Kiihotusta

Juuri saamani tiedon mukaan minua vastaan on nostettu Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se koskee kesällä 2017 julkaisemiani twiittejä, joilla kommentoin korkeimman oikeuden tekemää oikeusmurhaa.

 

PÄIVITYS 24.1.2019 klo 13:37

Sain juuri STT:n toimittajalta kuulla, että myös uskonrauhan loukkaamisesta on nostettu syyte.

Epäpätevä vähemmistövaltuutettu rikkoo lakia

Julkisessa sanassa on tiedotettu, kuinka vähemmistövaltuutettu, ylioppilas Eva Biaudet on tehnyt tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle, jossa hän pyytää tätä tutkimaan onko kansanedustaja Teuvo Hakkarainen syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai johonokin muuhun rikokseen.

Epäpätevä kun on, ei ylioppilas Biaudet osaa lakia ja rikkoo sitä itse aivan kuten aiempi edeltäjänsäkin. Laillisuutta puolustava kansalainen joutuu jälleen kerran käymään taisteluun, vaikka aikaisemman kantelun käsittelivätkin Biaudetin kaverit ja hyvät veljet. Nykyisistä oieksuasiamiehistä ei ole niin syvällistä tietoa (vielä). 

Kantelutiedot

1. Viranomainen, virkamies tai muu julkista tehtävää hoitava taho, jonka toimintaa arvostelette

Vähemmistövaltuutettu, vähemmistövaltuutetun toimisto

2. Jos kantelunne koskee viranomaisen menettelyä, jota pidätte lainvastaisena, selostakaa tarkemmin

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet pyysi 29.4. valtakunnansyyttäjää arvioimaan syyllistyikö kansanedustaja Hakkarainen haastattelussaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai muuhun rikokseen

Epäilen, että vähemmistövaltuutettu ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan.

3. Miksi menettely tai päätös on mielestänne lainvastainen?

Laki vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta (660/2001) määrää 2 §:sään vähemmistövaltuutetun tehtäviksi:

“2 § (20.1.2004/22)
Tehtävät
Vähemmistövaltuutetun tehtävänä on:

1) valvoa yhdenvertaisuuslain (21/2004) noudattamista siten kuin mainitussa laissa säädetään;

2) edistää hyviä etnisiä suhteita yhteiskunnassa;

3) seurata ja parantaa ulkomaalaisten ja etnisten vähemmistöjen asemaa ja oikeuksia;

4) raportoida yhdenvertaisuuden toteutumisesta eri etnisten ryhmien osalta sekä eri etnisten ryhmien oloista ja asemasta yhteiskunnassa sekä tehdä aloitteita havaitsemansa syrjinnän ja epäkohtien poistamiseksi;

5) antaa tietoja etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää sekä etnisten vähemmistöjen ja ulkomaalaisten asemaa koskevasta lainsäädännöstä ja sen soveltamiskäytännöistä;

6) suorittaa vähemmistövaltuutetulle ulkomaalaislaissa (378/1991) säädetyt tehtävät.”

Sen kummemmin yhdenvertaisuuslaissa tai ulkomaalaislaissa ei vähemmistövaltuutetun tehtäviin ole katsottu tutkintapyyntöjen tekeminen. Katson myös että kyseinen toiminta on suoraan hyvien etnisten suhteiden edistämisen vastaista nostaessaan turhaa vastakkainasettelua ja siten suoraan virkaa koskevan lain vastaista. Tältä osin pyydän oikeusasiamiestä tutkimaan, voiko tämä nostaa perustuslain 118 §, tai muun lain, perusteella syytteen vähemmistövaltuutettua ja päätöksiin myötävaikuttaneita vähemmistövaltuutetun toimiston virkavastuulla toimineita henkilöitä vastaan.

Yhdenvertaisuuslaissa vähemmistövaltuutetun keinovalikoimaan säädetään ohjeet, neuvot, suositukset ja sovittelu. Lain kirjain tai henki ei valtuuta tutkintapyyntöjen tai muiden rikosoikeudellisten toimien tekemistä.

