Puheenvuoroni Espoon budjettivaltuustossa 4.12.2018

Arvoisa puheenjohtaja,

hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat,

Perussuomalainen ryhmä kiittää kaikkia talousarvioesityksen valmisteluun osallistuneita virkav&lh miehiä ja luottamushenkilöitä mittavasta työstä, mutta toteaa, että prosessia on uudistettava. Pitkin vuotta tapahtuvan poliittisen dialogin ja kehyksen sekä investointien neuvottelun luulisi keventävän loppuvuoden budjettineuvotteluita sen sjaan, että neuvottelukonklaavin tarvitsee istua ennätyspitkästi asian tiimoilta. Piiskaamme kaupungin suorittavaa organisaatiota toimimaan ketterästi ja tehokkaasti, mutta esimerkillä johtaminen ei nyt ole vahvimmillaan. Sitouttava ja inklusiivinen neuvottelukulttuuri tässä asiassa on hyvä ja siitä on hyvä pitää kiinni, mutta tehokkaampia menetelmiä lopputuloksen saavuttamiseksi tarvitaan.

Se menetelmästä, itse talousarvioon ja -suunnitelmaan liittyen on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei se noudata Espoo-tarinan linjauksia kestävästä kehityksestä. Samalla kun Espoon väestö kasvaa 1,6%, kasvavat kaupungin menot miltei kolminkertaisella nopeudella. Tämä ei ole taloudellisesti kestävää kehitystä. Kehystä hyväksyessämme oli vielä nähtävissä kaupungin lainakannan kasvun taittuminen valtuustokauden lopulla, mutta nyt se tavoite alkaa loitota.

Onko Espoo-tarinan “kestävä kehitys” vain korulause, vai pitäisikö sillä olla ohjaava vaikutus? Perussuomalainen linja on se, että menot eivät voi kasvaa tulojen yli ja neuvotteluiden lähtökohtamme olikin +-0 tarkennukset virkavalmisteltuun esitykseen. Enemmistön saavuttama neuvottelutulos vähentää taloussuunnitelmakaudella käyttötalouden tuloja 1,3 milj. euroa ja lisää käyttötalouden menoja 24,1 milj. euroa. Menokasvu rahoitetaan velalla ja näin kiihdytetään kestämätöntä kehitystä. Olemme kuitenkin kiitollisia eräiden muutosesitystemme säilyttämisessä osana neuvottelutulosta, vaikka jättäydyimmekin kokonaistuloksen ulkopuolelle.

Arvoisa puheenjohtaja,

Me Perussuomalaiset puhumme paljon maahanmuutosta. Tämä on seurausta siitä, että nopeasti kasvava ja erittäin heikosti integroitunut väestö heikentää huoltosuhdetta entisestään, kuormittaa sosiaaliturvajärjestelmää ja pahentaa asuntopulaa varsinkin suurissa kaupungeissa, kuten Espoossa. Pääkaupunkiseudun kunnissa jo kolmannes asumistuki- ja toimeentulotukiasiakkaista on ulkomaalaisia.

Tältä osin taloussuunnitelman kehitys ei ole taloudellisesti eikä sosiaalisesti kestävää. Myös ympäristöllinen ja ilmastollinen kestävyys on väestönmuutoksessa hyvin kyseenalaista.

Maahanmuutto liittyy hyvin kiinteällä tavalla julkiseen talouteen, mutta se liittyy myös yhteiskuntarauhaan ja turvallisuuteen.

Maahanmuuton muut ongelmat ovat luku erikseen, ja niistä olemme saaneet viime aikoina kipeitä muistutuksia naapurimaastamme Ruotsista ja kuutoskumppanistamme Oulusta. On itsensä pettämistä kuvitella, että muiden maiden ja kaupunkien kotouttamis- ja valistusmenetelmiä toistamalla voisimme päätyä parempaan lopputulokseen.

Sen sijaan ongelmia voidaan ennaltaehkäistä maahanmuuttopolitiikan täyskäännöksellä. Vaikka varsinainen vaikutuspaikka onkin maan rajoilla ja siten valtion käsissä, me uskomme, että kaupungit ja yhteiskunta yleensä jo pelkällä viestinnällä voivat vaikuttaa asiaan. Varmasti vaikutusta on silläkin, että maahanmuuttajille suunnattujen ylimääräisten palveluiden sijaan pitäydyttäisiin lakisääteisessä minimissä sekä kaikille yhteisesti ja yleisesti tarkoitetuissa palveluissa. On valitettavaa, ettei tätä tunnusteta muissa ryhmissä. Siksi meidän on tehtävä korjausesityksemme.

Arvoisa puheenjohtaja,

Lopuksi esitän muutosehdotukset, jotka on jaettu numeroilla 11 ja 12.

Ryhmäpuheenvuoroni

Arvoisa puheenjohtajaa, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat,

Perussuomalainen ryhmä kiittää talousarviokehyksen valmistelijoita hyvästä työstä ja muita ryhmiä hyvistä neuvotteluista ja laihan sovun saavuttamisesta toimitilaohjelmasta. Kukaan ei saanut kaikkea haluamaansa, muttei toisaalta kukaan jäänyt saamatta mitään. Meille kaikille tärkeä asia, koulujen ja päiväkotien terveet tilat, tulee hoidettua ja Espoon talous saadaan tasapainotettua ja kaupunkikonsernin lainakanta kääntyy laskuun valtuustokauden lopulla. Erityisen tärkeää on enemmistön yksimielisyys siitä, että lisäinvestoinnit rahoitetaan investointiohjelman sisältä, investointikattoa kasvattamatta.

Perussuomalainen linja on se, että täytyy elää suu säkkiä myöten ja kasvattaa yhteistä kakkua, että jaettavaa olisi enemmän. Eräs kaupunginjohtajan esiin nostamana ongelma on hyvien veronmaksajien pako Espoosta. Kaupunki kasvaa kalliisti ja nopeasti ja siten epäkestävästi, sillä veronmaksajien, eli kakuntekijöiden, osuus väestöstä kutistuu, kun taas kakunjakajien suhteellinen osuus kasvaa. Tätä viheliäistä ongelmaa vastaan meidän on toimittava, eikä pahennettava tilannetta entisestään.

Arvoisa puheenjohtaja,

Työtulon verottaminen on keskeinen tekijä. Jatkuva verojen nosto ei ole kestävää taloudenpitoa ja kansalaisten luottamuksensuoja edellyttää pitkäjänteistä politiikkaa. Vaikka veroprosentti päätetään vuosittain, on hyvän hallinnon tunnusmerkki, että taloussuunnitelma ja yli kymmenen vuoden suunnitelmat perustuvat korkeintaan nykyiseen veroprosenttiin.

Koko ajan nouseva verorasitus ajaa maksajia paitsi asumaan muualle, myös keventämään rasitusta jättämällä työtä tekemättä. Hyvätuloiset alkavat parantaa elämänlaatuaan ensin vähentämällä ylitöitään ja lisäämällä lomiaan ja lopulta downsiftaamaan. Näin verokertymä pienneee ja kuormitus julkisille palveluille kasvaa.

Erilaisten vähennysten johdosta kuntien tuloveroprosentit eivät vastaa todellista verorasitetta. Todellisesta verorasitteesta puhutaan efektiivisenä veroasteena, joka on maksuunpannun kunnallisveron suhde ansiotuloihin.

Kunnallisverotuksessa tehdään vähennyksiä veronalaisista ansiotuloista. Tulosta tehtäviä vähennyksiä ovat muun muassa matkakustannukset, tulonhankkimiskulut, ansiotulovähennys ja perusvähennys. Tulosta tehtävät vähennykset vähentämällä saadaan verotettava tulo, josta veron määrä lasketaan kunnallisveroprosentin mukaisesti.

Efektiivisen veroasteen mukaan Espoo on vuonna 2018 Suomen 110. kovimmin verottava kunta. 108 kuntaa verottaa vielä kovemmin mutta 200 kuntaa Espoota kevyemmin.

Esimerkiksi naapureista verottavat Helsinki, Vantaa ja Karkkila Espoota kevyemmin nimellisestä veroprosentista huolimatta.

Arvoisa puheenjohtaja,

Perussuomalaiset puhuvat paljon maahanmuutosta. Tämä johtuu siitä, että nopeasti kasvava ja erittäin heikosti integroitunut väestö heikentää huoltosuhdetta entisestään, kuormittaa sosiaaliturvajärjestelmää ja pahentaa asuntopulaa varsinkin suurissa kaupungeissa, kuten Espoossa. Pääkaupunkiseudun kunnissa kolmannes asumistuki- ja toimeentulotukiasiakkaista on ulkomaalaisia.

Maahanmuutto liittyy hyvin kiinteällä tavalla julkiseen talouteen, mutta se liittyy myös yhteiskuntarauhaan ja turvallisuuteen.

Maahanmuuton muut ongelmat ovat luku erikseen, ja niistä olemme saaneet viime aikoina terveitä muistutuksia naapurimaastamme Ruotsista. On itsensä pettämistä kuvitella, että muiden maiden tekemiä virheitä toistamalla voisimme päätyä parempaan lopputulokseen. Sen sijaan ongelmia voidaan ennaltaehkäistä maahanmuuttopolitiikan täyskäännöksellä. Perussuomalaiset tarjoavat selkeän vaihtoehdon ensi kevään vaaleissa.

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut,

Demariryhmä ilmoitti, ettei halua valtuustolle päätettäväksi menojen sopeuttamista tuloihin. Mielestäni olisi erinomaisen hyvä asia, jos valtusto saisi päättää asiasta.

Esimerkkinä siitä, että kaikkea budjetoitua ei ole pakko käyttää, päätän puheeni viiden minuutin sijaan tähän.

Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015

Tänään se vihdoin julkaistiin, puolueemme maahanmuuttopoliittinen ohjelma 2015 vaaleihin.

Johdanto

Eurooppaan kohdistuu tällä hetkellä ennennäkemätön siirtolaispaine Afrikasta ja Lähi-Idästä. Muuttoliikkeeseen vaikuttavat ajankohtaiset sodat ja kriisit mutta ennen kaikkea sitä pitää yllä elintasokuilu maanosien välillä. Eurooppa, etenkin Pohjois-Euroopan hyvinvointivaltiot, on avokätisine sosiaaliturvajärjestelmineen houkutteleva kohde myös sellaisille siirtolaisille, joilla ei ole työmarkkinoilla tarvittavia taitoja, tai jotka eivät uskonnollisista ja kulttuurisista syistä halua omaksua integraation kannalta tärkeitä eurooppalaisia käsityksiä esimerkiksi tasa-arvosta tai ilmaisunvapaudesta.

Vapaan liikkuvuus Euroopan unionin sisällä on johtanut siihen, että Välimeren yli tulleet siirtolaiset voivat käytännössä itse valita, mihin jäsenmaahan he turvapaikkahakemuksensa jättävät. Tällaisen turvapaikkashoppailun tuloksena kourallinen pohjoisia jäsenmaita ottaa vastaan lähes kaikki unionin alueelle tulevat turvapaikanhakijat.

