin – että tämä olisi vain työmiehen nerokas juoni, joka mahdollistaisi kaksilla rattailla kulun vaalikauden loppuun; hallitus jatkaisi edelleen tarpeellisten uudistusten tekoa noudattaen hallitusohjelmaa ja myös aiempaa tiukemmin sen maahanmuuttoa koskevia kirjauksia (koska painetta oppositiosta olisi) ja samalla terävöittäisi Perussuomalaisten linjaa hallitukselle lähtökohtaisesti uskollisessa oppositiossa. Tällä tarkoitan sitä, että itsetarkoituksellista hallituksen kaatamista ei tavoiteltaisi, mutta hallitus laitettaisiin tiukille perustelemaan paremmin ratkaisujaan.

Pieni toivo minussa elää vieläkin, mutta eilisiltainen A-studio masensi toivoa, kun kansanedustaja Tiina Elovaara valehteli ja syytti epäasiallisesti perussuomalaista kenttäväkeä. Tällä hetkellä näistä syytöksistä on tehty julkisuudessa olleiden tietojen mukaan rikosilmoitukset, ilmeisesti rikosnimikkeenä on törkeä kunnianloukkaus, koska syytökset on tehty valtakunnallisessa tv-lähetyksessä.

Vähän surullista.

Lojalistina tuen kaikin mahdollisin keinoin puoluetta ja sen valittua johtoa. Koska pieni toivo tuhlaajapoikien kotiinpaluusta vielä elää minussa, en myöskään lähde syyttämään ketään sellaista, jonka edelleen katson aatemaailmaltaan perussuomalaiseksi. Olemme edelleen yhteisellä asialla, vaikka tiemme tässä kohdin eroavatkin.

Perussuomalaisten säännöissä mainitaan useita erottamisperusteia, mutta toisin kuin kunnallisesta valtuustoryhmästä erotessa, ei eduskuntaryhmästä erotessa ole yksiselitteistä erottamisperustetta puolueesta. Ainoastaan yleisluontoinen haitanteko puolueelle, mutta se pitää erotettaessa erikseen osoittaa todeksi. Siksi katson, että pelkkä eduskuntaryhmästä eroaminen ei johda erottamisiin, mutta aktiivinen puolueen vastainen toiminta, esimerkiksi valehtelu ja puolueen ja sen aktiivisen kenttäväen mustamaalaaminen, todennäköisesti täyttää tunnusmerkit. Puoluejohtoa sen sijaan saa arvostella, ainakin nyt raikastuneissa Perussuomalaisissa.

Minä pidän oven auki jokaiselle, joka on vain tukenut hallitusta, eikä ole sortunut kotipesän sotkemiseen.

 

Kuntavaalituloksesta

Kuntavaalien tarkistuslaskenta toi lopulliseksi äänimääräkseni 2017 kuntavaaleissa 474 ääntä. Kiitos jokaiselle äänestäjälleni! Tuloksessa on laskua edellisiin vuoden 2012 vaaleihin nähden 64 ääntä, joka prosentteina on 11,9 % eli merkittävästi enemmän kuin Perussuomalaisten valtakunnallinen lasku 3,5 % tai Espoon Perussuomalaisten lasku 2,6 %. Mikäli oma tulokseni olisi pysynyt noissa lukemissa, olisin voinut todeta jotain sen suuntaista, että olen tyytyväinen, mutta nyt sellaista en voi sanoa. On pureuduttava syvemmälle vaalitulokseen.

Vaikka Perussuomalaisten kannatus laski yleisesti, on jo julkisessa keskustelussa pantu merkille ns nuivien menestyminen puolueen sisällä. Espoossa erinomaisina esimerkkeinä käyvät Simo Grönroos ja Simon Elo. On hyvinkin mahdollista, että osa äänestäjistäni on antanut arvoa miesten näkyvälle keskittymiselle asiassa, minun taas viime kaudella vähän laajennettuani poliittista tarjoomaani maahanmuutto- ja talousasioiden ulkopuolelle. Osin tämä selittynee kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuudella, josta luontaisesti seuraa aihepiirin laajeneminen. Sekä Espoossa, että Helsingissä nähtiin hallitusvastuun painamainen. Mikäli nuivat äänet ovat näin siirtyneet niin tästä siirtymästä on vaikea olla pahoillaan, sillä molemmat ovat tehneet hyvää työtä ja olleet tukenani tällä kaudella monta kertaa. 2008-2012 kaudella olin vielä kovin yksinäinen Perussuomalaisten ryhmässä tässä mielessä. Nämä vaalit jalostivat ryhmäämme vielä entisestään.

