Ehdokkaan tuskaa ja vaalikonekauhua

Kansalaiset ovat jälleen päässeet tutkimaan vaaliehdokkaita vaalikoneiden avulla. Monet ehdokkaat ovat viime aikoina tuskastelleet koneiden täytön aiheuttamaa vaivaa ja ajanvientiä. Myös tyhmiin ja kieroiksi katsottuihin kysymyksiin on tuskastuttu.

Vaalikoneiden tultua julkiseen käyttöön, on ainakin minulla tapana testata tai kalibroida konetta tekemällä se äänestäjänä. Viime vuosina olen saanut itseni ykkösvaihtoehdoksi, vaikka joskus koneiden varhaishistoriassa algoritmeihin tuntui olevan ympätty satunnaisuutta mukaan, kun millään ei saanut itseään ekaksi vaikka kuinka tarkasti asetti valitsimet.

Tällä kertaakin testasin koneita. MTV3:n vaalikone tuntui antavan melko hyvää tulosta, sillä sain itseni lisäksi kärkikaartiin monia tuttuja, joiden kanssa on vuosien mittaan toimittua havaittu olevan samantapaisia ajatuksia. ZEF:in koneesta en muuten erityisemmin pidä, sillä pikselintarkka nysvääminen liukuvalitsimien kanssa närästää. Myös osiokohtainen kommentointi tuntuu vähän hassulta, vaikka oma yhteenkokoava etunsa silläkin on.

Ylen vaalikone tuntui täyttäessä melko hyvältä, muitta tulosten tultua julki piti vain todeta, että kalibrointi ei ollut onnistunut. Sain kyllä itseni ekaksi, mutta moni reaalimaailmassa samanmielinen jäi nyt hyväksyttävien ehdokkaiden häntäpäähän. Olin kovin hämmentynyt tästä, mutta minusta se kertoo sen, että kysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja voi tulkita samoista lähtökohdistakin hyvin erilaisin tavoin. Tällä on sitten seurauksensa.

Tulee mieleen eräs byrokraattinen työyhteisö, jossa on erilaisia sisäisiä tilauslomakkeita, joita tilaajat eivät osaa täyttää ja toimittajat tulkita.

Joskus aiemmin vaalikoneiden täyttö ja käyttö oli innostavaa ja vaikken erityisen suurta painoarvoa niille omien valintojeni kohdalla antanutkaan, koin koneet yksinomaan hyviksi. Nyttemmin en ole niitä juurikaan ollut kiinnostunut käyttämään vaaleissa, joissa itse en ole ollut ehdolla (eurovaalit, presidentinvaalit). Konsepti tuntuu jotenkin nuhjaantuneen vaikka teknisesti koneet ovatkin parantuneet. Silläkin on varmasti jotain merkitystä, että vaalikoneita tarjoavat mediatalot, joille tietyllä tapaa on hyväksi, jos vaalikonevastauksista saa jotain jutun juurta.

Aihepiiriin erikoistuneet koneet ovat yleensä olleet mielekkäämpiä ja ylläpitäjänä onkin yleensä ollut aiheeseen erikoistunut järjestö tai muu voittoa tavoittelematon taho. Ne ovat ehkä tylsempiä ja vähemmän karnivalistisia, mutta omasta kapeasta näkökulmastaan nähden kuitenkin hyödyllisiä.

Uusi Suomi yritti uudistaa konseptia eduskuntavaalien alla tarjoamalla puoluekoneen, mikä tuntui tarpeelliselta ja voisi olla hyvä lisä jokaiseen vaaliin.

Milloin tarjottaisiin helppo ja nopea kone, esimerkiksi Maailman pienimmän poliittisen kyselyn tai Poliittisen kompassin tyyliin? Se tarjoaisi vakaampaa vastinetta ajalle yksittäisten kysymysten sijaan.

