Ryhmäpuheenvuoroni Espoon budjetista

Perussuomalaisten ja Sitoutumattomien mielestä kaupunginjohtajan budjettiesitys oli käsillä olevaan taloustilanteeseen nähden tyydyttävä. Siitä kiitos budjettivalmistelijoille. Kaikille tuttu maailman- ja Euroopan taloudellinen pysähtyneisyys, jota kotimainen jäykkä ja byrokraattinen julkishallintomme on paikallisesti vielä voimistanut, ei ole tarjonnut helppoa ja mukavaa lähtökohtaa talousarvion laadinnalle. Edessä siintävät vielä entistä suuremmat uhat ja valtion kuntia sekä kansalaisyhteiskuntaa kurjistavat aikomukset.

Neuvottelutoimikunnassa oli lohdullista kuulla, että valtionosuusjärjestelmän epäkohtien ja kiinteistöveronryöstön seurauksena alkaa löytyä yksimielisyyttä siitä julkisen rahan ongelmasta, että se tapaa palkita niitä, jotka eivät hoida asioitaan ja sakottaa siitä, jotka hoitavat. Europarlamentaarikko Sampo Terhon sanoja mukaellen; yhteiskuntamme verottaa kaikkea mikä liikkuu ja kun se lopulta voimattomana lakkaa liikkumasta, alkavat yhteiskunnan tukitoimet sen pystyssä pitämiseksi. Valitettava, mutta ehdottomasti ääneen todettava tosiasia on, että sama julkisen rahan ongelma on myös yksilöiden tasolla ja se vaikuttaa koko yhteiskuntaamme ja sen jäsenten valmiuteen ryhtyä taloudellisiin toimiin.

Jatkuvan kasvun ideologiaa on globaalillatasolla viime vuosina kyseenalaistettu, mutta paljon relevantimpana pidämme sen kyseenalaistusta rajatulla alueella ja rajattujen resurssien vallitessa. Espoon strateginen kasvutavoite on alkanut näyttäytyä sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestämättömältä eikä aivan voi ekologistakaan kestävyyttä pitää uhattomana. Meidän tulisi arvioida uudelleen ne insentiivit, joiden varaan olemme rakentaneet kasvustrategiamme sekä niiden pohjalta lasketut infrastruktuuri-investoinnit. Kasvun ei pidä olla itsetarkoitus, vaan lähinnä seuraus siitä, että olemme luoneet parasta kaupunkia, sen kaikissa merkityksissä. Se on itsetarkoitus.

Paljon huomiota saaneen Espoo-lisän leikkauksen tulkitsimme olevan poliittisille päättäjille tarjottu täky tai atrappi, johon pureutumalla jotain muuta jäisi vähemmälle huomiolle ja jonka torjuttuaan poliittiset päättäjät voisivat paukutella henkseleitään, kun torjuivat “virkajohdon arjesta vieraantuneen leikkauksen”. Näinhän tosiaan kävikin ja yksissä mielin päädyimme perumaan Espoo-lisän leikkauksen. Samassa harmonisessa yhteistyön hengessä hoituivat myös omaishoidon turvaaminen, erityisopetuksen ja avustajaresurssien riittävyydestä huolehtiminen, lasten iltapäiväkerhojen ja asukaspuistojen huomioiminen sekä perheasiain neuvottelukeskuksen sopimuksen jatkaminen. Pelkkää hyvää joka paikkaan emme jakaneet, vaan teimme sitä, mitä poliittisten päättäjien tuleekin tehdä ja priorisoimme niukkoja voimavaroja tärkeimpinä pitämiimme paikkoihin. Tässä kohdin haluamme kiittää neuvottelukumppaneitamme.