Turvapaikkamenettely on luotu vainoa pakenevien ihmisten auttamiseen, mutta siitä on tullut käytännössä merkittävin siirtolaisuuden väylä. Valtavasta työttömyydestä ja julkisen sektorin rahoituskriisistä kärsivällä Euroopalla ei ole varaa vaikeasti kotoutuvien ihmisten massiiviseen muuttoliikkeeseen. Maahanmuutto muuttaa peruuttamattomasti kohdemaiden väestörakennetta, rikkoo yhteiskunnan sisäistä koheesiota, rasittaa kohtuuttomasti julkisia palveluita ja julkista taloutta, johtaa asuinalueiden gettoutumiseen, edistää uskonnollista radikalismia ja sen lieveilmiöitä sekä ruokkii etnisiä konflikteja. Esimerkkeinä näistä ilmiöistä voidaan mainita useita Euroopan suurkaupunkeja viime vuosina riivanneet etniset mellakat ja lähinnä maahanmuuttajanuorista koostuneet väkivaltaiset jengit.

Maahanmuuttoa ei pidä nähdä eikä käsitellä kokonaisuutena. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka on siis pidettävä erillään työperäisen maahanmuuton hallinnoinnista. Suuri osa maahanmuuttajista tulee Suomeen töihin ja osallistuu panoksellaan yhteiskunnan rakentamiseen. Maahanmuuttopolitiikan ja -lainsäädännön tarkoitus on mahdollistaa Suomen kannalta hyödyllinen tai vaikutuksiltaan neutraali maahanmuutto mutta samaan aikaan ehkäistä sellaista muuttoliikettä, josta on taloudellista tai yhteiskunnallista vahinkoa Suomelle. Maahanmuuttopolitiikan pitää perustua kansallisen edun puolustamiseen, ei sinisilmäiseen maailmansyleilyyn. Etenkin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa veronmaksajien oikeustajua koettelee se, että maahanmuuton kustannusten annetaan jatkuvasti paisua. Turvapaikkajärjestelmän ja perheenyhdistämismenettelyn häikäilemätön käyttö elintasosiirtolaisuuden väylänä nakertaa kyseisten järjestelmien hyväksyttävyyttä tavallisen kansalaisen silmissä.

Suomessa maahanmuuton ongelmat ja kustannukset ovat vielä suhteellisen vähäisiä, mutta tämä ei johdu siitä, että Suomi olisi onnistunut kotouttamisessa muita maita paremmin, vaan siitä, että “humanitaarinen” maahanmuutto on meillä verrattain nuori ilmiö. Sen voidaan katsoa käynnistyneen Neuvostoliitosta Suomeen siirtyneiden somalien myötä 1990-luvun alussa. Suomen on vielä mahdollista välttää esimerkiksi Ruotsin, Ranskan tai Britannian maahanmuuttokatastrofi, mutta tämä edellyttää määrätietoista politiikkaa ja selkeää lainsäädäntöä. Suomi on tähän asti omaksunut ajopuun roolin; siirtolaisuuteen suhtaudutaan kuin luonnonvoimaan, jonka edessä nostetaan kädet pystyyn ja toivotaan parasta. Suhtautumistavan on muututtava pikaisesti. Maahanmuuttajaväestömme on kasvanut ja kasvaa nopeammin kuin missään muualla Länsi-Euroopassa. Lisäksi se keskittyy voimakkaasti muutamaan suurimpaan kaupunkiin.

Suomessa asuu tällä hetkellä jo noin 300 000 ulkomaalaistaustaista ihmistä, mikä vastaa 5,5 % osuutta kokonaisväestöstä. Vuosittainen nettomaahanmuutto on kymmenessä vuodessa
kohonnut lähes 20 tuhanteen ilman, että politiikka olisi reagoinut tähän millään tavalla. Jos maahanmuuton voimakas kasvutrendi jatkuu entisellään, on selvää, ettei Suomella ole mitään mahdollisuuksia tulevaisuudessa kotouttaa tänne tulevia ihmisiä onnistuneella tavalla ja samalla takaamaan sosiaalisen rauhan säilymistä maassamme.

Maahanmuuttopolitiikassa on otettava tavoitteeksi nettomaahanmuuton laskeminen 1990-luvun tasolle. Maahanmuuton vähentäminen edistää ulkomaalaisten integraatiota, koska tällöin resursseja vapautuu erityisesti haastellisten yksilöiden ja ryhmien integroimiseen. Myös kantaväestön hyväksyntä harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan kasvaa, kun maahanmuuttoa toteutetaan hallitulla tavalla.

Perheenyhdistäminen kuriin

Perheenyhdistäminen on yksi tärkeimmistä maahanmuuton syistä. Maahanmuuttotutkijat ja poliitikot ovat vakuutelleet, että perheenyhdistäminen edistää maahanmuuttajien kotoutumista. Tästä ei kuitenkaan ole mitään näyttöä, sillä humanitaarisin perustein maahan tulleiden ihmisten integroituminen on epäonnistunut surkeasti myös niissä maissa, mm. Suomessa ja Ruotsissa, joissa on harrastettu sallivaa perheenyhdistämispolitiikkaa.

Monissa Euroopan maissa, esimerkiksi Tanskassa, Hollannissa ja Britanniassa, on tehty viime vuosina perheenyhdistämislainsäädäntöön merkittäviä kiristyksiä, joilla ehkäistään maahanmuuttajien perheenjäsenten hakua ulkomailta sosiaalijärjestelmien elätettäväksi. Suomen tulee ottaa kyseisten maiden parhaista käytännöistä oppia, eikä kopioida Ruotsin avoimien ovien perheenyhdistämispolitiikkaa.

Mahdollisuus perheenyhdistämiseen toimii myös yhtenä houkutustekijänä niille, jotka pyrkivät Välimeren yli Eurooppaan. Muuttoliikettä ja siihen liittyviä ongelmia voidaankin ehkäistä tehokkaimmin vähentämällä tällaisia houkuttimia.

Perheenkokoajalle asetettua toimeentuloedellytystä pitäisi laajentaa kaikkiin muihin ryhmiin paitsi varsinaisen pakolaisstatuksen saaneisiin. On kohtuullista edellyttää, että henkilö pystyy huolehtimaan edes omasta toimeentulostaan ennen kuin hän voi kutsua perheenjäsenensä Suomeen. Tämä paitsi vähentäisi Suomen kannalta haitallista maahanmuuttoa, toimisi myös täällä jo oleville ihmisille kannustimena kouluttautua ja työllistyä.

Kykyä vastata omasta toimeentulosta voitaisiin edellyttää myös silloin, kun perheenkokoaja on Suomen kansalainen. Tällä pystyttäisiin ehkäisemään mm. lumeavioliittoja. Tanskan mallin mukaisesti voitaisiin edellyttää, ettei perheenkokoaja ole esimerkiksi edeltävien kahden vuoden aikana turvautunut toimeentulotukeen. Samoin ulkomaalaiselle puolisolle voitaisiin asettaa yleistä avioitumisikärajaa korkeampi alaikäraja järjestettyjen avioliittojen kitkemiseksi.

Kiintiöpakolaisjärjestelmää arvioitava

Euroopassa ja maailmassa on vain kourallinen maita, joilla on kiintiöpakolaisjärjestelmä. Koska Suomeen hakeutuu enenevässä määrin ns. spontaaneja turvapaikanhakijoita, on arvioitava, onko kiintiöpakolaisjärjestelmän ylläpitäminen enää mielekästä.

Joka tapauksessa pakolaiskiintiön koko pitää sopeuttaa yleiseen taloustilanteeseen. Jos valtiontalous on alijäämäinen, menoja rahoitetaan velanotolla ja perustoimintoja leikataan, myös pakolaiskiintiötä on leikattava.

Työperäistä maahanmuuttoa hallitusti

EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta on syytä pitää myös jatkossa kiinni, koska jo EU:n alueella vallitseva työvoiman vapaa liikkuvuus täydentää riittävällä tavalla työvoiman tarjontaa suomalaisilla työmarkkinoilla. Erityisosaamista omaavien henkilöiden tuloa on jo muun muassa EU:n sinisen kortin avulla helpotettu tuntuvasti, eikä valtion ole syytä aktiivisesti houkutella Suomeen työvoimaa Euroopan ulkopuolelta. Suomalaisia työnantajia pitäisi nykyistä enemmän kannustaa palkkaamaan työttömiä suomalaisia tai maahanmuuttajataustaisia nuoria sen sijaan, että työvoimaa alettaisiin hakea maamme rajojen ulkopuolelta.

Gettoutuminen kuriin

Ei-työperäiset maahanmuuttajat hakeutuvat niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa mielellään suuriin kaupunkeihin. Koska heidän asumisensa jää suurelta osin julkisen sektorin järjestettäväksi ja maksettavaksi, he kasautuvat tiettyihin kaupunginosiin. Tämä, samoin kuin paikallisten koulujen “monikulttuuristuminen”, puolestaan työntää maksukykyisiä asukkaita pois näiltä alueilta. Lopputuloksena on lähinnä maahanmuuttajien asuttamia gettoja, jotka toimivat kasvualustana mm. uskonnolliselle radikalismille, ja joiden sisällä asuvilla ihmisillä on hyvin vähän kosketuspintaa muuhun yhteiskuntaan.

Paitsi että maahanmuuttajien kasautuminen lähiöihin ehkäisee integraatiota ja aiheuttaa muita lieveilmiöitä, se myös pahentaa asuntopulaa. Työssäkäyvän pieni- ja keskituloisen perheellisen on hyvin vaikeaa löytää kohtuuhintaista asuntoa esimerkiksi Helsingistä. Pitkään jatkunut trendi on, että veronmaksajat muuttavat pois Helsingistä ja tilalle tulee työttömiä maahanmuuttajia. Tällä on hyvin kielteiset vaikutukset kuntatalouteen.

Tulonsiirtojen varassa elävien maahanmuuttajien määrä pitää erilaisilla toimenpiteillä saada laskemaan niin pieneksi, että heidät pystytään kohtuullisilla resursseilla kotouttamaan osaksi yhteiskuntaa. Lisäksi tällaiset maahanmuuttajat tulee hajasijoittaa eri puolille Suomea sinne, missä heidän asumisensa voidaan edullisimmin järjestää. Tällainen asutuspolitiikka ehkäisee tulijoiden kasautumista ja siten edistää heidän integroitumistaan. Toimeentulo- ja asumistukien tulee olla sidottuja siihen, että tulija asuu siinä paikassa, joka hänelle on osoitettu. Omilla varoillaan hän luonnollisesti on oikeutettu valitsemaan itse asuinpaikkansa.