Espoon Perussuomalaisille tulossa täysi lista kunnallisvaaleihin

Viime torstaina vietettiin Leppävaarassa perinteisiä Raittikarnevaaleja. Me Espoon Perussuomalaiset olimme teltallamme läsnä koko päivän, kun muut puolueet saapuivat paikalle vasta iltapäivällä. Koko ajan edustajamme saivat olla tekemisissä kiinnostuneiden kaupunkilaisten kanssa ja materiaalia meni kuin häkää. Saavuin itse paikalle puolilta päivin ja pystytin rolluppini teltan kulmalle.

Päivän mittaan ehdin keskustella myös oman väen kanssa ja aiempi käsitykseni siitä, että olemme saamassa täyden ehdokaslistan, varmistui. Olemme tehneet “teknisen vaaliliiton” Espoon Sitoutumattomien kanssa, eli heidän ehdokkaansa tulevat osaksi meidän listaamme. Tämä huomioiden vapaana on enää vajaa parisenkymmentä paikkaa! Kiinnostusta on kuitenkin enemmän, joten pääsemme valikoimaan hyviä ehdokkaita. Sattumatla huomasin tänään Länsiväylästä, että muut puolueet etsivät ehdokkaita lehti-ilmoituksin.

Olen ehdokkaana näissäkin vaaleissa jatkopestille Espoon luottamuselimiin. Viimeksi tulin valituksi valtuustoon ja kaupunkisuunnittelulautakuntaan. Vaalikauden varrella olen saanut lisää luottamusta ja tehtäviä hoitaakseni. Pari vuotta olen toiminut Perussuomalaisten ja Sitoutumattomien valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtajana ja nyt myös kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenenä, johon sisältyy myös kaupunginhallituksen varajäsenyys. Varsinaisena jäsenenä on kansanedustaja Arja Juvonen. Toimin myös kh:n varavalvojana teknisessä lautakunnassa, sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaostossa sekä pelastuslaitoksen johtokunnassa. Näissä tehtävissä olen saanut lisää näköalaa kaupungin laajaan toimikenttään ja siten lisää ymmärrystä kokonaisuuden toiminnasta.

Perussuomalaisten kasvanut kannatus tulee siis näkymään tulevan 75-paikkaisen valtuuston kokoonpanossa ja monessa toimielimessä. Uskon myös omalta kohdaltani valituksitulemiseen ja vaikka hyvän lähtökohdan pitäisi helpottaa vaalityötä, olenkin huomannut uuden ongelman. Nyt on todella vaikeaa puristaa muutamaa nasevaa vaaliteemaa ja kiteyttää niitä vaalilauseiksi. Olisi niin paljon tehtävää! Onneksi oma poliittinen linjani on monelle tuttu ja siitähän lopulta vaaleissa onkin kysymys: antaa äänensä henkilölle johon luottaa yhteisten asioiden hoidossa, eikä sille kuka makeimmin osaa houkutella äänestäjiä juuri vaalien alla.

Suomalaiset ylivoimaisia urheiluammunnassa, missä uutisointi?

Näin olympialaisten aikana on hyvä poiketa perinteiseltä mukavuusalueelta ja kirjoittaa sananen urheilusta. Teemasta, josta yleensä vaikenen. Tänään saatiin tieto kivääripracticalin, eli IPSC Riflen euroopanmestaruuskisojen tuloksista, mutta ei perinteistä urheilumediaa pitkin, vaan harrastajien kautta.

Urheilumedia luonnollisesti keskittyy lajeihin, joilla on paljon seuraajia tai joilla se uskoo olevan paljon seuraajia. Monesti kuitenkin suomalainen media ylpeänä kertoo tehtäväkseen kertoa myös sellaisesta, joka ei muuten tulisi tietoisuuteen. Tästä on viime aikoina saatu hyviäkin esimerkkejä, kun perusteellista tutkivaa journalismia on saatu kiittää erilaisten myyttisten tarinoiden paljastamisesta saduiksi. Samalla on keskusteltu niin kirjailijoiden kuin journalistienkin moraalista ja motiiveista.