Espoossa on 69 varsinaista äänestysaluetta ja sain mukavasti kahta lukuunottamatta kaikkialta Espoosta ääniä. Erityisen vahvoina näkyivät kotialueeni Mäkkylä ja Vallikallio sekä Etelä- ja Pohjois-Leppävaarat. Vain kaksi aluetta jäi nollille, Kaitamäki-Suvisaaristo ja vähän yllätyksellisempi Sokinvuori-Kirstinmäki; alue jossa asuin ensimmäisenä kun muutin Espooseen 1998. Suvisaaristo on poliittisesti varsin kypsää kokoomuksen ja RKP:n aluetta, jossa nyt vihreätkin nousivat lähelle RKP:n kannatusta. Perussuomalaisten kannatus 8,1 % on kuitenkin lähellä koko kaupungin tasoa 9,8 %, mutta jätän kuitenkin käsittelemättä aluetta tämän tarkempaa.

Sokinvuori-Kirstinmäki on mielenkiintoisempi tapaus. Vuonna 2012 sain alueella 8 ääntä, eli luokituksessani se oli ”keskivahva”. Alueen äänestysaktiivisuus on Espoon matalin 37,4 % ja SDP on vaalien suurin puolue. Alue on myös Espoon vieraskielisin ja väestöstä n. kolmannes puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Alkuviikosta kuultiin havaintoja alueelta, jossa paikallinen demariehdokas olisi taluttanut maahanmuuttajia jonoon asti äänestämään. Tämä on täysin sallittua, joskin kuultiin myös että keskustalainen ehdokas olisi äänestysjonossa jakanut omia esitteitään, mikä taas ei ole sallittua. 2012 tämä alue oli Perussuomalaisten hallussa ja nyt tipuimme puolueena kolmannelle sijalle demareiden ja vihreiden taakse. Kannatuksemme tippui tasan 7 %. Alueen oma persu Arja Juvonen kasvatti alueella äänimääräänsä, vaikka koko Espoossa vähän takapakkia tulikin. Osaa äänikadostani voi selittää ns valkopako (white flight), jos äänestäjäni ovat muuttaneet pois.

Henkilökohtaisesti omaa toimintaani arvioiden ei kovin montaa kohtaa löydy, jossa olisi voinut toimia erityisesti paremmin. Länsimetron ongelmien paljastuttua olisi poliittinen ohjaaminen voinut olla jämäkämpää ja matuvyöryn aikaista toimintaa vastaanottokeskusten torppaamiseksi olisin voinut pitää enemmän julkisuudessa esillä, mutta muuten on vaikea nähdä korjattavaa omassa vaalikauden toiminnassa.

Kampanjanajalta pitää todeta, että tein ensimmäistä kertaa täysin materiaalittoman kampanjan, eli en painattanut yhtäkään flaijeria, pinssiä tai muutakaan vaalimateriaalia, vaan perustin kaiken mainontaan sosiaalisessa mediassa ja muutamassa ilmoituksessä Länsiväylässä. Mietin tätä jo 2012 vaaleissa, mutta silloin päädyin tekemään Simon kanssa yhteisesitteen. Nyt keskusteltuani hyvin menestyneiden ehdokkaiden kanssa, pidän päätöstä virheenä, sillä niin Simo kuin Suvi Karhukin kertovat saaneensa hyvin ääniä niiltä alueilta, joissa flaijereita tuli jaettua.

Ainoastaan yhden äänestäjäni tiedän muuttaneen Espoossa pois, mutta jos joku minua harkinnut, mutta toiseen valintaan päätynyt tätä lukee, niin kuulisin mielelläni, että mikä sai päätymään toiseen.

