Suojeluskunnat, kodinturva ja kansalaisen oikeus puolustaa itseään ja maataan

Viikko sitten maanantaina 1.2.2014 lähetti YLE aika hyvän ohjelman MOT: Oikeus omaan rynkkyyn. Ohjelman jälkeen lähetin siinä esiintyneille kolmelle ansioituneelle maanpuolustajalle sähköpostin, jonka aioin julkaista pienen tovin kuluttua. Nyt teen sen:

Lähetetty: 2.12.2014 08:43
Vastaanottajat: Jyrki Uutela, Pekka Sinisalo, Jaakko Puuperä

Arvon herrasmiehet!

Kiitos erinomaisesta esiintymisestänne MOT-ohjelmassa. Ohjelma oli yllättävän neutraali, ellei jopa hieman positiivinen aihetta kohtaan. Vähän olen pettynyt Niinistön lyhyeen ja virkamiesmäiseen kommentointiin, johon mahtui ainakin kaksi faktavirhettä:

1) Myös Virossa on voimassa asevelvollisuus
2) Otin kodinturvajärjestelmän esille ja ehdotin sitä puolueen ohjelmaan Oulun puolueneuvostossa 4.5.2014. Puheenjohtajana toiminut Niinistö kiitti esitystäni ja lupasi ottaa sen huomioon ohjelmatyössä.

Eversti Hyppösen lausuntoon sisältyi paikkaansa pitämätön väite, jonka mukaan suunnitelmat kodinturvajoukkojen perustamisesta eivät ole mahdollisia nykyisen lainsäädännön perusteella. Hyppönen tuskin on kauttaaltaan perehtynyt lakiin, joten en usko tätä tahalliseksi valeeksi, mutta lakiin perehtyneenä minä ainakin tiedän täysin laillisen tien rauhan ajan kodinturvan/suojeluskunnan luomiseksi ilman valtion myötävaikutusta.

Valtioon sidottu järjestelmä toki vaatisi lainsäädännöllisiä muutoksia. Eipä sillä, ei taidettu esivallalta lupia kysellä 1917 suojeluskuntiakaan perustettaessa.

Koenko operatiivisiin joukkoihin sijoitettuna reservin johtajana saavani puolustusvoimilta tai Maanpuolustuskoulutukselta koulutustani sa-tehtävääni?

En koe, sillä en ole saanut sitä lainkaan vaikka MPK-kursseilla suhtkoht aktiivisesti olenkin käynyt. Onko minun mahdollista harjoitella perustettavissa paikallisjoukoissa (”kodinturvan korvaajissa”) sa-tehtävääni varten? Epäilen ettei ole, vaan niissä toimiminen muuttaisi sa-sijoitukseni myös paikallisjoukkoihin aivan kuten maakuntajoukoissa nyt.

Uutelan ohjelmassa esille nostama näkökulma aseistautuneen kansalaisen kv-oikeudellisesta asemasta mahdollisen sotilaallisen kriisin aikana oli minulle uusi. Olen toisaalta pahastunut valtion välinpitämättömyydestä kansalaisten perusoikeuksien suhteen, mutta toisaalta näen sen odotettuna asiainlaitana perustuen kokemukseeni ammunnanharrastajana ja yhteiskunnallisena toimijana.

En näe esitetyn yhtäkään hyvää syytä miksi kodinturvajärjestelmää ei tulisi luoda, vain moraalittomia tekosyitä. Rohkaisen teitä jatkamaan linjallanne ja annan sille kaiken tukeni.

Kirjoitan tämän viestin avoimena kirjeenä ja julkaisen tämän blogissani pienen tovin kuluttua. Mahdolliset vastauksenne kuuluvat luonnollisesti viestintäsalaisuuden piiriin.

Isänmaallisin terveisin,

Teemu Lahtinen

Totaalikieltäytyjä ei ole mielipidevanki

Länsiväylän pääkirjoituksessa (7.5.) heräteltiin keskustelua asevelvollisuudesta. Asevelvollisuuteen liittyvän epätasa-arvon ja nykyajan uhkakuvien monimuotoisuuden esille nostaminen on kirjoituksessa ansiokasta, mutta yhdestä väitteestä olen perustavanlaatuisesti eri mieltä.

Mielestäni totaalikieltäytyjä ei ole mielipidevanki, koska tätä ei ole rangaistu mielipiteensä vuoksi, vaan siksi ettei ole suorittanut voimassaolevan lain mukaista velvollisuuttaan. Tällainen rinnastus loukkaa kaikkia maailman historian ja nykyajan vain mielipiteensä tai vakaumuksensa vuoksi kärsimään joutuneita. Ei verojaan maksamatta jättäviä verokriitikoitakaan rinnasteta mielipidevankeihin ja molemmat sentään ovat perustuslaillisia kansalaisvelvollisuuksia.