Monikulttuurisuuden keinotekoinen pönkittäminen kuriin

Monikulttuurisuuden nimiin vannovassa politiikassa on korostettu tulijoiden oman identiteetin, kulttuurin, uskonnon ja erityislaatuisuuden säilyttämistä, tarvittaessa yhteiskunnan tukitoimin, esimerkiksi järjestöille myönnetyin tuin. Katsomme, että yhteiskunnan ja veronmaksajan tehtävä ei ole tukea tänne vapaaehtoisesti muuttavien ihmisten identiteettiä tai uskonnonharjoittamista.

Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ympärille on rakentunut kuntien ja valtion kustantama neuvojien, konsulttien, koordinaattoreiden ja moninaisuustutkijoiden verkosto, joka elää maahanmuuton ongelmista. Tätä virkakuntaa tulee karsia ankaralla kädellä.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän palveltava Suomea ja suomalaisia

Suomalaiset korkeakoulut houkuttelevat vähävaraisia ulkomaalaisia opiskelijoita maksuttomalla opetuksella ja usein englanninkielisillä opetusohjelmilla. Tämän “kansainvälistymisen” väitetään edistävän Suomen kilpailukykyä ja nostavan yliopistotutkimuksen laatua.

Maailman arvostetuimmat oppilaitokset eivät houkuttele huippuyksilöitä maksuttomalla vaan laadukkaalla opetuksella, ohjauksella ja tutkimuksella. Laadun ylläpitäminen edellyttää rahaa, jota kerätään usein varsin korkeillakin lukukausimaksuilla. EU-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille pitää asettaa lukukausimaksut.

Suomen maksuton korkeakoulutus on suomalaisten rahoittama, eikä siihen siksi voi olla subjektiivista oikeutta muilla kuin suomalaisilla. Maksuttomasti opiskelevat ulkomaalaiset syövät oppilaitosten resursseja, vievät opiskelijapaikkoja, eivätkä käytännössä edes jää valmistumisensa jälkeen Suomeen töihin, koska englanninkielinen opetus ei edellytä heiltä suomen kielen opiskelua.

Ei positiivista syrjintää rekrytoinnissa

Monet kunnat suosivat rekrytoinnissaan vähemmistöihin kuuluvia työnhakijoita. Menettelyllä pyritään siihen, että eri etniset ja kielelliset ryhmät olisivat edustettuna julkisen sektorin henkilöstössä väestösuhdettaan vastaavalla osuudella.

Etnisyyteen perustuva “positiivinen” syrjintä on kestämätöntä, sillä ei ole mitään näyttöä siitä, että vähemmistöjen kiintiöedustajat toisivat työyhteisöön lisäarvoa tai parantaisivat heidän edustamiensa vähemmistöryhmien yleistä asemaa. Etnisten vähemmistöjen aliedustus julkisen sektorin työpaikoissa, samoin kuin työmarkkinoilla yleensäkin, selittyy ennen kaikkea kyseisten ryhmien keskimääräisesti heikommilla valmiuksilla kuten kielitaidolla ja koulutustasolla.

Tasa-arvon tulee tarkoittaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Ratkaisu vähemmistöjen työllistymisongelmiin on työelämävalmiuksien kehittäminen. Yhteiskunnan on tarjottava kaikille samat kouluttautumismahdollisuudet, mutta niiden hyödyntäminen on lähtökohtaisesti yksilön omalla vastuulla.

Kansalaisuuden oltava palkinto

Motivaation kotoutumiseen tulee lähteä maahanmuuttajasta itsestään. Suomen kansalaisuus ei saa olla itsestäänselvyys, vaan se tulee nähdä palkintona jo tapahtuneesta kotoutumisesta. Kotoutumista taas on mitattava mielekkäillä mittareilla kuten kielitaidolla, kyvyllä huolehtia omasta toimeentulostaan ja halulla elää yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Myös odotusajan tulisi olla nykyistä pidempi riippumatta siitä, onko henkilö tullut maahan työ-, humanitaarisella vai muilla perusteilla.

On myös selvitettävä mahdollisuudet muuttaa kansalaisuuslainsäädäntöä niin, että jo myönnetty kansalaisuus voitaisiin tietyissä olosuhteissa peruuttaa.
Kaksoiskansalaisuus tulisi sallia vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa. Suomen passi ei saa olla pelkkä matkustamista helpottava dokumentti, vaan kansalaisuuden pitää ilmentää henkilön sitoutumista uuteen kotimaahansa. Kaksoiskansalaiset voivat muodostaa myös strategisen turvallisuusriskin tilanteessa, jossa jokin ulkovalta katsoo Suomessa asuvien kansalaistensa kuuluvan omaan legitiimiin vaikutuspiiriinsä.

Kotiseutumatkailu ja jihad-turismi

Turvapaikkamenettely on tarkoitettu henkilöille, jotka kokevat kotimaassaan vainoa. Jos humanitaarisin perustein oleskeluluvan, ja mahdollisesti myöhemmin kansalaisuuden, saanut henkilö lomailee kotimaassaan, lähettää sinne lapsiaan “kulttuuria oppimaan”, tai pahimmassa tapauksessa osallistuu siellä sotatoimiin, voidaan päätellä, että hän itse ei pidä lähtömaataan liian vaarallisena. Tällaisissa tapauksissa suojeluntarpeen tulee katsoa päättyneen ja oleskelulupa pitää peruuttaa.

Viranomaisten tietojenvaihtoa kehitettävä

Ulkomaalaislain mukaan se, että ulkomaalainen toistuvasti turvautuu toimeentulotukeen, on peruste oleskeluluvan lakkauttamiselle. Kuitenkin sosiaaliturvaa koskeva lainsäädäntö estää toimeentulotukipäätöksiä tekevää viranomaista ilmoittamasta tällaisista asiakkaista ulkomaalaisviranomaisille. Tämä on esimerkki huonosta lainsäädännöstä, joka estää viranomaista suorittamasta tehtäviään ja joka toimii suoraan vastoin suomalaisen veronmaksajan etua.

Toimeentulotuesta päättäville virkailijoille on asetettava velvoite ilmoittaa toistuvasti toimeentulotukea hakevista ulkomaalaisista ulkomaalaisviranomaisille. Erityisesti EU:n sisäistä “köyhyyssiirtolaisuutta” voidaan tällä tavoin tehokkaasti hillitä.

Paperittomien palvelut ja kerjäläisongelma

Suomessa on sekä valtion että kuntien tasolla keskusteltu maassa laittomasti oleskeleville tarjottavista terveyspalveluista. Perussuomalaisten yksiselitteinen kanta on, että maassa laittomasti oleskelevat on poistettava maasta, eikä heitä pidä houkutella maahan julkisilla palveluilla.

Suomen, kuten muidenkin Länsi-Euroopan maiden, kaupunkeja ovat Romanian ja Bulgarian EU-jäsenyyden alkamisesta lähtien riivanneet näistä maista saapuneet romanikerjäläiset. Kerjäläisyyteen liittyy runsaasti enemmän tai vähemmän järjestäytynyttä rikollisuutta kuten katuryöstöjä, myymälävarkauksia sekä asuntomurtoja.

Näihin ilmiöihin voidaan puuttua tehokkaimmin kieltämällä kerjääminen järjestyslaissa.

Maahanmuuton kustannusten läpinäkyvyyttä kehitettävä

Sosiaaliturvajärjestelmää ja tilastointia on kehitettävä siten, että valtion ja kuntien eri kansalaisuus- ja kansallisuusryhmille maksamat tulonsiirrot ovat eriteltävissä. Vain selkeä ja läpinäkyvä tieto lopettaa maahanmuuttajien saamiin tulonsiirtoihin liittyvän spekulaation ja mahdollistaa maahanmuuton kustannusten realistisen arvioinnin ja ennakoinnin.

Kehitysyhteistyömenojen rahoitusmalli pohdintaan

Kehitysyhteistyö ei perussuomalaisten näkemyksen mukaan kuulu valtiovallan ydintoimintoihin. Tämän vuoksi ei ole perusteltavissa se, että kehitysyhteistyömenot pysyvät entisellään tai jopa kasvavat samalla, kun julkisen vallan perustoimintoja karsitaan. Tavoitteena tulisi olla malli, jossa kehitysyhteistyövarat kerätään vapaaehtoisella verolla tai maksulla.

Riippumatta rahoitusmallista humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset pitäisi sisällyttää kehitysyhteistyömenoihin ja ottaa niiden kokonaismäärässä huomioon.

Lisäksi kehitysyhteistyön tavoitteeksi pitäisi ottaa kestävä kehitys kohdemaissa. Afrikka ei voi jatkuvasti olla eurooppalaisen veronmaksajan letkuruokinnassa. Kehitysavun tulee olla tiukan ehdollista, ja se pitää automaattisesti katkaista, jos ehtoja ei täytetä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että apua vastaanottava maa ei saa samanaikaisesti käyttää suhteettomasti omia varojaan asevarusteluun tai hallitsevan eliitin ylellisyysmenoihin. Hyvä hallinto, oikeusvaltio ja kansalaisvapaudet ovat kehitysmaiden taloudellisen nousun avaimia.

Aktiivisena Euroopan unionissa

Euroopan unionissa ajetaan voimakkaasti jäsenmaita sitovaa yhteistä turvapaikkapolitiikkaa sekä “taakanjakomekanismia”, jonka avulla Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevia ihmisiä sijoitettaisiin tasaisemmin eri jäsenmaihin. Taakanjako vaikuttaisi voimakkaasti Suomeen tulevien, vaikeasti integroitavien ihmisten määrään ja Suomen omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa siihen, kuka tänne muuttaa.

Perussuomalaiset vastustavat taakanjakomallia paitsi siksi, että ei-työperäisen maahanmuuton lisääntyminen ei vastaa kansallista etuamme, myös siksi, että massiivinen siirtolaisuus Eurooppaan on väärä tapa reagoida elintasokuilun synnyttämään siirtolaispaineeseen. Afrikan väkiluvun ennustetaan nousevan tällä vuosisadalla neljään miljardiin. Väestöräjähdys ylläpitää ja pahentaa köyhyyttä, ja EU:n tulee puuttua siihen edistämällä taloudellista toimeliaisuutta, hyvää hallintoa sekä tyttöjen ja naisten asemaa Afrikassa. Avainsana on tulosvastuullinen ja tiukasti ehdollinen kehitysapu. Sotia ja kriisejä pakenevat ihmiset tulee asuttaa ensisijaisesti kriisialueiden läheisyyteen, ja lähtökohtana pitää olla, että ihmiset palaavat koteihinsa heti, kun olosuhteet sen sallivat.

Lopuksi

Suomen on irrottauduttava siitä 25 vuotta jatkuneesta ajatuksesta, että maahanmuutto ja monikulttuurisuus sinänsä olisivat tarpeellisia tai tavoiteltavia asioita. Siirtolaisuus on yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskuntakin, mutta sitä on myös aina pyritty hallitsemaan hyötyjen maksimoimiseksi ja haittojen minimoimiseksi.