Perussuomalaisia peukalonjälkiä

Kirjoitin Espoon Perussuomalaisten vaalilehteen seuraavan:

Perussuomalaisten peukalonjälkiä näkyy kaikkialla Espoossa. Keskeisimmän kaupungin toimintaa ohjaavan strategisen asiakirjan Espoo-tarinan laadinnassa saimme poistettua yhteisestä tulevaisuudenkuvasta monikulttuurisuuden ja korostimme kestävän kehityksen kohdalla sosiaalista ulottuvuutta. Valtuustosopimukseen saimme monia tärkeitä asioita taloudentasapainotuksesta, hallinnon avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen, vanhuspalveluiden kehittämiseen ja rakennusvalvonnan sujuvoittamiseen. Koulukiusaamisen nollatoleranssi on Perussuomalainen saavutus.
Olemme toimeenpanneet osaltamme Espoo-tarinaa ja tehneet aloitteita ja valtuustokysymyksiä esimerkiksi nuorten kesätyösetelin ikärajan laskemiseksi 15 vuoteen, positiivisen erityiskohtelun eli kantaväestön syrjinän lopettamiseksi, Mestarintunnelin liikenneongelmien ratkaiseiseksi, eläkeläisten ruokailun ja liikkumisen helpottamiseksi sekä pysäköinnin ongelmien ratkaisemiseksi.
Sinninkäs Perussuomalainen työ johti vanhusruokailun hinnan alennukseen ja nostimme esiin asuinympäristöjen terveydelle haitallisia ympäristöongelmia. Olemme avanneet hallintoa ja saaneet päivänvaloon varjoissa rehevötyneitä korruptoituneita käytäntöjä ja virkamiehiä kuten Suomenojan sataman, Länsimetron ja poliittisten nuorisojärjestöjen tuen.
Erityisen tärkeää meille on koko valtuustokaudella ollut työpalkan suojeleminen liialta verotukselta. Tuottavuusohjelmalla kaupunki on pystynyt parantamaan palveluitaan ilman verorahoituksen lisäämistä. Perussuomalaiset sai läpi rakentamattoman rakennusmaan kiinteistöveron noston, jolla suurmaanomistajien panttaushaluja pienennetään ja kiihdytetään kaavoitetun maan rakentamista.
Asumisen kalleus ja asuntopula on ollut painopistealueena ja olemme saaneet Espoon Asuntojen nostamaan rakennustuotantoaan sekä tuoneet asunto-ohjelmaan sukupolviasunnot. Suomeen suuntautunut kansainvaellus kosketti koko valtakuntaa, mutta Perussuomalaisten ehdottomasta vastuksesta Espoon kaupunki ei avannut yhtäkään uutta vastaanottokeskusta kaupunkiin!

Suomalaisten työn hinta on korkea

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kohautti viikonloppuna soimaamalla suomalaista palkkatasoa 10 – 15 % liian korkeaksi. Mattila on väärässä, mutta myös oikeassa. Kohu perustuu näkökulmaharhaan, sillä kun puhumme ”palkasta”, puhuu jokainen vähän eri asiasta.

Tavalliselle palkansaajalle ”palkka” tarkoittaa lähinnä nettopalkkaa, sitä joka kilahtaa tilille. Harva voi sanoa sen olevan liian suuri. Työnantajan puhuessa ”palkasta”, hän näkee siinä (työsopimuksessa sovitun) bruttopalkan lisäksi kaikki sivukulut, jotka monella alalla ovat kymmeniä prosentteja. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voidaan pitää, että bruttopalkan päälle työnantaja maksaa n. 25 % muita kuluja. Neljäs ”palkka” on sitten se, jonka verottaja ja verotietoihin tutustuva näkevät.

Monet sivukuluista ovat perusteltuja, mutta toki niidenkin osalta on syytä suhtautua kriittisesti hintaan. Erilaiset pakolliset vakuutukset voisivat olla edullisempiakin, mutta valtion välistävetämät verot ja veroluonteiset maksut ovat pitkälti paperinpyörittäjien elättämiseen menevää rahaa.

Työn hinta on se, mikä asemaamme kansainvälisessä kilpailussa horjuttaa ja se on liian korkea, aivan kuten Mattila yritti sanoa. Suomalainen palkansaaja on kuitenkin nettopalkallaan läntisen Euroopan alakastissa ja aivan oikeutetusti närkästyy kapitalistin palkanalennuspuheista. Kumpikin on pöyristynyt kokemuksiensa vähättelystä ja vaatimuksista tulla vastaan. Varjoissa veroelätit, kakunsyöjät ja muut loiset hierovat käsiään ja antavat kakuntekijöiden hukata voimiaan keskinäiseen närään.