Suomi voitti kirvääri-practicalissa kahdesti kolmoisvoiton! Mielestäni sen pitäisi ylittää uutiskynnys, kun pienempienkin kisojen vähäisempiä tuloksia tuodaan julki. Avoimen puoliautomaattiluokan voitti Raine Peltokoski, hopeaa otti Teemu Rintala ja pronssia Jarkko Laukia. Tässä urheiluammunnan “formulaluokaksi” kutsutussa sarjassa oli 179 osallistujaa Euroopan parhaimmistosta.

Myös vakiopuoliautomaattiluokan kolmoisvoitto tuli Suomeen ja Mika Riste oli luokan voittaja. Toisen sijan saavutti Mikael Kaislaranta ja kolmannen Mikko Kuisma. Neljänneksi tulleen virolaisen jälkeen oli taas suomalaisväriä Isto Hyyryläisen turvallisella etumatkalla seuraavana tulleeseen norjalaiseen nähden. Vakioluokassa kilpailijoita oli 99 henkeä. Luonnollisesti noin hyvät yksilösuoritukset varmistivat molempien luokkien joukkuekilpailuvoitotkin Suomeen.

Suomi on aiemminkin pärjännyt ylivoimaisesti juuri kivääripracticalissa, eikä pistoolipracticalissakaan nyt kovin huonosti mene.

Aseasiat ovat saaneet paljon näkyvyyttä viime vuosina ja siksi olisikin tärkeää tuoda esiin suomalaisten menestystä ampumaurheilussa ja asiaa ymmärtämättömien lainvalmistelijoiden ja -säätäjien toilailujen negatiivisesta vaikutuksesta. Urheilu on katsottu monesti lähes pyhäksi asiaksi ja sen eteen on oikaistu asioissa kerran jos toisenkin. Kun nyt kohdeltaisiin edes samalla tavalla kuin muitakin lajeja.

Muutama täky Illmanin Mikalle

Tätä bloggausta ei tarvitse selitellä. Senaatin oikeusosasto loukkasi oikeudentajuani pahimman kerran ja pistän hanttiin helpoimmalla keksimälläni tavalla: levittämällä sensuurituomion saanutta kirjoitusta. Jos tästä tuomio tulee, niin sehän on vain kunniakasta. Jopa tavoiteltavaa.

3.6.2008

Muutama täky Illmanin Mikalle

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:

a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset “törkeän kunnianloukkauksen” kriteerit, mutta

b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.

c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.

Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.

(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)

Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:

Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa “täyttyi” Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan “neekereistä” (vaikka “neekeri” ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.

Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että …

a) … koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.

b) … Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.

Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.

Niinpä toistan väitteeni:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Seuraava täky kuuluu:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten “kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”. JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:

“Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa.”

JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta “kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.

Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.

Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.

(Kirjoitus julkaistu alunperin 3.6.2008 sivulla http://halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html)

Ruotsin kieli ei ole avain pohjoismaiseen yhteistyöhön

Lähetin eilen Iltalehden lukijapalstalle lyhyen kirjoituksen vastauksena keskiviikon Iltalehdessä olleeseen Seppo Satamon kirjoitukseen. Täytyy muutama päivä nyt seurata tuleeko kirjoitus julkiseksi, mutta omille lukijoilleni sen joka tapauksessa julkaisen:

Seppo Satamo toi ansiokkaasti esiin pakkoruotsin ongelmia. Omakohtaisesti haluan lisätä, että ruotsi ei ole avain pohjoismaiseen yhteistyöhön, kuten monesti kuulee väitettävän. Olin viime viikolla Tanskassa pohjoismaisessa ystävyyskaupunkikokouksessa ja havaitsin että ruotsista ei ole hyötyä siinä yhteisössä. Virkamiesruotsini ei riittänyt tanskalaisten esitysten ymmärtämiseen eikä riittänyt matkassaolleiden suomenruotsalaisten äidinkielikään! Islantilaisetkin kommunikoivat englanniksi muiden kanssa. Yhteinen lopputulema, muistaakseni norjalaisen sanomana, oli “We need to do something to this language problem!” Myös Suomessa meidän pitää reagoida muuttuneeseen maailmaan ja luopua kansalliseksi rasitteeksi muodostuneesta pakkoruotsista.

