Tiedote: Olen ehdolla kevään 2019 eduskuntavaaleissa Uudellamaalla

Aikamme ja läntisen naapurimaamme tapahtumat ovat osoittaneet, että kansallismieliselle politiikalle on tarvetta ja luultavasti lähitulevaisuudessa tulee vastaan se kriittinen piste, jolloin kansakuntamme suunta ja kehitys on vielä mahdollista oikoa takaisin terveen, vapaan ja turvallisen yhteiskunnan suuntaan. Minulla onkin suuri kunnia kertoa, että minut on valittu Perussuomalaisten Uudenmaan vaalipiiristä ensi kevään eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi.

Vaikka vielä reilu vuosi sitten keväällä ajattelin vetäytyä, puolueemme nykyistä puheenjohtajaa lainatakseni, “maahanmuuttokriittisen liikeen grand old maninä” taustavaikuttajaksi, en ole voinut mitään velvollisuudentunnolleni ja sille vakaalle uskolle, että tämä maa tarvitsee kaltaisiani pitkän linjan työmyyriä, ihmisiä, joiden aate ja usko ei horju henkilökohtaisen edun houkutusten edessä.

1990-luvun lopulta saakka olen sinnikkäästi tehnyt työtä Suomen, suomalaisten ja suomalaisuuden hyväksi. 20 vuotta sitten olin perustamassa Suomen Sisua, tuon jälkeen olen toiminut aktiivisesti Perussuomalaisissa ja Perussuomalaisissa nuorissa.

Palvelen äänestäjiäni jo kolmatta kautta Espoon kaupunginvaltuustossa ja olen toiminut Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana sekä osallistunut kohtalaisella menestyksellä eduskuntavaaleihin ehdokkaana. Julkisuudessa olen vuosien varrella ollut niin poliitikkona kuin Suomen Sisun entisenä puheenjohtajanakin, välillä varsin kuohuvissakin yhteyksissä.

Vaikka itseltäni on vielä jäänyt kansanedustajuus saavuttamatta, on minun ja kaltaisteni sisukas työ kantanut hedelmää, olemme tuoneet maahanmuuttokriittisyyden osaksi päivänpolitiikkaa ja saavuttaneet kansallismielisille vaikuttamisen kanavia, jotka vielä kymmenen vuotta sitten olivat vakaa tavoite, mutta kuitenkin vain kaukainen ja ujo unelma

Toivon, että voin omalta osaltani olla tekemässä Perussuomalaisille ennennäkemättömän vaalituloksen, jotta siellä, missä Suomen lakeja säädetään, ei voida enää meitä kansallismielisiä perussuomalaisia jättää huomioimatta.

Otan ilolla vastaan kaikenlaisia ideoita ja toivotan tervetulleeksi minuun uskovia ihmisiä mukaan vaalikampanjaani tekemään. Edessä on hurjia kuukausia ja paljon työtä, mutta uskon, että paras mahdollinen lopputulos on mahdollista saavuttaa.

Vapaata ja vaurasta Suomea puolustaen,

Teemu Lahtinen

Vastauksia toiminta-ampujille

1) EU:n tuliasedirektiiviä on suunniteltu avattavan, mikä vaikuttaa aselainsäädäntöömme.*** Mikä on mielestänne tärkeintä säilyttää voimassaolevassa sääntelyssä? ***Pohjaa: EU:ssa ajetaan direktiiviä, joka kieltäisi tiettyjä Suomessa nykyään sallittuja asetyyppejä sekä lisäksi kaavaillaan rajoituksia mm lipaskapasiteetteihin. Toisaalta mm Ranskassa ja Tanskassa perushaulikko ei tarvitse aselupaa vaan sitä käsitellään lainsäädännössä / käytännössä maataloustyökaluna.

Tuliaseet ovat hyvä esimerkki asiasta, joka ensi sijassa tulisi säilyttää kansallisessa päätösvallassa. Unionin tasolla on tarve yhdenmukaistaa maasta toiseen liikkumisene liittyviä käytäntöjä ja mielellään pitää joku minimitaso unionikansalaisten oikeuksille asian suhteen.

Parempi olisi kun asekohtaisesta lupajärjestelmästä luovutaan kokonaan ja siirryttäisiin henkilön soveltuvuutta arvioivaan ”aseajokorttijärjestelmään”. Samalla luovuttaisiin subjektiivisesta ja viranomaismielivaltaan johtaneesta asekohtaisesta ”tarveharkinnasta” sekä tiettyjen asekategorioiden kontrollista.

Laajemmin asepolitiikastani: http://www.teemulahtinen.fi/2010/02/08/aseharrastajat-huomio/

2a) Mielipiteenne ammunnasta, metsästyksestä, asekeräilystä sekä asekaupasta ammattina?

Harrastan toiminnallista urheiluammuntaa ja koen kaikki yhteiskunnallisesti äärettömän tarpeellisiksi. Myös metsästyskortti löytyy ja asekeräilyn aloittaminen on silloin tällöin käynyt mielessä.

2b) Millainen on oma suhtautumisenne laillisiin ampuma-aseisiin ja niillä harrastaviin ihmisiin?

Ylläolevaan viitaten, varsin luonteva. Olen ampunut ensimmäisen ruutilaukaukseni vaahtosammuttimen kokoisena isän virkarevoverilla ja ohjauksen alla.

2c) Harrastatteko ammuntaa/metsästystä tai onko lähipiirissänne joku alaa harrastava tai ammattiihminen?

Harrastan sovellettua reserviläisammuntaa (SRA) sekä practicalia (IPSC) sekä näitä tukevaa harjoittelua.

3) Mikä on mielestänne keskeisin laillisiin ampuma-aseisiin liittyvä kysymys EU- ja kansallisella tasolla?

Kansallisella tasolla akuutein kysymys on kansalaisten eriarvoisuus eri valtakunnan osissa. Joidenkin poliisilaitosten alueella homma toimii olosuhteisiin nähden hyvin, kun taas jossain ollaan puhtaan mielivallan alla. Poliisihallituskaan ei näytä hyvää esimerkkiä omalla toiminnallaan.

Välittömästi seuraava kysymys liittyy ampumaratoihin. Moni vanha olemassaoleva rata on joutunut yhäkkiä “lainsuojattomaksi”, kun kaavoitus on tuonut asutusta liian lähelle ja uusien ratojen perustaminen on sekä kaavoituksellisesti että ympäristömääräysten vuoksi kallista ja vaikeaa. Julkinen valta ei noudata liikuntalakia tässä kohdin.