Kaiken tarpeellisen ja hyödyllisen hyvän lisäksi veroilla toimivan koneiston rattaisiin on kerääntynyt plakkia, joka paitsi haittaa koneen toimintaa myös vie voimaa.

Possu pulassa

Yhdenvertaisuudesta ja petollisesta uuskielestä

Tänään Espoon kaupunginhallitus käsitteli Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaa ja hyväksyi sen äänestyksen jälkeen. Kapunginhallitus äänesti kolmesta tekemästäni muutosesityksestä.

Yhdenvertaisuussuunnitelma on muutoin melko mukiinmenevä, mutta lopussa ollut termistö noudatteli vakiintunutta uuskielistä liturgiaa. En voinut hyväksyä kolmea määritelmää, muodollista yhdenvertaisuutta, tosiasiallista yhdenvertaisuutta enkä positiivista erityiskohtelua. Kyseinen termistö on vakiintunutta oikeusministeriön levittämää, mutta alkuperältään marxistista harhautusta.

Yhdenvertaisuusperiaate on oikeusvaltion keskeisimpiä periaatteita ja se on hyvin yksinkertainen normi siitä, että ihmiset ovat tasaveroisia julkisen vallan silmissä. Tästä periaatteesta ei oikein voi poiketa samalla luopumatta yhdenvertaisuudesta. Avoimuuden, rehellisyyden ja etiikan kannalta olisi parempi myöntää ettei jollain yhteiskunnan osa-alueella vallitse yhdenvertaisuutta, eikä yrittää nimittää syrjintää tai suosimista yhdenvertaisuudeksi.

Yhdenvertaisuusohjelmassa määritellään näin:

Muodollinen yhdenvertaisuus
Tällä tarkoitetaan sitä, että samanlaisessa tapauksessa ihmisiä kohdellaan samalla tavoin. Samanlainen kohtelu ei aina kuitenkaan takaa yhdenvertaisuuden toteutumista, sillä ihmisten lähtökohdat ja mahdollisuudet ovat erilaiset.

Ensimmäisessä lauseessa sanotaan asia niin kuin se on. Yhdenvertaisuuden ydin. Kuitenkin toinen lause kääntää asian päälaelleen ja otsikkoa myöten tosiallista yhdenvertaisuutta heikennetään. Esitin tätä muutettavaksi:

Lähtökohtainen yhdenvertaisuus
Tällä tarkoitetaan sitä, että samanlaisessa tapauksessa ihmisiä kohdellaan samalla tavoin.

Hävisimme äänestyksen 13-2.

Seuraavaksi omitaan tosiasiallinen yhdenvertaisuus päälaelleen käännetylle toiminnalle.

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus
Tämä toteutuu silloin, kun poiketaan samanlaisesta kohtelusta, ja tuetaan heikommassa asemassa olevia henkilöitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Yhdenvertaisuutta on kun kaikkia kohdellaan samallalailla. Jos siitä poiketaan, niin kyse ei ole enää yhdenvertaisuudesta, vaan heikommassa asemassa olevien suosimisesta. Tämä on itsessään mielestäni monessa tapauksessa perusteltua, mutta suosimisen kutstuminen tosiasilliseksi yhdenvertaisuudeksi loukkaa järkeä, logiikkaa ja tervettä järkeä. Esitin kohtaa muutettavaksi tällaiseen muotoon:

Näennäinen yhdenvertaisuus
Tämä toteutuu silloin, kun poiketaan samanlaisesta kohtelusta, ja tuetaan heikommassa asemassa olevia henkilöitä näennäisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Hävisimme äänestyksen 13-2.

Lopussa olikin vanha tuttu oksymoroni eli positiivinen syrjintä. Tätä on kritisoitu niin liberaalien kuin Hommankin puolella, puhumattakaan Jussi Halla-ahosta.

Ohjelmassa määritellään näin:

Positiivinen erityskohtelu
Tämä tarkoittaa tietyn syrjinnälle alttiin ryhmän olosuhteita parantavia erityistoimenpiteitä, jotka tähtäävät tosiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaamiseen, eivätkä muodostu toisia syrjiviksi.

Ensisijaisesti olisi ollut hyvä poistaa tuo hirvitys kokonaan, mutta esitin tällaista muutosta:

Enemmistön syrjintä
Tämä tarkoittaa enemmistön tai hallitsevan ryhmän jäsenten syrjimistä näennäisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

Üllätüs, hävisimme 13-2.