Edelleen lain 3 § määrää vähemmistövaltuutetun valtuuksista:

“3 §
Valtuudet
Havaitessaan etnistä syrjintää vähemmistövaltuutettu pyrkii ohjein ja neuvoin vaikuttamaan siihen, ettei syrjintää jatketa tai uusita.

Vähemmistövaltuutettu voi tehdä aloitteita ja antaa suosituksia ja neuvoja, joiden tavoitteena on parantaa hyviä etnisiä suhteita ja edistää etnisten vähemmistöjen asemaa.

Etnistä syrjintää koskevan asian voi panna vireille vähemmistövaltuutetun kautta. Vähemmistövaltuutetulla on oikeus asianomaisen suostumuksella siirtää taikka ilmoittaa edelleen toimivaltaiselle viranomaiselle käsiteltäväksi vähemmistövaltuutetulle ilmoitetut etnistä syrjintää koskevat asiat. Vähemmistövaltuutettu voi liittää mukaan lausuntonsa siirrettävästä asiasta. Toimivaltaisen viranomaisen tulee ilmoittaa vähemmistövaltuutetulle asian johdosta suoritetut toimenpiteet.”

Ohjeet, neuvot, aloitteet ja suositukset luetellaan tässäkin vähemmistövaltuutetun valtuuksiksi. Tutkintapyynnöistä ei puhuta mitään. Ainostaan etnistä syrjintää (RL 11:9 §) koskevassa prosessissa vähemmistövaltuutetulla on toimivaltaa. Sen sijaan tutkintapyyntö koskee kiihottamista kansanryhmää vastaan (RL 11:8 §), tai muuta rikosta, johon laki vähemmistövaltuutetusta ei anna vähemmistövaltuutetulle toimivaltaa (korkean virkatehtävän hoitajalle ei voida antaa anteeksi ?rivien hyppimisestä? aiheutunutta virkavirhettä, -rikosta tai muuta lainvastaista menettelyä).

Lain mukaan vähemmistövaltuutetulla on oikeus siirtää etnistä syrjintää koskeva asia toimivaltaiselle viranomaiselle. On kuitenkin huomattava, että edelleensiirto-oikeus koskee nimen omaisesti etnistä syrjintää (RL 11:9§), joka on erillinen rikos kiihotuksesta kansanryhmää vastaan (RL 11:8§). Vähemmistövaltuutettu ei ole lain mukaan oikeutettu tekemään moista siirtoa muusta asiasta kuin syrjinnästä. Edelleen menettely on sikäli virheellistä, että vähemmistövaltuutettu on jättänyt käyttämättä laissa ensisijaisiksi keinoksi luettellut aloitteet, neuvot ja ohjeet.

Kuka tahansa voi yksityishenkilönä tehdä viranomaisille tutkintapyynnön mahdollisesta lain rikkomisesta, mutta virka-ajan ja -aseman käyttö tähän rikkoo lakia. Vähemmistövaltuutettu on tehnyt tutkintapyynnöt virka-asemassaan esittelyn perusteella.

Perustuslain 2§ 3. momentti määrää, että “Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.” Tämä koskee paitsi vähemmistövaltuutettua, myös eduskunnan oikeusasiamiestä ja tämän henkilökuntaa. “Tarkoin lakia” on sellainen ilmaus, että se ei juurikaan jätä tulkintavaraa virkamiesten tehtäväkenttään.

Osan vastuuta kantaa valtioneuvosto, joka antoi mahdollisuuden valita ylioppilas Biaudet’n ylempää korkeakoulutukintoa vaativaan tehtävään.

4. Oletteko kannellut tai valittanut asiasta jo muulle viranomaiselle?

En ole.

Perästä kuuluu.

Saatan vielä saattaa ratkaistavaksi senkin, että onko vähemmistövaltuutettu toiminut tasapuolisesti edellämainitussa tapauksessa, vai onko hänen toimintansa poliittisesti vinoutunutta. Kun Biaudet pyysi valtakunnansyyttäjää arvioimaan perussuomalaisten kansanedustajan lausuntoa, mutta ei muita, on syytä epäillä puolueellisuudesta.

