Ensikommenttini Perussuomalaisten vaaliohjelmaan

Perussuomalaisten vaaliohjelma julkaistiin viime perjantaina ja se on kerännyt paljon huomiota viikonlopun aikana. Nohevimmat pirut ovat kaivaneet sieltä esiin muutamia lauseita, jotka ainakin irtiotettuina ovat tollonoloisia, mutta 67 sivuun tietenkin mahtuu paljon tekstiä. Ilmeisesti noita muutamia kohtia lukuunottamatta siihen ollaan tyytyväisiä? En ole lukenut ohjelmaa, enkä tiedä luenkokaan perusteellisesti.

Pitkin talvea olen esittänyt kritiikkiä valmistelutyötä kohtaan, koska mielestäni poliittisten ohjelmien tulisi rakentua alhaalta ylöspäin ja hyväksyä lopulta puolueen korkeimmassa päättävässä elimessä puoluekokouksessa. Nyt ohjelma valmisteltiin salassa ja armollisesti annettiin samaan aikaan kansan ja ehdokkaiden luettavaksi.

Jollain tavalla minun tulee kuitenkin perehtyä asiaan ja aloitankin sen näin iteratiivisesti. Käyn ensinkin läpi Perussuomalaisten sivulla olevat esittelymateriaalit niitä kommentoiden. Aloitan yhteenvedosta.

Verotus

“Pääomavero 30 %:iin ja lievä progressio.”

Suhtaudun verotukseen kriittisesti ja mielestäni yleistä veroastetta on laskettava. Pääomatuloissa pitäisi kaventaa eroja ansiotuloihin ainakin keskimääräisten vuosiansioden tasoilla. Jos pääomatuloveron maksimi on tuo 30% ja progressio nousee siihen antaen pienemmät pääomatulot verovapaiksi ja vähän suuremmat ansiotuloveroprosenttien tasolle, niin kohta on kannatettava.

Lyhyenä harjoitelmana valtiovarainministeriön tietojen [2] perusteella laskettuna tuo 30%:n taso saavutettaisiin hieman yli 27600 euron vuotuisella pääomatulolla, jos pääomatuloistakin perittäisiin kunnallisvero ja muut ennakonpidätysmaksut. Nykyisellä vain valtiolle perittävänä verona taso on mahdoton laskea, koska ylin progressiotaso on 30 % ja kannettava vero lähestyy sitä rajattomasti.

“Suursäätiöt pääomaveron piiriin”

Periaatteena hyväksyttävissä, mutta käsitteenä suursäätiö on sen verran epämääräinen, että tähän sitoutumiseksi pitää perehtyä ohjelman sisältöön.

“Varallisuusvero palautettava”

Tätä on helppo vastustaa, sillä vanha varallisuusvero oli ajastaan jäänyt reliikki. Sen poisto oli poliittinen virhe eliitiltä ja palautusvaatimukset peilautuvat sitä vasten. Vaikka varallisuusveron palautusta vastustan, niin varallisuutta voi silti verottaa; se ei ole kategorisesti verotuksen ulkopuolella. Mielestäni hyvässä varallisuuden verottamisessa on kyse laiskan varallisuuden piiskaamisesta tuottavaksi.

“Arvonlisävero säilytettävä nykyisellä tasollaan”

Mielestäni arvonlisäveroa tulisi kauttaaltaan laskea roimasti, mutta koska poliittinen diskurssi pyörii sen korottamisen ja korottamattajättämisen ympärillä, on tähän helppo tyytyä.

“Tässä tilanteessa ei ole mahdollista alentaa palkkaveroja”

Inhorealistinen toteamus jonka taustalla elää toive palkkaverojen alentamisesta. Hyväksytään arvosanalla approbatur.

“Harmaan talouden kitkennällä lisää verotuloja”

Tämä on juuri niinkuin pitääkin. Mielelläni lisään myös “mustan talouden kitkennällä lisää verotuloja”.

“Vaalikauden aikana pienet korotukset alkoholi- ja tupakkaveroon”

Vastustan verotuksen kiristymistä, mutta yksittäisten veroluokkien korotukset voivat olla hyväksyttävissä osana laajempaa verotuksen keventymistä.

“Maa- ja metsätalousmaalle ei kiinteistöveroa”

Juuri näin. Periaatteessa voisin hyväksyä tämänkin asemakaava-alueella tai sellaisen välittömässä läheisyydessä.

“Energiaverojen korotukset peruttava. (Rahoitetaan palauttamalla työnantajien Kela-maksu.)”

Ensimmäiseen kyllä, rahoitukseen approbatur. Työn hinta on Suomessa liian korkea ja turvataksemme suomalaisen työn ja yrittäjyyden pitäisi työn hintaa saada alennettua. Alennuksen tulisi kohdistua siihen osaan, joka jää palkanmaksajan maksaman summan ja palkansaajan vastaanottaman summan väliin.

Leikkaukset

“Yritystuet -200 miljoonaa euroa
Kehitysapu -200 miljoonaa euroa
EU-jäsenmaksut -200 miljoonaa euroa, josta Iso-Britannian jäsenmaksuhelpotus
-74 miljoonaa euroa”

Kyl kyl. Kehitysavun lakkauttaisin kokonaan pikaisella aikataululla ja yritysttuetkin lopulta. Näillä vaatimuksilla päästänä hyvään alkuun ja oiekaan suuntaan.

“Maahanmuuton kustannukset (mm. perusteettomat turvapaikkahakemukset, ylipitkät käsittelyajat ym.)”

Iso kyllä!

“Hallinnon ja byrokratian leikkaaminen esimerkiksi maa- ja metsätalous ja ympäristöministeriön yhdistäminen luonnonvarainministeriöksi”

Hallinnon ja byrokratian leikkaamiseen iso kyllä, mutta tuollaista ministeriöiden yhdistämistä olen jo ehtinyt vastustamaan.

“Pakkoruotsin kustannukset”

Iso kyllä!

“Kriisinhallintajoukkojen menot”

Mielestäni Suomen tulee olla mukana myös sotilaallisessa kriisinhallinnassa, joten tähän seikkaan kannaottaminen vaatii taas varsinaiseen ohjelmaan perehtymistä. Tarkennusvaraa näissäkin kuluissa varmaan on.

“Lähialuetukien vähentäminen”

Lähialuetuet ovat eräänlaista kehitysapua, mutta ne eivät kohdistu samalla tavalla kohdealueen talouteen, vaan lähinnä ympäristöön ja suomalaiskansalliseen kulttuuriin. Suhtaudun varauksilla tämän otsikon leikkauksiin, mutta pitää perehtyä ohjelmaan.

“Puolue- ja lehdistötuet sekä eduskuntaryhmien kansliamäärärahat”

Painava kyllä.