EU-tasolla en osaa yllämainitun direktiivihankkeen lisäksi sanoa muuta.

4) Mikä on mielestänne keskeisin riistaan/metsästykseen liittyvä kysymys EU- ja kansallisella tasolla?

Ehkäpä tällä saralla viranomaiset niinkään eivät ole ongelmana, kuin on suhtkoht sisäänpäin kääntynyt harrastajajoukko. Harrastus periytyy lähinnä isältä pojalle ja uusien mukaantulo on korkean kynnyksen takana. Unionitasoa en tunne siitä mitään sanoakseni.

5a) Saksa/Viro/Tshekki, kansalainen voi hankkia tasku-aseen henkilökohtaista koskemattomuuttaan puolustaakseen eli ns. suojeluase on ao. maissa laillinen. Pitäisikö tämän olla mahdollista myös Suomessa?

Kyllä. Linjasin näin 2009 lopussa: http://www.teemulahtinen.fi/2009/12/31/ei-lisaa-uhreja-kiitos/

5b) ns Kaasusumutin vaatii Suomessa ampuma-aseen hankkimis- ja hallussapitoluvan. Lupakäytäntö on tiukka eli lupia ei ole montaa. Esim. Saksassa vastaavia sumuttimia voi ostaa tavan kaupasta pelkästään täysi-ikäisyytensä todistamalla. Kumpaa käytäntöä kannatatte?

Tässäkin aiemmin mainittu “aseajokortti” voisi olla toimiva ratkaisu, joka tapauksessa edellyttäisin jonkinlaisen kurssin suorittamista. Eikä kenellekään olisi pahitteeksi ottaa altistustakaan.

6) Vapaa sana aiheesta

Hmm… pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, joten lainaan muilta:

“Μολων λαβε!” -Leonidas

“No free man shall ever be debarred the use of arms.” -Thomas Jefferson, 1776

“Even as it stands the Home Guard could only exist in a country where men feel themselves free. The totalitarian states can do great things, but there is one thing they cannot do, they cannot give the factory worker a rifle and tell him to take it home and keep it in his bedroom. That rifle hanging on the wall of the working-class flat or labourer’s cottage is the symbol of democracy. It is our job to see it stays there.” -George Orwell (Eric Blair), 1941

Amerikkalaisia sanontoja:

“I don’t carry a gun to kill people. I carry a gun to keep from being killed.”

“I don’t carry a gun because I’m evil. I carry a gun because I have lived long enough to see the evil in the world.”

“I don’t carry a gun because I hate the government. I carry agun because I understand the limitations of government.”

“I don’t carry a gun to make me feel like a man. I carry a gun because men know how to take care of themselves and the ones they love.”

“I don’t carry a gun because I feel inadequate. I carry a gun because unarmed and facing three armed thugs, I am inadequate.”

“I don’t carry a gun because I love it. I carry a gun because I love life and the people who make it meaningful to me.”

7) Tarvitaanko Suomessa perustuslakituomioistuinta?

Kyllä. Olen saanut ajatuksen myös PS-nuorten periaateohjelmaan.

8) Saako vastauksenne linkittää alan nettikeskustelusivuille?

Ehdottomasti saa ja pitää.

Helmikuussa 2011 Ase-lehdessä ollut yhteismainoksemme

Helmikuussa 2011 Ase-lehdessä ollut yhteismainoksemme

Tule tukiryhmään

Eilen kokoontunut Perussuomalaiset rp:n Uudenmaan piirihallitus päätti asettaa minut ehdokkaaksi 19.4.2015 järjestettäviin eduskuntavaaleihin. Kyseessä ovat kolmannet eduskuntavaalini. Vuoden 2007 vaalessa sain 699 ääntä, ja se toi minulle listan neljännen sijan ja myöhemmin ensimmäisen kansanedustajan varaedustajan (ns varakansanedustaja) aseman. Vuoden 2011 vaaleissa sain 2024 ääntä, mutta jäin 11. sijalle, kun puolueemme sai 7 edustajapaikkaa. Kannatus kasvoi, mutta muilla kasvoi vielä enemmän.

Nyt uskon, että perussuomalaisten kannatus on vakiintunut ja että äänet saadaan hyvällä vaalityöllä keskitettyä siten, että mahdollisuuteni valituksituloon ovat vähintään yhtä hyvät kuin ne olivat viime vaalien edellä. Tavoittelen suurin piirtein vastaavaa kasvua ääniosuudessa eli noin 4 -6 tuhannen kannatusta.

Tule tukiryhmään, tarvitsen sivua.

Poliittinen historiani, vaan ei Taisteluni

Viime viikolla Helsingin Sanomissa (30.12.) julkaistiin juttu, jossa povattiin Perussuomalaisille kuusi paikkaa Uudenmaan vaalipiiristä tulevaan eduskuntaan. Olin mainittu yhtenä vahvana läpimenijänä Timo Soinin imussa. Kuvatekstissä oli pienen pieni, mutta kannaltani tärkeä epätarkkuus lauseessa: “Vaikutti nuorempana vuonna 1993 perustetussa Isänmaallinen Kansanliike -järjestössä.” 

Oikein ja väärin. 

Oikein on se, että vaikutin vuonna 1993 Seinäjoella perustetussa IKL:ssä, mutta se oli eri yhdistys, kuin mikä nyt tunnetaan saman lyhenteen kanssa nimellä Isänmaallinen Kansanliike jonka kanssa minulla ei ole ollut mitään tekemistä, ja jonka kanssa en tahdo tulla yhdistetyksi. Epäselvyyden taustalla on monimutkaisen oloinen kuvio, jonka yritän lyhyesti selostaa: 

Vuosina 1993-1998 toimi Isänmaallinen Kansallis-Liitto -IKL- ry (rek.no 167.122) -niminen yhdistys, jonka jäseneksi liityin 1993 lopulla ja joka osaltani päättyi 1998, kun tominta mielestäni kuoli. Tällöin jätin (puolue)poliittisen toiminnan ja aktiivisuus siirtyi Suomen Sisuun. Vuonna 2004 liityin Perussuomalaisiin. 

Nykyinen Isänmaallinen Kansanliike rp/ry on sama oikeushenkilö (rek.no 159.433), kuin myös 1993 Lahdessa perustettu Isänmaallinen Oikeisto ry ja sittemmin nimellä Suomi Nousee – Kansa yhdistyy ry toiminut ja sen jälkeen vielä Suomi – Isänmaa rp:ksi nimensä muuttanut Väinö Kuisman johtama uusnatsivaikutteinen yhdistys. Tämä ryhmän kanssa en ole ollut tekemisissä kuin viileän diplomaattisesti. 