Suomi alittaa jatkuvasti YK:n suosituksen

Tänään uutisoitiin, kuinka Liikkuva poliisi joutuu vähentämään henkilöstöään. Tällaisena taloudellisena aikana uutinen tuskin hätkähdyttää ketään, vaikka LP:n henkilöstövähennyksestä seuranneekin suoria vaikutuksia maanteiden liikenneturvallisuuteen. Lisäksi LP vastaa poliisitoiminnasta Helsinki-Vantaan lentokentällä sekä tasavallan presidentin turvallisuudesta. LP avustaa harvennettua paikallispoliisiverkostoa hälytystehtävien ja muun peruspoliisitoiminnan hoidossa.

Suomi on turvallinen yhteiskunta, eikä meillä ole samanlaista tarvetta vahvoille poliisivoimille, kuin merkittävästi turvattovimmissa yhteiskunnissa. Jossain kuitenkin kulkee raja turvalliselle poliisin vahvuudelle, sekä ylä- että alaraja.

Yhdistyneet kansakunnat suosittelee poliisin minimivahvuudeksi 222 poliisia sataatuhatta asukasta kohden. Tällä siis tarkoitetaan varsinaisia poliisitehtäviä hoitavia virkamiehiä, hallinto sekä kansalliset poliisille uskotut lisätehtävät pois lukien. Suomi on Euroopan hännänhuippu 153 poliisillaan sataatuhatta asukasta kohden. YK:n suosituksen alittavat muut Euroopan maat ovat Norja (154), Tanska (194), Ruotsi (196), Islanti (203), Sveitsi (210) sekä Alankomaat (214). Ensimmäinen minimikriteerin ylittävä Euroopan maa on Liechtenstein, jossa poliiseja on 231 sataatuhatta asukasta kohden. Eurostat-Euroopan keskiarvo poliisin vahvuuteen on n. 335 sataatuhatta asukasta kohden.

Matkaa on paljon Valko-Venäjän (1442), Brunein (1074), Venäjän (976) vastaaviin lukuihin, mutta ne lienevät ylittäneet turvallisen vahvuuden ylärajan.

Vähäpoliisisia maita yhdistää korkea elintaso ja perinteinen väestöllis-sosiaalinen homogeenisyys ja varmasti muitakin syitä voidaan löytää. Yleensä näyttää siltä, että poliisien määrä korreloi kääntäen erilaisten yhteiskunnan hyvyyttä indikoivien mittareiden kanssa. Poliisien määrän kasvattamisessa on siis hyvä olla varsin varovainen, mutta YK:n suosituksen (222) ja Euroopan keskiarvon (340) välillä ollaan varmasti vielä turvallisilla tasoilla.

Päästäkseen YK:n suosituksen alarajalle Suomen olisi lisättävä poliisin vahvuutta n. 3500 sadalla hengellä, mikä tarkoittaisi n. 45 % kasvua. Budjettisummana tarvittaneen n. 340 miljoonaa euroa lisää.

Vastaavia vertailuja voitaisiin tehdä vaikkapa terveydenhuoltohenkilökunnan tai opettajien suhteen. Kun politiikka on julkisten menojen priorisointia, niin on hyvä myös miettiä kuinka suhtautua YK:n suosituksiin eri sektoreilla. Olisiko esimerkiksi järkevää hoitaa omat asiat kuntoon vai laittaa jo ennestään miljardin kehitysapuun vielä puolet (500 miljoonaa) lisää?