Rakenteelliset uudistukset

“Kuntien määräksi 200-230 ilman pakkoliitoksia”

Kuntasektorin ongelma ei ole kvantitatiivinen vaan kvalitatiivinen. Pidän kuntien lukumäärään pureutuvaa keskustelua  irrelevanttina ongelmien ratkaisemiseksi ja vahingollisena muuten. Pakkoliitosten suhteen olen samaa mieltä.

“Kuntayhtymien palauttaminen demokraattiseen kontrolliin”

Mjuu, pitäähän niiden olla. Vahvempaan kannanmuodostukseen pitää taas perehtyä ohjelmaan.

“Omaishoito Kelalle”

Ottiatuotajaa, pitää perehtyä asiaan.

“Terveydenhuollon rakenteelliset uudistukset. (Kustannuserot eri sairaanhoitopiirien välillä ovat huomattavat. Hoidollisesti, laadullisesti ja taloudellisesti parhaimmat käytännöt vallitseviksi.)”

Tämä vaikuttaa ihan hyvältä ja kannatettavalta, mutta pitää tässäkin perehtyä ohjelmaan.

Veronalennus on perusteltu

Espoo on nyt kahtena perättäisenä vuotena pitänyt yllä “tilapäistä” veronkorotusta. Olen vastustanut sitä molempina kertoina ja pitänyt korotusta perusteettomana. Nyt Espoon valtuustolle esitetty Seurantaraportti II vahvistaa sanani. Vuonna 2010 Espoon kaupunki teki 182 miljoonan euron vuosikatteen, eli yritysmaailmasta tutuimmin termein “voitto ennen satunnaiseriä”. Tuo syksyllä 2009 päätetty 0,25 prosenttiyksikön veronkorotus toi kaupungin kassaan n. 12,5 miljoonaa euroa, yksi veroprosentti on noin 50 miljoonaa euroa. Kaupunki siis teki voittoa työtätekevien kustannuksella.

Viime syksynä tuota “tilapäistä” veronkorotusta päätettiin jatkaa. Nyt esityslistassa luodaan katse tulevaan: “Verotulokertymän kohtuullisen valoisista näkymistä johtuen vuosikatteen saamista pitemmällä tähtäimellä talouden kannalta kestävälle, vähintään 150 – 180 miljoonan euron, tasolle voidaan pitää täysin realistisena tavoitteena.”

Espoolla on mittavat rahastot (577 miljoonaa euroa vuodenvaihteessa) investointeja varten ja lainaakin saamme edullisesti. Minun on vaikea perustella kaupunkilaisille, minkä vuoksi meillä on karkeasti sanottuna kolme prosenttiyksikköä liian kova verotus. Ei kaupungin tehtävänä ole tuottaa voittoa. Avoimen ja demokraattisen taloudenpidon perusteella Espoon kunnallisveroprosentti olisi siinä 15:n paikkeilla ja siitäkin jäisi vielä 30 miljoonaa kasvavan kaupungin tarpeisiin. Se on kutakuinkin taso, joka mielessäni on aiemminkin ollut kohtuullisena tasona, joskin valtion aluepolitiikan vuoksi sekin on kaksinkertainen todelliseen tarpeeseen nähden.

Kateusko syynä?

Mitään noissa asiakirjoissa virallisempaa selitystä ei ole annettu, mutta käytäväpuheissa vaanii ilkeä itänaapuri. On vakavalla naamalla “oikeistostakin” esitetty, että veronalennuksia ei saa aloittaa vaan pysyä muun pääkaupunkiseudun tuntumassa. Veronalennukset tulkittaisiin naapureissa (etenkin siinä suuressa itäisessä) veroparatiisiksi ja vaatimukset pakkoliitoksista voimistuisivat ja voisivat saada ymmärrystä myös laajemmin. Kaupunki pelkää rappareita ja ryöstäjiä – sinänsä viisasta, mutta herättää epäilyksen todella mädästä valtionhallinnosta. Valtion tehtävä on suojella meitä, ei uhata. Kateus on siis syynä ylikorkeaan verotukseen. Näinhän se vanha kansakin tiesi: se jolla onni on, se onnen kätkeköön.

Yhteiskunnan pitäisi turvata jokaisen vapaus olla onnellinen ja avoimesti nauttia työnsä hedelmistä. Meidän on rohkaistava ns “amerikkalaisen kateuden” leviämistä ja ns “venäläisen kateuden” vähenemistä. Julkishallinnon rakenteiden tulee olla avoimia ja tukea myönteistä kehitystä. Vähän tuoreempi sananlasku sanoo “sitä saa mitä mittaa” ja siihen on tavattu viimeaikoina lisätä vielä “ja mistä palkitsee”.

Jos haluamme kestävää kuntataloutta, niin pitäisi sitten turvata sellaisten kuntien vapaus ja itsenäisyys, jotka ovat pystyneet olemaan esimerkillisiä. Monikulttuuria hamunneet konkurssikypsät suurkaupungit eivät saa haalia varakkaita naapureitaan maksamaan omia mokiaan. Epäonnistuneet kunnat olisi pilkottava, ennemmin kuin onnistuneet.

Julkishallinnon talouden tasapainon haussa veronkorotukset ovat kestämätöntä kehitystä. Niitä ei saa käyttää toimintaympäristöön sopeutumisen sijaisena.

Nyt eduskuntavaaleissa ratkaistaan kuntien toimintaympäristöön vaikuttavat päättäjät ja puolentoista vuoden päästä kunnalliset päättäjät. Musitakaa silloin kysyä ehdokkailta selvitystä tilanteeseen.

Joskus on vaikea uskoa itseään; kirje nokialaisille

Muutamia päiviä Nokian mullistusta sulatelleena on vaikea uskoa itseään, vaikka juuri nyt niin pitäisi tehdä. Kirjoitin lähes kaksi vuotta sitten elinkeinorakenteen uudistumisesta, jossa Nokian grand-old-manin kommenttia kommentoiden vaadin kaikkia tajuamaan, että Suomi ei ole sellainen pieni maa, johon kerrallaan mahtuisi vain yksi ajatus.

Järki edelleen muistuttaa sanoistani ja käskee näkemään mullistuksen mahdollisuutena, mutta tunne ei jaksa uskoa. Välillä mieleen tulee ajatus Nokian osakkeiden ostamisesta “nyt-kun-halvalla-saa” ja välillä taas kauhukuva lohduttomasta stagnaatiosta.

Eilen sunnuntaina alkoi kuitenkin ilmantumaan signaaleita, jotka antavat toivoa. Ne eivät ole vielä vahvoja ja voivat murskautua heiveröisyyteensä ja ulkoiseen paineeseen. Mutta niitä on onneksi useampi eikä kaikki ole yhden hiuskarvan varassa.

