Tänään on tullut julki asikkalalaisen James Hirvisaaren saama syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Vallanpitäjien Fifi Uusi Suomi ei jäänyt odottamaan käräjäoikeuden tuomiota (puhumattakaan lainvoimaisesta tuomiosta) vaan poisti kirjoituksen, jonka se oli antanut olla yli viisi kuukautta paikallaan. Tokihan suoraselkäiset journalistit olisivat puolustaneet linjaansa oikeuden päätökseen asti. Kyse ei siis voi olla lehden omasta linjasta, vaan viranomaisten pelosta; tai käskystä.
Mediaa on joskus kutsuttu vallanpitäjien vahtikoiraksi ja sitä se toden totta onkin. Ärhäkkäänä se murisee kaikille jotka uskaltavat liian lähelle vallan portteja. Itse tuomarinvakuutuksen antaneena pidän syyttäjälaitoksen toimintaa härskinä. Olen nähnyt lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka politiikkaa tehdään oikeussaleissa. Se on demlojen ujutusstrategiaan perustuva tapa ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien perillinen. Halveksuttavaa.
(Tässä välissä annan vaalilupauksen: jos minut seuraavaksi käytävien eduskuntavaalien jälkeen nimitetään oikeusministeriksi, lupaan antaa heti virkaanastujaispäivää seuraavana päivänä kenkää sekä Kalskeelle että Illmanille.)
Mikähän tällä kertaa mahtoi kiihottaa ammattikiihottujiamme?
Hirvisaari otsikoi kyseisen kirjoituksensa jokseenkin raflaavasti ”Kikkarapäälle kuonoon”, jonka pirullinen lukija voi ymmärtää kehotukseksi, mutta joka ei sitä ole, koska sitä ei ole ilmaistu imperatiivia, käskymuotoa käyttäen. Aluksi Hirvisaari referoi kirjoitusta edeltäneiden päivien tapahtumia: ”Taannoin tapahtui Helsingissä rasistinen rikos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus.” En pysty löytämään näistä lauseista mitään, mikä saattaisi kiihottaa edes idioottia.
Seuraava lause saattaa jo kutkuttaa kognitiivisilta lahjoiltaan vähäisempiä kansantovereitamme: ”Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria.” Siinä huomio kiinnittyy kahteen pejoratiiviseksi tulkittavaan ilmaisuun: ”Kaljupää” ja ”kikkarapää”. Samanpainoisia päänahan peitemuotiin perustuvia ilmaisuja olisivat mm ”pitkätukka”, ”heviletti”, ”punatukka”, ”blondi”, ”rasta”, ”irokeesi”, ”kultakutri” ja niin edelleen. Vaikea siis kuvitella sanan kiihottaneen ketään, sillä hiustyylistä ei voida vielä päätellä sellaisen kansanryhmän jäsenyyttä, jota valtakunnansyyttäjänvirasto katsoo lailla suojaavan.
Kikkarapäästä itselläni tuli mieleen 80-luvun lastenrallatus ”Kikkarapää, kikkarapää, naisia metsästää”, jolla siis viitattiin David Hasselhoffin näyttelemään Michael Knightiin, tutummin Ritari Ässään.
Pohdiskeleva ote lauseessa ”Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?” on viimeaikaisten oikeustapausten valossa jokeri. Muutaman viikon kuluttua saamme Helsingin hovioikeuden kannan siitä, voiko asioista esittää oman arvelunsa, kunhan arveluita ei käsitellä faktoina. Jännäksi menee.
Seuraavassa lauseessa esitetään varman oloisesti tulevaisuuden kehitykseen sijoittuva arvelu: ”Valitettavasti hillittömän muslimimaahanmuuton myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvässä määrin myös ihka aitoa rasismia, joka kohdistuu varsinkin juutalaisiin mutta myös kantaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin.” Onko rasismin kasvusta varoittaminen riittävä syy syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hirvisaari kyllä arvelee rasismin nousevan ja mainitsee potentiaaleiksi uhreiksi kaksi etnistä ryhmää. Saattaisiko riittävän tyhmä ihminen ymmärtää kyseisen arvelun kiihotuksena juutalaisia tai kantaväestöä kohtaan? Kolmanteen mainittuun ryhmäänhän tuossa ei kohdisteta minkäänlaisia arveluita heihin kohdistuvasta vihasta. En oikein voi uskoa sitäkään, että valtakunnansyyttäjänvirasto enää tässä vaiheessa alkaa suojaamaan myös valtaväestöä kiihotukselta ja sorrolta, kun se ei ole tehnyt sitä aiemminkaan.
Suorastaan hengästyttävä luettelo kaikenlaisia kuvottavuuksia tuskin on minkäänlaista kiihottamista. Ainakin itseäni latistaa ”…syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä. Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia.” Uhrien varottaminenkaan ei ole kiihotusta.
Luettelon jäljessä oleva lause ”Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan.” tuo mieleeni Hamelnin pillipiiparista kertovan sadun, mutta jään vähän epätietoisuuteen, onko tässä kohdassa syyttäjä tulkinnut tämän kohdan pitkän aasinsillan kautta kiihottavaksi. Kyllähän sadussa puhutaan hiiristä ja rotista ja toisaalta kostonhimoisesta pillipiiparista, mutta vertauskohdat ovat kyllä niin kaukana toisistaan, enkä toisaalta keksi muutakaan tässä lauseessa mahdollisesti vanhoja herroja kiihottavaa.
Loppukaneetissa Hirvisaari asettuu selkeästi väkivaltaa ja vihaa vastaan: ”Väkivalta on kieli, jota ei sivistyneessä maailmassa hyväksytä. Sen sijaan islamissa vihan ja väkivallan kulttuuri on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa pyhän sodan käsitteenä. Niiden yhteensovittaminen on mahdotonta, kokeilu loppukoon.” Sanat ovat suoria ja teräviä, mutta eivät kohdistu ketään vastaan. Ne kritisoivat aiheellisesti epäonnistumaan tuomittuja yritelmiä sovittaa yhteen posken kääntämiseen ja toisenkin lyömiseen perustuvia kulttuureita.