Sekaannuksen siemen tuli siitä, kun vuonna 2006 IKL:n puheenjohtaja käytännössä katsoen “osti” yhdistyksen Kuismalta, tämän vetäytyessä julkisesta toiminnasta. En tunne yksityiskohtia, mutta tiedän sen että jotain taloudellista kompensaatiota Kuismalle tuli luopumisesta yhdistyksen johdosta ja jäsenyydestä. 

Helsingin Sanomat oikaisi asian seuraavana päivänä (31.12).

Koska poliittisesta historiastani on liikkunut internetissä monenlaisia juttuja ja kun Wikipedian artikkelissakin on väärää tietoa, katson aiheelliseksi käydä seikkaperäisesti läpi tähänastisen poliittisen taipaleeni. Bloggaus on pitkä, mutta silti parhaani mukaan tiivistetty. Pohjana on ollut mini-CV, jonka laadin Maassa maan tavalla –teosta varten.  

***

Olen aina aivan pienestä lapsesta asti ollut jollain tavalla yhteiskunnallisesti orientoitunut. Muistan kuinka Legoilla ja Playmobileillä ja muilla 70/80-luvun lelusarjoilla kavereiden kanssa leikkiessämme toin mukaan yhteiskunnallista taustaa varsinaisen “päähenkilöiden” toiminnan oheen. Aikanaan siitä syntyi legovaltioita, jolle kehittyi omaa historiaansa ja sosiaalisia syy-seuraussuhteita. 

Kotini oli kuitenkin täysin epäpoliittinen eivätkä vanhemmat valtion virkamiehinä puhuneet politiikkaa lainkaan. Ainoita muistikuviani on tapahtuma, joka ajoittuu 1983 kunnallisvaaleihin. Olin mukana äänestysreissulla ja näin naapurin sedän nimen listalla. Poistuessamme äänestyspaikalta kysyin innokkaasti isältäni että äänestimmekö naapurin setää. Vastaus oli lyhyt ja selvä: “Emme, koska naapurin setä on vasemmistolainen” (SDP). Minulle tämä tuolloin tarkoitti tien vasemmalla puolella asumista ja hyväksyin vastauksen ilman lisäkysymyksiä. 

Luin lapsena paljon tietokirjallisuutta ja erityisesti maailmanhistoriaa käsittelevää sarjaa. Ne kiinnostivat aitoina tarinoina fiktiota enemmän. Maailmanhistoria näyttäytyi toisiaan seuraavina tapahtumina raadollisena ja vääryyksien täyttämältä ja erityisesti Suomen kohtalo Neuvostoliiton naapurina kosketti. Aikana jolloin veteraanit eivät vielä oikein olleet arvostettuja ja jolloin Neuvostoliiton ohjukset olivat äänekkään vähemmistön mielestä rauhanaseita, ei isänmaallis-oikeistolaista maailmankatsomusta leijaillut ympäristössä avoimesti. Minä omaksuin sen lukemalla vasemmistohapatuksesta vapaassa ympäristössä.

Koulun alettua minusta tuli partiolainen ja partioliike on aina ollut vahvasti kiinni yhteiskunnassa, joskin tiukasti irti puoluepolitiikasta. Partioliike on osaltaan yksi kansalaisyhteiskunnan primus motor. Suomen Partiolaisten määritelmä partiolle alkaa lauseella “Partio on vastavoima ‘Miks mun pitäis’ ja ‘Ei kuulu mulle’ -asenteille” . Partiotoiminta loi arvoperustani ja vaikka en ole enää aktiivitoiminnassa mukana, määrittelen itseni edelleen partiolaiseksi. Ala-asteella eräs parhaimmista kavereistani oli maahanmuuttajan poika vaikka tuolloin ei tällaista termiä vielä ollutkaan ja tuli myöhemmin mukanani partioon. 

Ympäröivän maailman tapahtumat alkoivat kiinnostaa Irakin hyökättyä Kuwaitiin. Kotimaan asiat eivät tuolloin kiinnostaneet, mutta teksti-tv:stä ja uutisista seurasin erityisesti Persianlahden sodan kehittymistä. Varsinainen poliittinen herätteeni tapahtui joulukuussa 1992, kun olin auttelemassa silloisen tyttöystäväni lippukunnan joulujuhlan järjestelyissä ja tuli hetki, jossa jouduin odottelemaan juhlatilan aulassa. Siinä odotellessani lehtivalikoimasta osui käsiin Vaihtoehto EY:lle -tiedotusläpyskä, jonka muistan ottaneeni vähän epäuskoisen huvittuneena käsiini ajatuksella, sillä siihen asti olin kaiketi melko kritiikittömästi hyväksynyt yhteiskunnallisen establismentin näkemyksen Suomen liittämisestä silloisiin Euroopan yhteisöihin ja myös protohopparina “sanoitellut” voimakkaasti siirtolaisuutta tukevia lyriikoita pöytälaatikkoon. 

En vielä tuon lehden lukemisen jälkeen muuttanut kantaani, mutta särön se teki muuten eheään ja viattomaan maailmankuvaan. Poistuessamme paikalta tiedustelin tyttöystävältäni tämän kantaa EY:hyn ja tämä oli ensimmäinen kerta kun kysyin keltään tämän poliittista mielipidettä. Tästä alkoi kiinnostus kotimaan ajankohtaisia ja maan tulevaisuutta koskevia asioita kohtaan. 

Aloin tutkia puolueita ja yleispoliittisia kansalaisjärjestöjä sillä mielellä, että liittyisin johonkin niistä. Mikään ei kuitenkaan vakuuttanut siinä määrin, että olisin ryhtynyt toimenpiteisiin ja niin asia siirtyi eteenpäin. Asiassa oli se hyvä puoli, että saatoin tutustua monipuolisesti eri näkemyksiin ja muodostaa omani ilman minkään puolueen tai organisaation koulutusta ja ohjausta. 