Tahdon uskoa elinkeinorakenteemme monipuolistumiseen vaikka juuri nyt se on vaikeaa. Jos alan nähdä uutisissa pienistä insinöörifirmoista, jotka ovat Nokiasta itse lähteneiden perustamia, uskoni vahvistuu. Jos taas saan lukea vain viimeiseen asti palkkalistoilla sinnitelleistä inssiarmeijan layouteista, huoleni kasvaa. Pliis, antakaa minulle toivoa, uskaltakaa hypätä älkääkä palako loppuun.

Vasemmiston kannatuksesta

Vasemmiston kannatuksenkehitys

Viime päivinä Kansanuutiset on kunnostautunut perinteisellä vaaleja edeltävällä persubashauksellaan ja mieleeni tuli vähän selvitellä, mistä moinen kiukuttelu oikein voisi johtua.

Tein pienen Excel-harjoitteen ja sain aikaan oheisen kaavion, jossa kuvataan vasemmiston (SKDL+Vas.)vaalimenestystä 1950-luvulta tänne 2010-luvulle. Trendi on selkeä ja auttaa ymmärtämään miksi siellä ollaan pipo kireällä ja valmiita valehtelemaankin kehityksen kääntämiseksi.

Mitä h-tiä Husein Muhammed tarkoittaa?

Husein Muhammed on nimennyt bloginsa “Maassa maan lailla” ja laatinut kirjan islamin ja suomalaisen kulttuurin yhteiselosta. Uusimman City-lehden artikkelin mukaan hänellä on 3 pääväitettä:

1. Maahanmuuttajat eivät vieroksu suomalaisuutta
2. Islam ei uhkaa suomalaista kulttuuria
3. Ulkomaalaisten ei ole helppoa saada oleskelulupaa

Kuinka kestävät Husun pääväitteet ovat? Tarkemmalla lukemisella ne tuntuvat aika heppoisilta.

Huseinin omaksuma yleislinjaus “Maassa maan lailla” on politiikaksi omaksuttuna yhtä tyhjän kanssa. Lain noudattaminen on itsestään selvää, eikä sen vaatiminen ole mitään poliittista linjanvetoa. Lakia tulee kaikkien noudattaa ja olisi hölmöä vaatia yleislinjanaan esimerkiksi lain noudattamatta jättämistä. Huseinin linjaus on siis nollaluokkaa.

Perinteisempi “Maassa maan tavalla” taasen on varsin pätevä periaate itselle ulkomailla ja vieraille täällä. Husein esittää syytöksen, etteivät sen kannattajat tiedä mikä on maan tapa. Syytös on typerä, sillä eri maissa on eri tavat. Jopa Uudellamaalla on eri maan tapa kuin Pohjanmaalla. Kuitenkin tapojen noudattamisvaatimuksella viitataan yleissuomalaiseen valtakunnalliseen tapaan.

Eräs maan tapa jota pitäisi noudattaa, on pidättäytyä vaatimasta muilta omien erikoisuuksiensa aktiivista kunnioittamista. Tämä onnistuu suurelta osalta maahanmuuttajia erinomaisesti, mutta on eräitä pienehköjä ryhmiä, jotka vaativat erityishuomiota tai joille ryhmän ulkopuolelta vaaditaan erityishuomiota.

Toinen maan tapa, jonka noudattamisella eräät ryhmät saisivat suurempaa sympatiaa osakseen, on lopettaa kahviloissa lorviminen ja kovaääninen keskustelu. Se on täysin lainmukaista, mutta ristiriidassa maan tavan kanssa. Suomalainen tapa on tehokas ja sen mukaan kahvilassa asioidaan kiireettömästi tarpeellinen aika, muttei viedä asiakaspaikkoja yli kohtuuden. Myös äänenkäytössä pyritään huomioimaan muut asiakkaat. En minä lähde kiistämään vapautta toimia näin, se on tarvittaessa kahvilanpitäjän asia, mutta tiedän sen ärsyttävän monia. Esitän vain neuvon, jolla vähentäisi ryhmiin kohdistuvaa antipatiaa.

Alkaakin näyttää siltä, että Husein on rakentanut “Maassa maan tavalla” -ihmisistä olkiukon, jota vastaan argumentoi.

Toinen Huseinin nostama aihe tähän otsikkoon on kielen, kulttuurin ja lakien opetuksen puute. Kysyntä ja tarjonta toimii myös koulutuksessakin. Kielen ja kulttuurin kursseja on tarjolla juuri niin paljon, kuin niille on maksukykyistä kysyntää. Onneksi suuri osa maahanmuuttajista on sellaisia ja hakeutuvat itse sopeutumista edistäviin harrastuksiin. On toki sellaisiakin maahanmuuttajaryhmiä, joilla ei ole varaa tai viitseliäisyyttä hankkiutua tällaisiin, vaan jotka odottavat että suomalainen veronmaksaja toisi kurssit nenän eteen.

Korostan, että suurin osa maahanmuuttajista elääkin maassa maan tavalla, mutta että kipukohdaksi nousevat eräät maahanmuuttajaryhmät, mistä pääsemmekin Huseinin seuraavaan väitteeseen, jonka mukaan islam ei uhkaa suomalaista kulttuuria.

On totta, että suurin osa maahanmuutosta tulee muista kuin islamilaisista kulttuureista ja uskon tarkistamatta Huseinin väitteen, jonka mukaan “muslimien osuus kaikista Suomessa asuvista ulkomaalaistaustaisista henkilöistä on toistakymmentä prosenttia”.

Tekeekö muslimien pieni määrä sitten tyhjäksi islamin uhan?

Mielestäni ei. Kuten aiempana asiaa sivuttiin, on kulttuurissamme jo jouduttu vastakkain islamin motivoimien vaatimusten kanssa. Myös selvästi islamin arvojen motivoimia väkivallantekoja on tapahtunut, vaikkei uskonto olisikaan ainoa tai edes pääasiallinen vaikutin teoissa. Maahanmuuton kanssa tekemisissä olevat (ja myös minuun yhteyttä ottaneet maahanmuuttajat) ovat itsekin huolestuneet muslimien keskuudessa vallitsevista käytännöistä, jotka uhmaavat täkäläistä ihmiskäsitystä. Eräs tällainen vastenmielisenä pidettävä piirre on naisten tiukka sitominen kotiin, jolloin erityisesti musliminaisilla on akuutti syrjäytymisvaara. Tällä kohtaa vaatimus lainnoudattamisesta ei korjaa tilannetta. Tälläkin kohtaa vaatimus maan tapojen noudattamisesta on oikeutettu. Maan tavan mukaan molemmat vanhemmat käyvät töissä ja ovat tekemisissä muun yhteiskunnan kanssa.

