Tag Archives: Anders Chydenius

Ehdokkaanne 2011 eduskuntavaaleissa

Posted on by

Eduskuntavaalitiedote 21.4.2010
 
Hyvät ystävät, kannattajat, tukijat ja lukijat! Ilmoitan asettuvani ehdolle kansanedustajaksenne 2011 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä Perussuomalaisten ehdokkaana.

Poliittinen linjani on monille tuttu. Olen politiikassa yhteiskunnallisesti perustavanlaatuisten kysymysten vuoksi. Edustan kansallismielistä ja isänmaallista maailmankatsomusta. En ole jakamassa euroja eri eturyhmille, vaan puhun periaatteellisista linjauksista ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Tavoitteeni on turvata suomalaisen Suomen tulevaisuus eurooppalaisessa Euroopassa.

Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa on itsenäinen, hyvinvoiva ja turvallinen kansankunta, jossa arvostetaan vapauksia ja vastuuta, klassisia hyveitä ja kansanvaltaa. Kansakunta hallitsee valtiotaan, eikä toisin päin ja vapauteen käsitetään laaja kirjo mahdollisuuksia, eikä toisten velvollisuuksia. Haluan rakentaa Suomesta tällaista länsimaista sivistysvaltiota, jossa vallitsee varsin kohtuullinen verotus, vapaa vaihdanta ja yleinen kunnioitus näille periaatteille rakennettua yhteiskuntaa kohtaan.

Poliittiset kysymykset

Käytännössä tulevan vaalikauden keskeisimmät kysymykset ovat nykyisen järjettömän ja vahingollisen maahanmuuttopolitiikan oikaisu ja yhteiskuntaa rikkovan monikultturismin vaimentaminen. Olennaisesti näihin liittyy kansalaisvapauksien jatkuvan kaventamisen keskeyttäminen ja menetettyjen vapauksien palauttaminen. Erityisesti mainitsen sananvapauden sekä aseiden hallussapidon.

1. Maahanmuuttopolitiikka

Laajoille kansalaispiireille on jo käynyt selväksi, että Suomen harjoittama maahanmuuttopolitiikka on vailla ajatusta, ymmärrystä ja kansalaisten luottamusta. Nykyisestä linjasta vastaavat kaikki hallituspuolueet, myös ne, jotka ovat tilapäisesti oppositiossa. Harjoitettuun politiikkaan ei saada korjausta äänestämällä keskustaa, kokoomusta, sosialidemokraatteja, vihreitä, ruotsalaisia tai vasemmistoa, vaikka kaikki puolueet tulevat listoillaan tarjoamaan järkivaihtoehtoja tai sellaisiksi nimeämiään.

Muistikatkoksista kärsivä pääministeri Vanhanen juuri vakuutti Astrid Thorsin linjalla olevan koko hallituksen tuen ja Jutta Urpilainen on tunnustanut sinänsä räväkän ”maassa maan tavalla” -avauksensa retoriseksi tempuksi. Ainoastaan yhdellä puolueella on selvä ja ristiriidaton linja maahanmuuttopolitiikkaan. Vain Perussuomalaiset kulkevat yksillä rattailla.

2. Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuus monesti nähdään kiinteänä osana maahanmuuttoasioita ja ikään kuin ylhäältä annettuna luonnonlain kaltaisena asiain tilana, mutta todellisuudessa se on samanlainen poliittinen valinta kuin mikä tahansa muukin. Monikultturismi pyrkii tarkoituksellisesti hajottamaan omaehtoisesti syntyneet yhteisöt, kuten kansallisvaltiot, keskenään kiisteleviin ryhmittymiin, joita ei yhdistä muu kuin maantieteellinen läheisyys. Nykyisessä tilanteessa suorastaan kuvottaa se, että valtio on ryhtynyt ajamaan monikultturismia ja käyttää siihen meidän verorahojamme. Julkisyhteisön tulee olla omiin perinteisiinsä nojaava arvoneutraali toimija eikä yhden tai useamman poliittisen ideologian bulvaani.