Maa Asukkaita yhtä poliisia kohti Poliiseja 100000 asukasta kohti
Kypros 152 657
Italia 186 538
Espanja 205 487
Portugal 206 485
Malta 220 455
Kreikka 223 449
Kroatia 223 448
Bulgaria 224 447
Tsekki 249 401
Slovenia 263 380
Latvia 267 374
Ranska 283 353
Belgia 285 351
Unkari 297 336
Liettua 302 331
Irlanti 310 323
Itävalta 315 318
Luxemburg 323 310
Saksa 330 303
Puola 379 264
Slovakia 386 259
Viro 416 240
Romania 426 235
Liechtenstein 432 231
Alankomaat 467 214
Sveitsi 477 210
Islanti 492 203
Ruotsi 510 196
Tanska 515 194
Norja 647 154
Suomi 653 153

Sokeroitua tilitystä

Perussuomalaisten puoluekokous Tampereella herätti paljon huomiota ja media onkin käsitellyt kokousta laajalti asiallisesti ja vähän asiattomastikin. En jaksa puuttua niihin epäkohtiin, sillä monet ovat jo ehtineet perkaamaan asiaa.

Sen sijaan tilitän kokouksesta itsestään. Kokoustila ja järjestelyt olivat pääsääntöisesti varsin mukiinmeneviä, mutta pidempi istuminen sivukatsomossa saattoi aiheuttaa selkäkipuja muille kuin minullekin. Vastaisuudessa olisi kiva, jos kokouspaikassa huomioitaisiin istuntojen pitkä kesto. Erityinen kiitos järjestäjille tulee antaa ruokailumahdollisuudesta kokoustilan välittömässä yhteydessä, jossa ruokailijat saattoivat seurata kokousta sitä kuitenkaan häiritsemättä.

Puoluejohdon vaalit menivät satumaisen hyvin. Vaikka kaikista varapuheenjohtajista äänestettiin välillä vähän turhauttavalla tavallakin kahteen kertaan, tuli lopputulokseksi erinomainen kolmikko. Omat suosikkini kansanedustajat Juho Eerola ja Hanna Mäntylä valittiin toiseksi ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Kolmanneksi puheenjohtajaksi äänestin toisella kierroksella Kulpakkoa, mutta Ojennus on oikeastaan puolueen kannalta parempi tuoden vähän elämänkokemusta puoluejohtoon.

Ensimmäisen kokouspäivän jälkeen oli mukavaa juhlia, kuten uutisista olette voineet lukea. Lehdistö sai tästäkin jutunjuurta ja repivät otsikot, mutta aiheetta.

Toinen kokouspäivä jätti negatiivisen fiiliksen. Paikallis- ja piiritason suhmuroinnit vaikuttivat puoluekokoukseen asti, kun ryhdyttiin valitsemaan puolueen toiseksi korkeinta päättävää elintä, puoluevaltuustoa. Lisäksi puoluekokous ei noudattanut puolueen sääntöjä, joiden mukaan

“Puoluevaltuuston jäsenet valitaan puoluekokouksessa enemmistövaalitapaa noudattaen yhdellä kertaa toimitettavassa vaalissa, jossa puoluekokouksen äänioikeutettu henkilöjäsen voi antaa yhden äänen valitsemalleen ehdokkaalle, ja valituksi tulee enintään niin monta jäsentä kuin puoluekokous on päättänyt puolueen henkilöjäsenten valitsemien puoluevaltuuston jäsenten enimmäislukumääräksi.”

Säännöistä poiketen valinta suoritettiin pitkillä listoilla, jossa pohjaesityksenä oli säännöissä mainitsemattoman, ilmeisesti puoluehallituksen nimeämän, vaalivaliokunnan laatima lista. Vastaehdotusten piti olla sitten kokonaisia listoja. Nyt puoluevaltuuston koostumus on kokonaan aluepoliittisin perustein syntynyt, vaikka piirien puheenjohtajien automaatiojäsenyyden pitäisi huolehtia alueellisuudesta ja antaa puoluekokouksen valita poliittisin perustein.