Kuten Huseinkin sanoo, maahanmuuttajien enemmistö sopeutuu hyvin ilman suurempia vaikeuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Mielstäni se osoittaa, että vikaa ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa, jos jotkut maahanmuuttajat eivät sopeudu. Jos sopeutumisvaikeudet keskittyvät tiettyihin ryhmiin, on ryhmässä ryhmänä vikaa. Sellaiset ryhmät tulisi pirstoa niin, että siihen kuuluneilla yksilöillä olisi mahdollisuus sopeutua ja sopeutumattomat ajaa pois.

Sattumalta muslimit ovat olleet paljon esimerkkinä ryhmästä, jolla on ollut sopeutumisvaikeuksia ja jonka sopeutumisvaikeuksien kumoamiseen myös maahanmuuttoaktivisti ovat eniten panostaneet. Huseinkin muistuttaa, että lukumääräisesti kyseessä on pieni osa maahanmuuttajista. Tämä pieni osa on kuitenkin ongelmaltaan suurin, joten siksi Husein ei onnistu kuittaamaan islamin valloituspelkoa noin helposti.

Islamin uhka suomalaiselle kulttuurille on siis hyvinkin konkreettinen. Huseinin väite on totuudenvastaisesti kaunisteltua pötyä.

Kolmas Huseinin perusväite koskee viranomaiskäytäntöjä. Sen suhteen maahanmuuttajat ovat toiminnan kohteena, kun edellisten väittämien osalta olivat aktiivisessa roolissa.

Onneksi Maahanmuuttovirasto (Migri) julkaisee tilastoja vuosittain, joten oleskeluluvat, turvapaikat ja karkotuspäätökset on helppo tarkistaa. Migrin tilastojen kohdalla on huomioitava, että se tilastoi karkotuksissa vain tekemänsä päätökset, ei lainkaan niiden toimeenpanoa. Poliisi ei julkaise suoriteperustaisia tilastoja webissä ja tässä iltapäivällä en saanut enää poliisihallituksesta asiasta vastaavia kiinni. Sen osalta joudun siis turvautumaan toissijaiseen tietolähteeseen.

Migrin mukaan vuonna 2009 haki oleskelulupaa 20790 henkilöä ja sellainen myönnettiin 15208 henkilölle, eli pyöreästi 73 %:lle hakijoista.

Migrin mukaan turvapaikkaa vuonna 2009 haettiin 5988 kertaa ja se myönnettiin 1373 henkilölle ja kielteisen päätöksen sai 4335 henkilöä. on huomautettava että valtaosa (1488) kielteisistä päätöksistä perustui Dublin-säännökseen ja 394 hakemusta raukesi hakijan vaikutuksesta. Perusteettomia ja turvallisesta maasta tulevia hakemuksia oli yhteensä 692 kappaletta. Nämä perusteet ovat kaikki “varmoja”, eli hakijaa voidaan pitää kansanomaisesti onnenonkijoina. Harkinnan perusteella kielteisiä päätöksiä oli 388 kappaletta, joita on nyt tässä kontekstissa pidettävä asiallisina.

Yhteensä asiallisia turvapaikanhakijoita oli 1761, joista pyöreästi 78 %:lle myönnettiin turvapaikka.

Oleskeluluvan kohdalla Husein sortuu käsitteiden taakse piiloutumiseen. Kansa tarkoittaa oleskeluluvasta puhuessaan kaikkia niitä hallinnollisia päätöksiä, joiden perusteella ei-kansalainen saa oleskella maassa. On siis tutkittava vielä maasta poistamisia.

Migri kertoo tehneensä vuonna 2009 kokonaista 80 karkotuspäätöstä, mutta toimeenpanosta sillä ei ole tietoa. Koska poliisin tilastoja ei nyt ole saatavilla, perustan jatkossa käsitykseni poliisin ylijohdon julkaisemaan Laittoman maahantulon vastaiseen toimintaohjelmaan. Sen mukaan “Poliisi  pani täytäntöön 998 maasta poistamispäätöstä vuonna 2008.” Terminologian kohdalla pitää olla tarkkana. Poliisin termi “poistamispäätös” on Migrin termeissä sekä karkotus että käännyttäminen yhteensä. Käännyttämisistä on vaikeaa saada tietoa, sillä sen voi ilmeisesti päättää paitsi Migri, myös poliisi ja rajavartiolaitos.

Lähinnä “yleisessä tiedossa” on, että karkotuksia ei juurikaan toimeenpanna ja että joka kerta kun sellaista pannaan toimeen, nostavat rajattomuushörhöt siitä metelin ja osoittavat mieltään. Arvioisin lukumääräksi siis yksittäisiä ennemmin kuin kymmeniä. Mutta myönnän, että juuri tähän hätään minulla ei ole faktaa tämän väitteen tueksi.

Kun oleskeluluvan saa 73 % hakijoista, turvapaikan 78 % asiallisista hakijoista ja asiattomiakaan ei tosiasiallisesti poisteta maasta, niin väitän, että Husein puhuu palturia ja että Suomessa saa helposti ‘oleskeluluvan’ tai kun tarkempia ollaan, niin väitteeni kuuluu “Ulkomaalainen saa oleskella Suomessa liian helposti.”

Kaiken kaikkiaan Husein Muhammedin väitteet ovat köykäisiksi punnittu. Husu, kun tiedän, että luet tämän kuitenkin, niin voisitko avata näin tyhmemmällekin, että mitä helvettiä oikein väitteilläsi tarkoitat?

Sen verran sinua tiedän ja tunnen, että voin vilpittömästi todeta sinulla olevan paljon annettavaa Suomelle ja sen asukkaille. Kadulla kohdatessamme moikkaan hyvää jätkää, enkä mamumannekiiniä. Hyötypotentiaalisi näyttää kuitenkin valuvan hukkaan politiikan ja ihmisoikeusjuridiikan parissa. Väitän jopa että Husein Muhammedin kaltainen menestyvä yritysjuridiikan ammattilainen tekisi paljon enemmän hyvää Suomen muslimivähemmistölle kuin mitä poliitikkona ja maahanmuuttojuristina ikinä teet.

Ympäristöministeriötä ei saa yhdistää maa- ja metsätalousministeriöön

Juuri tulleen tiedon mukaan puolueeni Perussuomalaiset esittää maaseutupoliittisessa ohjelmassaan että maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö yhdistettäisiin luonnonvaraministeriöksi.

Olen eri mieltä.

Ympäristöministeriö hallinnoi maankäyttöä, eli tutummin kaava-asioita. Näillä ei ole mitään tekemistä MMM:n alan kanssa ja siksi moista yhdistämistä ei pidä tehdä.