Me perussuomalaiset ja sitoutumattomat olisimme mielellämme nähneet muutoksen kaupungin organisaatioille asetetuissa puhtaasti poliittisissa monikulttuurisuus-tavoitteissa, joilla ei ole mitään tekemistä tuottavuuden kanssa, pikemminkin päinvastoin. Täysin tyydyttävästi emme tavoitettamme saavuttaneet, mutta asiaa koskeva pöytäkirjamerkintä antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Lisäksi ihmettelemme edelleen, mistä johtuu oppilaskohtaisen kustannuksen ero suomen- ja ruotsinkielisessä opetustoimessa. Ei ole kovin uskottavaa, että oppilaskohtainen kustannus on toisessa ryhmässä 1400 euroa eli ~15% korkeampi kuin toisella. Saamamme selvitys sisäisten palveluiden vaikutuksesta ei tyydytä ja aiomme pureutua tähän eriarvoistavaan seikkaan jatkossa seikkaperäisemmin.

Perinteiseen tapaan pyrimme myös esittämään tilapäisiä säästöjä luottamushenkilöorganisaatiomme kuluihin, joiden vaikutus olisi ollut ennenkaikkea symbolinen. Esityksemme valtuustoryhmien tukin puolittamisesta ensi vuodeksi ei kuitenkaan saanut tukea muilta ryhmiltä. Siitä olemme kuitenkin tyytyväisiä, että tehottomuudelle tilaa antavalta veronkorotukselta vältyttin ja enemmistö selkeästi ymmärsi, että veronkorotusten tie on loppumaton, jollei organisaatiota pakoteta tekemään perustehtäviään tehokkaammin.

Summa summarum, kaikista puutteistaan huolimatta saavutettu neuvottelutulos hyväksytään, sillä onhan laiha sopu parempi kuin lihava riita. (Kannatan neuvottelutoimikunnan esityksiä 1 ja 2)

Menkää Olut & Viski Expoon

Aluehallintovirasto on kieltänyt YKSITYISISSÄ blogeissa viski-sanan käytön. Olen sanan varsinaisessa merkityksessä pöyristynyt ja kettuuntunut. Ei voi olla näin, että viranomainen alkaa rajoittaa sananvapautta. Eihän tässä voi muuta kuin alkaa mainostamaan tapahtumaa.

Hyvä ihmiset!olutjaviski

Menkää Olut ja VISKI Expoon 24.-26.10. Helsingin Kaapelitehtaalle. Olut ja Viski Expo Finland on Suomen kattavin panimo- ja tislaamotuotteita esittelevä asiapitoinen messutapahtuma, joka on suunnattu niin kuluttajille kuin alan ammattilaisillekin.

Tapahtumaan on jälleen saapumassa Suomen kiinnostavimmat panimot sekä maahantuojat, jotka esittelevät laajasti kauden uutuuksia sekä järjestävät esitelmiä ja tietoiskuja. Kaapelitehtaalla on luvassa yli 30 näytteilleasettajan voimin kolme päivää kestävä ainutlaatuinen löytöretki makujen maailmaan!

“Juodaan vähemmän, maistellaan enemmän!”

Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.

Avoinna:
Pe 24.10. klo 15-23
La 25.10. klo 14-23
Su 26.10. klo 14-20

Ennakkomyynti: Tiketti

www.facebook.com/OlutExpo
www.olutexpo.fi

 

Itsenäisyys on juhlan arvoinen

Ilman itsenäisyyttä vaihtoehtomme olisivat vähissä.

Ilman itsenäisyyttä vaihtoehtomme olisivat vähissä.

Itsenäisyys on muistamisen arvoinen. Suomen itsenäisyys täyttää pian 100 vuotta ja kansalaispiirit ovat kehittäneet ajatuksen erillisestä kansanjuhlasta. Oma perinteinen itsenäisyyspäiväni on ohjelmaltaan aika vakiintunut ja saattaa hyvinkin olla niin, etten pääse tähän osallistumaan, mutta jos vain suinkin saan järjestettyä itselleni toisaalle tuuraajia, niin mukana ollaan! Ole sinäkin!


 

Avoin kutsu itsenäisen Suomen syntymäpäiväjuhliin Helsinkiin 6.12.2014

Kuten varmasti tiesitte, isänmaa täyttää taas vuosia. On kulunut pian sata vuotta siitä, kun suomalaiset päättivät alkaa isänniksi omassa maassaan, eikä sitä päätöstä ole ollut syytä katua. Itsenäinen Suomi on ollut suomalaisille paras paikka elää ja on sitä edelleen.