Järjestäytyminen nytkähti eteenpäin kun kesällä 1993 olin Helsingissä seuraamassa judokilpailuja. Lounastauolla näin edessäni olevalla Hakaniemen torilla traktoreita ja Suomen lippuja ja kasan perunaa. Menin uteliaana katsomaan tapahtumaa ja kävi ilmi että joku uusi poliittinen liike jakoi ruokaa laman kourissa nälkää näkeville. Käteeni työnnettiin lehti ja esite ja kehotettiin liittymään. En tietenkään tehnyt sellaista ilman perehtymistä ja palasin kisapaikalle, jossa tutustuin saamaani materiaaliin yhdessä kavereiden kanssa. Isänmaallinen Kansallis-Liitto oli komealta kalskahtava ja kokonaisuuskin vaikutti kiinnostavalta, mutta kuten muutkin puolueet, ei tämäkään vastannut täysin omia ajatuksiani ja asia jäi silleensä. Lisäksi omat varaumani tämän nimistä ja isänmaallisuutta vahvasti korostavaa järjestöä vastaan pitivät vielä etäisyyttä yllä.

(Tekisi mieli analysoida tuo liitto-ohjelma ja sen minuun vedonneet seikat tässä yhteydessä, mutta pitääkseni bloggauksen edes jossain kohtuudessa pituudeltaan, jätän sen myöhemmäksi jos kiinnostusta riittää.) 

Hieman yllättäen asialle piti marraskuussa tehdä jotain kun hyvän ystäväni kanssa väittelimme lukion portailla, hieman pilke silmäkulmassa erinäisistä asioista. Juuri hieman ennen tunnin alkua olimme päässeet väittelemään siitä, kumpi meistä olisi isänmaallisempi ja kun kello ensimmäisen kerran soi, iskin pöytään sinänsä katteettoman väitteen että olisin IKL:n jäsen. Tämä sai kaverini hetkeksi pohtimaan sekä luovuttamaan ja myöntämään minun olevan häntä isänmaallisempi. Kotiin päästyäni minun oli sitten leikattava jäsenhakemus lehdestä, täytettävä se ja vietävä postiin. Nuoren jäsenen liittymis- ja jäsenmaksu 30 markkaa oli tuolloin melko iso raha ja ennen maksamista ja kirjeen sulkemista vietin melko tovin asiaa vielä punniten.

Olin mukana paikallisella tasolla IKL:n toiminnassa, mutta varsinainen aktiivinen vaihe alkoi keväällä 1996 kun avautui mahdollisuus päästä melko kohtuullisella hinnalla Pariisiin kun Front National oli kutsunut järjestön vierailulle. Sen jälkeen minut valittiin järjestön hallitukseen. Tätä ennen olin aktiivipartiolaisena saanut tehtäväksi tehdä ehdotelmia IKL:n nuorisotoiminnan järjestämiseksi ja teinkin muutamia erilaisia esityksiä. Pahaksi onneksi ajattelematon Ajan Suunnan toimitus julkaisi etusivullaan yhden minun nimissäni, ehkä juuri sen hassuimman. Aivan kun siinä ei olisi ollut tarpeeksi, oli mukaan liitetty kuva sotia edeltäneeltä ajalta, sekä suomenkielinen versio kansallissosialistien hymnistä. Sain tietää asiasta vasta liian myöhään, eikä painatusta voitu enää keskeyttää. Tämän seurauksena mm. Wikipediaan on ujuttautunut faktoidi, jonka mukaan olisin vaikuttanut nuorisojärjestö Sinimustissa. Todellisuudessa sellaista järjestöä ei ole edes ollut.

Muista ehdotelmista muistan ”Isänmaallinen Nuoriso – IN”, joka olisi violetin tunnusvärinsä kanssa ollut lähimpänä muita poliittisia nuorisojärjestöjä ja jonka perustava kokouskin ehdittiin pitämään Töölön Ateljé Finnessä. Lisäksi oli tuolloin vähän raakileeksi jäänyt protosisu, jonka eräänlainen lopputulema myöhempi Suomen Sisu on.

Hallitustyöskentely alkoi innolla, mutta muistan hieman turhautuneeni siihen, että varsinaista toimintaa ei saatu kehitettyä. Kävin ahkerasti ulkomailla edustamassa, muun muassa lomilla kesken asepalveluksen. Loppukeväästä 1998 alkoi näyttää siltä, että IKL:n elinkaari alkoi olla ratkaisuvaiheessa ja aloimme erään kaverini kanssa kehittämään ajatusta uudesta kansallisesta nuorisojärjestöstä.

Ajoitus oli hyvä. IKL:n kuolonkorahdus kuului loppukesästä, kun järjestö julistautui yksipuoleisesti puolueeksi, koska oikeusministeriö oli hävittänyt kerättyjä kannatuskortteja. Epävirallisesti oli annettu ymmärtää, että sillä nimellä ei koskaan merkitä puoluetta rekisteriin. Samaan aikaan kehitimme ”Suomalainen nuoriso” –työnimellä olevaa järjestöä Suomalaisuuden Liiton siipien suojissa.

Viimeinen IKL:n kokous oli joskus syksyllä ja 6.11.1998 perustettiinkin Suomen Sisu ry, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi minut hieman yllättäen valittiin. Suomen Sisun alku oli vahvasti erään perustajajäsenen paleokonservatiiviseen maailmankatsomukseen nojaava, mutta kasvu oli silti nopeaa. Kun Sisua sitten vuonna 2000 ryhdyttiin perustamaan uudelleen uuteen muotoon, pääsin asiassa pääasialliseksi vaikuttajaksi ja synnytimme yhdessä muiden aktiivien kanssa modernin kansallismielisen kansalaisjärjestön. Tässä vaiheessa saimme Suomen kansallismielisen liikkeen historian ensimmäisen liberaalihenkisen järjestöjohdon ja samaan aikaan tutustuin myös mukaan tulleeseen Jussi Halla-ahoon

Tätä seurasi myöhemmin kansallisen liikkeen ensimmäinen tunnettu demokraattinen johtajavaihdos ja tätä kirjoitettaessa Suomen Sisun käräjien, kuten hallitusta kutsutaan, jäsenet ovat kaikki perustamisvaiheen jälkeen liittyneitä ja puheenjohtajakin on väljästi näin nykytermein ilmaistuna maahanmuuttajataustainen, mutta sääntöjen edellyttämällä tavalla syntyperäinen Suomen kansalainen. 

Järjestöjohdossa on käytännössä pakko toimia omalla nimellään ja persoonallaan, vaikka tuona aikana ilmapiiri oli aika ahdistava ja monet sittemmin tunnetut ajattelijat kirjoittivat vielä tuolloin nimimerkillä. Aika ajoin kuulimme vakavasta poliittisesta syrjinnästä julkisen sektorin työelämässä ja koulumaailmoissa. Erityisesti akateemisten ihmisten poliittisia vapauksia rajoitettiin voimakkaasti. Itse olen vältellyt julkista sektoria ja ollut aina yksityisellä sektorilla, enkä yhtä tapausta lukuun ottamatta kokenut poliittista syrjintää työelämässäni. Voi olla, että julkinen kansalaisjärjestövaikuttaminen saattoi sulkea joitakin ovia edessäni, mutta onneksi vaihtoehtoja aina riitti.