Ajatuksena luonnonvaraministeriötä en kavahda, mutta ministeriöruletti johtaa moniin muihinkin muutoksiin. Olisi kuitenkin järkevämpää yhdistää nykyiseen ympäristöministeriöön muiden MAL-asioiden  (maankäyttö, asuminen ja liikenne) joukkoon liikenne- ja viestintäministeriöstä liikennettä koskevien asioiden hoito. Luonnonvaraministeriöön tulisi nykyisten MMM:n alojen lisäksi ympäristöministeriöstä luonnonvaroja koskevien asioiden hoito.

Jäljelle jäävälle viestintäministeriölle varmaan löytisi riittävästi puuhaa yksinäänkin, mutta se voitaisiin yhdistää johonkin sopivaan ministeriöön. Olkoonkin, että elektromagneettinen spektri (se jossa mm. radioaallot kulkevat) on tavallaan myös rajallinen luonnonvara.

Muuten en puolueeni maaseutupoliittista ohjelmaa kommentoi, koska en ole sitä vielä lukenut. Tiedotteen mukaan vaikuttaa pääosin asialliselta.

Pohjois-Afrikan tapahtumien vaikutus maahanmuuttoon

Tällä kertaa Tunisiasta alkaneet ja Egyptiin, Libyaan ja Algeriaan levinneet vallankumousaatteet muodostavat eräänlaista epäjatkuvuuskohtaa historiassa ja mahdollistavat kaksi hyvin erilaista skenaariota, joilla on valtava vaikutus Välimeren alueen kehitykseen ja sitä kautta myös muuttovirtoihin.

Jasmiinivallankumoukseksi nimetty kehitys voi johtaa joko jonkin maan kohdalla nykytilanteen lujittumiseen, mutta merkittävämpiä ovat vaihtoehtoiset kehityssuunnat: maallistuneiden diktatuurien sijaan voi syntyä joko aitoja demokratioita tai jotain paljon pahempaa: islamistisia teokratioita.

Odotan paljon ensimmäistä vaihtoehtoa. Historiallisesti aiempiin autokraattien kaatoihin ovat paria poikkeusta lukuunottamatta vaikuttaneet uskonnollisesti motivoituneet vastarintaliikkeet, kuten Iranissa, Afganistanissa, Somaliassa ja muinaisessa Arabiassa (nyk. Saudi-Arabia). Poikkeuksen muodostavat Egyptin kumoukset sekä Baath-puolueen masinoima kumous Irakissa.

Nykyisten diktatuurien lujittuminen kasvattanee vähän väestövirtaa Eurooppaan, mutta islamistinen teokratia käynnistäisi laajan pakolaisaallon. Nousseet kansanjoukot eivät toistaiseksi vaikuta mullahien kiihoittamilta, joten on olemassa mahdollisuus demokratiakehityksen alkamisesta näissä maissa. Se on suotavaa paitsi yleisen vapaudenkaipuun nimissä, myös siksi, että se käynnistäisi taloudellisen kehityksen ja mahdollistaisi myös uskonnollisuutensa vuoksi diktaattoreita pakoon lähteneitä palaamaan.

EU:n ja Suomen tulisikin olla ulko- ja kauppapolitiikassaan aktiivinen tukemaan juuri rauhanomaista kehitystä. Erityisvastuuta sysään vanhoille siirtomaavalloille Ranskalle, Italialle ja Britannialle, joskin Italialta ei voitane odottaa nykyisessä taloudellisessa kriisissään juurikaan panosta. Libya toisaalta ei tällä hetkellä ole kaiketikaan ensimmäisenä luopumassa nykyhallinnostaan.

Euroopan olisi myös valmistauduttava sotilaalliseen kriisinhallintaan, ihan vain varmuuden vuoksi.

Kampanja avattu menestyksekkäästi

Tänään järjestetty vaalikampanjani avajaistilaisuus Espoon Sellossa onnistui yli odotusten! Kirjaston Akseli-sali oli haljeta liitoksistaan kun paikalle ahtautui yli kuusikymmentä kannattajaa kuuntelemaan mm. Jussi Halla-ahon ja Sampo Terhon kannatuspuheenvuoroja.

Vaalipäällikkö Simo Grönroos avasi tilaisuuden kertomalla kampanjan tähänastisesta toiminnasta ja tulevista kuvioista sekä rahankeräyksen tilanteesta. Jussi Halla-aho kertoi yhteisestä taipaleestamme ja maahanmuuttokriittisen liikkeen kehittymisestä Suomessa 2000-luvulla sekä panoksestani siihen. Matias Forss esitteli Helsingin laajentumispolitiikan varjopuolia ja kuntaliitosten kelvottomuuta ratkaista palvelu- ja kuntasektorin ongelmia.

Sampo Terho puhui suomalaisuudesta ja kansallisen kulttuurin merkityksestä. Sampo muistutti myös pitkästä päivätyöstäni liikkeen parissa ja siitä, että linjaani voi luottaa ajan myllerryksissä.

Omassa puheenvuorossani kiitin aivan aluksi maan tavaksi muodostuneella tavalla kaikkia läsnäolijoita, esiintyjiä ja kampanjassa tähän mennessä aktiivisesti toimineita.

Tilaisuus tallennettiin videolle ja kunhan se saadaan prosessoitua, niin esitykset tuodaan Youtube-kanavalleni näkösälle.

Kiitos!

Kampanjanavaus 15.1.2011

Kannattajat, tukijat ja sellaisiksi haluavat ovat tervetulleita kampanjanvaustilaisuuteeni Espoon Leppävaaraan lauantaina 15.1.2011 klo 13 alkaen Sellon kirjaston toisen kerroksen Akseli-saliin. Osoite on Leppävaarankatu 9.

Ehdokkaan lisäksi puheenvuoronsa pitävät:

– vaalipäällikkö FM Simo Grönroos kampanjan käytännön asioista

– FT Jussi Halla-aho

– OTK Matias Forss

– FM Sampo Terho

Loppuun on varattu aikaa yleisön kysymyksille ja puheenvuoroille. Tilaisuus päättyy n. klo 15.

Poliittinen historiani, vaan ei Taisteluni

Viime viikolla Helsingin Sanomissa (30.12.) julkaistiin juttu, jossa povattiin Perussuomalaisille kuusi paikkaa Uudenmaan vaalipiiristä tulevaan eduskuntaan. Olin mainittu yhtenä vahvana läpimenijänä Timo Soinin imussa. Kuvatekstissä oli pienen pieni, mutta kannaltani tärkeä epätarkkuus lauseessa: “Vaikutti nuorempana vuonna 1993 perustetussa Isänmaallinen Kansanliike -järjestössä.” 

Oikein ja väärin. 