Jätin eriävän mielipiteen

Kiitos

Kiitos kaikille äänestäjille ja tukeneille! Teimme mahtavan tuloksen ja jatkojytkyn, jota ei voi olla noteeraamatta. Olen onnellinen puolueen ja läpipäässeiden puolesta, enkä murehdi omaa tulostani. Äänimäärä kasvoi hieman edellisistä vaaleista, mutta ei tarpeeksi. Sijoitus listalla nousi perimysjärjestyksessä neljänneksi, minkä seurauksena ei noustane tällä kaudella eduskuntaan. Tyytyväinen olen tulokseen ja siihen, että elämää miltei puoli vuotta rasittanut poikkeustila on nyt ohi, kesä edessä ja kunnolla aikaa lapselle.

Isänmaan tulevaisuuteen tämän tuloksen perusteella luotan. Taantumukselliset voimat kärsivät rökäletappion aivan ansaitusti. Myös oma elämäni näyttää valoisalta ja puuhastelu isänmaan ja kotikaupungin hyväksi jatkuu. Hieman tummia pilviä siintää edessä, sillä kampanjarahoitus on jäämässä vajaaksi useita tuhansia euroja. Omia rahoja käytin yli 5000 euroja ja takki on nyt tyhjä. Tukiryhmän tilillä on vielä saapumattomia laskuja varten reilu 3000 euroa ja toivoisin kovasti, ettei ryhmäläisten tarvitse vastata henkilökohtaisesti kampanjavelasta. Siksi vetoan jokaiseen vielä taloudellisen tuen saamiseksi; tukiryhmän tili on FI3557229020156888 ja vaalilahjoituksia voi lain mukaan antaa vielä 2 viikkoa vaalipäivän jälkeenkin.

Paluu arkeen käynnistyi rähinällä. Tänään olen ollut jo kolmessa kokouksessa ja kaksi vielä edessä ennen kuin pääsen analysoimaan tulosta ja lukemaan eilisen aikana tulleita viestejä ja keskusteluita.

Kiitos mielenkiinnostasi!

Sissimarkkinointia wlanin ja älypuhelimen avulla

Sissimarkkinointia on mahdollista tehdä myös älypuhelimien ja kotiverkkojen kanssa. Vaihtamalla wlan-tukiasemasi nimi/SSID muotoon ”64 Uusimaa Teemu Lahtinen eduskuntaan” saat välitettyä vaalisanomaa ainakin naapurustoosi ja mobiilina mainostusta on siellä missä liikutkin.

Wlan-tukiasemia on lukemattomia eri malleja ja asetukset ovat jokaisessa omanlaisensa. Yhteistä kaikille kuitenkin on, että verkon nimestä yleensä käytetään termiä SSID ja tätä muuttamalla voit vaikuttaa kaikille alueen wifi-laitteille näkyvään tekstiin. Yleensä tukiasemia ohjataan selainpohjaisella asetuskäyttöliittymällä, esimerkiksi osoitteessa http://192.168.100.1 joka kuitenkin voi olla kohdallasi aivan erilainenkin. Ohjeet löytyvät laitteen manuaalista tai googlaamalla laitteen mallinimikkeellä.

Älypuhelimia on tätä nykyä käytännössä kahta eri mallia eli Anrdoid ja iPhone. Seuraavaksi niille lyhyet ohjeet:

Android

Asetuksista valitse verkon jakaminen tai vastaava vaihtoehto. Vaihda verkon nimi tai SSID ”64 Uusimaa Teemu Lahtinen eduskuntaan″ ja tämän jälkeen jakamasi verkko näkyy muiden laitteissa sen nimisenä kunhan wifi-tukiasematoiminto on käytössä.

iPhone
Vaihda asetusten Yleiset -> Tietoja -valikosta puhelimen nimi ”64 Uusimaa Teemu Lahtinen eduskuntaan″, jonka jälkeen verkkoyhteyden puhelimellasi ja verkko näkyy muiden laitteissa sen nimisenä kunhan wifi-tukiasematoiminto on käytössä.

Myös Bluetooth-nimen voi muuttaa samalla tavalla markkinoivaksi.

Idean esitti Vesa Linja-aho, joka on helsinkiläisen vihreän Lilja Tammisen tukiryhmässä.