Suomen itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys vaan suomalaisten ponnistusten ja työn tulos. Maamme on rakennettu lukemattomien sukupolvien työllä, ja sitä on puolustettu suurin uhrauksin. Ilman niitä ei Suomea olisi. Suomen itsenäisyys onkin pieni ihme, ja sitä on toden totta syytä juhlia.

Kuudes päivä joulukuuta on suomalaisten päivä, Sinun päiväsi. Tule siis mukaan viettämään Suomen itsenäisyyspäivää ja liity maanmiestesi ja -naistesi sinivalkoiseen kulkueeseen. 612-marssi on puolueista ja poliittisista järjestöistä riippumaton kansalaistempaus, jonka takana on joukko isänmaanystäviä. Soihtukulkueen lisäksi ohjelmaan kuuluu teemaan sopivia puheita.

Kaikki ovat tervetulleita juhlimaan hyvällä mielellä maamme itsenäisyyttä ja muistamaan esi-isiemme työtä ja uhrausta vapaan Suomen puolesta. Itsenäisyyspäivänä voimme olla iloisia ja ylpeitä suomalaisuudestamme ja lähes satavuotisesta valtiollisesta itsenäisyydestämme. Isänmaanrakkaus, kansallinen yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat valtava henkinen voimavara, joka on vahvistanut maatamme ja kansaamme niin hädän kuin rauhan aikoina. Yhdessä olemme vahvoja!

Eläköön Suomi!

http://612.fi/

Tule tukiryhmään

Eilen kokoontunut Perussuomalaiset rp:n Uudenmaan piirihallitus päätti asettaa minut ehdokkaaksi 19.4.2015 järjestettäviin eduskuntavaaleihin. Kyseessä ovat kolmannet eduskuntavaalini. Vuoden 2007 vaalessa sain 699 ääntä, ja se toi minulle listan neljännen sijan ja myöhemmin ensimmäisen kansanedustajan varaedustajan (ns varakansanedustaja) aseman. Vuoden 2011 vaaleissa sain 2024 ääntä, mutta jäin 11. sijalle, kun puolueemme sai 7 edustajapaikkaa. Kannatus kasvoi, mutta muilla kasvoi vielä enemmän.

Nyt uskon, että perussuomalaisten kannatus on vakiintunut ja että äänet saadaan hyvällä vaalityöllä keskitettyä siten, että mahdollisuuteni valituksituloon ovat vähintään yhtä hyvät kuin ne olivat viime vaalien edellä. Tavoittelen suurin piirtein vastaavaa kasvua ääniosuudessa eli noin 4 -6 tuhannen kannatusta.

Tule tukiryhmään, tarvitsen sivua.

Aloite Suomenojan vyyhdin tutkimiseksi

Olen valmistellut viikonlopun aikana tämänpäiväiseen valtuustoon väkevää aloitetta Suomenojan tapahdumavyyhdin ulkoiseksi tutkimiseksi. Olen alustavasti kysellyt tukea muiltakin ryhmänjohtajilta, joten ihan lopullinen versio tämä ei ole.

*** ALOITE ***

Suomenojan julkisuutta keränneen tapahtumavyyhdin ja sen ympärillä käytävän keskustelun ja vellovien huhujen vuoksi on välttämätöntä suorittaa ulkoinen tutkinta, jotta pientäkään epäilystä kaupungin salailusta ja hissuttelusta ei jää, ja jotta kaupunkilaiset voisivat edelleen luottaa kunnallishallintoonsa ja julkisen vallan käyttäjiin.