Oikein on se, että vaikutin vuonna 1993 Seinäjoella perustetussa IKL:ssä, mutta se oli eri yhdistys, kuin mikä nyt tunnetaan saman lyhenteen kanssa nimellä Isänmaallinen Kansanliike jonka kanssa minulla ei ole ollut mitään tekemistä, ja jonka kanssa en tahdo tulla yhdistetyksi. Epäselvyyden taustalla on monimutkaisen oloinen kuvio, jonka yritän lyhyesti selostaa: 

Vuosina 1993-1998 toimi Isänmaallinen Kansallis-Liitto -IKL- ry (rek.no 167.122) -niminen yhdistys, jonka jäseneksi liityin 1993 lopulla ja joka osaltani päättyi 1998, kun tominta mielestäni kuoli. Tällöin jätin (puolue)poliittisen toiminnan ja aktiivisuus siirtyi Suomen Sisuun. Vuonna 2004 liityin Perussuomalaisiin. 

Nykyinen Isänmaallinen Kansanliike rp/ry on sama oikeushenkilö (rek.no 159.433), kuin myös 1993 Lahdessa perustettu Isänmaallinen Oikeisto ry ja sittemmin nimellä Suomi Nousee – Kansa yhdistyy ry toiminut ja sen jälkeen vielä Suomi – Isänmaa rp:ksi nimensä muuttanut Väinö Kuisman johtama uusnatsivaikutteinen yhdistys. Tämä ryhmän kanssa en ole ollut tekemisissä kuin viileän diplomaattisesti. 

Sekaannuksen siemen tuli siitä, kun vuonna 2006 IKL:n puheenjohtaja käytännössä katsoen “osti” yhdistyksen Kuismalta, tämän vetäytyessä julkisesta toiminnasta. En tunne yksityiskohtia, mutta tiedän sen että jotain taloudellista kompensaatiota Kuismalle tuli luopumisesta yhdistyksen johdosta ja jäsenyydestä. 

Helsingin Sanomat oikaisi asian seuraavana päivänä (31.12).

Koska poliittisesta historiastani on liikkunut internetissä monenlaisia juttuja ja kun Wikipedian artikkelissakin on väärää tietoa, katson aiheelliseksi käydä seikkaperäisesti läpi tähänastisen poliittisen taipaleeni. Bloggaus on pitkä, mutta silti parhaani mukaan tiivistetty. Pohjana on ollut mini-CV, jonka laadin Maassa maan tavalla –teosta varten.  

***

Olen aina aivan pienestä lapsesta asti ollut jollain tavalla yhteiskunnallisesti orientoitunut. Muistan kuinka Legoilla ja Playmobileillä ja muilla 70/80-luvun lelusarjoilla kavereiden kanssa leikkiessämme toin mukaan yhteiskunnallista taustaa varsinaisen “päähenkilöiden” toiminnan oheen. Aikanaan siitä syntyi legovaltioita, jolle kehittyi omaa historiaansa ja sosiaalisia syy-seuraussuhteita. 

Kotini oli kuitenkin täysin epäpoliittinen eivätkä vanhemmat valtion virkamiehinä puhuneet politiikkaa lainkaan. Ainoita muistikuviani on tapahtuma, joka ajoittuu 1983 kunnallisvaaleihin. Olin mukana äänestysreissulla ja näin naapurin sedän nimen listalla. Poistuessamme äänestyspaikalta kysyin innokkaasti isältäni että äänestimmekö naapurin setää. Vastaus oli lyhyt ja selvä: “Emme, koska naapurin setä on vasemmistolainen” (SDP). Minulle tämä tuolloin tarkoitti tien vasemmalla puolella asumista ja hyväksyin vastauksen ilman lisäkysymyksiä. 

Luin lapsena paljon tietokirjallisuutta ja erityisesti maailmanhistoriaa käsittelevää sarjaa. Ne kiinnostivat aitoina tarinoina fiktiota enemmän. Maailmanhistoria näyttäytyi toisiaan seuraavina tapahtumina raadollisena ja vääryyksien täyttämältä ja erityisesti Suomen kohtalo Neuvostoliiton naapurina kosketti. Aikana jolloin veteraanit eivät vielä oikein olleet arvostettuja ja jolloin Neuvostoliiton ohjukset olivat äänekkään vähemmistön mielestä rauhanaseita, ei isänmaallis-oikeistolaista maailmankatsomusta leijaillut ympäristössä avoimesti. Minä omaksuin sen lukemalla vasemmistohapatuksesta vapaassa ympäristössä.

Koulun alettua minusta tuli partiolainen ja partioliike on aina ollut vahvasti kiinni yhteiskunnassa, joskin tiukasti irti puoluepolitiikasta. Partioliike on osaltaan yksi kansalaisyhteiskunnan primus motor. Suomen Partiolaisten määritelmä partiolle alkaa lauseella “Partio on vastavoima ‘Miks mun pitäis’ ja ‘Ei kuulu mulle’ -asenteille” . Partiotoiminta loi arvoperustani ja vaikka en ole enää aktiivitoiminnassa mukana, määrittelen itseni edelleen partiolaiseksi. Ala-asteella eräs parhaimmista kavereistani oli maahanmuuttajan poika vaikka tuolloin ei tällaista termiä vielä ollutkaan ja tuli myöhemmin mukanani partioon. 

Ympäröivän maailman tapahtumat alkoivat kiinnostaa Irakin hyökättyä Kuwaitiin. Kotimaan asiat eivät tuolloin kiinnostaneet, mutta teksti-tv:stä ja uutisista seurasin erityisesti Persianlahden sodan kehittymistä. Varsinainen poliittinen herätteeni tapahtui joulukuussa 1992, kun olin auttelemassa silloisen tyttöystäväni lippukunnan joulujuhlan järjestelyissä ja tuli hetki, jossa jouduin odottelemaan juhlatilan aulassa. Siinä odotellessani lehtivalikoimasta osui käsiin Vaihtoehto EY:lle -tiedotusläpyskä, jonka muistan ottaneeni vähän epäuskoisen huvittuneena käsiini ajatuksella, sillä siihen asti olin kaiketi melko kritiikittömästi hyväksynyt yhteiskunnallisen establismentin näkemyksen Suomen liittämisestä silloisiin Euroopan yhteisöihin ja myös protohopparina “sanoitellut” voimakkaasti siirtolaisuutta tukevia lyriikoita pöytälaatikkoon. 

En vielä tuon lehden lukemisen jälkeen muuttanut kantaani, mutta särön se teki muuten eheään ja viattomaan maailmankuvaan. Poistuessamme paikalta tiedustelin tyttöystävältäni tämän kantaa EY:hyn ja tämä oli ensimmäinen kerta kun kysyin keltään tämän poliittista mielipidettä. Tästä alkoi kiinnostus kotimaan ajankohtaisia ja maan tulevaisuutta koskevia asioita kohtaan. 

