Vanhanen, Vanhanen, Vanhanen…

Kuulin eilen korvillani pöyristyttäviä lauselmia pääministerimme suuhun sijoitettuna. Viikonloppukiireiden vuoksi en ehtinyt perehtymään kirjallisten lähteiden kautta asiaan, mutta tänään olen lukenut, mitä pääministerimme sanomaksi väitetään ja olen edelleen ällikällä lyöty.

Sunnuntaina kuulemastani tuli mieleen Kekkonen. Pateettiset puheet vahvasta kansankunnan isästä ja kokeneesta kriisinratkojasta tuovat mieleen kepulikonsteilla ja valheillakin itsensä vallassa pitävän hiljalleen seniiliytyvän autokraatin.

Vanhaan aikaan konsensus-Suomessa tämä varmasti onnistuisi ja Vanhanen on vanhan ajan kasvatti. Hän ei ole vielä ymmärtänyt sen ajan jääneen taakse ja että kansalaiskeskustelua ei voi enää hillitä mahtikäskyillä ja päätoimittajien kovistelulla. Yritykset vain pahentavat tilannetta.

Tänään Soini totesi Vanhasen olevan suuruudenhullu. En voisi kiistää arvioita.

Tänään Arhinmäki ja Räsänen ovat todenneet pääministerin vahvuudentunteen olevan kupla. Luulen, että jokainen Vanhasen teko ja sana tästä lähtien vain lisäävät tätä mielikuvaa – sekä Vanhasen päässä että kansan silmissä.

Hallituskumppanit vaikenevat asiasta hienotunteisesti ja välttävät loukkaamasta vanhusta suorapuheisuudellaan tai kansaa valheilla.

Vaan kuinka kauan kärsivällisyyttämme koetellaan? Joskus aikaisemminkin sitä on tivattu.

Suomen valtiojärjestys on kumoutunut

Olemme vaalirahaskandaalin ohessa lukeneet eri tahoilta tulevia ehdotuksia, joita on esitetty ratkaisuna korruptio-ongelmaan, mutta jotka eivät sitä ole. Korruptoituneiden kartellipuolueiden edustajat ovat syöttämässä demokratialle myrkkyä lääkkeen nimissä. Eronnut Raha-automaattiyhdistyksen puheenjohtaja ja entinen kansanedustaja Jukka Vihriälä (kesk.) ehdotti listavaalin käyttöönottoa, jollaista on aiemmin esittänyt muun muassa SDP:n entinen ministeri ja kansanedustaja Jouni Backman.

Listavaaliksi sanotaan vaalitapaa, jossa äänestäjä ei äänestä henkilöä, vaan puolueen listaa kokonaisuudessaan. Ehdokkaiden keskinäisen järjestyksen ratkaisee puolue eikä äänestäjät. Listavaalit kasvattavat puoluekoneistojen valtaa kansanvallan kustannuksella.

SDP:n nykyinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen taas esitti kaiken vaalirahoituksen kieltämistä, niin ay-liikkeeltä kuin yrityksiltä, yhdistyksiltä ja yksityisiltä kansalaisilta. Vaikka Urpilainen makeutti syöttiään ay-rahoituksen kiellolla, piilee tässäkin ajatuksessa demokratiaa nujertava piirre.

Jos poliittista kampanjointia saisi rahoittaa vain puoluetuella, päättää puolue ketä mainostetaan, millä tavalla ja kuinka paljon. Tämä olisi jo nykyisellä d’Hondtin vaalitavalla turmiollista käytännössä antaen puolueen käsiin sen, ketkä tulisivat valituksi ja ketkä eivät. Listavaalissa on itsestään selvää ja aukikirjoitettua, että puolue määrä eivätkä äänestäjät, mutta Urpilaisen rahoitusmallissa valta olisi muodollisesti äänestäjällä, mutta todellisuudessa puolueella. Olisiko se sitten politiikan avoimuutta lisäävää?

Kartellipuolueet ovat 60-luvulta alkaen keksineet keinoja, joilla poliittista kilpailua voidaan rajoittaa ja kansan valinnanmahdollisuuksia supistaa. Myös (vielä istuva) pääministeri Matti Vanhanen sanoi sen suoraan tammikuussa, että ”äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista [mielipiteensä] vaaleissa esimerkiksi [kartellin ulkopuolista puoluetta] äänestämällä.”

Vaalirahoituksen rajoittaminen vain puoluetukeen ei supista demokratiaa ainoastaan puoluetukea saavien puolueiden sisällä. Se lopullisesti sementoisi kartellin estämällä käytännössä uusien puolueiden synnyn. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet eivät saa lainkaan puoluetukea ja jos niiltä viedään mahdollisuus rahoittaa vaaleja muulla kuin puoluetuella… kyllähän jokainen tajuaa kuinka siinä käy.

