Sakkoja somettamisesta? Kyllä, internetin vapautta tiukentavassa Suomessa sekin on mahdollista

Internetiin ei Suomessa kannata ladata tai kirjoittaa ihan mitä tahansa.

Jos nettiin nimittäin sattuu postaamaan vääränlaisen vitsin, on pahimpana uhkana vankila. Samoin valtaapitäviä arvostelevat kirjoitukset voivat poikia sakkotuomion.

Mistä kyse?

– Ehkä kuuluisin on Etelä-Suomessa Helsingin kaupungissa seitsemän vuotta sitten tapahtunut juttu, jossa poliisi kutsui bloggaajan  luokseen ja syytti naista vihapuheesta, sanoo Yle.

– Hän oli jakanut blogissaan kirjoituksen, joissa ilkuttiin muhamettilaiselle kirkolle, joku selittää.

Internetin ja sosiaalisen median sananvapautta hillitsevät terrorisminvastaiset lait. Ne kieltävät muun muassa vihapuheen eli käytännössä esimerkiksi uskonnon arvostelun.

Siksi vaikkapa islamille naureskelu ei siis Suomessa ole sosiaalisessa mediassa ihan pikku juttu.

– Tämä Etelä-Suomessa sattunut tapaus nostatti sen verran kritiikkiä, että monet julkaisivat kirjoituksen uudelleen ja yhä uudelleen, kokonaisena tai pätkissä, alkuperäisenä tai muokattuna. Mutta se ei tarkoita sitä, että asiat olisivat paremmin, joku sanoo.

Viranomaisen voivat jonkun mukaan vieläkin käyttää lakeja hyvin mielivaltaisesti sen sääntelyyn, millaista sisältöä netissä saa jakaa.

Sananvapautta internetissä rajoittavat Suomessa useat erilaiset lait.

Tuorein kiristys netin sananvapauteen on äskettäin valtaan tullut hallitus, jonka mukaan muhamettilaista kirkkoa ja sen johtajia ei sovi arvostella selkeästi epäkunnioittavaan sävyyn.

Profeetta Muhammedia ei esimerkiksi saa kutsua ”satumaiseksi mulkeroksi”. Ja jos kutsuu, siitä saa kukkaroon selvän loven tekevät sakot.

Kuka ja mitä?

Katso itse:

https://yle.fi/uutiset/3-10839322

Sensuurinvastaisesta mielenosoituksesta

HS:n kuvaPääsinpäs Pravdan etusivulle kun otin osaa sensuurinvastaiseen mielenosoitukseen. Mielenosoittajajoukon takaa ei nähnyt plakaateja ja banderolleja, mutta onneksi on media joka kuvin kertoo tapahtuneista. Oma paikkani on Finnland Erwache-plakaatin alapuolella, jonkin verran oikealla Nikki on selain-plakaatista.

Paikalla oli paljon tuttuja erilaisista yhteiskunnallisista järjestöistä ja niiden liepeiltä. Kansanedustajista puheita pitivät ainakin Jyrki Kasvi, Veltto Virtanen, Esko-Juhani Tennilä ja Kimmo Sasi. Kasvi ja Sasi puhuivat enimmäkseen asiaa, mutta Velton juttu oli välistä vähän liian korkealentoista. Olen joskus ollut työpaikan piffaamassa Velton seminaarissa ja sieltä jäi ihan miehestä ihan pätevä kuva. Lisäksi paikalla oli tietenkin EFFI, jonka kannatuspaidan olin aamulla pukenut päälle. Harmi ettei sää mahdollistanut T-paidassa ulkoilua. 

Uskon, että miekkarilla on vaikutusta asiaan. Lindén tuskin eroaa sen seurauksena, mutta kuten Sasi sanoi, lakia on muutettava jos osoittautuu sen olevan epäkelpo.

Päätän raporttini tähän.

Sensuuri etenee

Tänään sosiaali- ja terveysministeriön rahapelimarkkinoita pohtinut Määtän työryhmä on jättänyt raporttinsa. Se esittää useita eri keinoja laittoman pelaamisen suitsimiseksi. Erityisen huolenaiheen antaa seuraava:

”Laittomaan pelitarjontaan tulisi puuttua tehokkaasti, esimerkiksi estämällä ulkomaille pelaamiseen käytettävät tietoliikenneyhteydet ja maksujenvälitys.”
(http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/13720/index.htx)

Sensuuri nähdään valitettavan usein valtionhallinnossa ratkaisuksia asioihin. Termi ”pelaamisen käytettävät tietoliikenneyhteydet” tarkoittaa muun muassa Internettiä, jota ministeriön työryhmä implisiittisesti ehdottaa suljettavaksi, tai ainakin Suomen erottamista muusta maailmasta. Edes Kiinan palomuuri ei tavoittele yhtä drastista vaikutusta.

Ulkomaille tapahtuvan maksujenvälityksen estäminen olisi sekin tuhoisa sananvapauden kannalta. Kansalaiset eivät saisi tilattua enää kirjoja Amazonista tai muista ulkomaisista verkkokirjakaupoista ja sama koskee tietysti kaikkia muitakin kaupallisia verkkopalveluita.

Sananvapauden rajoittaminen on voimistuva trendi valtionhallinnossa. On kaikkien kansalaisten asia torjua päättävisesti moinen kehitys, puoluekannasta tai yhteiskunnallisista näkemyksistä piittaamatta.

Mitenkäs se tie helvettiin olikaan kivetty?

Martin Niemölleriä hyvin, hyvin, etäisesti mukaellen: 

Ensin ne kävivät siveellisyyden nimissä pornon kimppuun, ja me kannatimme.
Sitten ne nujersivat
organisoituneet keskustelijat, eikä kukaan reagoinut.
Kolmanneksi kiellettiin
keskustelu keskeneräisistä asioista, jonka me hyväksyimme.
Lopulta
hallituksen linjasta poikkeavat haettiin pois.
Muitapa ei sitten jäänytkään.