Aloin tutkia puolueita ja yleispoliittisia kansalaisjärjestöjä sillä mielellä, että liittyisin johonkin niistä. Mikään ei kuitenkaan vakuuttanut siinä määrin, että olisin ryhtynyt toimenpiteisiin ja niin asia siirtyi eteenpäin. Asiassa oli se hyvä puoli, että saatoin tutustua monipuolisesti eri näkemyksiin ja muodostaa omani ilman minkään puolueen tai organisaation koulutusta ja ohjausta. 

Järjestäytyminen nytkähti eteenpäin kun kesällä 1993 olin Helsingissä seuraamassa judokilpailuja. Lounastauolla näin edessäni olevalla Hakaniemen torilla traktoreita ja Suomen lippuja ja kasan perunaa. Menin uteliaana katsomaan tapahtumaa ja kävi ilmi että joku uusi poliittinen liike jakoi ruokaa laman kourissa nälkää näkeville. Käteeni työnnettiin lehti ja esite ja kehotettiin liittymään. En tietenkään tehnyt sellaista ilman perehtymistä ja palasin kisapaikalle, jossa tutustuin saamaani materiaaliin yhdessä kavereiden kanssa. Isänmaallinen Kansallis-Liitto oli komealta kalskahtava ja kokonaisuuskin vaikutti kiinnostavalta, mutta kuten muutkin puolueet, ei tämäkään vastannut täysin omia ajatuksiani ja asia jäi silleensä. Lisäksi omat varaumani tämän nimistä ja isänmaallisuutta vahvasti korostavaa järjestöä vastaan pitivät vielä etäisyyttä yllä.

(Tekisi mieli analysoida tuo liitto-ohjelma ja sen minuun vedonneet seikat tässä yhteydessä, mutta pitääkseni bloggauksen edes jossain kohtuudessa pituudeltaan, jätän sen myöhemmäksi jos kiinnostusta riittää.) 

Hieman yllättäen asialle piti marraskuussa tehdä jotain kun hyvän ystäväni kanssa väittelimme lukion portailla, hieman pilke silmäkulmassa erinäisistä asioista. Juuri hieman ennen tunnin alkua olimme päässeet väittelemään siitä, kumpi meistä olisi isänmaallisempi ja kun kello ensimmäisen kerran soi, iskin pöytään sinänsä katteettoman väitteen että olisin IKL:n jäsen. Tämä sai kaverini hetkeksi pohtimaan sekä luovuttamaan ja myöntämään minun olevan häntä isänmaallisempi. Kotiin päästyäni minun oli sitten leikattava jäsenhakemus lehdestä, täytettävä se ja vietävä postiin. Nuoren jäsenen liittymis- ja jäsenmaksu 30 markkaa oli tuolloin melko iso raha ja ennen maksamista ja kirjeen sulkemista vietin melko tovin asiaa vielä punniten.

Olin mukana paikallisella tasolla IKL:n toiminnassa, mutta varsinainen aktiivinen vaihe alkoi keväällä 1996 kun avautui mahdollisuus päästä melko kohtuullisella hinnalla Pariisiin kun Front National oli kutsunut järjestön vierailulle. Sen jälkeen minut valittiin järjestön hallitukseen. Tätä ennen olin aktiivipartiolaisena saanut tehtäväksi tehdä ehdotelmia IKL:n nuorisotoiminnan järjestämiseksi ja teinkin muutamia erilaisia esityksiä. Pahaksi onneksi ajattelematon Ajan Suunnan toimitus julkaisi etusivullaan yhden minun nimissäni, ehkä juuri sen hassuimman. Aivan kun siinä ei olisi ollut tarpeeksi, oli mukaan liitetty kuva sotia edeltäneeltä ajalta, sekä suomenkielinen versio kansallissosialistien hymnistä. Sain tietää asiasta vasta liian myöhään, eikä painatusta voitu enää keskeyttää. Tämän seurauksena mm. Wikipediaan on ujuttautunut faktoidi, jonka mukaan olisin vaikuttanut nuorisojärjestö Sinimustissa. Todellisuudessa sellaista järjestöä ei ole edes ollut.

Muista ehdotelmista muistan ”Isänmaallinen Nuoriso – IN”, joka olisi violetin tunnusvärinsä kanssa ollut lähimpänä muita poliittisia nuorisojärjestöjä ja jonka perustava kokouskin ehdittiin pitämään Töölön Ateljé Finnessä. Lisäksi oli tuolloin vähän raakileeksi jäänyt protosisu, jonka eräänlainen lopputulema myöhempi Suomen Sisu on.

Hallitustyöskentely alkoi innolla, mutta muistan hieman turhautuneeni siihen, että varsinaista toimintaa ei saatu kehitettyä. Kävin ahkerasti ulkomailla edustamassa, muun muassa lomilla kesken asepalveluksen. Loppukeväästä 1998 alkoi näyttää siltä, että IKL:n elinkaari alkoi olla ratkaisuvaiheessa ja aloimme erään kaverini kanssa kehittämään ajatusta uudesta kansallisesta nuorisojärjestöstä.

Ajoitus oli hyvä. IKL:n kuolonkorahdus kuului loppukesästä, kun järjestö julistautui yksipuoleisesti puolueeksi, koska oikeusministeriö oli hävittänyt kerättyjä kannatuskortteja. Epävirallisesti oli annettu ymmärtää, että sillä nimellä ei koskaan merkitä puoluetta rekisteriin. Samaan aikaan kehitimme ”Suomalainen nuoriso” –työnimellä olevaa järjestöä Suomalaisuuden Liiton siipien suojissa.

Viimeinen IKL:n kokous oli joskus syksyllä ja 6.11.1998 perustettiinkin Suomen Sisu ry, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi minut hieman yllättäen valittiin. Suomen Sisun alku oli vahvasti erään perustajajäsenen paleokonservatiiviseen maailmankatsomukseen nojaava, mutta kasvu oli silti nopeaa. Kun Sisua sitten vuonna 2000 ryhdyttiin perustamaan uudelleen uuteen muotoon, pääsin asiassa pääasialliseksi vaikuttajaksi ja synnytimme yhdessä muiden aktiivien kanssa modernin kansallismielisen kansalaisjärjestön. Tässä vaiheessa saimme Suomen kansallismielisen liikkeen historian ensimmäisen liberaalihenkisen järjestöjohdon ja samaan aikaan tutustuin myös mukaan tulleeseen Jussi Halla-ahoon

Tätä seurasi myöhemmin kansallisen liikkeen ensimmäinen tunnettu demokraattinen johtajavaihdos ja tätä kirjoitettaessa Suomen Sisun käräjien, kuten hallitusta kutsutaan, jäsenet ovat kaikki perustamisvaiheen jälkeen liittyneitä ja puheenjohtajakin on väljästi näin nykytermein ilmaistuna maahanmuuttajataustainen, mutta sääntöjen edellyttämällä tavalla syntyperäinen Suomen kansalainen. 