Avokätinen hyvinvointivaltio ja avoimet rajat eivät ole yhteensovitettavissa. Korkea veroaste ei houkuttele huippuosaajia, mutta veroilla rahoitetut julkiset palvelut ja tulonsiirrot houkuttelevat elintasosiirtolaisuutta. Nykyisenkaltainen maahanmuutto on omiaan heikentämään huoltosuhdetta ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa sen sijaan, että se parantaisi niitä.

Suomen on pysyttävä avoimena yhteiskuntana niille, joilla on kyky ja halu huolehtia omista asioistaan ja elää talossa talon tavalla. Samalla sen on ehkäistävä kalliiksi tulevien vapaamatkustajien muuttoa. Myös turvapaikkajärjestelmän yleinen hyväksyttävyys paranee, kun sen hyväksikäyttö siirtolaisuuden väylänä tehdään vaikeammaksi.

Tätä ohjelmaa saatetaan tarkentaa vähäisiltä osin kuluvan vuoden aikana.

Veronalennus on perusteltu

Espoo on nyt kahtena perättäisenä vuotena pitänyt yllä “tilapäistä” veronkorotusta. Olen vastustanut sitä molempina kertoina ja pitänyt korotusta perusteettomana. Nyt Espoon valtuustolle esitetty Seurantaraportti II vahvistaa sanani. Vuonna 2010 Espoon kaupunki teki 182 miljoonan euron vuosikatteen, eli yritysmaailmasta tutuimmin termein “voitto ennen satunnaiseriä”. Tuo syksyllä 2009 päätetty 0,25 prosenttiyksikön veronkorotus toi kaupungin kassaan n. 12,5 miljoonaa euroa, yksi veroprosentti on noin 50 miljoonaa euroa. Kaupunki siis teki voittoa työtätekevien kustannuksella.

Viime syksynä tuota “tilapäistä” veronkorotusta päätettiin jatkaa. Nyt esityslistassa luodaan katse tulevaan: “Verotulokertymän kohtuullisen valoisista näkymistä johtuen vuosikatteen saamista pitemmällä tähtäimellä talouden kannalta kestävälle, vähintään 150 – 180 miljoonan euron, tasolle voidaan pitää täysin realistisena tavoitteena.”

Espoolla on mittavat rahastot (577 miljoonaa euroa vuodenvaihteessa) investointeja varten ja lainaakin saamme edullisesti. Minun on vaikea perustella kaupunkilaisille, minkä vuoksi meillä on karkeasti sanottuna kolme prosenttiyksikköä liian kova verotus. Ei kaupungin tehtävänä ole tuottaa voittoa. Avoimen ja demokraattisen taloudenpidon perusteella Espoon kunnallisveroprosentti olisi siinä 15:n paikkeilla ja siitäkin jäisi vielä 30 miljoonaa kasvavan kaupungin tarpeisiin. Se on kutakuinkin taso, joka mielessäni on aiemminkin ollut kohtuullisena tasona, joskin valtion aluepolitiikan vuoksi sekin on kaksinkertainen todelliseen tarpeeseen nähden.

Kateusko syynä?

Mitään noissa asiakirjoissa virallisempaa selitystä ei ole annettu, mutta käytäväpuheissa vaanii ilkeä itänaapuri. On vakavalla naamalla “oikeistostakin” esitetty, että veronalennuksia ei saa aloittaa vaan pysyä muun pääkaupunkiseudun tuntumassa. Veronalennukset tulkittaisiin naapureissa (etenkin siinä suuressa itäisessä) veroparatiisiksi ja vaatimukset pakkoliitoksista voimistuisivat ja voisivat saada ymmärrystä myös laajemmin. Kaupunki pelkää rappareita ja ryöstäjiä – sinänsä viisasta, mutta herättää epäilyksen todella mädästä valtionhallinnosta. Valtion tehtävä on suojella meitä, ei uhata. Kateus on siis syynä ylikorkeaan verotukseen. Näinhän se vanha kansakin tiesi: se jolla onni on, se onnen kätkeköön.

Yhteiskunnan pitäisi turvata jokaisen vapaus olla onnellinen ja avoimesti nauttia työnsä hedelmistä. Meidän on rohkaistava ns “amerikkalaisen kateuden” leviämistä ja ns “venäläisen kateuden” vähenemistä. Julkishallinnon rakenteiden tulee olla avoimia ja tukea myönteistä kehitystä. Vähän tuoreempi sananlasku sanoo “sitä saa mitä mittaa” ja siihen on tavattu viimeaikoina lisätä vielä “ja mistä palkitsee”.

Jos haluamme kestävää kuntataloutta, niin pitäisi sitten turvata sellaisten kuntien vapaus ja itsenäisyys, jotka ovat pystyneet olemaan esimerkillisiä. Monikulttuuria hamunneet konkurssikypsät suurkaupungit eivät saa haalia varakkaita naapureitaan maksamaan omia mokiaan. Epäonnistuneet kunnat olisi pilkottava, ennemmin kuin onnistuneet.

Julkishallinnon talouden tasapainon haussa veronkorotukset ovat kestämätöntä kehitystä. Niitä ei saa käyttää toimintaympäristöön sopeutumisen sijaisena.

Nyt eduskuntavaaleissa ratkaistaan kuntien toimintaympäristöön vaikuttavat päättäjät ja puolentoista vuoden päästä kunnalliset päättäjät. Musitakaa silloin kysyä ehdokkailta selvitystä tilanteeseen.

Mitä h-tiä Husein Muhammed tarkoittaa?

Husein Muhammed on nimennyt bloginsa “Maassa maan lailla” ja laatinut kirjan islamin ja suomalaisen kulttuurin yhteiselosta. Uusimman City-lehden artikkelin mukaan hänellä on 3 pääväitettä:

1. Maahanmuuttajat eivät vieroksu suomalaisuutta
2. Islam ei uhkaa suomalaista kulttuuria
3. Ulkomaalaisten ei ole helppoa saada oleskelulupaa

Kuinka kestävät Husun pääväitteet ovat? Tarkemmalla lukemisella ne tuntuvat aika heppoisilta.

Huseinin omaksuma yleislinjaus “Maassa maan lailla” on politiikaksi omaksuttuna yhtä tyhjän kanssa. Lain noudattaminen on itsestään selvää, eikä sen vaatiminen ole mitään poliittista linjanvetoa. Lakia tulee kaikkien noudattaa ja olisi hölmöä vaatia yleislinjanaan esimerkiksi lain noudattamatta jättämistä. Huseinin linjaus on siis nollaluokkaa.

Perinteisempi “Maassa maan tavalla” taasen on varsin pätevä periaate itselle ulkomailla ja vieraille täällä. Husein esittää syytöksen, etteivät sen kannattajat tiedä mikä on maan tapa. Syytös on typerä, sillä eri maissa on eri tavat. Jopa Uudellamaalla on eri maan tapa kuin Pohjanmaalla. Kuitenkin tapojen noudattamisvaatimuksella viitataan yleissuomalaiseen valtakunnalliseen tapaan.

Eräs maan tapa jota pitäisi noudattaa, on pidättäytyä vaatimasta muilta omien erikoisuuksiensa aktiivista kunnioittamista. Tämä onnistuu suurelta osalta maahanmuuttajia erinomaisesti, mutta on eräitä pienehköjä ryhmiä, jotka vaativat erityishuomiota tai joille ryhmän ulkopuolelta vaaditaan erityishuomiota.

Toinen maan tapa, jonka noudattamisella eräät ryhmät saisivat suurempaa sympatiaa osakseen, on lopettaa kahviloissa lorviminen ja kovaääninen keskustelu. Se on täysin lainmukaista, mutta ristiriidassa maan tavan kanssa. Suomalainen tapa on tehokas ja sen mukaan kahvilassa asioidaan kiireettömästi tarpeellinen aika, muttei viedä asiakaspaikkoja yli kohtuuden. Myös äänenkäytössä pyritään huomioimaan muut asiakkaat. En minä lähde kiistämään vapautta toimia näin, se on tarvittaessa kahvilanpitäjän asia, mutta tiedän sen ärsyttävän monia. Esitän vain neuvon, jolla vähentäisi ryhmiin kohdistuvaa antipatiaa.

Alkaakin näyttää siltä, että Husein on rakentanut “Maassa maan tavalla” -ihmisistä olkiukon, jota vastaan argumentoi.

Toinen Huseinin nostama aihe tähän otsikkoon on kielen, kulttuurin ja lakien opetuksen puute. Kysyntä ja tarjonta toimii myös koulutuksessakin. Kielen ja kulttuurin kursseja on tarjolla juuri niin paljon, kuin niille on maksukykyistä kysyntää. Onneksi suuri osa maahanmuuttajista on sellaisia ja hakeutuvat itse sopeutumista edistäviin harrastuksiin. On toki sellaisiakin maahanmuuttajaryhmiä, joilla ei ole varaa tai viitseliäisyyttä hankkiutua tällaisiin, vaan jotka odottavat että suomalainen veronmaksaja toisi kurssit nenän eteen.

Korostan, että suurin osa maahanmuuttajista elääkin maassa maan tavalla, mutta että kipukohdaksi nousevat eräät maahanmuuttajaryhmät, mistä pääsemmekin Huseinin seuraavaan väitteeseen, jonka mukaan islam ei uhkaa suomalaista kulttuuria.

On totta, että suurin osa maahanmuutosta tulee muista kuin islamilaisista kulttuureista ja uskon tarkistamatta Huseinin väitteen, jonka mukaan “muslimien osuus kaikista Suomessa asuvista ulkomaalaistaustaisista henkilöistä on toistakymmentä prosenttia”.

Tekeekö muslimien pieni määrä sitten tyhjäksi islamin uhan?

Mielestäni ei. Kuten aiempana asiaa sivuttiin, on kulttuurissamme jo jouduttu vastakkain islamin motivoimien vaatimusten kanssa. Myös selvästi islamin arvojen motivoimia väkivallantekoja on tapahtunut, vaikkei uskonto olisikaan ainoa tai edes pääasiallinen vaikutin teoissa. Maahanmuuton kanssa tekemisissä olevat (ja myös minuun yhteyttä ottaneet maahanmuuttajat) ovat itsekin huolestuneet muslimien keskuudessa vallitsevista käytännöistä, jotka uhmaavat täkäläistä ihmiskäsitystä. Eräs tällainen vastenmielisenä pidettävä piirre on naisten tiukka sitominen kotiin, jolloin erityisesti musliminaisilla on akuutti syrjäytymisvaara. Tällä kohtaa vaatimus lainnoudattamisesta ei korjaa tilannetta. Tälläkin kohtaa vaatimus maan tapojen noudattamisesta on oikeutettu. Maan tavan mukaan molemmat vanhemmat käyvät töissä ja ovat tekemisissä muun yhteiskunnan kanssa.