Julkisessa keskustelussa ja yksityisissä yhteydenotoissa on muun muassa väitetty, että kaupungin työntekijät olisivat vuosien ajan:

– järjestelmällisesti kiusanneet yhtä yrittäjää, joka ei ole alistunut satamassa vallinneeseen ”maan tapaan”

– uhkailleet yrittäjää

– kiristäneet yrittäjää

– sabotoineet yrittäjän omaisuutta

– pahoinpidelleet yrittäjää

– käyttäneet kaupungin polttoainetta omissa veneissään

– käyttäneet kaupungin omistamia tiloja yksityisinä vapaa-ajan paikkoinaan

– jättäneet verot maksamatta kyseisestä omavaltaisesta luontaisedusta

– ryhtyneet riistanhoidollisiin väärinkäytöksiin

– mielivaltaisesti laskuttaneet veneilijöitä epäasiallisilla perusteilla

– mielivaltaisesti luovuttaneet ja peruneet venepaikkoja

– uhkailleet veneilijöitä

– ottaneet vastaan lahjuksia kaupungin työt saaneelta

– ja niiden perusteella suosineet huoltoyrittäjää kaupungin toimeksiannoissa

– jättäneet verot maksamatta pimeästä tulostaan

– aiheuttaneet tahallisesti ja puhtaalla ilkeydellään kaupungille 44 000 euron vahingon laittomasta irtisanomisesta

– uhkailleet sivullista, aiemman tutkintapyynnön poisvetämiseksi

– laiminlyöneet hoitamansa sataman kunnossapidon ja kehittämisen

ja edellä esitettyjen väitteiden seurauksena Suomenojan venelijöiden keskuudessa vallitsisi pelko puhua kokemistaan vääryyksistä.

Väitteet ovat vakavia syytöksiä ja sekä yleinen että yksityinen etu vaatii niiden perinpohjaista selvittämistä ja avointa käsittelyä. Vuonna 2010 tehty sisäinen tutkinta asianosaista työntekijöistä ei ole johtanut tilanteen korjaantumiseen tai toimenpiteisiin; tutkinnan jälkeenkin on kerrottu yllälueteltuja asioita, joista osa olisi alkanut tutkinnan jälkeen. Sisäistä tutkintaa on siis pidettävä riittämättömänä toimena.

Väitetyn tapahtumavyyhdin monimutkaisuuden,mahdollisten rikosten laadun, mahdollisesti osallistuneiden henkilöiden lukumäärän sekä heidän valta-asemansa ja yhteiskunnallisten kytköstensä vuoksi, on perusteltua tehdä asiassa rikosoikeudellinen tutkinta soveltaen järjestäytyneen rikollisuuden tutkintamenetelmiä.

Me allekirjoitetut valtuutetut esitämme, että kaupunginhallitus tekee rikostutkintapyynnön poliisille koko vyyhdistä ja vaatii rangaistusta, sekä vaatii, että epäasialliseen virkamiestoimintaan syyllisiksi todetut velvoitetaan korvaamaan aiheuttamansa vahinko kaupungille.

Venäjän naapurina

Venäjällä on Euroopassa 4 naapuria, jotka eivät kuulu NATOon. Yksi on Suomi ja kolme muuta ovat Valko-Venäjä, Ukraina ja Georgia.

Kun Georgia lakkasi myymästä persettään Venäjälle, seurasi Venäjän sotilaallinen aggressio ja itsenäisiksi julistautuneiden Venäjän nukkesatelliittien eroaminen Georgiasta.

Kun Ukraina lakkasi myymästä persettään Venäjälle, seurasi Venäjän sotilaallinen aggressio ja itsenäisiksi julistautuneiden Venäjän nukkesatelliittien eroaminen Ukrainasta.

Toistaiseksi Valko-Venäjä myy persettään Venäjälle.

Mikä on Suomen rooli ja tulevaisuus?

Ryhdyin puolustamaan kommunistien laillisia oikeuksia

to: kirjaamo@prh.fi; helsinki.sy@oikeus.fi; kirjaamo.poliisihallitus@poliisi.fi

Sunnuntaina 13.7.2014 Helsingin Sanomissa sivulla C3 Kommunistisesta nuorisoliitosta (rekno 180.606) kertovassa jutussa kerrotaan ettei virallista jäsenrekisteriä ole.

Yhdistyslain 11 § määrää: 
”Yhdistyksen jäsenistä on hallituksen pidettävä luetteloa. Luetteloon on merkittävä kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka. 

