(Lähetin tämän kirjoituksen 5.5.2018 Länsiväylän Areena-yleisönosastolle, mutta vielä tähän päivään mennessä Länsiväylä ei ole katsonut aiheelliseksi sitä julkaista.)
Läkkitorin ja Gallerian seutu on elänyt uljaan historian Leppävaaran keskuksena. Sellon valmistumisen jälkeen alue on hiljalleen taantunut ja kurjistunut. Kehitys on pitkälti ollut luontevaa, joskin valitettavaa. Espoon kaupunki kunnosti Läkkitorin hienoksi, mutta se ei vielä riittänyt kääntämään kehityksen suuntaa. Yksittäisistä uusista kaupunkikulttuurin valopilkuista (esim. Café Zoceria, Ghetto Street Food Bar ja toukokuussa jo lopettanut Pub Tiimalasi) huolimatta kehityksen yleistä suuntaa leimaa alavire ja maahanmuuttajien yritysten lisääntyvä kirjo.
Yrittäminen on kaunein tapa ottaa vastuu omasta elämästä, kuten Pauli Vahtera on todennut ja aivan erityisesti se on maahanmuuttajille kelpo tapa elättää itsensä ja perheensä. Mestarinkadun eteläpää mukaan luettuna maahanmuuttajayritysten keskittyminen alueelle ei kuitenkaan ole ongelmatonta, vaikka se jonkin verran tukeekin yrittäjiä kohderyhmien asiakasvirtojen suhteen. Monissa länsimaissa jonkin alueen ”ghettoutuminen” on saanut alkunsa vastaavasta ja itänaapurissamme Helsingissä on suuri huoli Itäkeskuksen kurjistaman Puotinharjun Puhos-liikekeskuksen nykytilasta. Mielestäni se ei ole suunta, johon Läkkitorin seudun pitää antaa ajautua.
Olen asunut pohjoisessa Leppävaarassa kaksikymmentä vuotta ja sinä aikana nähnyt Läkkitorin ja Gallerian seudun elinvoiman ennen Sellon valmistumista. Uskon, että Espoon kaupungin käynnistämä hanke Leppävaaran keskuksen kehittämiseksi tarjoaa purskeen, jolla estetään alueen taantuminen Puhoksen kaltaiseksi. Alueen viihtyisyyteen ja kulkuyhteyksien toimivuuteen onkin aivan erityisesti panostettava, jotta vetovoima elpyy ja siten palveluiden laadullinen monipuolisuus kehittyy kantaväestöäkin houkuttelevaan suuntaan.
Teemu Lahtinen
kaupunginvaltuutettu (PerusS)