Kuten Huseinkin sanoo, maahanmuuttajien enemmistö sopeutuu hyvin ilman suurempia vaikeuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. Mielstäni se osoittaa, että vikaa ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa, jos jotkut maahanmuuttajat eivät sopeudu. Jos sopeutumisvaikeudet keskittyvät tiettyihin ryhmiin, on ryhmässä ryhmänä vikaa. Sellaiset ryhmät tulisi pirstoa niin, että siihen kuuluneilla yksilöillä olisi mahdollisuus sopeutua ja sopeutumattomat ajaa pois.

Sattumalta muslimit ovat olleet paljon esimerkkinä ryhmästä, jolla on ollut sopeutumisvaikeuksia ja jonka sopeutumisvaikeuksien kumoamiseen myös maahanmuuttoaktivisti ovat eniten panostaneet. Huseinkin muistuttaa, että lukumääräisesti kyseessä on pieni osa maahanmuuttajista. Tämä pieni osa on kuitenkin ongelmaltaan suurin, joten siksi Husein ei onnistu kuittaamaan islamin valloituspelkoa noin helposti.

Islamin uhka suomalaiselle kulttuurille on siis hyvinkin konkreettinen. Huseinin väite on totuudenvastaisesti kaunisteltua pötyä.

Kolmas Huseinin perusväite koskee viranomaiskäytäntöjä. Sen suhteen maahanmuuttajat ovat toiminnan kohteena, kun edellisten väittämien osalta olivat aktiivisessa roolissa.

Onneksi Maahanmuuttovirasto (Migri) julkaisee tilastoja vuosittain, joten oleskeluluvat, turvapaikat ja karkotuspäätökset on helppo tarkistaa. Migrin tilastojen kohdalla on huomioitava, että se tilastoi karkotuksissa vain tekemänsä päätökset, ei lainkaan niiden toimeenpanoa. Poliisi ei julkaise suoriteperustaisia tilastoja webissä ja tässä iltapäivällä en saanut enää poliisihallituksesta asiasta vastaavia kiinni. Sen osalta joudun siis turvautumaan toissijaiseen tietolähteeseen.

Migrin mukaan vuonna 2009 haki oleskelulupaa 20790 henkilöä ja sellainen myönnettiin 15208 henkilölle, eli pyöreästi 73 %:lle hakijoista.

Migrin mukaan turvapaikkaa vuonna 2009 haettiin 5988 kertaa ja se myönnettiin 1373 henkilölle ja kielteisen päätöksen sai 4335 henkilöä. on huomautettava että valtaosa (1488) kielteisistä päätöksistä perustui Dublin-säännökseen ja 394 hakemusta raukesi hakijan vaikutuksesta. Perusteettomia ja turvallisesta maasta tulevia hakemuksia oli yhteensä 692 kappaletta. Nämä perusteet ovat kaikki “varmoja”, eli hakijaa voidaan pitää kansanomaisesti onnenonkijoina. Harkinnan perusteella kielteisiä päätöksiä oli 388 kappaletta, joita on nyt tässä kontekstissa pidettävä asiallisina.

Yhteensä asiallisia turvapaikanhakijoita oli 1761, joista pyöreästi 78 %:lle myönnettiin turvapaikka.

Oleskeluluvan kohdalla Husein sortuu käsitteiden taakse piiloutumiseen. Kansa tarkoittaa oleskeluluvasta puhuessaan kaikkia niitä hallinnollisia päätöksiä, joiden perusteella ei-kansalainen saa oleskella maassa. On siis tutkittava vielä maasta poistamisia.

Migri kertoo tehneensä vuonna 2009 kokonaista 80 karkotuspäätöstä, mutta toimeenpanosta sillä ei ole tietoa. Koska poliisin tilastoja ei nyt ole saatavilla, perustan jatkossa käsitykseni poliisin ylijohdon julkaisemaan Laittoman maahantulon vastaiseen toimintaohjelmaan. Sen mukaan “Poliisi  pani täytäntöön 998 maasta poistamispäätöstä vuonna 2008.” Terminologian kohdalla pitää olla tarkkana. Poliisin termi “poistamispäätös” on Migrin termeissä sekä karkotus että käännyttäminen yhteensä. Käännyttämisistä on vaikeaa saada tietoa, sillä sen voi ilmeisesti päättää paitsi Migri, myös poliisi ja rajavartiolaitos.

Lähinnä “yleisessä tiedossa” on, että karkotuksia ei juurikaan toimeenpanna ja että joka kerta kun sellaista pannaan toimeen, nostavat rajattomuushörhöt siitä metelin ja osoittavat mieltään. Arvioisin lukumääräksi siis yksittäisiä ennemmin kuin kymmeniä. Mutta myönnän, että juuri tähän hätään minulla ei ole faktaa tämän väitteen tueksi.

Kun oleskeluluvan saa 73 % hakijoista, turvapaikan 78 % asiallisista hakijoista ja asiattomiakaan ei tosiasiallisesti poisteta maasta, niin väitän, että Husein puhuu palturia ja että Suomessa saa helposti ‘oleskeluluvan’ tai kun tarkempia ollaan, niin väitteeni kuuluu “Ulkomaalainen saa oleskella Suomessa liian helposti.”

Kaiken kaikkiaan Husein Muhammedin väitteet ovat köykäisiksi punnittu. Husu, kun tiedän, että luet tämän kuitenkin, niin voisitko avata näin tyhmemmällekin, että mitä helvettiä oikein väitteilläsi tarkoitat?

Sen verran sinua tiedän ja tunnen, että voin vilpittömästi todeta sinulla olevan paljon annettavaa Suomelle ja sen asukkaille. Kadulla kohdatessamme moikkaan hyvää jätkää, enkä mamumannekiiniä. Hyötypotentiaalisi näyttää kuitenkin valuvan hukkaan politiikan ja ihmisoikeusjuridiikan parissa. Väitän jopa että Husein Muhammedin kaltainen menestyvä yritysjuridiikan ammattilainen tekisi paljon enemmän hyvää Suomen muslimivähemmistölle kuin mitä poliitikkona ja maahanmuuttojuristina ikinä teet.

Pohjois-Afrikan tapahtumien vaikutus maahanmuuttoon

Tällä kertaa Tunisiasta alkaneet ja Egyptiin, Libyaan ja Algeriaan levinneet vallankumousaatteet muodostavat eräänlaista epäjatkuvuuskohtaa historiassa ja mahdollistavat kaksi hyvin erilaista skenaariota, joilla on valtava vaikutus Välimeren alueen kehitykseen ja sitä kautta myös muuttovirtoihin.

Jasmiinivallankumoukseksi nimetty kehitys voi johtaa joko jonkin maan kohdalla nykytilanteen lujittumiseen, mutta merkittävämpiä ovat vaihtoehtoiset kehityssuunnat: maallistuneiden diktatuurien sijaan voi syntyä joko aitoja demokratioita tai jotain paljon pahempaa: islamistisia teokratioita.

Odotan paljon ensimmäistä vaihtoehtoa. Historiallisesti aiempiin autokraattien kaatoihin ovat paria poikkeusta lukuunottamatta vaikuttaneet uskonnollisesti motivoituneet vastarintaliikkeet, kuten Iranissa, Afganistanissa, Somaliassa ja muinaisessa Arabiassa (nyk. Saudi-Arabia). Poikkeuksen muodostavat Egyptin kumoukset sekä Baath-puolueen masinoima kumous Irakissa.

Nykyisten diktatuurien lujittuminen kasvattanee vähän väestövirtaa Eurooppaan, mutta islamistinen teokratia käynnistäisi laajan pakolaisaallon. Nousseet kansanjoukot eivät toistaiseksi vaikuta mullahien kiihoittamilta, joten on olemassa mahdollisuus demokratiakehityksen alkamisesta näissä maissa. Se on suotavaa paitsi yleisen vapaudenkaipuun nimissä, myös siksi, että se käynnistäisi taloudellisen kehityksen ja mahdollistaisi myös uskonnollisuutensa vuoksi diktaattoreita pakoon lähteneitä palaamaan.

EU:n ja Suomen tulisikin olla ulko- ja kauppapolitiikassaan aktiivinen tukemaan juuri rauhanomaista kehitystä. Erityisvastuuta sysään vanhoille siirtomaavalloille Ranskalle, Italialle ja Britannialle, joskin Italialta ei voitane odottaa nykyisessä taloudellisessa kriisissään juurikaan panosta. Libya toisaalta ei tällä hetkellä ole kaiketikaan ensimmäisenä luopumassa nykyhallinnostaan.

Euroopan olisi myös valmistauduttava sotilaalliseen kriisinhallintaan, ihan vain varmuuden vuoksi.

Espoon turvallisuusohjelma palautettiin valmisteluun

Hektinen ja kiireinen päiväni päättyi melko leppoisaan valtuustokokoukseen. Valtaosa asioista oli läpihuutojuttuja, mutta eivät aivan kaikki. Yhtenä keskustelua herättäneenä kohtana oli Espoon turvallisuusohjelma. Ohjelma oli alkuperäisessä esityslistassa nidottu niin sekavasti, ettei siihenpystynyt perehtymään, mutta viime viikon lopulla tuli korjattu versio. Viikonloppu kului Leppävaaran maalaismarkkinoilla ja sunnuntai vaalivalokuvauksessa, joten valmistautumisaikaa jäi niukalti. Parissa tunnissa sain kuitenkin käytyä ohjelman läpi ja suunnittelemaanpuheenvuoroni sekä tarvittavat vähimmäismuutokset.

Esitykseni perusteella valtuusto päätti äänin 61-5 palauttaa turvallisuusohjelman valmisteluun. Esitystäni kannatti valtuutettu ja kansanedustaja Kari Uotila (vas.). Seuraavaksi puheenvuoroni noin suurinpiirtein muistiinkirjoitetussa muodossaan:

Turvallisuus on järjestäytyneen yhteiskunnan ydintehtävä. Siksi on hyvä, että siihen kiinnitetään huomiota.

Olen ollut laajalti turvallisuuden kanssa tekemisissä työelämän ja vapaaehtoistoiminnan kautta. Poliisin poikana teema on ollut aina osa elämääni. Siksi olen vähän pettynyt turvallisuusohjelman lukukelpoisen version myöhäisestä saamisesta. Se ei minun osaltani ole saanut niin perusteellista huomiota, kuin olisin halunnut siihen kohdentaa.

Kuitenkin jo pintapuolisella tutustumisella esityksen ansiot ja puutteet käyvät ilmi. Turvallisuusohjelma sisältää konkreettisia toimenpiteitä ja nimettyjä vastuutahoja. Monet toimenpiteet ovat enemmänkin toimintatavan muutoksia, eivätkä edellytä mittavia rahoituseriä.

Ansioistaan huolimatta ohjelman puutteet ovat merkittäviä.

Ohjelma ei ota lainkaan kantaa kaupunkilaisten taloudellisen turvallisuuteen eikä tietoturvallisuuteen. Kaupunki julkisena toimijana käsittelee valtavasti henkilötietoja, ja vaikka pääpiirteissään uskon tietoturvallisuuden olevan hyvin hoidettu, olisi se ansainnut oman näkökulmansa ohjelmaan. Turvallisuuttakaan ei pidä rakentaa muita perusioikeuksia loukkaamalla. Siksi ohjelmassa esitetty syrjintään innostava toimenpide tulee jättää pois.