Rikoslaki kertoo kiihotuksesta kansan ryhmää vastaan seuraavasti:  “Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Hakkarainen jutusteli mietteitään ja tuntemuksiaan Helsingin Sanomien toimittajalle kansanedustajan työhuoneessa. Työhuoneessa ei tiettävästi ollut paikalla Hakkaraisen lisäksi kuin Helsingin Sanomien henkilökuntaa aj siten juttutuokiota voidaan pitää yksityisluonteisena. HS ei lähettänyt materiaalia muokkaamattomana, vaan toimitti materiaalin ja valitsi julkaistavat puheet. Vasta Helsingin Sanomat levitti viestin yleisön keskuuteen kyseisen lausunnon tai tiedonannon.

Näin ollen jos joku on tapauksessa syyllistynyt rikokseen, on se sanomaa levittänyt media. Jos ja kun virano0maiset eivät puutu tähän, on aiheellista epäillä puolueellisuutta.

Pro Hirvisaari, sensuuria vastaan

Tänään on tullut julki asikkalalaisen James Hirvisaaren saama syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Vallanpitäjien Fifi Uusi Suomi ei jäänyt odottamaan käräjäoikeuden tuomiota (puhumattakaan lainvoimaisesta tuomiosta) vaan poisti kirjoituksen, jonka se oli antanut olla yli viisi kuukautta paikallaan. Tokihan suoraselkäiset journalistit olisivat puolustaneet linjaansa oikeuden päätökseen asti. Kyse ei siis voi olla lehden omasta linjasta, vaan viranomaisten pelosta; tai käskystä.

Mediaa on joskus kutsuttu vallanpitäjien vahtikoiraksi ja sitä se toden totta onkin. Ärhäkkäänä se murisee kaikille jotka uskaltavat liian lähelle vallan portteja. Itse tuomarinvakuutuksen antaneena pidän syyttäjälaitoksen toimintaa härskinä. Olen nähnyt lukemattomia esimerkkejä siitä, kuinka politiikkaa tehdään oikeussaleissa. Se on demlojen ujutusstrategiaan perustuva tapa ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien perillinen. Halveksuttavaa.

(Tässä välissä annan vaalilupauksen: jos minut seuraavaksi käytävien eduskuntavaalien jälkeen nimitetään oikeusministeriksi, lupaan antaa heti virkaanastujaispäivää seuraavana päivänä kenkää sekä Kalskeelle että Illmanille.)

Mikähän tällä kertaa mahtoi kiihottaa ammattikiihottujiamme?

Hirvisaari otsikoi kyseisen kirjoituksensa jokseenkin raflaavasti “Kikkarapäälle kuonoon”, jonka pirullinen lukija voi ymmärtää kehotukseksi, mutta joka ei sitä ole, koska sitä ei ole ilmaistu imperatiivia, käskymuotoa käyttäen. Aluksi Hirvisaari referoi kirjoitusta edeltäneiden päivien tapahtumia: “Taannoin tapahtui Helsingissä rasistinen rikos. Uskoakseni se on ollut harvinainen yksittäistapaus.” En pysty löytämään näistä lauseista mitään, mikä saattaisi kiihottaa edes idioottia.

Seuraava lause saattaa jo kutkuttaa kognitiivisilta lahjoiltaan vähäisempiä kansantovereitamme: “Tosin jos kaljupää antaa kikkarapäälle kuonoon, se ei ole välttämättä rasismia vaan kollien ikiaikaista umpiluukulttuuria.” Siinä huomio kiinnittyy kahteen pejoratiiviseksi tulkittavaan ilmaisuun: “Kaljupää” ja “kikkarapää”. Samanpainoisia päänahan peitemuotiin perustuvia ilmaisuja olisivat mm “pitkätukka”, “heviletti”, “punatukka”, “blondi”, “rasta”, “irokeesi”, “kultakutri” ja niin edelleen. Vaikea siis kuvitella sanan kiihottaneen ketään, sillä hiustyylistä ei voida vielä päätellä sellaisen kansanryhmän jäsenyyttä, jota valtakunnansyyttäjänvirasto katsoo lailla suojaavan.