Monikultturismin seurauksena yhteiskunta menettää yleisen normijärjestelmänsä, johon koko yhteiskunnan lainsäädäntö perustuu. Monikulttuurismin avulla ovat hallitsijat kautta aikojen muokanneet hallittaviaan ja rikkoneet näiden yhteisöjä kilpaileviin ryhmiin toistamalla vanhaa roomalaisten ”hajota ja hallitse” -menetelmää. Nostamalla toisistaan poikkeavien ja eristyneiden ryhmien ja alakulttuurien arvot samalle tasolle luodaan pohjaa tulevaisuudelle, jossa omalakiset yhteisöt ovat ulkopuolisen arvostelun ulottumattomissa. Keskenään hajanaiset ryhmät on helppo alistaa määrätietoisen ja aggressiivisen politiikan alle, kuten totalitaristisen islamismin.

3. Vapaus ja oikeudenmukaisuus

Tunnuslauseeni on ”vapaus, vakaus, vauraus” ja nämä käsitteet ovat lähiajan poliittisen tavoitteeni: kansallisen solidaarisuuden, kansanvaltaisuuden ja vapaan sekä vahvan kansalaisyhteiskunnan taustalla. Näillä tavoitteilla luodaan edellytykset vapaudelle ja vakaudelle ja mahdollistetaan vaurauden kasvu. Kansallinen solidaarisuus ja kansanvaltaisuus lannistavat sosiaalisten ristiriitojen ja jännitteiden syntymistä.

Kansallinen sanomani kytkeytyy myös näihin ihanteisiin. Kansallisvaltio on vastaus etnisten ristiriitojen ennaltaehkäisyyn. Olemassa olevien esimerkkien valossa monikulttuurinen yhteiskunta ei voi olla yhtä aikaa sekä vapaa että vakaa. Vakaa monikulttuurinen yhteiskunta on johdettu rautaisella poliittisella johdolla Neuvostoliiton, Jugoslavian tai monen muun (onneksi) kaatuneen diktatuurin tapaan. Poliittisen otteen heltyessä piilossa kasvaneet jännitteet purkautuvat väkivaltaisesti. Muodollisesti vapaassa monikulttuurisessa yhteiskunnassa etniset ristiriidat tulevat ilmi avoimesti ja tämän tuosta ne poksahtelevat kahakoiksi ja pienkonflikteiksi, kuten Yhdysvaltojen ja Ranskan lähiöissä. Yhteisesti luotu kulttuuri on yhteiskunnan edellytys.

Valitettavasti länsimaissa on havaittavissa kehityskulkuja, joissa monikulttuurisuutta rakennetaan yhtä aikaa poliisivaltion kanssa. Sanavapautta rajoitetaan ja julkisuudessa esitetään arvovaltaisiakin kannanottoja sensuurin puolesta ja nimimerkkejä vastaan. Valtio on rakentanut (huonosti toimivan) teknisen ratkaisun, jota tarvittaessa voidaan käyttää minkä tahansa sanoman, viestin tai verkkosivun sensuroimiseksi kansalaisilta. Kaupalliset toimijat ovat nöyrtyneet viranomaismielivaltaan.

Meidän on puolustettava sananvapauttamme, eikä vain omaamme vaan koko yhteiskuntamme.  Sananvapaus on tärkein monista vapauksistamme, ilman sitä meillä ei ole muitakaan vapauksia. Sanavapauden varaan on rakennettu koko länsimainen sivistys aina valistuksen ajasta lähtien. Nyt edessämme on uusi pimeys joka hyvin kouriintuntuvasti on rajoittamassa oikeuksiamme sanan, omatunnon, ilmaisun, vakaumuksen, uskonnon, elinkeinon ja sivistyksen suhteen. Vapauttamme uhkaavalle fundamentalismille ei tule antaa tuumaakaan periksi.

Oikeudenmukaisuus on yhteisön olemassaolon perusta. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, eikä kukaan kunnioita epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa. Tuolloin liian helposti epäkunnioitus kohdistetaan toisiin ihmisiin, minkä seurauksista on lukemattomia surullisia esimerkkejä. Oikeudenmukaisuuden lähtökohta on, että kukin saa ansionsa mukaan. Mahdollisuus elää toisten vaivannäöstä ilman hyväksyttävää syytä on riistoa ja loisimista, tapahtui se sitten herrana tai veroelättinä.

”Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi” totesi Anders Chydenius teoksessaan Kansallinen voitto vuonna 1765.

 4. Asepolitiikka yhtenä yhteiskunnallisen vapauden ilmaisimena

Kuten kaikki tiedämme, suomalainen aseharrastaja on elänyt lainsuojattomassa tilassa muutaman viime vuoden ajan. Suorastaan hämmästyttävällä tavalla 600 000 mihinkään syyllistymätöntä ammunnan ja metsästyksen harrastajaa sekä asekeräilijää ovat päätyneet poliitikkojen, median ja virkamiesten sylkykupeiksi ja kiusanteon kohteiksi. Poliittiselle eliitille laillisten aseiden ja aseharrastajien demonisointi on helppo ja tehokas keino kääntää yleisön katse pois sellaisista asioista, jotka oikeasti vaikuttivat tragedioissa.

Median ja poliitikkojen toimintaa ikävämpää on kuitenkin viranomaismielivalta, viranomaisen kun pitäisi perustuslain mukaan noudattaa kaikessa toiminnassaan tarkoin lakia. Suomen historiassa on sortokausiksi nimettyjä ajanjaksoja, jolloin valtiovalta antoi lakia rikkovia määräyksiä. Tuolloin viranomaiset usein valitsivat määräyksen vastaisen, mutta lainmukaisen toimintatavan ja saivat vastata oikeamielisyydestä vapaudellaan, kun valtio vangitsi ja karkotti Siperiaan rehellisiä virkamiehiä. Virkakuntaan on palautettava nöyristelemätön kansalaisia palveleva laillisuushenki.

Viranomaisten lipsuminen yhdessä asiassa johtaa pian lipsumiseen toisessakin. Voitko olla koskaan varma, että valtio tai sen edustaja tietää sinua paremmin, mikä on sinulle hyväksi? Hyvä hallinto toimii kansalaisten eduksi noudattaen lakia. Tapa, jolla uutta ampuma-aselakia on valmisteltu, on kaikilta osiltaan irvikuva hyvästä hallintotavasta. Yhteiskunnan tilan ilmaisimia on useita, mutta suhtautuminen kansalaisten aseisiin on paljastavimpia ja juuri nyt ajankohtaisin.

”No free man shall ever be debarred the use of arms” kirjoitti Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen laatija ja kolmas presidentti Thomas Jefferson 1776 esityksessään Virginian perustuslaiksi, jota usein jatketaan edelleen Jeffersonia kreditoiden: ”The strongest reason for the people to retain the right to keep and bear arms is, as a last resort, to protect themselves against tyranny in government”.

Mahdollisuudet

Maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva kansanliike on saanut paljon huomiota ja sen omaksumien näkemysten kannatus on kasvanut tutkitusti. Myös Perussuomalaisten kannatus on kasvanut voimakkaasti edellisistä vaaleista. Uudenmaan vaalipiirissä laskennallisesti jo nyt on odotettavissa kolme paikkaa ja neljäkin on täysin realistinen ja hyvän kampanjan saavutettavissa. Voitto on käsin kosketeltavissa.

Oman kannatukseni kasvu on nyt kantanut hyvällä äänimäärällä Espoon kaupunginvaltuustoon ollessani heti Timo Soinin jälkeen toinen valittu perussuomalainen. Edellisten eduskuntavaalien seurauksena olen tällä hetkellä varakansanedustaja. Saatu kokemus ja kasvaneet voimavarat siivittänevät nyt pitkälle.

Vaalimatemaattisesti jonkinlaista osviittaa antaa Sampo Terhon Uudellamaalla saama 2129 äänen kannatus eurovaaleissa, mutta tässäkin pitää muistaa eurovaalien tavallista alhaisempi äänestysaktiivisuus. Toisaalta äänestettävissä olevia ehdokkaita oli vaalien valtakunnallisesta luonteesta johtuen enemmän.