Päihteitä koskeva luku taas käsittele evain alkoholia jättäen kokonaan huomiotta muut päihteet, kuten huumausaineet ja korvikkeet. Kerrassaan käsittämätön aukko!

Lasten ja nuorten turvallisuuden kohdalla huomiotta ovat kokonaan jääneet leikki- ja harrastuspaikkojen turvallisuus, mikä osin liittyy huumausaineisiinkin.

Maahamuuttajien turvallisuutta oli erityisesti käsitelty omassa luvussaan, mutta yksipuolisesti. Turvallisuusuhissa korostui kantaväestön rooli, vaikka eniten uhkaa tulee kunkin yhteisön sisältä. Erityisesti perheväkivalta sekä hierarkisten asenteiden merkitys ansaitsisi enemmän huomiota.

Esitän, että asia palautetaan, mutta jollei niin tapahdu, niin ei hätää, tämän kanssa voidaan edetä, kun siihen tehdään välttämättömät korjaukset:

Muutosesitys

Turvallisuus on tärkeä asia, mutta turvallisuuttakaan ei pidä luoda perusoikeuksia loukkaamalla. Siksi syrjintään innostava toimenpide on korjattava:

Luku 7.1. luettelon 1. toimenpide: Poistetaan “sekä alueellisen sosiaalisen erityiskohtelun (positiivisen diskriminaation)”

Lisäysesitys

Lasten ja nuorten turvallisuuteen pitäisi kiinnittää ohjelmaa laajempi huomio, mutta vähintään pitää huolehtia siitä, että nykyinen palvelutarjonta on turvallista. Siksi luvun 7.2. toimenpiteisiin on lisätävä leikki- ja harrastuspaikkojen turvallisuustilanteen selvittäminen.

Lisäysesitys

Väestöryhmien välisten suhteiden lisäksi on huomioitava ryhmien sisäinen turvallisuus. Yksilö voi kohdata turvallisuusuhan oman perheenjäsentensä suunnalta tavalla, jota jossain ryhmissä ei välttämättä mieletäkään uhaksi. Lapset ja nuoret voivat altistua vanhakantaisten hierarkisten ihmissuhdemallien esimerkille, mikä saattaa luoda turvallisuusuhkia myös tulevaisuudessa. Siksi luvun 7.5. toimenpiteisiin tulee lisätä:

-Väestönryhmien sisäisen turvallisuuden selvittäminen ja toimenpideohjelman laatiminen valtuustolle

sekä

-Puututaan rohkeasti myös vähemmistöjen luomaan uhkaan enemmistöä kohtaan.

Palautusta vastaan äänestäneet eivät muodostaneet mitään poliittista blokkia ja muutenkin tulos oli selvä. Moni muukin oli havainnut korjattavaa ohjelmassa, mutta näiden käsittely jäi nyt palautuksen vuoksi pois. Kokouksen jälkeen vaihdoimme muutaman sanan Satu Raudasojan (vihr.) kanssa, ja ilmi tuli paljon muitakin puutteita turvallisuusohjelmassa, kuten vesiturvallisuus.

Turvallisuusohjelman jälkeen käsiteltiin Espoon lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintaohjelmaa, jossa monikulttuurisuusasianneuvottelukunnan puheenjohtaja Mari Nevalainen (kok.) teki toivomuksen maahanmuuttajien keskuudessa tapahtuvan perheväkivallan tunnistamisen ja siihen puuttumisen tehostamisesta.

Tänään keskusteltiin paljon maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmista ja kriittisiä puheenvuoroja tuli miltei kaikista ryhmistä. Ilmapiiri tuntui vapautuneelta ja Seppo Huhta (PerusS) totesikin pöntöstä Angela Merkelin oivan puheenvuoron monikulttuurisuuden epäonnistumisesta Saksassa, johon replikoin Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn kommentoineen samaa jonkun verran aiemmin.

Maahanmuuttokriittinen vaaliohjelma

Eduskuntavaalien lähestyminen sekä maahanmuuttoasenteita kartoittaneet mielipidekyselyt ovat saaneet lähes kaikki puolueet hätääntymään. Kriittistä maahanmuuttokeskustelua vaativat nyt kilvan poliitikot vasemmalta oikealle. Ne samat poliitikot, joille kuuluu kunnia jo kaksikymmentä vuotta jatkuneesta maahanmuuton ja maahanmuuttajien kritiikittömästä ylistyksestä ja ongelmien lakaisusta maton alle.

Tälle “uuskriittiselle” liikehdinnälle on ominaista, että kritiikki kohdistuu yksinomaan kotoutukseen. Varsinkin siihen, että kotouttamiseen ei ole käytetty riittävästi rahaa. Maahanmuuton ongelmat, joiden olemassaoloa ei sentään enää kiistetä, nähdään haasteena, josta kyllä selvitään, kunhan vain resursseja lisätään.

Sen sijaan itse maahanmuutto, etenkin humanitaarinen maahanmuutto kolmannesta maailmasta, nähdään luonnonvoiman kaltaisena ilmiönä, jonka edessä nostetaan kädet pystyyn.

Me allekirjoittaneet perussuomalaiset ehdokkaat vuoden 2011 eduskuntavaaleissa haluamme kyseenalaistaa tämän lähestymistavan. Me emme usko, että maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmat olisivat ratkaistavissa suurellakaan rahalla. Jos ne olisivat ratkaistavissa, miksi niitä ei ole jo ratkaistu? Resurssit ja niiden kohdentaminenhan ovat juuri niiden valtapuolueiden käsissä, jotka nyt vaativat lisäpanostuksia kotouttamiseen. Jos ongelmat olisivat ratkaistavissa, miksi yksikään Länsi-Euroopan maa ei ole ratkaissut niitä? Miksi ja miten Suomi onnistuisi siinä, missä kaikki muut ovat epäonnistuneet?

Toisaalta katsomme, että vaikka monikulttuurisuuden haittoja voidaankin hillitä tai ainakin peitellä suurilla rahallisilla satsauksilla, tällaiset toimenpiteet tyypillisesti johtavat vähemmistöihin kuuluvien suosimiseen enemmistöön kuuluvien kustannuksella ja siten lisäävät epäoikeudenmukaisuutta ja katkeruutta sekä myrkyttävät väestöryhmien suhteita. Esimerkkinä voidaan mainita se, että Helsingin kaupunki majoittaa työttömiä maahanmuuttajia kovan rahan luksusasuntoihin, jotta maahanmuuttajat eivät kasautuisi lähiöihin. Vaikka ghettoutumisongelma on todellinen, tapa, jolla sitä yritetään ratkaista, on muista syistä sietämätön.

Huono maahanmuutto ei ole luonnonvoima. Se on poliittinen valinta.

Irtisanoutuminen monikultturismista

Suomen tulee luopua nykyisestä, muualta Länsi-Euroopasta ja varsinkin Ruotsista kopioidusta monikultturistisesta valtioideologiasta, erilaisuuden ihannoimisesta ja itsetarkoituksellisesta ylläpidosta.

Edellä sanottu tarkoittaa sitä, että julkinen valta turvaa kaikille yhtäläisen vapauden ylläpitää omaa kulttuuriaan, kieltään, identiteettiään ja uskonnollista vakaumustaan, sikäli kuin tämä ei loukkaa tai rajoita muiden ihmisten vastaavaa vapautta, mutta ei ryhdy vähemmistöidentiteettien rahoittajaksi. Maahanmuuttajien uskonnollisten ja kulttuurillisten erityistarpeiden tyydyttäminen ei mielestämme kuulu veronmaksajien rahoittaman Suomen valtion ydintoimintoihin.

Monikultturismista luopuminen merkitsee myös sitä, että maahanmuuttajien yksilöllisten oikeuksien loukkauksia ei katsella läpi sormien “yhteisöllisten oikeuksien” varjolla. Lasten, niin tyttöjen kuin poikien, sukuelinten rituaalisilpomiset on kriminalisoitava yksiselitteisesti, ja niistä on säädettävä riittävän ankarat seuraamukset. Yhteiskunnan on aktiivisin toimin ehkäistävä maahanmuuttajanaisten jäämistä kotiin ja kielenopetuksen sekä muiden tehokkaiden kotoutustoimien ulkopuolelle. Järjestettyjä ja pakkoavioliittoja sekä tosiasiallista moniavioisuutta vastaan on taisteltava päättäväisesti.

Uusien vähemmistökielten opetuksesta julkisin varoin peruskouluissa tulee luopua. Vastaavasti keskeiselle sijalle kotouttamisessa tulee nostaa kaikkia maahanmuuttajia koskeva suomen kielen opetus. Opetukselle on asetettava selkeät oppimistavoitteet. Toimeentulotuki on sidottava kielen opiskeluun ja asetettujen oppimistavoitteiden saavuttamiseen.

Edelleen monikultturismista luopuminen tarkoittaa sitä, että eri maahanmuuttajaryhmät sopeutuvat suomalaisiin viranomaiskäytäntöihin eikä päinvastoin. Terveydenhoitohenkilökunnan, poliisin ja muiden toimijoiden ajallisia ja rahallisia resursseja ei pidä haaskata erilaisiin kulttuurisensitiivisyys- ja toiseudenkohtaamiskoulutuksiin.

Suomen tulee olla tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa noudatetaan mahdollisuuksien tasa-arvoa, ei lopputuloksen tasa-arvoa. Tasa-arvoa ei ole se, että kaikki tulevat maaliin yhtä aikaa, vaan se, että kaikki saavat lähteä liikkeelle samalta viivalta ja yhtä aikaa. Minkäänlaisia etnisiin kiintiöihin tai positiiviseen syrjintään perustuvia käytäntöjä ei sallita esimerkiksi julkisessa rekrytoinnissa. Vastaavasti vähemmistöjen edustajille ei tule uskonnollis-kulttuurisin perustein myöntää erivapauksia työtehtävien hoidossa. Esimerkkinä voidaan mainita muslimilääkärit ja -hoitajat, jotka kieltäytyvät hoitamasta vastakkaista sukupuolta olevia potilaita.

Turvapaikanhakijat

Äärimmäisen pieni osa Suomeen saapuvista turvapaikanhakijoista saa turvapaikan, mikä johtuu siitä, että äärimmäisen pieni osa turvapaikanhakijoista on kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia, joiden suojeluun Suomi on sitoutunut. Suurin osa turvapaikanhakijoista on liikkeellä taloudellisista syistä tai lähtömaan yleisten olosuhteiden vuoksi. Esimerkiksi Somaliasta saapuvista turvapaikanhakijoista saa vuosittain turvapaikan vain mitätön murto-osa, mutta oleskelulupa ns. toissijaisen suojelun nojalla myönnetään joko heti tai valitusprosessin jälkeen suurimmalle osalle.