Jo näidenkin syiden vuoksi on tärkeää, että seuraavissa vaaleissa äänestäjät puoluekannastaan riippumatta musertavat kartellin ja äänestävät sen ulkopuolisia puolueita. Tällaisia ovat tulkintani mukaan Perussuomalaiset, Vihreät ja kaikki eduskunnan ulkopuoliset puolueet. Valinnanvaraa siis riittää.

* * * * *

Olen taipuvainen toteamaan kansanvaltaisen valtiojärjestyksemme jo kumotuksi. Esitetyt vaihtoehdot vain sinetöisivät valtiojärjestyksen muuttumisen. Me emme ole enää aikoihin eläneet tasavallassa emmekä kansanvallassa. Ylin valtiovalta ei enää kuulu kansalle, jota se käyttää eduskunnan välityksellä, vaan valtiojärjestyksemme keskeisin piirre on puolueiden aseman pönkittäminen lainsäädännöllä. Perustuslaissa puolueet mainitaan vain ehdokkaita asettavina eliminä, kun muuten perustuslaki puhuu valtiollisista elimistä. Siinä vaiheessa kun asiat tulevat eduskunnan käsittelyyn, ne on jo sovittu puolueryhmien välisissä neuvotteluissa. Yksittäisellä kansanedustajalla ei käytännössä ole perustuslain 29§ takaamaa riippumattomuutta, valtaa tai edustusta. 

Miksi tällaista valtiojärjestystä sitten pitäisi kutsua, kun se ei ole tasavalta, demokratia tai muukaan? Näillä nimillä nykyjärjestelmän kutsuminen on kuitenkin lopetettava, sillä vallanpitäjien valheellisuus on vääränlaista valtiojärjestystäkin pahempi asia. Avoimesti puoluevaltaisessa järjestelmässä ihmiset tietävät, missä päätökset tehdään.

Antiikin kreikassa ei ollut varsinaisia puolueita, mutta vastaavanlaisia ryhmiä kutsuttiin synodeiksi (σύνοδος). Sana on kuitenkin periytynyt kirkolliseen käyttöön, eikä uudelleenmäärittely liene kannattavaa. Nykyisessä Kreikassa toki on moderneja puolueita ja näitä kutsutaan kommiksi (κόμμα). Se saa kelvata puoluevallan nimen alkuosaksi.

Jälkiosa on helpompi sillä muinaiskreikan valtaa ja voimaa tarkoittava sana κράτος on vakiintunut kratia-päätteiseksi erilaisissa poliittisissa järjestelmissä. Puoluevalta on siis kommakratiaa ja se eroaa olennaisesti kansanvallasta, demokratiasta.

Tahriintunut tasavalta

Suomen maine korruptiovapaana ja läpinäkyvän hallinnon maana on mennyt. Kiiltokuva on jo aiemmin tahriintunut lukuisissa langettavissa tuomioissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, Slovenian asekaupoissa ja sananvapautta loukkaavissa oikeudenkäynneissä. Hallituksen välinpitämättömyys kansan mielialoista mm. maahanmuuttopolitiikan lisäksi Itämeren kaasuputki -asiassa on korostanut hallituksen etääntymistä kansasta. Tilannetta ei ole helpottanut suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajan käsitykset tuloista ja pienipalkkaisuuden rajasta.

Korruptiopuolueiden kartelli on tullut murrospisteeseen.

Normaalissa Länsi-Euroopan maassa hallitus olisi eronnut jo itse ja nykyinen eduskunta olisi muodostanut uuden hallituksen. Muualla Euroopassa kansa olisi mielenosoituksin painostanut hallituksen eroamaan, kuten Serbiassa, Ukrainassa ja Georgiassa on tapahtunut viime vuosina.

Lyhyesti jutun juoni on tämä: Pääministeri on jakanut verorahaa säätiölle, joka on tukenut yhdistystä, joka on antanut rahaa pääministerille. Perinteisessä mielessä tämä on varastamista, jälkiä peitellen. Tasavalta on joutunut rikollisten käsiin.

Toivon, että hallitus tekisi tilanteesta sellaiset johtopäätökset, etteivät sotilasvalan vannoneet joudu punnitsemaan ilmaisun ”laillinen valtiojärjestys ja laillinen esivalta” merkitystä. Jo nyt aselain valmistelun alla on aktiivisesta ja maanpuolustushenkisestä reservistä kuulunut puheenvuoroja, joissa sotilaspassin palauttaminen on vaihtoehtona, jollei velvollisuutta sotilastaitojen ylläpidosta enää kohtuudella voi noudattaa.

Oppositio on nyt vaalien uusinnan kannalla, myös hallituspuolueissa on repeämiä. Ainoana korruptiovapaana hallituspuolueena Vihreät pitää vallanavaimia käsissään ja on korjaamassa Perussuomalaisten ohella voittoa, jos vaalit uusitaan.

Löytyisikö jostain Taavetti kaatamaan Koljattia?