 Yhtenä merkittävimpänä yhteiskunnallisena saavutuksenani pidänkin poliittisen ilmapiirin vapautumista, sillä nykyään isänmaallisuus ja maahanmuuttokritiikki eivät ole vain sallittuja mielipiteitä, vaan jopa keskeisiä valtakunnallisia keskustelunaiheita, josta jokaisella tulisi olla jonkinlainen mielipide.

Sisun perustamista seurannut kymmenvuotinen jakso omaa yhteiskunnallista historiaani on lähestulkoon yhtä kuin Suomen Sisun historia, joten en käsittele sitä nyt, vaan jätän sen (toivottavasti) joskus julkaistavan Sisun historiikin asiaksi. Sisu on metapoliittinen järjestö ja sen sisässä käytiin 2000-luvun alussa keskustelua siitä, että tulisiko pysyä kokonaan puolepolitiikan ulkopuolella vai mennä mukaan vaikuttamaan. Kun yhteisymmärrys poliittisen vaikuttamisen välttämättömyydestä asiamme edistämiseksi oli saavutettu, alkoi keskustelu siitä, että pitäisikö liikkeellä olla oma puolue vaiko vaikuttaa olemassa olevien kautta. Myös ajatusta Sisun järjestymistä sellaisenaan puolueeksi pidettiin jäsenistössä esillä, mutta johdossa katsoimme että Sisun kaltaiselle sitoutumattomalle kansalaisjärjestöllekin on oma paikkansa. Ensin pääasiassa hahmoteltiin uutta kansallista puoluetta, mutta lopulta päädyttiin siihen, että rintaman on oltava leveä ja vaikutusta on tapahduttava läpi puoluekentän. Tätä varten kuitenkin tarvittiin yksi painostuspuolue, jonka uhka muuttaisi muitakin.

Perussuomalaisten tuolloin tuoreehko puheenjohtaja Timo Soini oli jo pari vuotta aiemmin julkisuudessa linjannut näkemyksiään Suomeen tarvittavasta ”oikeistopopulistisesta” puolueesta ja muutenkin pieni ja sisukas puolue vaikutti sopivalta tuohon tarkoitukseen kasvatettavalta. Olin tarkkailijana kesällä 2004 Järvenpäässä Perussuomalaisten kokouksessa ja siellä tiedusteltiin halukkuuttani lähteä ehdolle kunnallisvaaleihin. Espoossa oli vielä niin erinomainen tilanne, että vaalit käytäisiin Espoon Sitoutumattomien rintamassa, joten minun ei tarvinnut osallistuakseni sitoutua puolueeseen. Vaalikampanjan aikana tutustuin paremmin puolueen ihmisiin ja johtohahmoihin ja vaalien jälkeen liityin puolueeseen.

Tässä välissä ehdin tekemään ensimmäisen valtakunnallista julkisuutta saaneen tekoni, kun julkaisin kohua herättäneet Muhammed-piirrokset alkuvuodesta 2006. Kuvien julkaisua seurannut mediamyllytys oli raskasta, mutta preppasi hyvin tulevaan. Näihin aikoihin ajoittuu silloisen työnantajani, monikansallisen tietoturva-alan pk-yrityksen toimintojen siirto pois Suomesta. Tässä yhteydessä poliittinen aktiivisuuteni vaikutti ulkomaalaisen työnantajan suhtautumiseen, ja jouduin muun muassa jälkikäteen peräämään saataviani Palkkaturvan kautta.

Osallistuin myös vuoden 2007 eduskuntavaaleihin, jonka kampanjan aikana kohtasin vielä kilpailijoiden suunnalta paljon ennakkoluuloja ja sokeaa tuomitsemista, mutta onneksi myös muutamia aidosti ajattelevia ihmisiä, jotka olivat valmiita tarkistamaan omaa kantaansa. Muutamat kilpaehdokkaat tulivat loppumetreillä toteamaan olleensa aiemmin väärässä minun (ja kaltaisteni) suhteen. Perussuomalaiset menestyikin hyvin ja vielä ennakkoäänten perusteella näytin tulevan valituksi, mutta äänisaalis jäi lopulta 360 äänen päähän valituksi tulemisesta. Ensikertalaiselle se oli kuitenkin hyvä saavutus ja nyt olen varakansanedustaja. 

Sisulaisten eduskuntavaalimenestyksen seurauksena alkoi jo ilmetä orastavaa julkista keskustelua maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmista, mutta aihe pysyi edelleen marginaalissa. Myös vihamielisyyksiä saatiin edelleen kohdata ja näitä raamattua lukevia piruja putkahti esiin yllättävistäkin paikoista. Jouduin tarkistamaan arvostustani monen älähtäneen kohdalla. 

Kunnallisvaaleissa 2008 kannatukseni moninkertaistui ja tulin valituksi toiseksi eniten ääniä saaneena perussuomalaisena Espoon kaupunginvaltuustoon. Muualla Suomessa sisulaiset ja muut kriitikot menestyivät erinomaisesti ja pienten käynnistyskipujen jälkeen julkinen keskustelu maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta on lähtenyt käyntiin ja hiljalleen oikeaan suuntaan. Nykyään näillä mielipiteillä ei enää kohtaa silmitöntä ja kiihkomielistä, lähes uskonnonomaista vastarintaa. Pienen totuttelun jälkeen ihmiset ovat valmiita ainakin yrittämään keskustelua, mutta tässä Suomi tarvitsee vielä vetoapuamme.

Kampanjaraporttia vuoden päätteeksi

On kulunut tovi edellisesta blogikirjoituksestani. Syyt ovat monimuotoiset, mutta eivät missään tapauksessa piiloteltavat. Nykyään Facebook-statukset ja Tweetit korvaavat paljon sitä tarvetta, jonka vuoksi blogi on aikoinaan perustettu. Pitkiä pätkiä noissa ei kuitenkaan voi julkaista, joten siksi yhteenvedonomaisesti tämä kirjoitus.

Edellisten lisäksi raportoin kampanjan etenemisestä Hommaforumilla ja Youtubessa. Youtuben kanavalleni on koottu myös aiempia pätkiä, missä olen ollut.