Jäätyäni valitsematta, vaikka Espoon paikallisosasto sitä tahtoikin, olen tietenkin hieman hapan. Makeutan tilitystäni kuitenkin siten, että en aio tutkituttaa asiaa tai tämän enempää moittia puolueen toimintaa.

Epäpätevä vähemmistövaltuutettu rikkoo lakia

Julkisessa sanassa on tiedotettu, kuinka vähemmistövaltuutettu, ylioppilas Eva Biaudet on tehnyt tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle, jossa hän pyytää tätä tutkimaan onko kansanedustaja Teuvo Hakkarainen syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai johonokin muuhun rikokseen.

Epäpätevä kun on, ei ylioppilas Biaudet osaa lakia ja rikkoo sitä itse aivan kuten aiempi edeltäjänsäkin. Laillisuutta puolustava kansalainen joutuu jälleen kerran käymään taisteluun, vaikka aikaisemman kantelun käsittelivätkin Biaudetin kaverit ja hyvät veljet. Nykyisistä oieksuasiamiehistä ei ole niin syvällistä tietoa (vielä). 

Kantelutiedot

1. Viranomainen, virkamies tai muu julkista tehtävää hoitava taho, jonka toimintaa arvostelette

Vähemmistövaltuutettu, vähemmistövaltuutetun toimisto

2. Jos kantelunne koskee viranomaisen menettelyä, jota pidätte lainvastaisena, selostakaa tarkemmin

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet pyysi 29.4. valtakunnansyyttäjää arvioimaan syyllistyikö kansanedustaja Hakkarainen haastattelussaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai muuhun rikokseen

Epäilen, että vähemmistövaltuutettu ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan.

3. Miksi menettely tai päätös on mielestänne lainvastainen?

Laki vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta (660/2001) määrää 2 §:sään vähemmistövaltuutetun tehtäviksi:

“2 § (20.1.2004/22)
Tehtävät
Vähemmistövaltuutetun tehtävänä on:

1) valvoa yhdenvertaisuuslain (21/2004) noudattamista siten kuin mainitussa laissa säädetään;

2) edistää hyviä etnisiä suhteita yhteiskunnassa;

3) seurata ja parantaa ulkomaalaisten ja etnisten vähemmistöjen asemaa ja oikeuksia;

4) raportoida yhdenvertaisuuden toteutumisesta eri etnisten ryhmien osalta sekä eri etnisten ryhmien oloista ja asemasta yhteiskunnassa sekä tehdä aloitteita havaitsemansa syrjinnän ja epäkohtien poistamiseksi;

5) antaa tietoja etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää sekä etnisten vähemmistöjen ja ulkomaalaisten asemaa koskevasta lainsäädännöstä ja sen soveltamiskäytännöistä;

6) suorittaa vähemmistövaltuutetulle ulkomaalaislaissa (378/1991) säädetyt tehtävät.”

Sen kummemmin yhdenvertaisuuslaissa tai ulkomaalaislaissa ei vähemmistövaltuutetun tehtäviin ole katsottu tutkintapyyntöjen tekeminen. Katson myös että kyseinen toiminta on suoraan hyvien etnisten suhteiden edistämisen vastaista nostaessaan turhaa vastakkainasettelua ja siten suoraan virkaa koskevan lain vastaista. Tältä osin pyydän oikeusasiamiestä tutkimaan, voiko tämä nostaa perustuslain 118 §, tai muun lain, perusteella syytteen vähemmistövaltuutettua ja päätöksiin myötävaikuttaneita vähemmistövaltuutetun toimiston virkavastuulla toimineita henkilöitä vastaan.