Järjestöjohdossa on käytännössä pakko toimia omalla nimellään ja persoonallaan, vaikka tuona aikana ilmapiiri oli aika ahdistava ja monet sittemmin tunnetut ajattelijat kirjoittivat vielä tuolloin nimimerkillä. Aika ajoin kuulimme vakavasta poliittisesta syrjinnästä julkisen sektorin työelämässä ja koulumaailmoissa. Erityisesti akateemisten ihmisten poliittisia vapauksia rajoitettiin voimakkaasti. Itse olen vältellyt julkista sektoria ja ollut aina yksityisellä sektorilla, enkä yhtä tapausta lukuun ottamatta kokenut poliittista syrjintää työelämässäni. Voi olla, että julkinen kansalaisjärjestövaikuttaminen saattoi sulkea joitakin ovia edessäni, mutta onneksi vaihtoehtoja aina riitti.

 Yhtenä merkittävimpänä yhteiskunnallisena saavutuksenani pidänkin poliittisen ilmapiirin vapautumista, sillä nykyään isänmaallisuus ja maahanmuuttokritiikki eivät ole vain sallittuja mielipiteitä, vaan jopa keskeisiä valtakunnallisia keskustelunaiheita, josta jokaisella tulisi olla jonkinlainen mielipide.

Sisun perustamista seurannut kymmenvuotinen jakso omaa yhteiskunnallista historiaani on lähestulkoon yhtä kuin Suomen Sisun historia, joten en käsittele sitä nyt, vaan jätän sen (toivottavasti) joskus julkaistavan Sisun historiikin asiaksi. Sisu on metapoliittinen järjestö ja sen sisässä käytiin 2000-luvun alussa keskustelua siitä, että tulisiko pysyä kokonaan puolepolitiikan ulkopuolella vai mennä mukaan vaikuttamaan. Kun yhteisymmärrys poliittisen vaikuttamisen välttämättömyydestä asiamme edistämiseksi oli saavutettu, alkoi keskustelu siitä, että pitäisikö liikkeellä olla oma puolue vaiko vaikuttaa olemassa olevien kautta. Myös ajatusta Sisun järjestymistä sellaisenaan puolueeksi pidettiin jäsenistössä esillä, mutta johdossa katsoimme että Sisun kaltaiselle sitoutumattomalle kansalaisjärjestöllekin on oma paikkansa. Ensin pääasiassa hahmoteltiin uutta kansallista puoluetta, mutta lopulta päädyttiin siihen, että rintaman on oltava leveä ja vaikutusta on tapahduttava läpi puoluekentän. Tätä varten kuitenkin tarvittiin yksi painostuspuolue, jonka uhka muuttaisi muitakin.

Perussuomalaisten tuolloin tuoreehko puheenjohtaja Timo Soini oli jo pari vuotta aiemmin julkisuudessa linjannut näkemyksiään Suomeen tarvittavasta ”oikeistopopulistisesta” puolueesta ja muutenkin pieni ja sisukas puolue vaikutti sopivalta tuohon tarkoitukseen kasvatettavalta. Olin tarkkailijana kesällä 2004 Järvenpäässä Perussuomalaisten kokouksessa ja siellä tiedusteltiin halukkuuttani lähteä ehdolle kunnallisvaaleihin. Espoossa oli vielä niin erinomainen tilanne, että vaalit käytäisiin Espoon Sitoutumattomien rintamassa, joten minun ei tarvinnut osallistuakseni sitoutua puolueeseen. Vaalikampanjan aikana tutustuin paremmin puolueen ihmisiin ja johtohahmoihin ja vaalien jälkeen liityin puolueeseen.

Tässä välissä ehdin tekemään ensimmäisen valtakunnallista julkisuutta saaneen tekoni, kun julkaisin kohua herättäneet Muhammed-piirrokset alkuvuodesta 2006. Kuvien julkaisua seurannut mediamyllytys oli raskasta, mutta preppasi hyvin tulevaan. Näihin aikoihin ajoittuu silloisen työnantajani, monikansallisen tietoturva-alan pk-yrityksen toimintojen siirto pois Suomesta. Tässä yhteydessä poliittinen aktiivisuuteni vaikutti ulkomaalaisen työnantajan suhtautumiseen, ja jouduin muun muassa jälkikäteen peräämään saataviani Palkkaturvan kautta.

Osallistuin myös vuoden 2007 eduskuntavaaleihin, jonka kampanjan aikana kohtasin vielä kilpailijoiden suunnalta paljon ennakkoluuloja ja sokeaa tuomitsemista, mutta onneksi myös muutamia aidosti ajattelevia ihmisiä, jotka olivat valmiita tarkistamaan omaa kantaansa. Muutamat kilpaehdokkaat tulivat loppumetreillä toteamaan olleensa aiemmin väärässä minun (ja kaltaisteni) suhteen. Perussuomalaiset menestyikin hyvin ja vielä ennakkoäänten perusteella näytin tulevan valituksi, mutta äänisaalis jäi lopulta 360 äänen päähän valituksi tulemisesta. Ensikertalaiselle se oli kuitenkin hyvä saavutus ja nyt olen varakansanedustaja. 

Sisulaisten eduskuntavaalimenestyksen seurauksena alkoi jo ilmetä orastavaa julkista keskustelua maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmista, mutta aihe pysyi edelleen marginaalissa. Myös vihamielisyyksiä saatiin edelleen kohdata ja näitä raamattua lukevia piruja putkahti esiin yllättävistäkin paikoista. Jouduin tarkistamaan arvostustani monen älähtäneen kohdalla. 

Kunnallisvaaleissa 2008 kannatukseni moninkertaistui ja tulin valituksi toiseksi eniten ääniä saaneena perussuomalaisena Espoon kaupunginvaltuustoon. Muualla Suomessa sisulaiset ja muut kriitikot menestyivät erinomaisesti ja pienten käynnistyskipujen jälkeen julkinen keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on lähtenyt käyntiin ja hiljalleen oikeaan suuntaan. Nykyään näillä mielipiteillä ei enää kohtaa silmitöntä ja kiihkomielistä, lähes uskonnonomaista vastarintaa. Pienen totuttelun jälkeen ihmiset ovat valmiita ainakin yrittämään keskustelua, mutta tässä Suomi tarvitsee vielä vetoapuamme.