Viimeisen saamani tiedon mukaan kampanjatilille on lahjoitettu jo yli 4000 euroa. Itse olen vähän ajasta jäljessä tuon saldotiedon kanssa, sillä säädösten mukaan minulla ei ole käyttöoikeutta kampanjatilille, vaan sitä hoitaa marraskuussa perustettu Teemu Lahtisen tukiyhdistys, jonka puheenjohtaja on Simo Grönroos ja varapuheenjohtajana helsinkiläinen Miikka Rantanen.

Lämpimät kiitokset kaikille tähän mennessä kampanjaan osallistuneille! Olitte sitten tukeneet taloudellisesti, henkisesti tai työllänne. Vaalien alkamiseen jäljellä alle 100 päivää, mutta aikaa siis vielä on ja hyvä niin. Ratkaisutaisteluihin näytetään tarvitsevan vielä ainakin toinen nelitonninen ja mahdolliseen reserviinkin mahtuu. Tällä panostuksella ollaan saamassa kohtuullisesti näkyvä, mutta pröystäilemätön kampanja.

Tähän mennessä kampanjamateriaalin tuotantoon ja muihin satunnaisiin kuluihin olen käyttänyt puhtaasti omaa rahaani ja vastaisuudessakin organisaatio syö omasta pussistani, ehkä satunnaisesti myös jo mukana puurtavienkin. Lahjoitusvarat on tarkoitettu sellaisiin iskuihin, joihin meillä kellään ei itsellään olisi oikein varaa. Meillä on jo näyttäviä kampanjarintanappeja tukiryhmäläisille sekä reilu satsi tyylikkäitä käyntikorttikokoisia mainoksia.

Kampanjan edetessä myös auttavat kädet, jalat ja korvien välit ovat äärimmäisen tervetulleita ja toivottavasti 15.1.2011 Espoon Leppävaarassa pidettävässä kampanjan avajaistilaisuudessa saadaankin vaalipäällikön kaavailemiin nakkeihin värvättyä väkeä. Nyt ehdokas ja ydinryhmä on ehtinyt melkein kaikille seudun markkinoille, mutta vaalien lähetessä päällekkäisiä tilaisuuksia ja menja alkaa olla niin paljon, että kampanjan edustajat tarvitaan joka teltalle, vaikka ehdokas ei enää olisikaan koko päivää käytettävissä. Myös suoramainonta alkaa tarvitsemaan tekijöitään. Lisääkin tehtäviä varmasti keksitään.

Hyvää uutta vuotta! Tehdään vuodesta 2011 historiallinen vaalivuosi!

Maahanmuuttopoliittisen manifestin julkaisu

13 perussuomalaista kunnallispoliitikkoa ja vuoden 2011 eduskuntavaalien ehdokasta, mm. kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (Helsinki), allekirjoittanut sekä perussuomalaisten nuorten pj Vesa-Matti Saarakkala (Kurikka), julkaisee maahanmuuttopoliittisen vaalimanifestin.

Manifesti on yksityiskohtainen ohjelma maahanmuuttopolitiikan saattamiseksi kestävälle ja järkevälle pohjalle. Manifestin allekirjoittajat sitoutuvat valituksi tullessaan edistämään siinä määriteltyjä tavoitteita.

Manifestin tiimoilta järjestetään tiedotustilaisuus Turun kaupunginkirjastossa, Linnankatu 2, lauantaina 24.7.2010, klo 15.

Kutsumme kiinnostuneet tiedotusvälineiden edustajat paikalle. Painettu manifesti on ennakkotutustumista varten noudettavissa samasta paikasta tuntia aiemmin eli klo 14. Kysymykset ovat tervetulleita.

Ehdokkaanne 2011 eduskuntavaaleissa

Eduskuntavaalitiedote 21.4.2010
 
Hyvät ystävät, kannattajat, tukijat ja lukijat! Ilmoitan asettuvani ehdolle kansanedustajaksenne 2011 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä Perussuomalaisten ehdokkaana.

Poliittinen linjani on monille tuttu. Olen politiikassa yhteiskunnallisesti perustavanlaatuisten kysymysten vuoksi. Edustan kansallismielistä ja isänmaallista maailmankatsomusta. En ole jakamassa euroja eri eturyhmille, vaan puhun periaatteellisista linjauksista ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Tavoitteeni on turvata suomalaisen Suomen tulevaisuus eurooppalaisessa Euroopassa.

Suomalainen Suomi eurooppalaisessa Euroopassa on itsenäinen, hyvinvoiva ja turvallinen kansankunta, jossa arvostetaan vapauksia ja vastuuta, klassisia hyveitä ja kansanvaltaa. Kansakunta hallitsee valtiotaan, eikä toisin päin ja vapauteen käsitetään laaja kirjo mahdollisuuksia, eikä toisten velvollisuuksia. Haluan rakentaa Suomesta tällaista länsimaista sivistysvaltiota, jossa vallitsee varsin kohtuullinen verotus, vapaa vaihdanta ja yleinen kunnioitus näille periaatteille rakennettua yhteiskuntaa kohtaan.

Poliittiset kysymykset

Käytännössä tulevan vaalikauden keskeisimmät kysymykset ovat nykyisen järjettömän ja vahingollisen maahanmuuttopolitiikan oikaisu ja yhteiskuntaa rikkovan monikultturismin vaimentaminen. Olennaisesti näihin liittyy kansalaisvapauksien jatkuvan kaventamisen keskeyttäminen ja menetettyjen vapauksien palauttaminen. Erityisesti mainitsen sananvapauden sekä aseiden hallussapidon.

1. Maahanmuuttopolitiikka

Laajoille kansalaispiireille on jo käynyt selväksi, että Suomen harjoittama maahanmuuttopolitiikka on vailla ajatusta, ymmärrystä ja kansalaisten luottamusta. Nykyisestä linjasta vastaavat kaikki hallituspuolueet, myös ne, jotka ovat tilapäisesti oppositiossa. Harjoitettuun politiikkaan ei saada korjausta äänestämällä keskustaa, kokoomusta, sosialidemokraatteja, vihreitä, ruotsalaisia tai vasemmistoa, vaikka kaikki puolueet tulevat listoillaan tarjoamaan järkivaihtoehtoja tai sellaisiksi nimeämiään.

Muistikatkoksista kärsivä pääministeri Vanhanen juuri vakuutti Astrid Thorsin linjalla olevan koko hallituksen tuen ja Jutta Urpilainen on tunnustanut sinänsä räväkän “maassa maan tavalla” -avauksensa retoriseksi tempuksi. Ainoastaan yhdellä puolueella on selvä ja ristiriidaton linja maahanmuuttopolitiikkaan. Vain Perussuomalaiset kulkevat yksillä rattailla.

2. Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuus monesti nähdään kiinteänä osana maahanmuuttoasioita ja ikään kuin ylhäältä annettuna luonnonlain kaltaisena asiain tilana, mutta todellisuudessa se on samanlainen poliittinen valinta kuin mikä tahansa muukin. Monikultturismi pyrkii tarkoituksellisesti hajottamaan omaehtoisesti syntyneet yhteisöt, kuten kansallisvaltiot, keskenään kiisteleviin ryhmittymiin, joita ei yhdistä muu kuin maantieteellinen läheisyys. Nykyisessä tilanteessa suorastaan kuvottaa se, että valtio on ryhtynyt ajamaan monikultturismia ja käyttää siihen meidän verorahojamme. Julkisyhteisön tulee olla omiin perinteisiinsä nojaava arvoneutraali toimija eikä yhden tai useamman poliittisen ideologian bulvaani.

Monikultturismin seurauksena yhteiskunta menettää yleisen normijärjestelmänsä, johon koko yhteiskunnan lainsäädäntö perustuu. Monikulttuurismin avulla ovat hallitsijat kautta aikojen muokanneet hallittaviaan ja rikkoneet näiden yhteisöjä kilpaileviin ryhmiin toistamalla vanhaa roomalaisten ”hajota ja hallitse” -menetelmää. Nostamalla toisistaan poikkeavien ja eristyneiden ryhmien ja alakulttuurien arvot samalle tasolle luodaan pohjaa tulevaisuudelle, jossa omalakiset yhteisöt ovat ulkopuolisen arvostelun ulottumattomissa. Keskenään hajanaiset ryhmät on helppo alistaa määrätietoisen ja aggressiivisen politiikan alle, kuten totalitaristisen islamismin.

3. Vapaus ja oikeudenmukaisuus

Tunnuslauseeni on ”vapaus, vakaus, vauraus” ja nämä käsitteet ovat lähiajan poliittisen tavoitteeni: kansallisen solidaarisuuden, kansanvaltaisuuden ja vapaan sekä vahvan kansalaisyhteiskunnan taustalla. Näillä tavoitteilla luodaan edellytykset vapaudelle ja vakaudelle ja mahdollistetaan vaurauden kasvu. Kansallinen solidaarisuus ja kansanvaltaisuus lannistavat sosiaalisten ristiriitojen ja jännitteiden syntymistä.

Kansallinen sanomani kytkeytyy myös näihin ihanteisiin. Kansallisvaltio on vastaus etnisten ristiriitojen ennaltaehkäisyyn. Olemassa olevien esimerkkien valossa monikulttuurinen yhteiskunta ei voi olla yhtä aikaa sekä vapaa että vakaa. Vakaa monikulttuurinen yhteiskunta on johdettu rautaisella poliittisella johdolla Neuvostoliiton, Jugoslavian tai monen muun (onneksi) kaatuneen diktatuurin tapaan. Poliittisen otteen heltyessä piilossa kasvaneet jännitteet purkautuvat väkivaltaisesti. Muodollisesti vapaassa monikulttuurisessa yhteiskunnassa etniset ristiriidat tulevat ilmi avoimesti ja tämän tuosta ne poksahtelevat kahakoiksi ja pienkonflikteiksi, kuten Yhdysvaltojen ja Ranskan lähiöissä. Yhteisesti luotu kulttuuri on yhteiskunnan edellytys.

Valitettavasti länsimaissa on havaittavissa kehityskulkuja, joissa monikulttuurisuutta rakennetaan yhtä aikaa poliisivaltion kanssa. Sanavapautta rajoitetaan ja julkisuudessa esitetään arvovaltaisiakin kannanottoja sensuurin puolesta ja nimimerkkejä vastaan. Valtio on rakentanut (huonosti toimivan) teknisen ratkaisun, jota tarvittaessa voidaan käyttää minkä tahansa sanoman, viestin tai verkkosivun sensuroimiseksi kansalaisilta. Kaupalliset toimijat ovat nöyrtyneet viranomaismielivaltaan.

Meidän on puolustettava sananvapauttamme, eikä vain omaamme vaan koko yhteiskuntamme.  Sananvapaus on tärkein monista vapauksistamme, ilman sitä meillä ei ole muitakaan vapauksia. Sanavapauden varaan on rakennettu koko länsimainen sivistys aina valistuksen ajasta lähtien. Nyt edessämme on uusi pimeys joka hyvin kouriintuntuvasti on rajoittamassa oikeuksiamme sanan, omatunnon, ilmaisun, vakaumuksen, uskonnon, elinkeinon ja sivistyksen suhteen. Vapauttamme uhkaavalle fundamentalismille ei tule antaa tuumaakaan periksi.

Oikeudenmukaisuus on yhteisön olemassaolon perusta. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, eikä kukaan kunnioita epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa. Tuolloin liian helposti epäkunnioitus kohdistetaan toisiin ihmisiin, minkä seurauksista on lukemattomia surullisia esimerkkejä. Oikeudenmukaisuuden lähtökohta on, että kukin saa ansionsa mukaan. Mahdollisuus elää toisten vaivannäöstä ilman hyväksyttävää syytä on riistoa ja loisimista, tapahtui se sitten herrana tai veroelättinä.

“Mitä enemmän jossakin yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi” totesi Anders Chydenius teoksessaan Kansallinen voitto vuonna 1765.

 4. Asepolitiikka yhtenä yhteiskunnallisen vapauden ilmaisimena

Kuten kaikki tiedämme, suomalainen aseharrastaja on elänyt lainsuojattomassa tilassa muutaman viime vuoden ajan. Suorastaan hämmästyttävällä tavalla 600 000 mihinkään syyllistymätöntä ammunnan ja metsästyksen harrastajaa sekä asekeräilijää ovat päätyneet poliitikkojen, median ja virkamiesten sylkykupeiksi ja kiusanteon kohteiksi. Poliittiselle eliitille laillisten aseiden ja aseharrastajien demonisointi on helppo ja tehokas keino kääntää yleisön katse pois sellaisista asioista, jotka oikeasti vaikuttivat tragedioissa.