Käytännön asiat

Lähtökohta on hyvä, mutta valituksi tulo vaatii vielä paljon työtä. Enemmän kuin mitä yksi ihminen voi tehdä. Vakiintuneeseen porukkaan tarvitsemme mukaan tekijöitä monenlaiseen tehtävään. Meille on kehittynyt hyvä henki ja kaikenlainen erityisosaaminen, joka voisi olla hyödyksi, on tervetullutta. Emme ehkä osaa kuvitellakaan kaikkea, mutta asiantuntijat itse tietänevät kuinka voisivat auttaa. Näissä vaaleissa myös varainkeruuseen ja sen oikeaan tapaan on kiinnitettävä erityishuomiota. Sen suhteen apu on erittäin tervetullutta jo nyt.

Kokemuksesta tiedämme, että vaalitapahtumiin tarvitaan väkeä kuten mainosten jakamiseenkin. Varsinaisen kampanjan aktiivivaiheen aikana on hyvä jakaa tehtäviä jaksamisen vuoksi. Pienetkin asiat auttavat, kuten ehdokkuudestani kertoen tutuille ja tuntemattomille, toreilla, verkkokeskusteluissa ja arkielämässä. Henkistä tukea ei koskaan ole liikaa ja voit esimerkiksi helposti liittyä kannattajaksi Facebook-sivulleni, jossa kampanjan edistymisestä tiedotetaan.

Espoon kunnallisvero 8,4 %:iin?

Posted on by

Päivän Kauppalehti ruotii aluepolitiikan kustannuksia keskiviikon ”metsäsokin” jälkimainingeissa. Huomasin myös Husein Muhammedin käsittelevän alueellistamista uusimmassa merkinnässään. Aihepiiri on merkityksellinen kunnallispolitiikan kannalta, vaikka päätöksistä vastaakin ensisijassa valtio.

Teknillisen korkeakoulun tuotantotekniikan professori Esko Niemen mukaan aluepolitiikka on paitsi kallista ja epäekologista myös äärimmäisen epäoikeudenmukaista taajamien asukkaiden näkökulmasta. Aluepolitiikan kustannuksiksi veronmaksajille on laskettu 7 miljardia euroa ja Kauppalehti vertaa summa kunnallisveroon laskien, että sillä rahalla voisi laskea Suomen keskimääräistä kunnallisveroa kymmenellä prosenttiyksiköllä nykyisestä 18,4 %:sta. Meillä Espoossa nykyinen kunnallisvero on 17,5 %.

Aluepolitiikan suurimmat maksajat ovat Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Päijät-Häme, ja suurimmat saajat puolestaan Ahvenanmaa, Kainuu, Pohjois-Karjala ja Lappi. Pitää korostaa, että kysymys on todellakin politiikasta eli poliittisesti valitusta linjasta eikä mistään vaikutuspiirimme ulkopuolella olevasta. Tämän menoerän johdosta suomalaisilla on Euroopan huonoinpiin lukeutuva ostovoima ja korkeimpiin kuuluva veroaste. Jokainen osannee päätellä, millaisia seurauksia tästä on kullekin. Taloudellisesta ahdingosta seuraa monenmoista sosiaalista ongelmaa.

Aluepolitiikka on yksi surullinen esimerkki, jossa hyvää tarkoittaen tehdäänkin karhunpalvelus. Maahanmuuttajien hyysäämisestä kirjoitin aiemmin. Eivätkä nämä ainoita ole, mutta asioita on käsiteltävä yksi kerrallaan.

Niemi muistuttaa aluepolitiikan olevan paitsi kallista, myös epäekologista ja epäoikeudenmukaista taajamien asukkaiden näkökulmasta. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kuinka paljon ihmiset saavat kustantaa omaa elämäänsä toisten työstä. Tärkeä muistutus on, että ihmiset saavat valita asuinpaikkansa mielensä mukaan, mutta valinta ei anna oikeutta vaatia muita maksamaan kunkin omasta valinnasta. Ihan kertauksena lainaan jälleen Anders Chydeniusta:

”Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi.”

Kuten vuosisadan verran aiemminkin, on ”riisto” poliittisia linjajakoja tekevä. Keskustelua käydään siitä, että kuinka paljon tekemätön saa riistää tekijää itsensä elättämiseen. Asetelma on sama kuin teollisena aikakautena, mutta näennäisesti se on kääntynyt ylösalaisin. Jos 1800-luvulla työtätekemätön porvari riisti työtätekevää proletariaattia, riistää 2000-luvulla työtätekemätön prekaari työtätekevää veronmaksajaa. Se on epäoikeudenmukaista, mutta tätä ei ymmärretä perinteisesti sorrettujen puolta pitäneissä joukoissa. Juicen sanoin ”Kun herra se tehdään rengistä, se ei piittaa vanhasta jengistä.”