Yhdistyksen jäsenelle on pyydettäessä varattava tilaisuus tutustua 1 momentissa tarkoitettuihin tietoihin.”

Yhdistyslain 8 luku ja erityisesti sen 43 § ja 44 § viittaavat syyttäjään ja poliisihallitukseen eräinä yhdistysten toimintaa valvovina viranomaisina ja yhdistysrekisteri on luontainen asiaa käsittelevä viranomainen.

Pyydän yhdistysrekisteriä / syyttäjää / poliisihallitusta selvittämään asian todellisen laidan ja ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin lain noudattamiseksi sekä Kommunistisen nuorisoliiton jäsenten 11 § 2 momentin mukaisten oikeuksien turvaamiseksi.

Vaalirahakohu vol 2: KD/Peuhkuri

Sosiaalisessa mediassa kiersi muutama päivä sitten ihmettelyä liittyen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsen ja 3. varapuheenjohtaja Laura Peuhkurin A-Studiossa käymään keskusteluun. Sen verran villejä kommentteja Peuhkurin nimiin oli laitettu, että piti minunkin oikein Yle Areenasta katsoa, mistä on kyse.

Se siitä, lainaukset olivat oikeita ja minua alkoi todella kiinnostaa, millaisin eväin KD:n varapuheenjohtajaksi on noustu ja aloin perehtymään Peuhkuriin ja ajamaansa politiikkaan. Jos henkilöstä ei ole Wikipedia-artikkelia, on seuraavaksi paras paikka tutustumiseen henkilön omat kotisivut, jonne suunnistin.

Huomasin, että kyseessä ei ole niinkään aktiivisesti ylläpidetty sivusto, vaan enemmän kampanjatekele, mutta kävin läpi sisältöä. Aika puistavan fanaattista ”kristinuskoa” siellä esiintyi, enkä näe mielekkääksi ryhtyä perkaamaan sitä. Varsinaisena pontimena tämän blogin kirjoitukseen oli kuitenkin havaintoni, että Peuhkuri kerää edelleen www-sivuillaan rahaa, vaikka rahankeräyslupa on mennyt umpeen jo 30.6.2014.

Kuvakaappaus Peuhkurin sivuilta

Voidaan tietty kysyä, että onko moinen unohdus vakavaa vai ei, mutta vaalirahakohun seurauksena ja kun kyseessä on hallituspuolueen varapuheenjohtaja, jonka toimet saattaisivat johtaa ministerivaihdokseen, näkisin kyseessä olevan selvän piittamattomuuden laista ja yhteisistä pelisäännöistä, joiden rikkomisesta säädetään rikoslain 17 luvun 16c ja 16d -pykälissä.

Onkohan laki kaikille sama? Nokkiiko korppi korpin silmää? Onko maassa vielä vallassa hyväveli/-sisko -järjestelmä?

Paljon kysymyksiä herää.

 

Sukupuolineutraali avioliitto ei ole ihmisoikeus

Tänään on hyvä päivä puuttua erääseen yhteiskunnallisessa keskustelussa ärsyttäneeseen asiaan, nimittäin ihmisoikeuksien banalisointiin. Sukupuolineutraalia avioliittoa, jota viimeaikoina on edistetty tasa-arvoisen avioliiton nimikkeellä (vaikka tasa-arvo on nähty siinä mielessä sukupuolisidonnaisena terminä, ettei edes tasa-arvovaltuutettu saa puuttua muuhun kuin miesten ja naisten välisen tasa-arvon ongelmiin), on väitetty lukuisissa yhteyksissa ihmisoikeusasiaksi.

Ihmisoikeudet ovat sen verran arvokkaita ja suojeltavia asioita, ettei minusta niitä pitäisi väheksyä rinnastammalla milloin minkin niihin. Tällaisessa käytännössä on vaarana ihmisoikeuksien politisointi ja sitä myötä niiden legimiteetin heikkenemiseen.

