Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan kukaan ei Suomessa tunnu tietävän, minkä kortin varaan maan tulevaisuus pitäisi rakentaa ja että tältä osin nykyinen tilanne poikkeaa aiemmista kriisiajoista.

Hän luettelee joitakin esimerkkejä aiemmista Suurista Ratkaisuista: ”1950-luvulta aina 1960-luvun alkuun tehtiin massiivisia teollisuusinvestointeja. 1970-luvun alussa korostui koulutuksen merkitys. 1990-luvulla ryhdyttiin panostamaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä innovaatioihin. Näille kaikille hankkeille oli ominaista laaja konsensus. Edessä oleva tilanne on haasteellisempi.”

Tilannehan on siis lupaava. Minun on vaikea uskoa, että Ollilan kaltainen vanha talouselämän kehäkettu ei näkisi asiaa uutisoitua valoisampana. Tällaisessa tilanteessa, jossa vaihtoehtoja on monia ja jossa kukaan ei ole käskemässä kaikkia tekemään vain yhtä asiaa, on todellinen mahdollisuus monipuolistaa maamme elinkeinorakennetta ja siten hakea vahvuutta kohdata tulevia tilanteita.

Olisi jo aika tajuta, ettei Suomi ole sellainen pieni maa, johon kerrallaan mahtuisi vain yksi ajatus.