Puolustusratkaisu koostuu monesta komponentista ja niin asevelvollisuudesta, liittoutumisesta, materiaalistrategiasta ja kodinturvajärjestelmästä on syytä keskustella avoimesti jatkossakin.

(Kirjoitus julkaistu 10.5.2014 Länsiväylässä, sivulla 12)

Koko kansakunta mobilisoitava

Maanpuolustuskysymykset herättävät edelleen keskustelua ja viimeksi oman näkemyksensä toi esille työministeri Anne Sinnemäki, joka esitti (jokseenkin odotetusti) asepalvelusajan lyhentämistä ja yhä harvemman kouluttamista yhdeksi ratkaisuksi työurien pidentämiseen. Teema kuuluu hänen hallinnonalaansa ja liittyy kiinteästi keskusteluun eläkepommista, työvoimapulasta ja sitä kautta jopa maahanmuuttoon. Siviilipalveluksesta työministeri ei erityisesti maininnut mitään, vaikka siviilipalvelus on myös työministerin hallinnon alaa ja eittämättä tulee pituudeltaan jälleen tarkastelun alle, jos varusmiespalvelusta lyhennetään.

Pointti on validi. Maanpuolustus tulee järjestää uskottavasti, mutta mahdollisimman vähän yhteiskuntaa haittaavalla tavalla. Uskottava maanpuolustus vastaa oikealla tavalla realistisiin uhkakuviin. Kokonaismaanpuolustus käsittää sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi taloudellisen maanpuolustuksen. Vaikka huoltosuhteen heikkenemistä ei voidakaan pitää suoranaisesti ulkoisena uhkana, johon siis olisi varauduttava maanpuolustusnäkökulmasta, on se vakavuudeltaan ja todennäköisyydeltään sellainen uhka, että sen torjuntaan on lähestulkoon mobilisoitava koko kansakunta.

Olen pohtinut maanpuolustuskysymyksiä aiemminkin ja peräänkuuluttanut vapaaehtoisuuden merkityksen korostamista. Hiljattain tasavallan presidentti otti kantaa ase- ja siviilipalvelusmiesten yhtenäisestä koulutusjaksosta, mistä olen samaa mieltä. Kun kirjoitin asiasta, siitä heräsi hyvää pohdiskelevaa keskustelua, ja eräs mielessäni virinnyt ajatus alkoi saada täsmällisempää muotoa: monimuotokoulutus, jonka  ulottaisin koskemaan koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta. Maanpuolustusvelvollisuus on perustuslaissa (127 §) määrätty koskemaan jokaista kansalaista aivan kuten verovelvollisuuskin (81 §), joten en nyt tässä yhteydessä näe mielekkääksi velvollisuuden kyseenalaistamisesta lähtevää keskustelua.

Erilaisissa kuviteltavissa olevissa kriisitilanteissa tarvitaan monipuolista osaamista ja valmiuksia, joita nykyaikainen teknologisperusteinen elämänmuoto ei luonnostaan tuota. Niitä täytyy siis erikseen tuottaa koulutuksella. Jotta koko ikäluokan kouluttaminen ei veisi liikaa nuorten työpanosta ja opintomahdollisuuksia, tulee koulutus järjestää kotipaikkakunnalla monimuoto-opetuksena iltaisin ja viikonloppuisin ja muutamin internaatein ehkä vähän kauempanakin. Tämän koulutuksen aikana valikoitaisiin halukkuus huomioiden sotilaiksi koulutettavat ja siviilitehtäviin koulutettavat.

Valtiolla ei ole mahdollisuuksia levittää koulutusorganisaatiotaan jokaiseen kuntaan. Valtiollisen mittaluokan voimavarat tuleekin keskittää kalliisiin asejärjestelmiin ja korkean valmiuden yksiköiden ylläpitoon ja kouluttamiseen. Tavallinen yksilöiden valmiuskoulutus sopiikin hyvin kansasta lähtöisin olevalle vapaaehtoisorganisaatiolle.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPKY) on lakisääteinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen kouluttaja, joka kouluttaa sotilastaitojen lisäksi laaja-alaisesti kansalaisia kohtaamaan myös arjen uhka- ja riskitilanteita aina ensiavusta ja alkusammutuksesta aina itsepuolustukseen ja liikenneturvallisuuteen.

