Espoo on nyt kahtena perättäisenä vuotena pitänyt yllä ”tilapäistä” veronkorotusta. Olen vastustanut sitä molempina kertoina ja pitänyt korotusta perusteettomana. Nyt Espoon valtuustolle esitetty Seurantaraportti II vahvistaa sanani. Vuonna 2010 Espoon kaupunki teki 182 miljoonan euron vuosikatteen, eli yritysmaailmasta tutuimmin termein ”voitto ennen satunnaiseriä”. Tuo syksyllä 2009 päätetty 0,25 prosenttiyksikön veronkorotus toi kaupungin kassaan n. 12,5 miljoonaa euroa, yksi veroprosentti on noin 50 miljoonaa euroa. Kaupunki siis teki voittoa työtätekevien kustannuksella.
Viime syksynä tuota ”tilapäistä” veronkorotusta päätettiin jatkaa. Nyt esityslistassa luodaan katse tulevaan: ”Verotulokertymän kohtuullisen valoisista näkymistä johtuen vuosikatteen saamista pitemmällä tähtäimellä talouden kannalta kestävälle, vähintään 150 – 180 miljoonan euron, tasolle voidaan pitää täysin realistisena tavoitteena.”
Espoolla on mittavat rahastot (577 miljoonaa euroa vuodenvaihteessa) investointeja varten ja lainaakin saamme edullisesti. Minun on vaikea perustella kaupunkilaisille, minkä vuoksi meillä on karkeasti sanottuna kolme prosenttiyksikköä liian kova verotus. Ei kaupungin tehtävänä ole tuottaa voittoa. Avoimen ja demokraattisen taloudenpidon perusteella Espoon kunnallisveroprosentti olisi siinä 15:n paikkeilla ja siitäkin jäisi vielä 30 miljoonaa kasvavan kaupungin tarpeisiin. Se on kutakuinkin taso, joka mielessäni on aiemminkin ollut kohtuullisena tasona, joskin valtion aluepolitiikan vuoksi sekin on kaksinkertainen todelliseen tarpeeseen nähden.
Kateusko syynä?
Mitään noissa asiakirjoissa virallisempaa selitystä ei ole annettu, mutta käytäväpuheissa vaanii ilkeä itänaapuri. On vakavalla naamalla ”oikeistostakin” esitetty, että veronalennuksia ei saa aloittaa vaan pysyä muun pääkaupunkiseudun tuntumassa. Veronalennukset tulkittaisiin naapureissa (etenkin siinä suuressa itäisessä) veroparatiisiksi ja vaatimukset pakkoliitoksista voimistuisivat ja voisivat saada ymmärrystä myös laajemmin. Kaupunki pelkää rappareita ja ryöstäjiä – sinänsä viisasta, mutta herättää epäilyksen todella mädästä valtionhallinnosta. Valtion tehtävä on suojella meitä, ei uhata. Kateus on siis syynä ylikorkeaan verotukseen. Näinhän se vanha kansakin tiesi: se jolla onni on, se onnen kätkeköön.
Yhteiskunnan pitäisi turvata jokaisen vapaus olla onnellinen ja avoimesti nauttia työnsä hedelmistä. Meidän on rohkaistava ns ”amerikkalaisen kateuden” leviämistä ja ns ”venäläisen kateuden” vähenemistä. Julkishallinnon rakenteiden tulee olla avoimia ja tukea myönteistä kehitystä. Vähän tuoreempi sananlasku sanoo ”sitä saa mitä mittaa” ja siihen on tavattu viimeaikoina lisätä vielä ”ja mistä palkitsee”.
Jos haluamme kestävää kuntataloutta, niin pitäisi sitten turvata sellaisten kuntien vapaus ja itsenäisyys, jotka ovat pystyneet olemaan esimerkillisiä. Monikulttuuria hamunneet konkurssikypsät suurkaupungit eivät saa haalia varakkaita naapureitaan maksamaan omia mokiaan. Epäonnistuneet kunnat olisi pilkottava, ennemmin kuin onnistuneet.
Julkishallinnon talouden tasapainon haussa veronkorotukset ovat kestämätöntä kehitystä. Niitä ei saa käyttää toimintaympäristöön sopeutumisen sijaisena.
Nyt eduskuntavaaleissa ratkaistaan kuntien toimintaympäristöön vaikuttavat päättäjät ja puolentoista vuoden päästä kunnalliset päättäjät. Musitakaa silloin kysyä ehdokkailta selvitystä tilanteeseen.