Ihmisoikeudet eivät kuitenkaan ole muuttumattomia, vaan ne ovat täydentyneet ajassa aina Magna Chartasta (1215) ja Oikeuksien julistuksesta (UK, 1689), Ranskan vallankumouksen ihmis- ja kansalaisoikeusjulistuksen (1789) sekä Oikeuksien julistuksestsa (USA, 1791) lopulta YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeusjulistukseen (1948) ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen (1953), jotka ovat yhteiskuntamme ihmisoikeuksien keskeiset asiakirjat, ja joita Suomen perustuslaki (2000) täsmentää (sic).

Yhdessäkään edellämainitussa asiakirjassa ei mainita samaa sukupuolta olevien avioliittoa ihmisoikeutena.

Ihmisoikeuksien yleimaailmallinen julistus, hyväksytty YK: yleiskokouksessa 10.12.1948

16. artikla

(1) Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa
perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta
johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton
aikana ja sen purkamisen jälkeen.
(2) Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden
vapaasta ja täydestä suostumuksesta.
(3) Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on
oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.

ja

Euroopan ihmisoikeussopimus, solmittu 4.11.1950
12 artikla
Oikeus avioliittoon
Avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti.

Mielestäni on törkeää sisällyttää sukupuolineutraali avioliitto noin vaan ihmisoikeuksiin, ilman että ihmisoikeuksien tausta-aineistoja on päivitetty. Jos yhteiskunnalliset toimijat tai eri sukupolvet koplaavat milloin minkin ihmisten oikeuksiin liittyvän vaatimuksensa ihmisoikeuksiin, menettää käsite merkityksensä ja arvostuksensa.

Sitä toivottavasti ei tahdo kukaan.

Sukupuoilineutraali avioliitto ei siis ole ihmisoikeus, mutta se voi joku päivä olla. Siihen asti toivoisin kovasti kannattajilta ja asiaa edistäviltä malttia ja rehellisten keinojen käyttämistä. Mannerheimin motto candita pro ense causa, puhtain asein puhtaan asian puolesta on hyvä muistaa. Hössöttäminen ja vouhottaminen tekee helposti haittaa asialle, kuten biseksuaali ystäväni Suvi Karhu todistaa. Erityisen häiritsevää on mielestäni ollut se, kuinka sinänsä fiksuina ja filmaattisina pidetyt ihmiset ovat lakivaltiokunnan päätöksen jälkeen sortuneet primitiivireaktioihin ja lapselliseen lällättelyyn ja nimittelyyn eri mieltä olevia kohtaan. Vastustajien demonisoinnista ei liene hyötyä, mutta se on eräällä tavallansa jonkinlaista kansankiihottamista ja viholliskuvien rakentelua.

Kunnioitetaan toisiamme ja rakennetaan ystävyyttä yli rajojen.

Kuule veljeni

Kuule veljeni, tule luokseni, mulla tiedossa salaisuus on. Sulle kerron sen suuren ihmehen, mulle paljon mi merkinnyt on. Eilen illalla leirin nukkuissa hiivin hiljaa mä nuotion luo. Hiillos hehkuva, pian sammuva, mua kutsuvi äärelleen tuo.

Silloin hiljaista, kuulin kuisketta, hiillos hehkuva äänteli näin: Mua kuuntele, pienen kantsehen luon mä aikoihin menneisihin. Tässä ammoin jo, roihus nuotio, vietti erämies iltaansa näin. Paistoi riistansa, nukkui havuilla. Kulki synkkihin metsihin päin.

Vuodet kuluivat, polvet vaihtuivat, sorti kansaasi vihollinen. Nälkä ahdisti, tänne rakensi, piilopirttinsä suomalainen. Poistui sorron ies, nousi suomen mies. Vainolainen sai karkota pois. Leirivalkeat silloin paloivat, laulu soturien huulilta soi.

Sinä lapsonen nykyaikojen, joka lahjaks sait vapahan maan. Muista sorron yö, muinaiskansan työ. Älä unhoita taistelujaan.
Hiillos himmeni, hehku tummeni. Vielä istumaan äärelleen jäin. Kiitos sanaton luota nuotion nousi rinnastain taivahan päin.

(trad.san. Salme Hämäläinen)

Yksi hieno tulkinta: