Yli kymmenen vuoden ajan olemme kyselleet, miten Suomi aikoo onnistua siinä, missä kaikki muut maat ovat epäonnistuneet. Näihin päiviin asti olemme saaneet epäuskottavia vakuutteluita siitä, kuinka maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa onnistutaan eikä Suomi seuraisi muiden maiden epäonnistuneeksi havaittua polkua.

Nyt valtakunnan päälehti on ottanut esiin kauan median vaikeneman asian, ”toisen polven muslimimaahanmuuttajien” radikalisoitumisen. Termi ”toisen polven maahanmuuttaja” tullee Ranskasta ja sillä tarkoitetaan maassa syntyneitä, kasvaneita ja koulutuksensa saaneita maahanmuuttajien jälkeläisiä. Aihe on ollut kipeä niille, jotka edelleen uskovat yhteiskunnan ympäröivien arvojen ja sivistyksen voimaan maassa syntyneiden kotouttamisessa.

Suomen tilannetta saattaa helpottaa se, että muhamettilaisväestö on toistaiseksi niin hajanainen. Maan 45 000:sta  muhamettilaisesta suurin ryhmä on 10 000 henkinen somalialaiset, mutta muuten joukko on sekalainen koostuen arabeista, arjalaisista, muista pohjois- ja itäafrikkalaisista sekä keskiaasialaisista. Tällä hajanaisuudella ei ole kuitenkaan merkitystä mahdolliseen terroristisen ajattelun sikiämiseen. Lähiöongelmatkin vältetään vain, jos samantaustaisten ryhmien keskittyminen yksille alueille onnistutaan välttämään.

Paikallisten uskontovereiden puutekaan ei estä terroristiksi kehittymistä. Kansainväliset yhteydet ovat nykyään helppoja kaikille ja maailmalla olevia terroristijärjestöjä johdetaan ulkomailta vaikka värväys tapahtuisikin useasta maasta. Monet terrori-iskuista kiinnijääneet tai muuten selville saadut ryhmät ovat olleen ”monikansallisia”. Vaikka terrorismia vastustaa ylivoimainen enemmistö muslimeista, tarvitaan sen aikaansaamiseksi vain kourallinen yksilöitä.

Ongelma on laaja ja monisyinen eikä siihen ole yhtä ratkaisua. Yhtälailla mitään pientä osaratkaisuakaan ei saa jättää käyttämättä. Eräs asiaan vaikuttava seikka on tulijoiden määrä.