Yhdenvertaisuuslaissa vähemmistövaltuutetun keinovalikoimaan säädetään ohjeet, neuvot, suositukset ja sovittelu. Lain kirjain tai henki ei valtuuta tutkintapyyntöjen tai muiden rikosoikeudellisten toimien tekemistä.

Edelleen lain 3 § määrää vähemmistövaltuutetun valtuuksista:

“3 §
Valtuudet
Havaitessaan etnistä syrjintää vähemmistövaltuutettu pyrkii ohjein ja neuvoin vaikuttamaan siihen, ettei syrjintää jatketa tai uusita.

Vähemmistövaltuutettu voi tehdä aloitteita ja antaa suosituksia ja neuvoja, joiden tavoitteena on parantaa hyviä etnisiä suhteita ja edistää etnisten vähemmistöjen asemaa.

Etnistä syrjintää koskevan asian voi panna vireille vähemmistövaltuutetun kautta. Vähemmistövaltuutetulla on oikeus asianomaisen suostumuksella siirtää taikka ilmoittaa edelleen toimivaltaiselle viranomaiselle käsiteltäväksi vähemmistövaltuutetulle ilmoitetut etnistä syrjintää koskevat asiat. Vähemmistövaltuutettu voi liittää mukaan lausuntonsa siirrettävästä asiasta. Toimivaltaisen viranomaisen tulee ilmoittaa vähemmistövaltuutetulle asian johdosta suoritetut toimenpiteet.”

Ohjeet, neuvot, aloitteet ja suositukset luetellaan tässäkin vähemmistövaltuutetun valtuuksiksi. Tutkintapyynnöistä ei puhuta mitään. Ainostaan etnistä syrjintää (RL 11:9 §) koskevassa prosessissa vähemmistövaltuutetulla on toimivaltaa. Sen sijaan tutkintapyyntö koskee kiihottamista kansanryhmää vastaan (RL 11:8 §), tai muuta rikosta, johon laki vähemmistövaltuutetusta ei anna vähemmistövaltuutetulle toimivaltaa (korkean virkatehtävän hoitajalle ei voida antaa anteeksi ?rivien hyppimisestä? aiheutunutta virkavirhettä, -rikosta tai muuta lainvastaista menettelyä).

Lain mukaan vähemmistövaltuutetulla on oikeus siirtää etnistä syrjintää koskeva asia toimivaltaiselle viranomaiselle. On kuitenkin huomattava, että edelleensiirto-oikeus koskee nimen omaisesti etnistä syrjintää (RL 11:9§), joka on erillinen rikos kiihotuksesta kansanryhmää vastaan (RL 11:8§). Vähemmistövaltuutettu ei ole lain mukaan oikeutettu tekemään moista siirtoa muusta asiasta kuin syrjinnästä. Edelleen menettely on sikäli virheellistä, että vähemmistövaltuutettu on jättänyt käyttämättä laissa ensisijaisiksi keinoksi luettellut aloitteet, neuvot ja ohjeet.

Kuka tahansa voi yksityishenkilönä tehdä viranomaisille tutkintapyynnön mahdollisesta lain rikkomisesta, mutta virka-ajan ja -aseman käyttö tähän rikkoo lakia. Vähemmistövaltuutettu on tehnyt tutkintapyynnöt virka-asemassaan esittelyn perusteella.

Perustuslain 2§ 3. momentti määrää, että “Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.” Tämä koskee paitsi vähemmistövaltuutettua, myös eduskunnan oikeusasiamiestä ja tämän henkilökuntaa. “Tarkoin lakia” on sellainen ilmaus, että se ei juurikaan jätä tulkintavaraa virkamiesten tehtäväkenttään.

Osan vastuuta kantaa valtioneuvosto, joka antoi mahdollisuuden valita ylioppilas Biaudet’n ylempää korkeakoulutukintoa vaativaan tehtävään.

4. Oletteko kannellut tai valittanut asiasta jo muulle viranomaiselle?

En ole.