Muualla Suomessa kunnat taistelevat epätoivoisesti menojen ja tulojen epäsuhtaa vastaan ja hakevat armonaikaa liittymällä toisiinsa. Syypää kuntasektorin ongelmiin on Helsingissä, tarkemmin sanottuna valtion keskushallinnossa. Oikeasti kuntien ongelmana ei ole koko tai asukasluku, vaan valtion kontrolli ja määräysvalta. Lainsäädännöllä kunnille on kasattu koko ajan uusia tehtäviä ja vastuista ja ”korvattu” velvoitteita sitten erilaisin siirtosummin. Tässä asia kytkeytyy jälleen aluepolitiikkaan. Minusta kuntasektorin ongelma ei siis ole kvantitatiivinen, vaan kvalitatiivinen. Ratkaisu olisi vähentää valtion kontrollia ja kuntien tehtäviä. Kun kunnat saavat itse päättää palvelutasostaan ja varainkeruustaan, on tulojen ja menojen tasapainottaminen paljon helpompaa. Ehkä Chydenius oli tässäkin aikaansa edellä.

Maahanmuuttajien hyysäys on karhunpalvelus kaikille

Posted on by

Viime aikoina on eri medioissa käsitelty monikulttuurisuuden ongelmia kiitettävällä tavalla. Joskus pari vuotta sitten en pystynyt kuvittelemaankaan, että asiasta käytäisiin julkista keskustelua. Jussi Halla-aho oli Radio Rockissa (mp3), Iivi Anna Masso kirjoitti Suomeen ujutettavasta apartheidista ja putkimiehenrouva Päivi Lipponenkin esitti joitakin epäileviä kysymyksiä koskien lähinnä yksilön identiteettiä, mutta erehtyy tarjoamaan väärää ratkaisua.

Päivi Lipponen kirjoittaa ”Kotouttamiseen on panostettava enemmän, jotta maahanmuuttajataustaiset ihmiset pääsevät täysivaltaisiksi kansalaisiksi”, mikä ei voisi olla suurempi karhunpalvelus. Kaikkinaiset julkiset toimet ja panostukset ovat hyysäystä, jonka seurauksena integroituminen estyy. Paitsi että julkiseen panostukseen käytetyt rahat ovat pois yhteiskunnan palveluista tai veronmaksajien kukkarosta, lamauttaa se maahanmuuttajan vähäisenkin yritteliäisyyden itsestä lähtevään integroitumiseen. Kunkin oma asenne on kuitenkin ehdottoman ratkaiseva tekijä sopeutumisessa.

Suomen erikoisuus ja kilpailuvaltti ei ole korkea palkkataso, kohtuullinen verotus tai hyvä ilmasto. Ei edes helposti omaksuttava kieli tai helppo työllistämiskynnys. Suomen kilpailuvaltti on yksikulttuurisessa ennustettavassa ja hyvinvoivassa yhteiskunnassa. Siksi meidän on varjeltava kilpailuvalttiamme ja suojeltava sitä turmelevalta monikulttuurisuudelta, joka tekee yhteiskunnasta ennustamattomasti käyttäytyvän ja romuttaa hyvinvointivaltion perustan.

Suomen asema vakaana ja demokraattisena pohjoismaisena hyvinvointiyhteiskuntana ei ole itsestäänselvyys. Se on tulosta meitä edeltäneiden sukupolvien ketjun uurastuksesta ja uhrauksista. Se on saavutus, jota meidän tulee ylläpitää. Yhteiskunnallinen vapaus, oikeudenmukaisuus ja heikoimmistakin huolen pitäminen ovat vahvan kansallisvaltion etuoikeuksia.