Median ja poliitikkojen toimintaa ikävämpää on kuitenkin viranomaismielivalta, viranomaisen kun pitäisi perustuslain mukaan noudattaa kaikessa toiminnassaan tarkoin lakia. Suomen historiassa on sortokausiksi nimettyjä ajanjaksoja, jolloin valtiovalta antoi lakia rikkovia määräyksiä. Tuolloin viranomaiset usein valitsivat määräyksen vastaisen, mutta lainmukaisen toimintatavan ja saivat vastata oikeamielisyydestä vapaudellaan, kun valtio vangitsi ja karkotti Siperiaan rehellisiä virkamiehiä. Virkakuntaan on palautettava nöyristelemätön kansalaisia palveleva laillisuushenki.

Viranomaisten lipsuminen yhdessä asiassa johtaa pian lipsumiseen toisessakin. Voitko olla koskaan varma, että valtio tai sen edustaja tietää sinua paremmin, mikä on sinulle hyväksi? Hyvä hallinto toimii kansalaisten eduksi noudattaen lakia. Tapa, jolla uutta ampuma-aselakia on valmisteltu, on kaikilta osiltaan irvikuva hyvästä hallintotavasta. Yhteiskunnan tilan ilmaisimia on useita, mutta suhtautuminen kansalaisten aseisiin on paljastavimpia ja juuri nyt ajankohtaisin.

“No free man shall ever be debarred the use of arms” kirjoitti Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen laatija ja kolmas presidentti Thomas Jefferson 1776 esityksessään Virginian perustuslaiksi, jota usein jatketaan edelleen Jeffersonia kreditoiden: “The strongest reason for the people to retain the right to keep and bear arms is, as a last resort, to protect themselves against tyranny in government”.

Mahdollisuudet

Maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva kansanliike on saanut paljon huomiota ja sen omaksumien näkemysten kannatus on kasvanut tutkitusti. Myös Perussuomalaisten kannatus on kasvanut voimakkaasti edellisistä vaaleista. Uudenmaan vaalipiirissä laskennallisesti jo nyt on odotettavissa kolme paikkaa ja neljäkin on täysin realistinen ja hyvän kampanjan saavutettavissa. Voitto on käsin kosketeltavissa.

Oman kannatukseni kasvu on nyt kantanut hyvällä äänimäärällä Espoon kaupunginvaltuustoon ollessani heti Timo Soinin jälkeen toinen valittu perussuomalainen. Edellisten eduskuntavaalien seurauksena olen tällä hetkellä varakansanedustaja. Saatu kokemus ja kasvaneet voimavarat siivittänevät nyt pitkälle.

Vaalimatemaattisesti jonkinlaista osviittaa antaa Sampo Terhon Uudellamaalla saama 2129 äänen kannatus eurovaaleissa, mutta tässäkin pitää muistaa eurovaalien tavallista alhaisempi äänestysaktiivisuus. Toisaalta äänestettävissä olevia ehdokkaita oli vaalien valtakunnallisesta luonteesta johtuen enemmän.

Käytännön asiat

Lähtökohta on hyvä, mutta valituksi tulo vaatii vielä paljon työtä. Enemmän kuin mitä yksi ihminen voi tehdä. Vakiintuneeseen porukkaan tarvitsemme mukaan tekijöitä monenlaiseen tehtävään. Meille on kehittynyt hyvä henki ja kaikenlainen erityisosaaminen, joka voisi olla hyödyksi, on tervetullutta. Emme ehkä osaa kuvitellakaan kaikkea, mutta asiantuntijat itse tietänevät kuinka voisivat auttaa. Näissä vaaleissa myös varainkeruuseen ja sen oikeaan tapaan on kiinnitettävä erityishuomiota. Sen suhteen apu on erittäin tervetullutta jo nyt.

Kokemuksesta tiedämme, että vaalitapahtumiin tarvitaan väkeä kuten mainosten jakamiseenkin. Varsinaisen kampanjan aktiivivaiheen aikana on hyvä jakaa tehtäviä jaksamisen vuoksi. Pienetkin asiat auttavat, kuten ehdokkuudestani kertoen tutuille ja tuntemattomille, toreilla, verkkokeskusteluissa ja arkielämässä. Henkistä tukea ei koskaan ole liikaa ja voit esimerkiksi helposti liittyä kannattajaksi Facebook-sivulleni, jossa kampanjan edistymisestä tiedotetaan.

Tahriintunut tasavalta

Suomen maine korruptiovapaana ja läpinäkyvän hallinnon maana on mennyt. Kiiltokuva on jo aiemmin tahriintunut lukuisissa langettavissa tuomioissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, Slovenian asekaupoissa ja sananvapautta loukkaavissa oikeudenkäynneissä. Hallituksen välinpitämättömyys kansan mielialoista mm. maahanmuuttopolitiikan lisäksi Itämeren kaasuputki -asiassa on korostanut hallituksen etääntymistä kansasta. Tilannetta ei ole helpottanut suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajan käsitykset tuloista ja pienipalkkaisuuden rajasta.

Korruptiopuolueiden kartelli on tullut murrospisteeseen.

Normaalissa Länsi-Euroopan maassa hallitus olisi eronnut jo itse ja nykyinen eduskunta olisi muodostanut uuden hallituksen. Muualla Euroopassa kansa olisi mielenosoituksin painostanut hallituksen eroamaan, kuten Serbiassa, Ukrainassa ja Georgiassa on tapahtunut viime vuosina.

Lyhyesti jutun juoni on tämä: Pääministeri on jakanut verorahaa säätiölle, joka on tukenut yhdistystä, joka on antanut rahaa pääministerille. Perinteisessä mielessä tämä on varastamista, jälkiä peitellen. Tasavalta on joutunut rikollisten käsiin.

Toivon, että hallitus tekisi tilanteesta sellaiset johtopäätökset, etteivät sotilasvalan vannoneet joudu punnitsemaan ilmaisun ”laillinen valtiojärjestys ja laillinen esivalta” merkitystä. Jo nyt aselain valmistelun alla on aktiivisesta ja maanpuolustushenkisestä reservistä kuulunut puheenvuoroja, joissa sotilaspassin palauttaminen on vaihtoehtona, jollei velvollisuutta sotilastaitojen ylläpidosta enää kohtuudella voi noudattaa.

Oppositio on nyt vaalien uusinnan kannalla, myös hallituspuolueissa on repeämiä. Ainoana korruptiovapaana hallituspuolueena Vihreät pitää vallanavaimia käsissään ja on korjaamassa Perussuomalaisten ohella voittoa, jos vaalit uusitaan.

Löytyisikö jostain Taavetti kaatamaan Koljattia?