Kikkarapäästä itselläni tuli mieleen 80-luvun lastenrallatus “Kikkarapää, kikkarapää, naisia metsästää”, jolla siis viitattiin David Hasselhoffin näyttelemään Michael Knightiin, tutummin Ritari Ässään.

Pohdiskeleva ote lauseessa “Ja jos kyseessä on jälleen ollut esimerkiksi tyypillinen naistenahdistelutapaus, ehkä kikkarapää sietikin saada läksytyksen?” on viimeaikaisten oikeustapausten valossa jokeri. Muutaman viikon kuluttua saamme Helsingin hovioikeuden kannan siitä, voiko asioista esittää oman arvelunsa, kunhan arveluita ei käsitellä faktoina. Jännäksi menee.

Seuraavassa lauseessa esitetään varman oloisesti tulevaisuuden kehitykseen sijoittuva arvelu: “Valitettavasti hillittömän muslimimaahanmuuton myötä Suomessakin tulee olemaan lisääntyvässä määrin myös ihka aitoa rasismia, joka kohdistuu varsinkin juutalaisiin mutta myös kantaväestöön ja muihin etnisiin ryhmiin.” Onko rasismin kasvusta varoittaminen riittävä syy syyttää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hirvisaari kyllä arvelee rasismin nousevan ja mainitsee potentiaaleiksi uhreiksi kaksi etnistä ryhmää. Saattaisiko riittävän tyhmä ihminen ymmärtää kyseisen arvelun kiihotuksena juutalaisia tai kantaväestöä kohtaan? Kolmanteen mainittuun ryhmäänhän tuossa ei kohdisteta minkäänlaisia arveluita heihin kohdistuvasta vihasta. En oikein voi uskoa sitäkään, että valtakunnansyyttäjänvirasto enää tässä vaiheessa alkaa suojaamaan myös valtaväestöä kiihotukselta ja sorrolta, kun se ei ole tehnyt sitä aiemminkaan.

Suorastaan hengästyttävä luettelo kaikenlaisia kuvottavuuksia tuskin on minkäänlaista kiihottamista. Ainakin itseäni latistaa “…syrjintää, sietämätöntä ylimielisyyttä ja huonoa käytöstä, vihaa, naisten alistamista, lasten silpomista, seksuaalista häiriköintiä ja vähemmistöjen vainoa, mellakointia, lippujen polttelua, älämölöä, huumeita, ryöstelyä, raiskausrikoksia, pedofiliaa, polygamiaa, lapsiavioliittoja, häpeäväkivaltaa, rituaaliteurastuksia, ruoskimisrangaistuksia, kivityksiä ynnä muita läpeensä inhottavia ja umpikieroutuneita tapoja ja ilmiöitä. Lopulta jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia.” Uhrien varottaminenkaan ei ole kiihotusta.

Luettelon jäljessä oleva lause “Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan.” tuo mieleeni Hamelnin pillipiiparista kertovan sadun, mutta jään vähän epätietoisuuteen, onko tässä kohdassa syyttäjä tulkinnut tämän kohdan pitkän aasinsillan kautta kiihottavaksi. Kyllähän sadussa puhutaan hiiristä ja rotista ja toisaalta kostonhimoisesta pillipiiparista, mutta vertauskohdat ovat kyllä niin kaukana toisistaan, enkä toisaalta keksi muutakaan tässä lauseessa mahdollisesti vanhoja herroja kiihottavaa.

Loppukaneetissa Hirvisaari asettuu selkeästi väkivaltaa ja vihaa vastaan: “Väkivalta on kieli, jota ei sivistyneessä maailmassa hyväksytä. Sen sijaan islamissa vihan ja väkivallan kulttuuri on sisäänrakennettuna ja jatkuvasti voimassa pyhän sodan käsitteenä. Niiden yhteensovittaminen on mahdotonta, kokeilu loppukoon.” Sanat ovat suoria ja teräviä, mutta eivät kohdistu ketään vastaan. Ne kritisoivat aiheellisesti epäonnistumaan tuomittuja yritelmiä sovittaa yhteen posken kääntämiseen ja toisenkin lyömiseen perustuvia kulttuureita.