Tässä yhteydessä lainaan mielelläni erästä Euroopan varhaisimmista vapauden ja demokratian puolestapuhujista, suomalaista taloustieteilijä Anders Chydeniusta, joka julkaisi jo vuonna 1765 teoksensa Kansallinen voitto, jossa hän puhuu työperäisestä maahanmuutosta seuraavaa:

”En myöskään pidä sitä perustetta pätevänä, että työn suorittavat maahan tilatut ulkomaalaiset. Sillä jos heidät yhteiskunnan runsailla kustannuksilla on voitu houkutella maahan tekemään työtä vähemmän kannattavassa elinkeinossa, niin heitä olisi muuttanut tänne tuhansittain ilman vähintäkään rasitusta valtakunnalle, jos he vain olisivat saaneet vapauden elättää itseään miten parhaiten taitaisivat, s.o. harjoittaa sitä elinkeinoa, jossa he eniten olisivat lisänneet kansakunnan todellista voittoa.

Niin pian kuin ulkomaalaisia kerran on kutsuttu valtakuntaan, niin terve politiikka vaatii hankkimaan suurimman hyödyn heidän työstään, ja se tapahtuu kieltämättä siinä elinkeinossa, mikä parhaiten palkitsee harjoittajiaan, mutta ei suinkaan sellaisilla työaloilla, missä heitä on elätettävä valtion ja yleisön rasitukseksi. Edelliset he hakevat itse, jälkimmäisillä he eivät pysy muuten kuin pakosta, ja köyhyys tulee vihdoin siellä heidän muuttopalkakseen.”

Lipposen tarjoama yhteiskuntavetoinen kotouttaminen ei tee kenestäkään täysivaltaista kansalaista, kuin korkeintaan juhlapuheissa ja paperilla. Todellisuudessa hyysääminen rampauttaa yksilön ja johtaa syrjäytyneen osaan yhteiskunnan sivuraiteelle toisten elätiksi. Täysivaltaiseksi jäseneksi suomalaiseen yhteiskuntaan pääsee samaa reittiä kuin kaikki muutkin: omaksumalla suomalaisen koulusivistyksen sisällön, yhteiskunnan jakamat arvot ja yhteiskuntaa rakentavalla toimeliaisuudella joko yrittäjänä tai yksityisellä sektorilla työntekijänä. Julkinen sektori ei kelpaa maahanmuuttajalle reitiksi täysivaltaiseksi kansalaiseksi.

Miksi?

Nyt tällä kertaa menemättä sen syvemmälle julkisen sektorin verorahoitteisuudesta johtuvaan elätin asemaan, korostuu asia maahan muuttaneen yksilön kohdalla. Täysivaltaisuus yhteisössä ei ole muodollinen tai juridinen kysymys vaan muiden yksilöiden suhtautumisesta muodostuva sosiaalinen asema. Yhdistelmä maahanmuuttaja ja julkinen sektori on itsessään monelle joitakin epäilyksiä synnyttävää, jotka voidaan sitten kumota tai vahvistaa. Julkinen sektori on taipuvainen työllistämään työllistettäviä, mutta työllistämiskyvyttömiä erilaisiin triviaaleihin paperinpyöritystehtäviin. Tällaista ”työtä” ei yhteisössä arvosteta ja siksi on karhunpalvelus uskotella maahanmuuttajalle työn julkisessa paperinpyöritystehtävässä olevan väylä yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

Tätä ei kumoa sekään seikka, että julkisellakin sektorilla on myös paljon ihan oikeaa konkreettista ja hyödyllistä työtä tekevää. Jos maahanmuuttaja onnekseen sattuu tällaisen paikan saamaan, on se hyvä juttu. Yksityisellä sektorilla kuitenkin täsmälleen saman työn tekeminen olisi vielä parempi, koska yhteisön muiden jäsenten silmissä riski arvostaa paperinpyörittäjää on käytännössä olematon.

Erikseen minun lienee syytä korostaa, etten nyt arvota eri sektorin töitä sinänsä, vaan tarkoituksenani on kuvailla, miten yhteisön jäsenet tapaavat asiaan suhtautua. Työnantajan sektorista riippumatta oikea työ on arvokasta, mutta yksityisellä sektorilla ei ole tapana pitää palkkalistoillaan yksilöitä, joiden panosta ei tarvita.

Aiemmin edellä mainitsemassani teoksessaan Chydenius asettelee oivallisesti:

”Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi.”