Perästä kuuluu.

Saatan vielä saattaa ratkaistavaksi senkin, että onko vähemmistövaltuutettu toiminut tasapuolisesti edellämainitussa tapauksessa, vai onko hänen toimintansa poliittisesti vinoutunutta. Kun Biaudet pyysi valtakunnansyyttäjää arvioimaan perussuomalaisten kansanedustajan lausuntoa, mutta ei muita, on syytä epäillä puolueellisuudesta.

Rikoslaki kertoo kiihotuksesta kansan ryhmää vastaan seuraavasti:  “Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Hakkarainen jutusteli mietteitään ja tuntemuksiaan Helsingin Sanomien toimittajalle kansanedustajan työhuoneessa. Työhuoneessa ei tiettävästi ollut paikalla Hakkaraisen lisäksi kuin Helsingin Sanomien henkilökuntaa aj siten juttutuokiota voidaan pitää yksityisluonteisena. HS ei lähettänyt materiaalia muokkaamattomana, vaan toimitti materiaalin ja valitsi julkaistavat puheet. Vasta Helsingin Sanomat levitti viestin yleisön keskuuteen kyseisen lausunnon tai tiedonannon.

Näin ollen jos joku on tapauksessa syyllistynyt rikokseen, on se sanomaa levittänyt media. Jos ja kun virano0maiset eivät puutu tähän, on aiheellista epäillä puolueellisuutta.

لن استسلم

لن استسلم eli ‘en alistu’ arabiaksi. Vastaan näin kaikille uskonnollisille kiihkoilijoille ja tällä kertaa kohdistan vastaukseni Nuotta-lehdelle, joka on aiheuttanut myrskyn kalkissa lanseeramalla Älä alistu! -kampanjan, jonka keskeinen viesti on (ainakin olevinaan) yksilöllisyyden tukeminen ja ryhmäpaineen vastustaminen.

Käytännössä kampanja on nähty homovastaisena ‘eheyttäjien’ aloiteena osassa Pride-iskun ja homoillan sarjaa. Minusta vaikuttaa siltä, että tämän sodan osapuolet ovat kumpikin vilpittömiä ja tulisieluisesti omissa juoksuhaudoissaan. Kummatkin puolustavat oman näkemyksensä mukaan yksilöä ryhmäpaineelta ja syrjinnältä. Satunnainen kamppailun seuraaja voi olla ymmällään, että mistä nämä jengit riitelevät.

Kyseessä on eräänlainen sapelinkalistelu. Yhteenottoa edeltävä uhittelu ja testailu. Aggressioon vastataan molemmilta puolilta päättäväisesti ja osoitetaan ettei periksi olla antamassa; toisella puolella saatetaan vielä tarkentaa sitä peräänantamattomuudeksi. Tässä vaiheessa välinpitämättömyys tulkitaan heikkoudeksi ja sellaista viestiä ei vastapuolelle haluta antaa. Vaalien lähestyminen toimii katalyyttina ja rivejä halutaan tiivistää.

Kummallakin on selvä viholliskuva, mutta se ei välttämättä vastaa todellisuutta. Setalaiset näkevät nousevan suvaitsemattomuuden, jonka päätepisteessä häämöttävät tuhoamisleirit kun taas eheyttäjät näkevät kaikkialle aggressiivisen syövän tavoin leviävän homoseksuaalisuuden joka aikanaan tulee uhkaamaan heitäkin. Suuresta enemmistöstä tämä vaikuttaa vähän huvittavalta; homous ei tartu  ja toisaalta emme enemmistönä anna mahdollisuutta vainoillekaan. Siksi kummankin osapuolen kampanjat ovat oikeasti turhia, mutta toki omilleen rajattoman tärkeitä.

Tulee vaan mieleen että olisi tässä oikeitakin ongelmia, joista yhteiskunnassa pitäisi keskustella.