Sosiaalinen siirtolaisuus tulee Suomelle suunnattoman kalliiksi, aiheuttaa ghettoutumisen kaltaisia ongelmia ja luo yhteiskunnallisia jännitteitä sekä syö viranomaisten resursseja. Tämän vuoksi sosiaalista siirtolaisuutta on vähennettävä ennen kaikkea vähentämällä Suomen houkuttelevuutta sosiaalisten siirtolaisten näkökulmasta. Tulemme kansanedustajina ajamaan esim. seuraavia toimenpiteitä:

Suomi ottaa käyttöön pikakäännytyksen, jossa ilmeisen perusteeton turvapaikkahakemus (kuten toisen EU-maan kansalaisen tekemä) käsitellään ja hylätään 24 tunnin aikana ja käännytys pannaan toimeen välittömästi. Nykyisen hallituksen toimenpiteet Romanian kansalaisten tekemien hakemusten suhteen ovat täysin kosmeettisia.

Suomi lopettaa rahallisen toimeentulotuen maksamisen vastaanottokeskuksissa asuville turvapaikanhakijoille. Nykyhallituksen toimeentulotukeen tekemät leikkaukset ovat kosmeettisia, koska Suomen maksamat tuet ovat edelleen koko EU:n suurimmat. Turvapaikanhakijoille kustannetaan ruoka, asuminen ja välttämättömät terveydenhoito- sekä vaatetuskulut mutta ei muuta.

Kaikista kielteisistä turvapaikkapäätöksistä valitetaan, minkä vuoksi valitusprosessia on yksinkertaistettava ja lyhennettävä. Sellaiset inhimilliset siteet, jotka ovat syntyneet vasta haku- tai valitusprosessin aikana, eivät voi olla peruste oleskeluluvan myöntämiselle tai kielteisen päätöksen kumoamiselle.

Kaikki ns. Dublin-tapaukset on palautettava siihen EU-maahan, johon he ovat ensimmäiseksi saapuneet. Euroopan Unionin tasolla on ajettava sellaista mallia, että Dublin-tapausten käännyttämisestä aiheutuneet kulut voidaan periä siltä jäsenmaalta, johon turvapaikanhakija on ensimmäiseksi saapunut. Tämä kannustaisi lähinnä Kreikkaa, Italiaa ja Espanjaa tehostamaan ulkorajojen valvontaa ja toisaalta luopumaan nykyisestä roolistaan läpikulkumaina.

Kiintiöpakolaiset

Nähdäksemme kiintiöpakolaisjärjestelmä ei ole yhtä ongelmallinen kuin ns. spontaanit turvapaikanhakijat, koska se antaa Suomelle mahdollisuuden hallita paitsi tulijoiden määrää myös heidän laatuaan. On kuitenkin muistettava, että vain muutamalla maailman maalla on käytössä pakolaiskiintiö, eikä mikään kansainvälinen sopimus velvoita Suomea sellaiseen.

Kiintiöpakolaisten määrä on sopeutettava yleiseen taloudelliseen kehitykseen. Jos julkisia menoja ja palveluita leikataan, myös pakolaiskiintiötä on leikattava. Tulijoiksi pitää ensisijaisesti valita sellaisten kansallisten ja uskonnollisten ryhmien jäseniä, joiden sopeutumis- ja kotoutumisennuste on kokemusperäisesti hyvä.

Ghettoutuminen pysäytettävä alkuunsa

Suomi seuraa ghettoutumiskehityksessä muun Euroopan esimerkkiä. Humanitaariset maahanmuuttajat hakeutuvat oleskeluluvan saatuaan kaupunkien lähiöihin. Näin syntyy vähemmistöjen enklaaveja, joiden sisällä elävillä ihmisillä ei ole kontaktipintaa normaalin yhteiskunnan kanssa eikä tarvetta tai edellytyksiä oppia kunnolla suomea. Jatkuva mekkalointi Euroopan kaupunkien maahanmuuttajalähiöissä kertoo, mikä Suomea nykymenolla odottaa.

Ei ole mitään järkevää syytä asuttaa työttömiä maahanmuuttajia verovaroilla kaupunkeihin, joissa asumisen hinta on kaikkein korkein. Maahanmuuttajien suosiminen asuntojonoissa on omiaan myrkyttämään kantaväestöön kuuluvien asenteita, minkä lisäksi maahanmuuttajille jaetut asunnot ovat pois niiltä pienituloisilta, joille olisi työn kannalta tärkeää asua paikkakunnalla, mutta joilla ei ole varaa yksityisen sektorin vuokriin.

Katsomme, että kuntia on kiellettävä hyväksymästä asuntojonoihinsa sellaisia maahanmuuttajia, joiden asumisen tosiasiallinen maksaja on valtio tai kunta itse. Humanitaariselle maahanmuuttajalle osoitetaan asunto sieltä, mistä asuntoja on edullisesti saatavilla. Hän on vapaa muuttamaan uuteen osoitteeseen heti, kun hän pystyy itse vastaamaan asumismenoistaan.

Kotoutus uusille urille

Vapaan maahanmuuton kannattajat vetoavat usein siihen, että Suomi onnistui sijoittamaan myös talvisodan alla evakkoon lähteneet lähes puoli miljoonaa karjalaista. Lisäksi muistutetaan, että Yhdysvallat on hyvä esimerkki onnistuneesta monikulttuurisesta yhteiskunnasta.

Kannatamme lämpimästi sitä, että Suomi luopuu nykyisestä, vastikkeettomiin tulonsiirtoihin perustuvasta ja passivoivasta kotouttamispolitiikastaan ja ottaa oppia sekä Yhdysvaltain käytännöistä että karjalaisevakkojen asuttamisesta.

Maahanmuuttajalle maksettavalle toimeentulotuelle tulee Yhdysvaltain tapaan asettaa takaraja, esim. yksi vuosi. Harkittavaksi voidaan myös ottaa toimeentulotuen korvaaminen valtion myöntämällä tai takaamalla matalakorkoisella tahi korottomalla kotoutumislainalla, jonka maahanmuuttaja joutuu tietyn ajan puitteissa maksamaan takaisin. Tällä tavoin autettiin alkuun myös karjalaisevakot.

Suomalaiset veronmaksajat rahoittavat asiointitulkkausta henkilöille, jotka ovat asuneet maassa vuosikausia. Tällainen loputon vastaantuleminen ei kannusta kielen opiskeluun. Katsomme, että välttämättömissä kotouttamiseen liittyvissä toimenpiteissä valtion tulee kustantaa tulkkaukset korkeintaan ensimmäisten kolmen vuoden ajalta siitä päivästä lukien, kun oleskelulupa on myönnetty. Tämän jälkeen kustannukset, jos tulkkauksia järjestetään, maksaa aina se taho, joka tulkkausta tarvitsee.

Perheiden yhdistäminen hallintaan

Perheenyhdistämismekanismista on tullut tärkein sosiaalisen siirtolaisuuden kanava, ja järjestelmää on sen törkeän hyväksikäytön lopettamiseksi kiristettävä tuntuvasti.

Laki asettaa perheenyhdistämistä hakevalle, Suomessa asuvalla maahanmuuttajalle toimeentulovaatimuksen. Tämä vaatimus ei kuitenkaan ulotu niihin, jotka ovat saaneet oleskeluluvan humanitaaristen syiden nojalla. Tämän johdosta esimerkiksi kaikilla Suomesta oleskeluluvan saaneilla somaleilla, irakilaisilla ja afgaaneilla on oikeus perheenyhdistämiseen, vaikka he olisivat kokonaan tulonsiirtojen varassa.

Katsomme, että vaatimus itsenäisestä toimeentulosta ja kyvystä huolehtia taloudellisesti myös Suomeen kutsuttavasta perheenjäsenestä ulotetaan kaikkiin maahanmuuttajiin, pois lukien ne, jotka ovat kansainvälisten sopimusten tarkoittamia pakolaisia. Tanskan mallin mukaisesti voidaan edellyttää esimerkiksi, että perheen yhdistämistä hakeva henkilö ei saa olla nauttinut toimeentulotukea viimeisten kahden vuoden aikana.

Oleskeluluvan edellytysten päättyminen

Vakavaan rikokseen tai toistuviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat on karkotettava maasta riippumatta siitä, millaiset olosuhteet alkuperämaassa vallitsevat. Osoittamalla piittaamattomuutta Suomen lakeja ja suomalaisia kohtaan maahanmuuttajan on katsottava luopuneen vapaaehtoisesti niistä oikeuksista ja eduista, jotka Suomi on hänelle tarjonnut.

Mikäli humanitaarisista syistä oleskeluluvan saaneen todetaan vierailevan lähtömaassaan esimerkiksi lomailemassa tai sotimassa, tai jos hän lähettää sinne lapsiaan “kulttuuria oppimaan”, on todettava, että hän ei tosiasiallisesti ole suojelun tarpeessa, ja hänen oleskelulupansa on peruutettava.

Nähdäksemme oleskelulupa on peruutettava myös, jos käy myöhemmin ilmi, että se on myönnetty valheellisten henkilöön, lähtömaahan tai olosuhteisiin liittyvien tietojen nojalla. Toisin kuin nykyään, viranomaisille valehtelun tulee johtaa seurauksiin.

Edelleen katsomme, että oleskelulupa on peruutettava, mikäli sen saaneen henkilön on todettu järjestävän laitonta maahanmuuttoa Suomeen tai EU:n alueelle tai jos hän on lähettänyt Suomesta varoja jollekin kotimaassaan käytävän aseellisen konfliktin osapuolelle tai terroristijärjestölle.

Kansalaisuus on palkinto

Mielestämme kansalaisuuden tulee olla palkinto ja tunnustus jo tapahtuneesta integroitumisesta. Sen ei pidä olla etukäteislahja, jolla maahanmuuttajaa maanitellaan kotoutumaan. Pelkkä Suomessa vietetty aika ei voi olla peruste kansalaisuuden myöntämiselle, ei edes humanitaaristen maahanmuuttajien kohdalla. Varsinkaan kielitaitovaatimuksia ei pidä höllentää, kuten valmisteilla olevassa uudessa kansalaisuuslaissa tehdään.

Katsomme, että Suomen tulisi ottaa käyttöön ns. ehdollinen kansalaisuus. Se voitaisiin myöntää esim. viiden vuoden maassaolon jälkeen muiden ehtojen (kielitaito, ei huomattavaa riippuvuutta tulonsiirroista, ei merkittävää rikoshistoriaa) täyttyessä. Ehdollinen kansalaisuus sisältäisi täydet kansalaisoikeudet, mutta se voitaisiin peruuttaa, jos kansalaisuuden myöntämisen edellytykset lakkaisivat. Kansalaisuuden ehdollinen kausi voisi kestää esim. kymmenen vuotta.