Mielestäni tätä roolia voisi kehittää edelleen siten, että MPKY ottaisi vastattavakseen yksilöiden kouluttamisesta näiden kotipaikan läheisyydessä ja Puolustusvoimat vastaavat sitten koulutettujen yksilöiden yhteenhitsaamisesta joukko-osastoiksi ja yhtymiksi sekä maanpuolustuksesta. Käytännössä MPKY:n koulutus siis vastaisi pitkälti nykyistä alokasaikaa ja toimisi Varusmiesliiton esittämänä monipäiväisinä kutsuntoina.

Kouluttajina eivät olisi ammattisotilaat, vaan tiukasti siviilimaailmassa kiinni olevat asiansa osaavat reserviläiset; koulutettavien isät, veljet ja aikaa myöten myös äidit ja siskot. Tällainen asevelvollisuuden valmistava opintojakso sulautuisi osaksi yleistä oppivelvollisuutta, vaikkei opetus ehkä tapahtuisikaan koulupäivään integroidusti. Jos nykyisen asepalveluksen kaksi ensimmäistä kuukautta saataisiin hoidettua arjen ohella ei ajankäytöllistä tyhjäkäyntiä pääsisi syntymään.

Peruskoulutetut nuoret osaavat jo aika paljon ja tietävät paremmin miten haluavat suorittaa velvollisuutensa loppuun. Myös Puolustusvoimilla on aiempaa parempi kuva kunkin valmiuksista ja se ehkä voisi siirtyä joustavaan pitkin vuotta tapahtuvaan palvelukseen astumiseen, jolloin kunkin poissaolo siviilielämästä saadaan minimoiduksi nykyistä helpommin. Palvelusajan minimoinnista huolimatta Suomella on hyvin kriisiaikoihin koulutettu väestö ja uhkakuviin vastaava valmius.

Yleisen asevelvollisuuden tulevaisuus

Itsenäisen Suomen  puolustus on pohjautunut yleiseen asevelvollisuuteen, mutta muuttuvassa maailmassa on aiheellista aika-ajoin katsoa, vastaavatko aiemmat ratkaisut nykypäivän tai tulevaisuuden haasteisiin. Puolustusstrategiassa on monia liikkuvia osia ja asevelvollisuus on vain yksi osatekijä. Sitä ei tulisi tarkastella ilman kokonaisuuden arviointia.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen esitti arvioitavaksi myös siviilipalveluksen kehittämistä ja mahdollisia yhteisiä koulutusjaksoja sotilaiksi koulutettavien kanssa. Olen ollut samaa mieltä ja kun vuonna 2004 hahmottelin Näkemyksiä maanpuolustuksesta, päädyin toteamaan ”onkin äärimmäisen tärkeää, että yleisen maanpuolustusvelvollisuuden peruskoulutusjakso ulotetaan koskemaan koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta.” Lähetin tuolloin ajatuksia koskevat kirjeet puolustusministeriöön, työministeriöön ja ympäristöministeriöön, josta kahdesta jäljemmästä sain kiittävän vastauksen. Puolustusministeriöstä ei vastausta kuulunut, mutta ilmeisesti viesti on kuitenkin mennyt eteenpäin.

Esitin tuolloin että ”siviilipalvelusta tuleekin kehittää voimakkaasti asepalveluksen pakollisesta vaihtoehdosta todellisia kriisiaikojen tehtäviä ja tarpeita varten. Tällainen uusimuotoinen siviilipalvelus olisi osa aiemmin mainittua ei-aseellista maanpuolustusvelvollisuuden peruskoulutusta.”

Vuonna 2004 olin vielä tiukasti sitä mieltä, että yleinen asevelvollisuus on säilyttämisen arvoista ja puolustuskykymme kivijalka. Sittemmin olen lisännyt valmiuttani myös vaihtoehtoisten ratkaisujen hyväksymiseen. Yleinen asevelvollisuus ei välttämättä olekaan paras ja kustannustehokkain ratkaisu. Toistaiseksi kuitenkin näen siitä saatavan enemmän hyötyjä kuin haittoja, mutta kehitystarpeita siinä kiistatta on.

Puolustustekniikan monimutkaistuessa tarvitaan vähemmän, mutta osaavampia sotilaita. Puolustusvoimien tarve on siis vähenemään päin ja niukkojen resurssien aikana voimat haluttaneen kohdistaa siihen osaan, jota todella tarvitaan. Asepalvelus koko ikäluokkaa lävistävänä kokemuksena, sosiaalisena kalibroijana ja kuntokouluna on kuitenkin oman huomionsa ansaitseva. Myös tulevaisuudessa kansalaisen oikeus puolustaa kotiaan on tärkeää, eikä sitä voi luottaa pelkästään pienelle ammattijoukolle.

