”Aave kummittelee Euroopassa — nationalismin aave. Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan, paavi ja komission puheenjohtaja, Lipponen ja Chirac, Ranskan radikaalit ja Saksan poliisit.

Missä on oppositiopuolue, jota sen valtaa pitävät vastustajat eivät olisi herjanneet nationalistiseksi, missä on oppositiopuolue, joka ei olisi itseään edistyneemmille oppositiovoimille yhtä hyvin kuin taantumuksellisille vastustajilleenkin singonnut takaisin tuota leimaavaa syytöstä nationalismista?

Tästä tosiasiasta seuraa kaksi johtopäätöstä.

Nationalismin tunnustavat mahdiksi jo kaikki Euroopan mahdit.

Aika on kypsä nationalistien julistaa koko maailmalle näkemyksensä, tarkoituksena ja pyrkimyksensä sekä asettaa nationalismin aavetarun vastineeksi puolueen oma manifesti.”

Ylläoleva teksti saattoi kalskahtaa joidenkin lukijoiden mieleen tutulta, mutta jotain uutta ja outoa siinä oli. Nykyaikaiseksi muutettu kappale on Kommunistisen manifestin alusta. Huomasin sitä kerran lukiessani kuinka vähäisin muutoksin tuosta yli 150 vuotta vanhasta ja jälkeenjääneestä tekstistä saisi ajanmukaisen vaihtamalla vain muutaman termin ja erisnimen.

Huolimatta siitä, että Itävallassa juuri tällä hetkellä on nationalismista syytetty puolue hallituksessa, ovat yleisesti tällaiset puolueet tiukasti oppositiossa, ja kuka tietää kuinka kauan Itävallankin hallituskoalitio kestää.

Minun on henkilökohtaisesti 1990-luvulla varttuneena vaikea ymmärtää mikä nationalismissa on niin pahaa, että sen vastustamiseen uhrataan valtavat määrät veromarkkoja ja yhteiskunnan työtehoa ja sitä syynä käyttäen voidaan polkea yksilöiden perusoikeuksia.

Tilannetta auttaa ymmärtämään hyvä historiantuntemus: eräs 1900-luvulla esiintynyt suurvalta käytti retoriikassaan voimakkaasti nationalistisia elementtejä vaikka todellisuudessa sen ulkopolitiikka oli lähempänä imperialismia — jota vastaan nationalismi on aikoinaan syntynyt.

On silti jokseenkin käsittämätöntä, että nykypäivän nationalisteja syytetään tuon suurvallan tekosista, asioista, joihin meidän sukupolvemme edustajilla ei ole mitään osaa. Todellinen nationalisti tuomitsee kansanmurhan joka tapauksessa; sellaista tilannetta ei ole, joka oikeuttaisi jonkun kansan murhaamaan toisen. Minulla tai kellään tuntemallani nationalistilla ei ole minkäänlaisia aikomuksia toistaa edellisten sukupolvien virheitä ja väärintekoja.

Minä olen radikaali kansallisdemokraatti ja tahdon, etteivät tulevat sukupolvet kohtaa samankaltaista tilannetta kuin Balkanilla, jossa kansoja on yritetty sekoittaa kauniilta kullostavan monikulttuurisuusseireenilaulun avulla. Jos itse olen ottanut oppia historiasta, ihmettelen mikseivät kansamme luottamustoimiin valitut osaa sitä tehdä. He toistavat menneiden polvien virheitä ja kylvävät Euroopan laitojaan myöten sodan siemenillä.

Minusta nationalistinen näkemys ansaitsee vaikutusmahdollisuudet jokaisessa kansanvaltaisessa järjestelmässä. Nationalisteilla on vilpitön aikomus parantaa maailmaa ja estää tulevien polvien kärsimykset.

Nationalismi on lyhyesti sanottuna kansallisuusaate, idea jokaisen kansan oikeudesta olemassaoloon ja itsensä hallitsemiseen. On samantekevää miksikä sitä milloinkin ja eri maissa kutsutaan ja minkälaisia sävyjä tai painotuksia eri nationalistit käyttävät. Peruste on yhtä. Mutta meiltä puuttuu manifesti. Meiltä puuttuu puolue.