Maahanmuuton kustannukset selvitettävä

Istuvan hallituksen maahanmuuttoministeri on kieltäytynyt teettämästä selvitystä maahanmuuton kustannuksista. Katsomme, että sitten, kun maahanmuutto-ongelman paisuminen on tiukentuneen lainsäädännön ja käytännön avulla saatu pysähtymään, on aika katsoa taaksepäin. Ehdotamme riippumattoman “totuuskomission” luomista selvittämään, mitä humanitaarinen maahanmuutto on tosiasiallisesti tullut maksamaan suomalaisille viimeisten 20 vuoden aikana.

“Totuuskomission” tehtävänä on selvittää myös maahanmuuttoasioista vastaavien virkamiesten ja poliitikkojen toimintaa samalta ajanjaksolta. Mikäli taustalta paljastuu taloudellisen edun tavoittelua, virka-aseman väärinkäyttöä, virkavelvollisuuksien rikkomista tahi lain kirjaimen tai hengen vastaisia kirjoittamattomia sääntöjä tai ohjeistuksia, vastuulliset henkilöt on saatettava oikeudelliseen vastuuseen aiheuttamistaan tuhoista.

Nykymuotoinen kehitysapu lopetettava

Nähdäksemme Suomen ei valtiona tule esiintyä globaalina, eettisenä toimijana. Suomen valtio on ensisijaisesti asiakasomistajiensa eli veroja maksavien kansalaisten edunvalvontamekanismi. Sen ydintehtäviin kuuluu suomalaisten hyvinvoinnin edellytysten turvaaminen.

Suomi siirtää vuosittain lähes tuhat miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahaa kehitysmaihin. Summaan on vielä lisättävä EU:n ja YK:n jäsenmaksuihin sisältyvä kehitysapu. Tällaiset rahansiirrot eivät nähdäksemme kuulu valtion ydintoimintoihin, varsinkaan aikana, jolloin samainen Suomen valtio ottaa joka kuukausi tuhat miljoonaa euroa uutta velkaa, ja varsinkaan, kun nykymuotoisen kehitysavun näytöt kehitysmaiden elinolojen edistämisessä ovat parhaimmillaankin kyseenalaiset.

Katsomme, että nykymuotoinen, valtion budjetista maksettava kehitysapu on lakkautettava kokonaan.

Budjettirahoitteisen kehitysavun tilalle esitämme vapaaehtoista kehitysyhteistyömaksua. Veroilmoituksen yhteydessä kansalaisella olisi mahdollisuus suorittaa haluamansa kokoinen summa kehitysyhteistyötarkoituksiin. Esimerkiksi vuonna 2015 kerätyistä maksuista muodostuisi Suomen kehitysyhteistyöbudjetti vuodelle 2017. Tällä tavoin globaalia vastuuta kokevilla kansalaisilla säilyisi mahdollisuus tukea kehitysmaita, mutta maailmanparantaminen tapahtuisi omasta eikä jonkun muun kukkarosta.

Kehitysavun kohdentamisen tulee olla valtion, ei kansalaisjärjestöjen, vastuulla, ja avun myöntämiselle on asetettava erittäin tiukat ehdot. Minkäänlaista kulttuurirelativismia ei tule avun saajien suhteen harjoittaa. Kehitysmaiden – ja koko maailman – suurin ongelma on tällä hetkellä väestöräjähdys, joka puolestaan liittyy kiinteästi naisen alistettuun asemaan ja koulutukseen. Kehitysmaalle maksettava tuki on sidottava paitsi demokratian edistämiseen ja hyvään hallintoon myös syntyvyyden sääntelyyn ja siinä saavutettuihin tuloksiin sekä naisen aseman kohentamiseen ennen kaikkea koulutuksen ja perhelainsäädännön keinoin.

Ei maahanmuuttoa vastaan vaan paremman maahanmuuton puolesta

Emme hyväksy yksinkertaistavaa vastakkainasettelua “tiukan” ja “löysän” maahanmuuttopolitiikan välillä. Politiikan on oltava tiukkaa sellaisen maahanmuuton osalta, jonka vaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat kielteiset. Suomella ei ole varaa eikä velvollisuutta toimia maailmanlaajuisena sosiaalivirastona.

Sen sijaan katsomme, että Suomen on oltava avoin sellaiselle maahanmuutolle, jonka vaikutukset ovat neutraalit tai myönteiset. Tämä merkitsee sitä, että maahanmuuttaja, joka sopeuttaa ja elättää itse itsensä, on tervetullut.

Tavalliset maahanmuuttajat arvostavat samoja asioita kuin tavalliset suomalaisetkin: kohtuullisia veroja, hyvää koulutusjärjestelmää, yhteiskuntarauhaa, turvallisuutta. Huono maahanmuutto nakertaa pohjaa näiltä vetovoimatekijöiltä. Mitä avokätisemmin Suomi kohtelee sosiaalisia maahanmuuttajia, sitä vähemmän Suomi houkuttelee sellaisia ihmisiä, joita Suomi tarvitsisi.

Juho S.A. Eerola
Jussi Halla-aho
James Hirvisaari
Olli Immonen
Teemu Lahtinen
Maria Lohela
Heikki Luoto
Heta Lähteenaro
Johannes Nieminen
Vesa-Matti Saarakkala
Pasi Salonen
Riikka Slunga-Poutsalo
Freddy Van Wonterghem

http://vaalimanifesti.fi/

Maahanmuuttopoliittisen manifestin julkaisu

13 perussuomalaista kunnallispoliitikkoa ja vuoden 2011 eduskuntavaalien ehdokasta, mm. kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (Helsinki), allekirjoittanut sekä perussuomalaisten nuorten pj Vesa-Matti Saarakkala (Kurikka), julkaisee maahanmuuttopoliittisen vaalimanifestin.

Manifesti on yksityiskohtainen ohjelma maahanmuuttopolitiikan saattamiseksi kestävälle ja järkevälle pohjalle. Manifestin allekirjoittajat sitoutuvat valituksi tullessaan edistämään siinä määriteltyjä tavoitteita.

Manifestin tiimoilta järjestetään tiedotustilaisuus Turun kaupunginkirjastossa, Linnankatu 2, lauantaina 24.7.2010, klo 15.

Kutsumme kiinnostuneet tiedotusvälineiden edustajat paikalle. Painettu manifesti on ennakkotutustumista varten noudettavissa samasta paikasta tuntia aiemmin eli klo 14. Kysymykset ovat tervetulleita.

Suomi saavuttaa Euroopan normaalitilan monikulttuurisuudessa

Tänään tekee mieli kommentoida lyhyesti kahta asiaa. Ensinnä paljon huomiota ja toisaalla kommentointia herättänyt Linnanmäen joukkotappelu. Annan muiden hämmästellä tapahtumaa ja sitä, ettei sen(kään) perusteella tehdä tarkistusta maamme monikulttuurisuus- ja maahanmuuttopolitiikoihin, vaan jatketaan samalla tiellä kohti Eurooppalaista normaalitilaa, jossa matalan intensiteetin sota vallitsee jatkuvasti keskuudessamme.

Meillä Espoossa kärvistellään vielä yhden koulun osalta, mutta nykyisen poliittisen linjan jatkuessa pääsemme kauhistelemaan kokonaisia kaupunginosia, joissa ilmenee vähänkin kyvykkään väen pakoa ja moniongelmaisen väen keskittymistä. Sisäpiirissä eräiden Espoon lähiöiden tilasta ollaan todella huolissaan ja myönnetään että “jotain tarttis tehdä”, mutta oikeita ratkaisuja ei ole kenenkään kunnallisvaikuttajan valikoimissa. Nämä asiat ratkaistaan tai ryssitään valtioelimissä. Kunnat voivat vaan itkeä ajopuun roolissa.

Pidempään ulkoeurooppalaisen maahanmuuton kohteena olleet valtiot ovat jo saaneet suurkaupunkiensa liepeille lähiöitä, joissa vallitsee maan laki vain muodollisesti. Käytännössä nämä omalakiset yhteisöt ovat samanlaisia protovaltioita, joita mm. frankit, bulgaarit, anglit ja saksit muodostivat kansainvaellusaikana silloisen Rooman valtion alueille. Näistä lähes itsenäisistä ja valtion kontrollin ulkopuolilla olevista heimokunnista kehittyi moni nykyinen valtio. Murrosvaihe kesti pitkään ja taannutti elintason, vapauden ja kulttuurin Euroopassa vuosisadoiksi, ellei jopa tuhanneksi.

* * *

Toiseksi nostan esiin paljon vähemmän huomiota saaneen Yle-kyselyn, jonka ansaitsee parempaa julkisuutta. Juuri kun kaikki kepun puheenjohtajaehdokkaat ehtivät vannomaan veronkorotusten nimiin, jäi heiltä kuulematta kansan tahto. Eilen julkistetun kyselyn mukaan “Suomalaiset leikkaisivat mieluummin menoja talouden kohentamiseksi kuin korottaisivat veroja” ja tässä asiassa kansa onkin viisasta. Erityisesti kepun puheenjohtajakandidaattien tulisi huomioida että “Vasemmistoliiton kannattajista peräti 46 prosenttia korottaisi veroja, demareista 27 ja vihreistä 36. Keskustan äänestäjistä korotusten kannalla oli vain 15 prosenttia, kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajista 18.”

Veronkorotusten tie on päättymätön. Ilman kulujenleikkauksia veroja joudutaan aina vähän kerrallaan nostamaan sieltä täältä ja loogisena päätepisteenä on yksilön koko omaisuuden, ansion ja työvoiman kuuluminen valtiolle. Suomeksi sanottuna valtion orjuus.

Vasemmisto on perinteisesti ollut valmis vähentämään yksilön vapautta valtion hyväksi, mutta valitettavasti laajaa osaa oikeistoakin riivaa nykyään käsitys siitä, että ihmisten rahat ovat oikeastaan valtion ja vain luovutettu tilapäisesti ihmisten hallussa pidettäväksi. Veronkeruusta ei ikinä saisi päättää sama taho, joka päättää verorahojen käytöstä. Länsimaailman ensimmäinen kansalaisoikeusasiakirja Magna Charta perustui ajatukselle, että kuningas, joka päätti valtion kassan käytöstä sai kerätä veroja vain veronmaksajien (parlamentin) suostumuksella. Sittemmin kun parlamentti ryhtyi ottamaan enemmän valtaa ja alkoi pian kuninkaan sijaan hoitamaan valtiota, tuli tätä itsestään myös verojen käyttäjä. Monarkki jäi vain vallattomaksi keulakuvaksi ja juorulehtien elannoksi.

Tässäkin mielessä Suomi on seurannut muun maailman historiasta tuttua kehityskulkua ja tulee vääjäämättä päätymään samanlaisiin ongelmiin. Suunnan muuttamiseksi tarvitaan rohkeaa ja tavoitteiltaan selvää politiikkaa, jossa valtio on asetettu sille kuuluvaan rooliin kansalaisten palvelijaksi ja varmistettu, ettei tilanne pääse missään vaiheessa kääntymään toisinpäin.

Lahtisen vaalimanifesti: Kuluja on karsittava, verotusta ei voi kiristää.