Mielestäni kansa tarvitsee edelleen oman armeijansa ja siksi vapaaehtoista maanpuolustusta pitää kehittää edelleen muodostamalla vapaaehtoisuuteen perustuva kodinturvajärjestelmä hyväksi todetun pohjoismaisen mallin mukaan. Pohjoismaiset mallit sopivat siksi Suomeen hyvin, että yhteiskuntarakenteemme ja historiamme muistuttaa näitä maita hyvin paljon, kuten myös nykyinen lainsäädännöllinen peruslinjamme ja oikeuskäsityksemme. Kodinturvajärjestelmä on nimensä mukaisesti kansalaisten jokapäiväistä elämää turvaava toimi ja siksi pelkästään sotilaalliseen koulutukseen keskittymällä ei tavoitetta saavutettaisi. Kodinturvaan yhtälailla kytkeytyy aktiivinen arkiturva; huoli oman kodin koskemattomuudesta, rakennetun ympäristön turvallisuudesta, omaisuuden suojasta ja lähimmäisten hyvinvoinnista. Maanpuolustuskoulutusyhdistys on historiansa mittaan koko ajan kehittynyt tähän suuntaan, mutta kehittymistä voitaisiin edistää.

Ei lisää uhreja, kiitos

Sellon murhat nostavat taas paljon puhetta ilmoille ja varmaa on että uhreiksi eivät jää vain surmansa saaneet, vaan taas koko joukko viattomia kansalaisia.

Selvyyden vuoksi syyllisyys jakautuu seuraavassa järjestyksessä:

  1. Ibrahim Shkupolli
  2. Julkinen valta:
    1. Oikeuslaitos, sillä moisen moninkertarikollisen tulisi istua vankilassa.
    2. Maahanmuutosta vastaavat, sillä rikollisen ulkomaalaisen ei tulisi olla Suomessa laisinkaan.
    3. Lainsäätäjä, joka ei ole edellämainittuja lailla pakottanut järkevään toimintaan.
  3. eikä muille

On siis vääryys vaikeuttaa asiaan täysin ulkopuolisten ihmisten, kuten esimerkiksi kunnollisten ammunnanharrastajien elämää.

* * *

Yhteiskunnallinen tila alkaa olla siinä pisteessä, jossa kansalaiset eivät voi enää luottaa turvallisuuttaan julkisen vallan hoitoon. Sen myönsi jo poliisiylijohtaja Mikko Paaterokin. On siis ehdottoman tärkeää, että aselakia ja -käytäntöjä uudistetaan pikaisesti niin, että kunnon kansalaisilla on oikeus itsepuolustuksekseen kantaa piilotettuna ampuma-asetta julkisilla paikoilla.

Piilotetun aseen kanto-oikeudesta turvallisuutta lisäävänä ja henkirikoksia vähentävänä tekijänä on paljon hyviä kokemuksia. Vastaavasti aseisiin vainoharhaisesti suhtautuvissa jurisdiktioissa tilanne on paljon surkeampi.

Hyvää Uutta Vuotta!

Näkemyksiä maanpuolustuksesta

1. YLEISTÄ

Kylmän sodan jälkeen muuttunut kansainvälinen tilanne sekä Euroopassa että koko maailmassa kuin myös viimeaikaiset yllätykselliset tapahtumat ovat johtaneet uhkakuvien muuttumiseen ja puolustustilaskenaarioiden uudelleen arviointiin.

Nykyään maahamme kohdistuva laajamittainen hyökkäys ei ole kovinkaan todennäköinen, joskin historiallisesti on perusteltua varautua edelleen myös tällaiseen uhkaan. Myös kauttakulkuhyökkäys maamme kautta kolmatta osapuolta vastaan on miltei yhtä epätodennäköistä, mutta siiden sijaan kaappauksenomainen yllätyshyökkäys valtion johdon alistamiseksi sekä laaja terrori-iskujen sarja, jo paljon lähempänä todellisia.

Yhteiskunnan muuttuminen aiheuttaa muutospaineita sekä kokonaismaanpuolustuksen, että sotiaallisen maanpuolustuksen kehittämisestä. Tässä asiakirjassa tuon esiin oman ehdotukseni edellämainittujen asioiden hoitamiseksi.
Jatka lukemista