Sellon murhat nostavat taas paljon puhetta ilmoille ja varmaa on että uhreiksi eivät jää vain surmansa saaneet, vaan taas koko joukko viattomia kansalaisia.
Selvyyden vuoksi syyllisyys jakautuu seuraavassa järjestyksessä:
- Ibrahim Shkupolli
- Julkinen valta:
- Oikeuslaitos, sillä moisen moninkertarikollisen tulisi istua vankilassa.
- Maahanmuutosta vastaavat, sillä rikollisen ulkomaalaisen ei tulisi olla Suomessa laisinkaan.
- Lainsäätäjä, joka ei ole edellämainittuja lailla pakottanut järkevään toimintaan.
- eikä muille
On siis vääryys vaikeuttaa asiaan täysin ulkopuolisten ihmisten, kuten esimerkiksi kunnollisten ammunnanharrastajien elämää.
* * *
Yhteiskunnallinen tila alkaa olla siinä pisteessä, jossa kansalaiset eivät voi enää luottaa turvallisuuttaan julkisen vallan hoitoon. Sen myönsi jo poliisiylijohtaja Mikko Paaterokin. On siis ehdottoman tärkeää, että aselakia ja -käytäntöjä uudistetaan pikaisesti niin, että kunnon kansalaisilla on oikeus itsepuolustuksekseen kantaa piilotettuna ampuma-asetta julkisilla paikoilla.
Piilotetun aseen kanto-oikeudesta turvallisuutta lisäävänä ja henkirikoksia vähentävänä tekijänä on paljon hyviä kokemuksia. Vastaavasti aseisiin vainoharhaisesti suhtautuvissa jurisdiktioissa tilanne on paljon surkeampi.
Hyvää Uutta Vuotta!